Helsingin terveysasemapalveluja ei saa ulkoistaa!
Helsingin terveysasemapalveluja ei saa ulkoistaa!
Helsingin kaupunki suunnittelee julkisten terveysasemien sulkemista ja hoitopalvelujen ulkoistamista. Ensimmäisenä listalla ovat Kannelmäen ja Viiskulman terveysasemat. Suunnitelman tarkoituksena on, että esimerkiksi Kannelmäen aseman terveyspalvelujen hankinta toteutettaisiin Kaarelan alueella rajatun ajan kokeiluna ja palvelut annettaisiin ulkoisen palveluntuottajan toteutettavaksi 4-6 vuodeksi. Kilpailutuksella hankittu yksityinen taho hankkisi toimintaa varten oman henkilöstön ja tilat, kaupungin henkilöstö siirrettäisiin muihin toimipisteisiin.
Vaadimme, että Helsingin kaupunki luopuu suunnittelemistaan ulkoistamistoimenpiteistä ja aloittaa selvityksen peruspiirien julkisten terveydenhoitopalvelujen parantamiseksi ja tehostamiseksi. Ulkoistamislistalla ensimmäisenä olevan Kannelmäen terveysaseman palvelualueen 30 000 asukkaalla on oikeus omaan julkiseen terveydenhuoltoon, laadukkaaseen hoitoympäristöön ja toimivaan terveyskeskukseen.
Terveysasemien jonojen hännille ovat jääneet sairaimmat, autottomat ja vähätuloiset vanhukset, maahanmuuttajat ja pienten lasten perheet. Ongelmaa vähättelevät ovat joko yksityisen työterveyshoidon piirissä tai käyvät itse hoitamassa terveyttään jonottamatta asemilla, joiden kävijämäärät ovat suhteellisesti pienempiä ja hoitoa saa samana päivänä.
Läntisen Helsingin suurimman peruspiirin kohdalla kyse on selvästi rahasta ja haluttomuudesta panostaa uuteen terveyskeskukseen Kaarelan alueella. Kannelmäen terveysaseman ongelmat on tiedetty jo vuosia, mutta niiden ratkaisemiseksi ei ole tehty riittävästi. Ulkoistamisen ja keskittämisen sijaan kaupungin pitäisi vahvistaa alueidensa julkisia terveydenhuoltopalveluja. Yksityisiä terveyspalveluja on tarjolla laaja kirjo jo ennestään.
Ensimmäisenä lakkauttamisuhan alla oleva Kannelmäen terveysasema tarvitsee sulkemisen sijaan uudet julkiset toimitilat ja on kaupungin tehtävä hoitaa toiminnan rahoitus ja ratkaista mahdolliset logistiset tai rekrytointiin liittyvät ongelmat, jotta keskus pystyy palvelemaan tasapuolisesti koko aluetta. Vastaavaa kehityskulkua ei saa päästää tapahtumaan yhdelläkään kaupungin asuinalueella.
Yleinen terveydenhuolto kuuluu kaikille Helsingin kaupungin asukkaille!
Jauri Varvikko ja Petteri Auvinen
Jauri Varvikko ja Petteri Auvinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3872 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
443 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1478 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
204 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1854 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
443 Luotu: 19.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1563 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20489 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
99 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1874 Luotu: 09.05.2022
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
68 Luotu: 11.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
563 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11360 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
696 Luotu: 13.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
388 Luotu: 17.02.2025
Skeittipuisto Viialaan
36 Luotu: 11.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
36 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
504 Luotu: 09.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
601 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2513 Luotu: 15.07.2023