Keravan lasten koulutuksen turvaaminen

Arvoisa Keravan Kaupunginjohtaja ja Kasvatus- ja opetuslautakunta

Keravan kaupungin koulutoimeen kohdistuvat säästöt ovat väärin, lyhytnäköisiä ja niiden vaikutukset tulevat kalliiksi tulevaisuudessa. Koulutoimi Keravalla on nyt jo tuotettu Keski-Uudenmaan alueen halvimmalla tavalla ( K-U maalis -09 ) ja oppilasmääriltään suurilla luokilla ( K-U 25.3 sekä 27.3). Koulutoimesta ja varsinkaan opetuksesta ei voi enää säästää.

Kaupungin valtuusto päätti säästötoimet äänin 42-8 maanantaina 23.3.2009 kokouksessaan. Ymmärrämme hyvin että talouden sopeuttamista tarvitaan tässä maailman taloustilanteessa. Kasvatus- ja opetusviraston säästötavoite 60 000 eur on kuitenkin YKSI prosentti siitä summasta minkä kaupunginjohtaja suunnittelee keräävänsä lisää rahaa veronkorotuksella vuonna 2010. Eli kyse ei ole rahasta vaan tavasta tehdä leikkauksia kaikesta tänään miettimättä tulevaisuutta. Lapsissamme on tulevaisuus, älkää säästäkö heissä.

Säästöt, jotka tarkoittavat konkreettisesti
* Ei enää opettajasijaisia, jos oman opettajan poissaolo on 1-3 päivää
* Ei enää valvovia silmiä, kun yksi opettaja hoitaa useampaa luokkaa
* Ei enää turvallisia luokkakokoja, vaan suuria yli 25 oppilaan luokkia
* Ei riittävästi opetusmateriaalia, pula ”oppikirjoista” eli vihkoista ja liimapuikoista (oikeista oppikirjoista on säästetty jo aikaisemmin)

Esimerkiksi perusopetuslain 30 §: n mukaan opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta sekä oppilaanohjausta. Tämä lain pykälä ei voi toteutua luokassa, jossa ei opeteta tai opettajalla on yli 50 oppilasta opettavanaan. Kun opettaja on poissa ja tilalle ei oteta sijaista, kukaan ei suunnittele luokan lasten opetusta. Suunnittelu ei kuulu poissa olevalle opettajalle eikä luokasta vastaavalle viereisen luokkahuoneen opettajalle. Eli sijaisia pitää ottaa poissaolojen ajaksi.

Vaadimme panostusta Keravan lasten koulutukseen ja välittömästi säästötalkoiden lopettamista opetuksessa.

Keravalla 4.4.2009

Janne Koivula
sekä allekirjoittaneet

********************************************************************
Allekirjoituksia kerätään 27.4-09 aamupäivään asti. Luovutus kaupunginjohtajalle 28.4-09 aamupäivällä.

KIITOKSIA allekirjoittaneille
********************************************************************
PALJON on tapahtunut Keravan koulumaailman "säästöasioissa" tämän adressin alettua. Tämä adressi on varmasti luonut oman paineensa muutoksille

SUURKIITOS teille kaikille allekirjoittaneille
********************************************************************
Lastemme tulevaisuuden varmistaminen jatkuu kuitenkin. Yksi tärkeä vaikutuksen paikka on Kasvatus- ja opetusvirasto järjestämä keskustelutilaisuus 28.4. 2009 Keravan Yhteiskoulun auditoriossa os. Aleksis Kiven tie 18 klo 18.

KAIKKI joukolla mukaan keskustelemaan ja sitä kautta vaikuttamaan lastemme tulevaisuuteen
********************************************************************
Adressi on luovutettu - KIITOS kaikille



Facebook
Tulisiko kouluissa olla viikoittainen kasvisruokapäivä?