HEINOLAN OTETTAVA AKTIIVINEN OTE ILMASTO-ASIOIHIN
ALOITE HEINOLAN KAUPUNGILLE 6.10.2008
HEINOLAN OTETTAVA AKTIIVINEN OTE ILMASTO-ASIOIHIN
Ilmasto jatkaa lämpenemistään ja luminen talvi on kohta muisto vain, kun talvien keskilämpötila kohoaa jopa enemmän kuin kesien.
Puhetta ilmastonmuutoksesta on riittänyt mutta teot ovat jääneet tekemättä. Tämän aloitteen tarkoituksena on tuoda esille joitakin konkreettisia keinoja, joita Heinolan kaupunki ja myös sen kuntalaiset voivat tehdä. Nämä aloitteet ovat suurelta osin heinolalaissyntyisen Risto Isomäen ajatuksia. Hänen mielestään ei enää riitä, että me vain hidastamme kulutusta, joka tuottaa hiilidioksidipäästöjä, vaan meidän tulee jo poistaa hiiltä ilmakehästämme. Keinoja tähän on monia, joista jotkin vaativat suurta tekijäryhmää ja rahoitusta, mutta tässä on kuitenkin joitakin toteutettavissa olevia ideoita. Lisää niitä löytyy vaikkapa Risto Isomäen aihetta käsittelevissä kirjoissa, ja alkuun pääsee tutustumalla hänen blogiinsa hs.fi:ssä: http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/300-metria-maailmanloppuun
Haluamme, että Heinolan kaupunki lähtee mukaan ilmastotalkoisiin ainakin näillä konkreettisilla teoilla:
1. Heinolan kaupunki siirtyy vihreään (ydinvoimavapaaseen) sähköön. Esim. Ekosähkö
2. Heinolan kaupunki kasvattaa omistamillaan mailla nopeakasvuista ns. energiapuuta, kuten pajua ja haapaa - lisäksi poppeli kasvaa Heinolassa hyvin. Ylipäätään sellupuun eli havupuun sijasta pitää suosia lehtipuita kuten koivua. Energiapuuta voi kaupunki myydä esim. pellettikäyttöön. http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/suomen-pitaa-lisata-puun-energiakayttoa
3. Heinolan kaupungin ruokaloissa – laitoksissa, virastoissa, päiväkodeissa ja kouluissa syödään lihan sijasta kasvisruoka esim. kerran viikossa. Lihan tuotanto tuottaa hiilipäästöjä montaa kertaa enemmän kuin kasvisten tuottaminen.
4. Heinolan kaupunki ottaa käyttöön seuraavan sukupolven lithiumakku-sähköautoja.
Heinolan Eko Ahdistuneiden Vanhempien Yhdistys
HEAVY
Tero Pitkä Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
417 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
381 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
113 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
44 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11332 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025