hameenlinnan kehitysvammaisten kerho-ja leiritoiminta uhattuna
Adressi Hämeenlinnan kerho- ja leiritoiminnan loppumista vastaan
Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry on tuottanut vuodesta 2006 ostopalveluna yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa kehitysvammaisille suunnattua kerho- ja leiritoimintaa.
Hämeenlinnan kaupungin tiukkojen säästöbudjettien vuoksi tästä toiminnasta on esitetty säästettäväksi, koska kyseinen toiminta ei ole lakisääteistä ja ensi vuodeksi tarjottu rahasumma toimintaan on 0€. Toiminta on siis uhattuna niin, että koko kerho-ja leiritoiminta loppuu.
Summa joka toimintaan on annettu kattaa pääasiassa osa-aikaisen työntekijän palkan, joka organisoi koko toimintaa ja pitää ns. langat käsissään sekä kerho- ja leiriohjaajien henkilöstökulut. Toki summasta katetaan myös mm. vuokra- sekä materiaalikuluja. Summa on siis erittäin pieni koko kaupungin budjetissa, mutta erittäin suuri kyseiseen toimintaan ja sillä on saatu paljon aikaan. Tänäkin syksynä pyörii 10 eri kerhoa ja edellisenä kesänä järjestettiin kolme eri leiriä.
Toiminta on äärimmäisen tärkeää ja tieto toiminnan loppumisesta tuli järkytyksenä. Kehitysvammaisille toiminta on ollut tärkeää vapaa-ajantoimintaa sekä vertaistuellisesti tärkeää. Tällaisen toiminnan päättäminen ei ole esimerkillistä toimintaa, kun puhutaan kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämisestä ja toimintojen sekä palvelujen kehittämisestä. Suurta huolta lisää vielä se, että tällaisen toiminnan loppumisella voi olla merkittäviä vaikutuksia pyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin heikentymiseen sekä perheiden ja omaishoitajien voimien vähenemiseen. Toiminnalla on merkittäviä ennaltaehkäiseviä vaikutuksia. Lisäksi toiminnan loppuminen tarkoittaa henkilökohtaisen avun tarpeen lisääntymistä huomattavasti.
Allekirjoittaneet vastustavat toiminnan lopettamista kehitysvammaisten hyvinvoinnin kustannuksella!
Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45197 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10613 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1702 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1453 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
815 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
716 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
713 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
269 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
227 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
193 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
181 Luotu: 13.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1717 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20837 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
145 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
937 Luotu: 07.02.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
133 Luotu: 30.06.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
132 Luotu: 05.06.2025