VANHAINKOTIEN PUOLESTA

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista VANHAINKOTIEN PUOLESTA.

Emmi Eskolin
Vieras

#51 Re: miksi

28.09.2010 14:09

#50: Sirpa Laakso - miksi

Kajalaan tulee mielenterveyspotilaat. Heitä ei haittaa yläkerran "puutteet", ei tila-ahtaus tai mikään mukaan. Heille paikka on riittävä, mutta vanhuksille ei. Mistä lienee johtuu tämäkin. Eiköhän nettikin ole heille tehty, Kajalan alasajohan on aloitettu jo aikaa sitten.

Vanhukset menevät "kotiin", jos sellainen sattuu vielä löytymään ja päättäjät hierovat käsiään, kun vanhuksista päästään nopeasti eroon heidän kuollessaan menetettyään halun elää, koska ei ole enää hoitajaa, ei seuraa, ei kotia. Eivätpähän vie enää herrojen rahoja vaan ne voidaan käyttää hyödyllisesti vaikka päättäjien saunailtoihin.

Pikkudementiat ei haittaa kotioloissa, pistetään vaikka seurantalaite nilkkaan, niin kyllä se sen avulla sieltä metsästä löytyy. Heti kun joku ehtii katsomaan, onko vanhus vielä maisemissa. Onpahan vähemmän haudattavaakin, kun on elikot ehtineet jo viemään parhaat lihat luiden päältä. Mikäli lihaa on, koska kotipalvelun ylityöllistetty työntekijäpolo ei ehdi katsomaan syökö vanhus ruokansa vai ei.

-
Vieras

#52 hävettävää salon kunnalta...

28.09.2010 22:23

juu, tämähän on suunitelmissa että laitospaikat kaikki pois ja sysätään kaikki vanhukset avohoitoon (jopa vuodepotilaat) ylikuormitetun kotipalvelun huomaan, ja työntekijöitä ei ole varaa ottaa lisää! lisäksi pitäisi liki 100 salon kaupungin työntekijää lomauttaa kahdeksi viikoksi!!!!!

jos minussa yhtään ennustajan vikaa on, niin tästä nousee "hienon uuden" kaupungintalomme eteen kapina! pistetään johtoporras itse tekemään töitä niska limassa niin katsotaan sen jälkeen mitä tapahtuisi!

Marja Kaukonen
Vieras

#53

29.09.2010 17:06

ei saa lakkauttaa vanhainkoteja

Vieras

#54

29.09.2010 17:06

ei saa lakkauttaa vanhainkoteja
Kuntien itsenäisyys takaisin
Vieras

#55 Suur-Salo suunta huonompaan

01.10.2010 08:51

Kun Suur-Saloa ruvettiin perustamaan oli ruusuisia lupauksia kuinka kaikki tulee kukoistamaan ja paremmaksi, mutta kuinkas kävikään? hyvin pahasti näyttää siltä, että vain todellisuudessa entinen salo kasvaa ja sitä kehitetään kun taas Suur-Saloon liittyneistä kunnista ajetaan alas hyvin toimivia ja viihtyisiä vanhainkoteja ja muita palveluja. Alkaa näyttää siltä, että Suur-Saloon liittyneet kunnat ovat jotain ihmeen riippakiviä, pakollisia mutta välttämättömiä.
Oli liian hätäinen tämä väkisin laajenettu Suur-Salo, eikä sitä valmisteltu kunnola, sitäpaitsi eihän Suur-Salon liitoksesta edes järjestetty minkään näköistä kansanäänestystä, kuten esim. Lahdessa.
Olenkin vahvasti sitä mieltä, että liitoskunnat olisivat pitemmän päälle pärjänneet paremmin itsenäisinä, eikä liitoskuntien yllä olisi jatkuvasti leijunut samalla tavoin uhkakuvia palveluiden lopettamisesta, esim. Norjassa on jälleen alettu palata pienmpiin kuntayksiköihin kun ovat huomanneet, ettei ns. suurkunnat toimi.
Ehkäpä suurkunnat Suomessa jossakin toimivat mutta Suur-Salon kohdalla se on koko olemassa olonsa aikana näyttänyt varsin selvästi toimimattomuutensa.
Vieras
Vieras

#56 Re: Suur-Salo suunta huonompaan

01.10.2010 08:58

#55: Kuntien itsenäisyys takaisin - Suur-Salo suunta huonompaan 

salon poliittiset johtajat ei uskaltaneet järjestää suur-salon kuntaliitoksesta kansanäänestystä, koska pelkäsivät ettei se toteudu kun kuitenkin suurin osa olisi äänestänyt sitä vastaan.

