KANSALAISALOITE KANSANÄÄNESTYKSESTÄ EUROOPAN UNIONISTA EROAMISEKS

I. Oma raha

Kun markat poistettiin käytöstä uutenavuotena 2002, samalla meiltä riistettiin kansallisen identiteetin viimeisetkin rippeet kun eurot otettiin käyttöön. Tällä kansalla ei ole enää mitään mistä olla ylpeä: kaikki on ylikansallista, eurooppalaista, jopa me ihmiset olemme eurooppalaisia emmekä suomalaisia! Alatko käsittämään mitä tarkoitan?

Ai et. Älä sitten edes vaivaudu, kyseessä on hanke jonka tukemiseen tarvitaan ymmärrystä mutta ymmärtäessäsi tarkoituksen tajuat samalla miksi ajamme tätä hanketta eteenpäin. Valaiskaamme teitä hiukan:

MIKSI MARKAT TAKAISIN?

  • Kansallinen identiteetti. Suomalainen identiteetti on jäänyt ikävä kyllä väliinputoajaksi kulttuuria rakennettaessa 1900-luvulla ja ainoa merkittävä identiteetin rakentaja on tällöin ollut markka.

  • Taloustilanne. Kuvitellaan tilanne jossa menet kauppaan. Kaikki on tolkuttoman kallista, eikö? Vaikkapa näinkin yksinkertaiset tarvikkeet kuten maito ja tupakka ovat riistohinnalla pilattuja – markka-aikana hintojen säätely onnistuttiin pitämään kurissa nimellisarvon takia.

  • Muiden maiden lainoitus. Suomi menee konkurssiin ennätysajassa mikäli jatkamme tätä rataa miten lainaamme Kreikan ja Portugalin kaltaisille kriisimaille rahaa joka päivä. Tässäkin maassa on tarpeeksi kriisissä vellovia investoinnin kohteita jotka tarvitsevat näitä rahoja!

  • Massasta eroaminen. Eikö olisi hienoa jos tämä maa erottuisi harmaasta EU-massasta entistä näkyvämmin, vaikka oman rahan turvin?

  • Itsetunto. Tuntisit olosi rikkaammaksi ja (kapitalistisen järjestelmän alla) paremmaksi jos omaisuutesi olisi mitattu markoissa.

Suomen hyödyt

Suomi hyötyisi Euroopan unionista eroamisesta monella tapaa.

  • Muiden maiden lainoilla tukemisen lopullinen loppu → Suomi palaa ennalleen rikkaaksi hyvinvointivaltioksi nopeammin kuin uskotkaan

  • Päätäntävalta pois Brysselistä ja takaisin Suomeen → Suomen kansa päättää asioista itsenäisesti EU'n oligarkkien sijaan.

  • Suomi suomalaisille → ei liikaa sosiaalipakolaisia tähän maahan.

    Oikeudenmukainen ja turvallinen yhteiskunta, jossa ihmiset voivat hyvin, voidaan rakentaa aidon kansanvallan ja valtiollisen itsenäisyyden perustalle. Itsenäinen, EU:sta eronnut Suomi voi tehdä aitoa kansainvälistä yhteistyötä paremmin kuin nykyinen alistettu EU-Suomi. Suomen oikea turvallisuusratkaisu on puolueettomuuspolitiikka sekä pysyminen erossa Natosta ja EU:n sotilasliittokehityksestä. Talous ja markkinat on alistettava palvelemaan ihmistä. On pyrittävä löytämään tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille.

    Rakennetaan yhdessä tästä maasta parempi, sellainen maa jonka me suomalaiset ansaitsemme.

    Lahdessa 23. tammikuuta 2012,

  • Otso Virtanen ja Essi Lindholm