KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
fedup Vieras |
#834 Vastuuvapaus06.02.2011 13:05Näillä tiedoilla, mitä täällä on esitetty ja sillä mitä KKYN sivuilla luki vielä jokin aika sitten ("Kissatalo-hankkeesta on toistaiseksi luovuttu"... sekin on kummasti poistunut?) ehdotan, etä laitatte NYKYISEN HALLITUKSEN vastuuseen. Heille ei tosiaankaan tule myöntämän vastuuvapautta jos myös raha-asiat ovat tällä tolalla ja rahaa menee enemmän toimijoille kuin kissoille??! , kuten täällä on esitetty. Jäsenen tulee vaatia, että hännen jäsenmaksunsa käytetään suurimmaksi osaksi kissojen hyväksi, toki juokseviakin kuluja on. Ja edelleenkin, siihen kissataloon, johon varoja on kerätty vuosia. Väärin perusteinko? Miksi uusien jäsenten liittyminen on evätty? Onko tämä laillista? Tästäkin hallitus vastuuseen, samoin kun siitä, jos joku on yhdistyksestä erotettu laittomasti, YHDISTYSLAIN sääntöjen ja yhdistyksen omien sääntöjen vastaiseti. Jos näin on siis tapahtunut. ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ nykyistä hallitusta pälkähästä, vaikka pj sanelisi nyt toiminnan, he ovat kaikki vastuussa, omina itsenään, henkilönä. Pj on vain osa hallitusta. Joku kirjoitti" Tällä hetkellähän yhdistys on täysin jäässä. Puolivillejä ei oteta, eikä oteta liioin kesykissojakaan, vaikka ne olisivat katastrofi tilanteessa." KKY kuitenkin kertoo ottavansa löytökissoja, jotka taas LAIN mukaan kuuluvat kunnalliseen löytölään JOKA EI OLE KKY: Onko tässä nyt otettu helppo tapa auttaa? Jätetään ne vaikeat ja kustannuksia tuovat puolivillit ulos, ja otetaan löytökissoja, joille ON JO olemassa paikka, ja joiden edelleen saattaminen uusiin koteihin on helponpaa ja halvempaa. Olen myös kuullut, että eräs Ylöjärveläinen kissa päätyi kadonneena KKYhyn, omistaja oli sinne laittanut tiedon kadonneesta, mutta koskaan KKY ei kertonut hänelle että kissa heille päätyi (oli kuulemma jokin virus hänen sähköpostissaan jossa ilmoitti kadonneesta). KKY etsi siis kissalle, jolla oli omistaja ja joka aktiivisesti kissa etsi, uuden kodin ja KKystä (pj?) oli vielä kehdannut ehdottaa että "ottakaa täältä meiltä uusi kissa). LÖYTÖElÄIMET EIVÄt KUULU KKY_hyn. Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin. Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista. Jos poliisille on tehty metsästyslain (615/93) 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247 |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#847 Re: Vastuuvapaus2011-02-08 10:27:23Jos hallitukselle ei myönnetä vastuuvapautta, niin oletteko ottaneet huomioon sen, että Pirjo Peltoniemi on myös hallituksessa ja koskee myös häntäkin |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21045 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025