 

Vieras
Vieras

#57 Re: Re: Suur-Salo suunta huonompaan

01.10.2010 09:26

#56: Vieras - Re: Suur-Salo suunta huonompaan 

 Suur-salon myötä Suur-saloon saatiin liuta kallispalkkaisia johtajia, ketkä saivat ihmeellisen suuren palkankorotuksen heti Suur-salon rajojen laajenuttua ei heitä paljoa hetkauta liitoskuntien puolella toimivat vanhainkodit ja muut palvelut.

 

Mirja Yli-Jama
Vieras

#58 Kajalakoti

01.10.2010 10:57

Kajakodin alasajo ja käytön muutosajatus ovat vääränlaisia suunnitelmia. Paloturvallisuudesta pitää huolehtia. Pelkkä hälytysjärjestelmä ei auta. Asukkaat täytyy saada hädän tullen ulos. Ikkunoista tehtävä varauloskäyntejä asukkaille.Olen kuullut, että peseytymistilat kaipaavat parannusta. En itse tunne asiaa paremmin, mutta tuokaan puoli ei liene mahdotonta korjata. Kustannuksista ei tarvitse tulla valtavia, kun fiksusti suunnitellaan. KAJALAKOTI pysyköön!
Vanhuksista pois ja juopot tilallekko?
Vieras

#59 Re: vanhainkodit

01.10.2010 12:36

#11: jouni eskola - vanhainkodit

Siis jossainvaiheessa kun ei omat varat riitä hoitamaan omaista tai muullatavallakaan on

vanhainkoti se paikka, jossa saa huolenpitoa kokonaisuutena loistavasti loppuun asti.

Nythän suunnitteilla Kajalasta juopille tehdään hotelli, eli vanhukset pois ja rapajuopoille upeat tilat..ei prkel..  Onko alkoholismi tärkeämpää saada suosioon, kun vanhusten hoito?

Alkoholin juontia voi säädellä hinnoittelulla ym, mutta mites vahukset lopettaa vanhenemisen?

Jos aiot itse vanhaksi katso, että olet alkoholisoitunut, muuten et ehkä Kajalaan tulevaisuudessä pääse,

jos tuollaiset suunnitelmattoteutuvat.. "kirveellä ois nyt töitä päättäjien kohdalla"

Jopä "hullujenhuoneesta" ollut juttua, elisit tarvitaan jo järeämmät lääkitykset et "

portista pääsee sisälle"

 

Esa Kotiniemi

#60 Re: Kajalakoti

01.10.2010 13:09

#58: Mirja Yli-Jama - Kajalakoti

Heippa naapuri ja muut!

Olemme naapureina samoilla ajatuksilla ja toki nykypäivänä paloturvallisuus on helppo

järjestää ja se tuntu olevan pieni asia, josta tehty "kärpäsestä härkänen"

Yleisesti varapoistumistiet ym voidan taatusti järjestää nykysäädöksiin kuuluvalla tavalla.

Toki asioista kannattaa ottaa ensin selvää, mikä on todellista ja kuulopuheiden kautta ei

mielipiteitä pitäisi mielestäni tehdä. "olen kuullut" on ei vakuuta tietoa.

Pesutiloista on faktatietoa, että löytyy mm vaakatasossa pesumahdollisuus olemassa!

Tunnen asiat ja siellä asiat ovat kunnossa ja mikäli ajanmukaisin säädöksin pitää jotain

tehdä ovat ne varsin helposti tehtävissä.

Paloturvallisuus on pelkkä järjestelykysymys, mutta poliitikoille nyt todella vaikea asia??

