KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
epäilevä Vieras |
#696 Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi01.02.2011 16:27#695: Kissojen puolesta - Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi Kysyisinkin, mitkä ovat näytöt Pirjo Peltoniemellä hallituskautensa aikana? Mitä esityksiä ja udistuksia on tapahtunut hänen aloitteistaan. En voi uskoa sitä, etteikö hallituksessa saisi ääntänsä kuuluville, varsinkin, kun on kysymyksessä näin mahtavan hyvästä ihmisestä ja taitavasta yhdistys ihmisestä, kuten on häntä mainostettu. Näin taitava henkilöhän on rikkaus yhdistykselle, herää kuitenkin kysymys, mikä on motiivi tälle ko pallille, saanen epäillä ei kuitenkaan KISSAT. |
Vastaukset
Ääni kaukaa Vieras |
#697 Re: Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi2011-02-01 16:38:24#696: epäilevä - Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi Siis täh? Millaisia näyttöjä voi olla ennen kuin on edes tehtävään valittu?! Osaatko lukea? Peltoniemi on hyvin selkeästi eritellyt "vaalipuheessaan" motiivit, jotka ovat 1) toiminnan saattaminen sellaiseen tilaan, jotta kaikilla haluavilla olisi vapaus toimia yhteisen tavoitteen hyväksi, 2)kissat. KISSAT KISSAT KISSAT KISSAT KISSAT! Ja mikäli osaat lukea, seuraavaksi suosittelen harjoittelemaan luetun ymmärtämistä. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
2011-02-01 16:44:19- Poiston ajankohta: 09.02.2011
- Poistamisen syy:
Vieras Vieras |
#702 Re: Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi2011-02-01 17:03:40#696: epäilevä - Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi Miten joku voi olla noin IDIOOTTI?? Syy miksi Peltoniemi on asettunut ehdokkaaksi on yksinkertaisesti siitä syystä, että suurin osa meistä entisistä/nykyisistä/tulevista jäsenistä ja aktiiveista ei ole enää halukas tekemään toimimatonta "yhteistyötä" nykyisen puheenjohtajan kanssa. Uusi puheenjohtaja takaa toiminnan jatkumisen tarkoituksen mukaisena ja avaa uudenlaisia ovia kehitysmahdollisuuksille. Meidän lahjoittamat rahat pois tileiltä KISSOJEN hyväksi, jonne olemme ne lahjoittaneet!!! |
Vakava tilanne Vieras |
#703 Re: Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi2011-02-01 17:28:17#696: epäilevä - Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi Hallitushan on jatkuvasti torperoinut Pirjon työtä ja lopulta eliminoinut koko hänen työnkuvansa aivan toiminnan ruohonjuuritasolla. Pirjo on tämän yhdistyksen tämän hetkinen kantava voima ja viisaus, ja jonka takana iso joukko jäseniä ja ensikoteja myös vakaasti seisoo. Me tiedämme konkreettisesti tilanteen vakavuuden ja missä täällä mennään. Olemme keskellä koko tätä vyyhtiä, mutta emme lamaantuneita ja voimattomia! Pirjohan on tehnyt niska limassa konkreettisia töitä loukuttaen kissoja ympäri maakuntaa OMALLA kustannuksellaan ja sijoittanut niitä eri ensikodeille että omaan kotiinsa. Ollut aina valmiina lähtöön, kun on ollut tarvetta. Toiminut neuvovan puhelimen toisena kantavana voimana Kirsti Hildenin ohella ja ollut KKY:n hallituksessa jo useamman vuoden. Pirjo on ollut meidän enskotien todellinen ja konkreettinen että henkinen apu kissojen hoitoon liittyen. Ei tästä kukaan, Pirjokaan, palkkaa saa! Mikä sinusta "epäilevä" on sitten Pirjon motiivi toimia yhdistyksessä ja haluta puheenjohtajaksi, jos ei rakkaus kissoihin sinulle riitä syyksi? Olen kuullut, että KKY:n toiminnan ydin eli kodittomien kissojen talteenotto on tällä hetkellä kokonaan jäissä. Terttu Kanervo antaa vaan tylysti vastauksena, ettei voi auttaa asiaa, kun hänelle on soitettu erilaisissa kissatapauksissa. Kuka kissoja noutaa nyt ulkoa tai mistään, kun todellisia sijoittajia ei ole? KKY ei ota enää näköjään mitään ulkoa löytyneitä kissoja vastaan sen paremmin kuin kotikissojakaan uudelleen sijoitukseen. MIKSI? Herää kysymys, mikä on istuvan hallituksen mielestä KKY:n tehtävä? Jäseniä ei oteta, kissoja ei oteta? Rahatkaan eivät juuri enää lisäänny, kun ei ole tietoa, minne rahoja voisi lahjoittaa. Toisaalta ketään kiinnostaa lahjoittaa yhdistykselle mitään, kun sillä rahalla ei kissojakana enää auteta. Täällä poljetaan niin kissojen kuin jäsenten oikeuksia! JÄSENET; nyt on aika herätä tästä horroksesta ja saada hallitus vaihtoon! Äänestäkää Pirjo Peltoniemi puheenjohtajaksi vuosikokouksessa! |
Vieras Vieras |
#707 Re: Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi2011-02-01 19:23:55#696: epäilevä - Re: Uudeksi puheejohtajaksi KKY:n Pirjo Peltoniemi HEHHEH! Voi voi kun hupaisaa ja hattarankeveää! Et tunne Pirjoa, etkä taida tuntea paljon yhdistyksen hallituksen toimintatapoja, tynkähallituksen jäseniä kyllä tunnet ilmiselvästi, koska sanavalinta on niiiiin kovin tuttu :D Kenenkähän suulla/käskystä höpäjät?!? Sanon vaan sulle, että höpsistä pussiin :) |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21044 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025