Porin yhteiskampus Puuvillaan!
Kommentoitu viesti
Ihmettelevät ex-opiskelija |
#8 Kummastellen26.01.2013 20:27Kyllähän vanha kiinteistö aiheuttaa haasteita ammattikorkeakoulun laitojen vaatimalla laitteistoille. Labroja on useita eri aloilla, laitteet ovat isoja ja painavia, pelkästään laitteiden saaminen puuvillan tiloihin on haaste. En ole asiaan sen kummemmin perehtynyt, labrathan voisivat mahdollisesti olla toisessa paikassa. On asia erikseen tarvitseeko ammattikorkeakolun ja yliopiston olla samalla kampuksella. Opintojen ja opiskelijoiden vertailua "amkkilaisten" ja yliopistolaisten välillä pidän lapsellisena, kumpiakin tarvitaan ja pääsääntöisesti työllistymisaste valmistumisen jälkeen on hyvä kummallakin koulutustasolla. Yhdistymisessä olisi kuitenkin monta positiivista asiaa, esim. Insinööreille mahdollisuus lukea DI-opintoja sekä mahdollisesti opettajien ristiin työskentely. AMK:ssa on myös runsaasti tohtorin tutkinnon suorittaneita, pätevyys pitäisi olla kunnossa. Itse asiaan kuitenkin näin yritysmaailmassa toimivana, harvemmin työntekijäpuolta ihan kauheasti otetaan mukaan päätöksentekoon työpaikan sijainnin muutoksissa. Mielipidettä toki kuunnellaan, mutta päätökset tehdään faktojen mukaan, vaikka sitä kuinka mukavaa olisi ollakin vanhassa upeassa rakennuksessa töissä. Siihen pitää vain sopeutua, niin yritysmaailmassakin tehdään ja muistaa että ainoa pysyvä on jatkuvat muutokset. Oma asenne siis vain kuntoon, eikä jäädä katkerana murehtimaan! Yliopiston toiminta tuskin supistuu sijainnin takia, ymmärtääkseni sieltä hankitaan koulutus ja häivyttäen, sijainti opiskelijalle toissijaista. Tutkimustyöstä yritysten kanssa tulokset ratkaisevat, ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä yliopistokeskuksen brändille onko se nyt sitten puuvillasta vai uudella kampuksella! |
Vastaukset
Maunu Häyrynen |
#16 Re: Kummastellen2013-01-28 10:53:56#8: Ihmettelevät ex-opiskelija - Kummastellen Kiitos asiallisesta kommentista! Itse en pidä yhteiskampusajatusta huonona, ainoastaan tapaa jolla sitä on viety eteenpäin. Ei ole korkeakoulujen eikä Porin edun mukaista jos yhteiskampus toteutuu huonoista lähtökohdista eikä vastaa eri osapuolten odotuksia. Jos lähdetään liikkeelle ylimalkaisista kaupunkikehittämisen visioista, lopputulos voi olla susi. Yliopisto- ja amk-opiskelijoiden vuorovaikutuksen lisääminen on tärkeää. Useilla koulutusaloilla on risteäviä teemoja, jotka vahvistaisivat opiskeluedellytyksiä puolin ja toisin ja saattaisivat luoda ainutlaatuisia yhdistelmiä, mikä olisi työllistymisen kannalta tärkeää. Amk-opiskelijoiden rekrytointi tukisi yliopistokeskuksen maisteriohjelmia - jo nyt niihin tulee paljon amk-taustaisia eri puolilta. Amk-opettajien pätevöittäminen yhdistyisi hyvin yliopistokeskuksen jatkotutkintotavoitteisiin. Itse asiasta olen eri mieltä. Isot yliopistot panostavat nyt nimen omaan kaupunkikampuksiin, joissa tutkimus, opiskelu ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus ovat jatkuvasti avoimessa yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän on päädytty juri siksi että kaupunkikampukset muokkaavat tehokkaammin maaperää uusille innovaatioille kuin laitakaupunkien tieto- ja tutkintotehtaat, jotka eivät ole täyttäneet odotuksia. Pori tulee asema-aukion kanssa ikävä kyllä pahasti jälkijunassa. Opiskelijat valitsevat nykyisin opiskelupaikkakuntansa vähintään yhtä paljon ympäristötekijöiden kuin oppiainetarjonnan tms. perusteella. Pori kohtaa tässä isompien keskusten kovan kilpailun, ja Puuvillan viihtyisän ympäristön ja yhteisön avulla Satakunnasta lähtijöiden virta on viimeisenä kymmenenä vuotena saatu käännettyä takaisinpäin. Asema-aukion vetovoimasta en olisi varma. Yliopistokeskuksen työntekijät tuntevat huippuyliopistoja ja innovaatioympäristöjä eri puolelta Suomea ja muuta maailmaa ja osa on ollut mukana toteuttamassa sellaisia. Asiantuntijamielipiteitä olisi viisasta kuunnella kun sellaisia on läheltä saatavilla. Kyse ei ole katkeruudesta vaan tulevien toimintaedellytysten varmistamisesta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45523 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1733 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
183 Luotu: 30.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20866 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
133 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025