 

Asumisesta esimerkki:

Jos 13 asukasta on suuri riski 2-krs Kajalassa niin millainen on riski 12- krs kerrostalo

siellä asuu vanhuksia myöskin vaikka esim 20 henkeä. (jos vanhainkoteja ei ole niin ehkä asuu

jopa 30henkeä)  Miten pelastamme vanhukset kotoa kerrostalosta tässä tapauksessa?

Oma äitini asuin aiemmin Inkereellä 3krs ja sieltä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia pelastua

tulipalon sattuessa, mutta Kajalankodista  taatusti helpompi tarvittaessa pelastautua, jos äitini

olisi siellä asukkina ! +  onhan siellä ammattitaitoinen henkilökunta kokoajan,joka koulutettu eri tilanteisiin,

jota yksinäisellä vanhuksella ei ole.

Miksi Kajala ajaa alas on syynä RAHA, eli vanhuksista ei saada niinpaljon rahaa, että heidän

aikanaan verottajalle maksamat rahat tulisivat takaisin. Miksi me maksamme veroja, jos emme

saa vanhoinapäivinä mitään, muuta kuin pienen eläkkeen, josta joista eläkeläisille ei jää sitten

mihinkään mitään!

 

Kyllä Kajalankodin saa "päivitettyä"

 

Loppuun  Mirjan sanoihin KAJALANKOTI PYSYKÖÖN!!

 

Aurinkoista syksyä kaikille!

 

Esa Kotiniemi

#61 Re: Re: miksi

01.10.2010 13:22

#51: Emmi Eskolin - Re: miksi  

 

Niin mielipuolet voi hyppiä ikkunoista, karata Kajalasta huikein seurauksin tai sitten sinne kalterit "kotini on linnani" ei se haittaa jos hulluista saa vaan rahaa ja vanhuksista pääsee vaan eroon helposti, kun ei tuota enään yhteiskunnalle = tarpeeton Vanhukset ovat ikänsä tehneet työtä ja maksaneet veroja miksi? Kyllä kotoa lähdetään ja sinne tuskin palataan, eli kuten hölmöläinen kantaa säkissä valoa tupaan.. Vanhuksista siis tehdään kodittomia? Dementiat ym ovat sellaisia, että pistetään päättäjät hoitamaan vanhuksia vaikka kuukaudeksi niin näkevät mistä on oikeastaan kyse! Omaishoitajana on jo äärirajoilla, kun vanhuksen sairaudet ym ei vähene vaan iänmyötä tulee lisää hoitotarvetta! Kun en itse kykene on Kajalan tyyppinen koti se oikea paikka,jossa vanhusta hoidetaan loppuun asti. Paloturvallisuus on taatusti suurempi riski dementia ym vanhuksilla, eli palokunnalla riittää töitä jos valvotut paikat, kuten Kajala lopetettaisiin! Itse lopeteimme kotipalvelun, koska juuri tuo kiire ajaa siihen ettei vanhuksia pystytä huomioimaan.. "ei kuulu meidän tehtäviin" usein oli vastaus, jos vanhus pyysi jotain muua kuin ruokailun ja lääkkeen antamista.. hinta oli kohtuuton tuohon parin minuutin käyntiin.. Parempi hoitaa kaikki itse! Raskasta, mutta toimii!! Kodinhoito ja vanhainkoti ei ole samaa ja niitä ei voi rinnastaa.. Kodinhoito on osa palvelua kunkotona voi olla ja vanhainkoti on kun ei pysty olemaan kotona. Hullunahan on hyvä olla kun järki ei puutu.
Marjatta Halkilahti
Vieras

#62 Kajalakodin palohälytysjärjestelmä

01.10.2010 20:02

Kajalakodin asukashuoneet ja käytävätilat on varustettu paloturvalaittein. Osastoivat palo-ovet ovat normaalitilanteessa avoinna ( jotta asukkaat voivat esteettömästi siirtyä osastolta toiselle), mutta ne sulkeutuvat välittömästi esim. sähkökatkoksen aikana tai saadessa savua.

Kodin palovaroittimet ovat sellaiset, että aiheetonkin hälytys voidaan jälkeenpäin tarkistaa mistä tilasta tai paikasta se on tullut.

Automaattinen yhteys palokuntaan katkaistiin hälytyskeskuksen siirryttyä Turkuun. Tämän suoran robottihälytyksen Hätäkeskus poisti valvonnastaan 3.11.2005 ja perusteena oli, että laitteisto ei vastannut sitä mitä hälytyskeskus vaati.

