KEHITYSVAMMAISTEN RYHMÄKOTI ON VIHDOIN SAATAVA SÄKYLÄÄN
Kommentoitu viesti
PäiviT |
#44 Kodin kuvalehdestä poimittua28.10.2012 08:40Fortumin johtaja Anne Brunilan (vammaisen nuoren aikuisen äidin) mukaan vanhemman vastuu vammaisesta lapsesta ei lopu ikinä." Juuri siksi lapsesta irtautuminen on hänen mielestään niin tärkeää. Koska mitä vain voi tapahtua milloin vain, vammaisella lapsella on oltava turvallinen olo ja tärkeitä ihmisiä myös kodin ulkopuolella." Kannattaa lukea artikkeli Kasvun paikka, jossa Anne Brunila kertoo etsineensä elämän tarkoitusta, mutta oppineensa eniten kehitysvammaiselta Oskari-pojaltaan. |
Vastaukset
Kannetaan edelleen toisistamme huolta |
#45 Re: Kodin kuvalehdestä poimittua2012-10-28 16:02:06#44: PäiviT - Kodin kuvalehdestä poimittua Kiitos, täytyypä lukea tuo. Tämän adressin kautta näkyy ja kuuluu monen äidin ja isän huoli omasta lapsesta; varsinkin jos lapsella on joku vakava sairaus tai kehitysvamma. Lisäksi allekirjoittaneina on monia sellaisia, joilla lapsettomuudesta huolimatta on vastuuntunto toisten lapsista ja kyky kantaa sitä. Varmasti seuraamme täällä tarkaan kuinka asuntolahanke etenee :-) |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2041 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18211 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
462 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10503 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024