Laite on kuitenkin edelleen täysin toimiva, se on käytössä ja se hälyttää. Jos jostain kohteesta tulee hälytys niin summerit soi niin, että puolkuurokin sen kuulee. Henkilöstö ottaa yhteyden hätäkeskukseen, hälyttää palokunnan, ts. toimii siten kuin kotonaankin toimisi.

Palokunta tulee paikalle muutamassa minuutissa. Perttelin VPK tulee paikalle aina. Se on niin sovittu. Tulee, vaikka henkilöstö jo ilmoitusvaiheessa tietäisi kertoa, että hälytys olisi aiheeton. Hoitolaitoksissa aiheettomia hälytyksiä aina silloin tällöin tulee.

Näin oli tilanne vuonna 2008, jolloin olin töissä Kajalakodissa. Olen varmistanut, että tilanne on edelleen tämä sama.

Se määräys, että laitteisto pitää uusia, se on ihan ok, mutta uusimiseen saakka toimii tämä ”puolrobotti” ihan hyvin. En myöskään usko, että henkilöstön hälytysvalmiudet olisivat jonnekin kadonneet.
Vieras
Vieras

#63 Re: Kajalakodin palohälytysjärjestelmä

02.10.2010 00:46

#62: Marjatta Halkilahti - Kajalakodin palohälytysjärjestelmä 

Minä haluan, että Salossa järjestetään SITOVAT KANSANÄÄNESTYKSET koko palveluverkkosuunnitelmasta. Numeroiden sijasta pitää katsoa ihmisiä, erityisesti vanhuksia. He ovat taistelleet meille itsenäisyyden ja rakentaneet maamme hyvinvoinnin.

Ilman heitä Suomi ei olisi Suomi.

Kaupunginjohtaja Rantakokko esikuntineen on hyppyyttänyt valtuutettuja ja kaupungin työntekijöitä tyhjänpäiväisissä seminaareissa puolentoista vuoden ajan.

Mikä on ollut tulos?

Typeriä lausumia siitä, miten Salo on vihreä, hieno kaupunki, jossa on mukava asua, elää ja yrittää. Me kaikki tiedämme, ettei tämä ole totta.

Lama oli nähtävissä jo vuonna 2008. Lama tulee pahenemaan siten, että kärsimme siitä vielä vuonna 2030.

Miksei tätä puolentoista vuoden aikaa käytetty siihen, että olisi varauduttu lamaan, jonka tiedettiin tulevan vaan elettiin kuin pellossa joutavia lässyttäen?

Salolla on huonot johtajat, joiden kohtalosta pitäisi myös päästä äänestämään. Se, että jotkut demareiden kellokkaat lätisevät omiaan, ei toinna mitään. Demarit ovat tämän järjestelmän kaupunkiin vuosikymmenien aikana luoneet ja nyt se puretaan.

Jos Kajala ei täytä paloturvallisuusmääräyksiä, sinne ohjataan rahaa ja tila korjataan. Säästää voidaan jostain muusta. Esimerkiksi kaupunginjohtajien ja linjanjohtajien palkoista ja eduista. Heidät voisi kaikki lomauttaa vaikkapa pariksi kuukaudeksi. Siitä olisi sekin hyöty, että älyttömät päätökset loppuisivat vähäksi aikaa ja äärimmilleen kiusatut kaupungin ruohonjuuritason työntekijät saisivat hetken hengähtää.

Edelleen ihmettelen sitä, että vuoden 2008 syksyllä valtuutetuiksi haluavien naamoja olivat kaikki nurkat täynnä. Valtuustoon valittiin 75 henkilöä.

MISSÄ HE OVAT NYT, KUN OLISI KESKUSTELUN JA KANNANOTTOJEN AIKA?

Kuinka moni heistä on käynyt allekirjoittamassa tämän adressin?

Pitääkö valtuustokin vaihtaa kokonaan vuoden 2012 kuntavaaleissa?

Tapio Äyräväinen

Muutos 2011

 

 

 

Kirsti Pohjola
Vieras

#64 Re: Re: Kajalakodin palohälytysjärjestelmä

02.10.2010 09:21

#63: Vieras - Re: Kajalakodin palohälytysjärjestelmä 

 Täyttä asiaa Tapio Äyräväisen kirjoitus ! 

 

Asiallista
Vieras

#65 Kiitos Äyräväinen

02.10.2010 10:39

Tapio Äyräväinen kirjoittaa täyttä asiallista tekstiä.
On siirappia tihkuvia puheita kuinka Suur-Salo on hieno paikka asua ja yrittää, suorastaan paratiisi maan päällä, mutta todellisuus on aivan toista.
Suur-Salon kehitys on on sen syntyhetkistä saakka mahtavine ilotulituksineen mennyt persiilleen, kehitys näyttää olevan, että ainoastaan Saloon rakennetaan ja Saloa kehitetään, mutta kuinkas on Saloon liitettyjen kuntien laita? Saloon liitettyjä kuntia on TOISTUVASTI näyttänyt uhkaavan milloin koulujen, milloin kirjastopalveluiden, milloin vanhainkotien, millon jonkin muun palvelun supistaminen tai lopetus, ei tämän näin pidä mennä tai sitten on syytä vakavasti pohtia, mitä jos palattaisiin tuttuun ja turvalliseen entiseen kuntajärjestelmään.
Eipä vain piskuisilla Koski TL, Marttilalla ja Sauvollakaan kovin huonosti näytä menevän vaikka ovat onneksi itsenäisiä ja Somerollahan menee melkeimpä paremmin kuin Salolla, etten ihmettelekkään, ettei siellä vakavasti edes pohdittu liittymistä Saloon, heidän onnekseen sanoisin.
tj
Vieras

#66 Kansanäänestyksiä kaikesta?

02.10.2010 14:14

Tapio Äyräväiselle,

Miksi pelkästään tuosta? Äänestetäänkö jatkossa yleisesti k/E kaikesta kehittämistä tai muutoksista? Laitetaanko samaan kyselyyn myös veroäyri päätettäväksi? Mitäs jos kansan päättämä veroäyri ei riitäkään kaikkeen? Ai niin, otetaan lainaa ja lomautetaan johtajat. Vai järjestetäänkö kansanäänestys?

Tatu Johansson, SoTe 1.vpj, KOK, SALO
http://tatujohansson.wippiesblog.com/
Marjatta Halkilahti
Vieras

#67 Miten niin erityisvaateita?

02.10.2010 15:53

Kts. http://salo.tjhosting.com/kokous/2010593-4-18622.PDF

Salon Sosiaali- ja terveystoimen palvelustrategia- ja palveluverkkosuunnitelma, s. 17-18 ( jossa Kajalakodin taustatiedot rakennus- ja korjaus- ym. vaiheineen ovat täysin väärät, väärät ja puuttelliset)

..

Kajalakodilla on oma kaivo ja vesijohto. Samasta kaivosta eri johdolla vetensä saa 10 omakotiasujaa.

Perttelin kunnan vesijohtoliitäntä rakennettiin vuonna 1972 kodin varamahdollisuudeksi, jos omassa kaivossa olisi joskus joku häiriö. Vesi oli ilmaista ja jäteveden puhdistus maksettiin vesimittarin osoittaman kulutuksen mukaan. Jätevedet menevät kunnan viemäriverkkoon. Kaivon ja säiliön mahdollisista huoltokustannuksista on omat sopimuksensa. Omakotiasujat tietävät, että suuren suuria kustannuksia ei vuosittain ole.

Systeemi oli toimiva ja olisi edelleenkin, mutta kun laitos siirtyi Salon kaupungin omistukseen 1.1.2009 niin veden otto omasta kaivosta kiellettiin. Teknisen pojille ei ilmeisestikään sopinut se, että joskus pitäisi käydä nk. huoltohommissa kaivolla tai vesisäiliöllä. Nyt maksetaan kaupungin vesi, eikä laitos ole mikään pikkukuluttaja.

Mistä palosprinklerivesi?

Eiköhän sen voi omasta kaivosta, omasta vesijohdosta ottaa ja ihan ilmaiseksi.
Vai eikö se ole sopivaa palosprinklerivedeksi, kun sitä toiset vielä ihan juomavetenäänkin käyttävät?

Palosprinklerin vetäminen ei siis pitäisi olla millään tavalla ”haasteellista”. Vesi tulee ja lvi -ihmiset osaavat nuo tarvittavat palosuihkutukset asentaa.

Ja sprinklerit tulee asennettavaksi joka tapauksessa, asuu siellä talossa sitten vanhuksia tai mielenterveyskuntoutujia ( sss 2.10.2010).

Katon rajassa keikkuvat palosuihkut sinne saa rakennettua ihan hyvin, jos niin halutaan. Mutta nyt ei haluta. Tietyt tahot haluavat Kajalakodin ja vanhukset pois Salo -kartalta. Kotihoidon ja palveluasumisen perään nyt hehkutetaan, muuallakin kuin Salossa, mutta jokainen, jolla on lähipiirissään vanhushoidettava tietää, ettei se niin vaan onnistu.

Miskvarten Salon sivistystoimi osaa laskea kustannuksia, sitä mitä mikäkin juttu maksaa, mutta ei sote? Mistä sote löytää niin paljon rahaa, että se pystyy hoitamaan kaikki muistamattomat ja huonosti kotioloissa pärjäävät vanhukset koteihinsa? Luuleeko sote, että vanhainkotien lakkauttaminen, hinnalla millä hyvänsä ja hoitajien jalkauttaminen ( käskytyksellä kuin armeijassa) tämä kaiken pelastaa?
En usko, että on rahaa.
Ei sitä usko moni muukaan.

..

Muuten: Lämpönsä Kajalakoti saa kaukolämpönä hiljattain rakennetusta Inkereen koulusta!
Pihamaata ja tonttia on 2,96 ha!

Ja kysymys: Kuinka moni päättäjä on edes nähnyt kyseistä paikkaa? Onhan tässä heitetty ilmaan sellaistakin infoa, että tuskin tuolla alueella on edes asukkaita.

Torilta Muurlan kirkolle on suhtkoht sama matka kuin on torilta Inkereelle, mutta ei meille esim. mitään pyörätietä ole. Inkereelle on. Kesät talvet valaistu pyörätie Salosta. Inkereellä on uusi koulu, on kirjasto, on päiväkoti, on pankki, kaksi kauppaa jne. Taitaa olla niin, että Inkereellä on tällä hetkellä enemmän palveluja ja elämää kuin mitä on Muurlan keskustassa, mutta emme me muurlalaiset sitä paru. Me parumme vanhainkotien säilyttämisen puolesta, muittenkin kuin Kajalakodin. Ihan vaan siks, että se on inhimillistä ja tässä olemattomassa rahatilanteessa kaupungille se edullisin vaihtoehto 24 tuntisesti hoitoa tarvitsevien kaupungin ikäihmisten hyvään hoitamiseen!
He, jotka haluavat olla kotonaan, se on ok, mutta ne, jotka vanhainkotihoitoon haluavat, se heille suotakoon. Ei kaikilla vanhuksilla ole varaa palveluasumisiin!
Kirsti Pohjola
Vieras

#68 Re: Kansanäänestyksiä kaikesta?

02.10.2010 16:31

#66: tj - Kansanäänestyksiä kaikesta?  

 

oletkos Tatu  muuten käynyt Kajalassa ja tiedätkö missä se yleensä sijaitsee ?
Minä olen käynyt siellä reilut 10 v ja nähnyt hienon ympäristön ja hyvät hoitajat ja ennen muuta, äitini

oli tyytyväinen.

Kansanäänestystähän ei järjestetä, kuten ei tehty suursaloa perustettaessakaan, kansahan on tyhmää, sanoi eräs yritysjohtaja silloin.

 

Vieras
Vieras

#69 Re: Realismin rajat

02.10.2010 16:58

#26: - Realismin rajat 

 en ole nähnyt vastaustasi että oletko käynyt Kajalakodissa ?

 

tj
Vieras

#70 Re: Re: Realismin rajat

02.10.2010 17:16

#69: Vieras - Re: Realismin rajat

Morjes Kirsti,

Tiedän missä Kajalakoti sijaitsee ja olen siellä joskus käynytkin, kuten melkolailla kaikissa muissakin kaupungin vanhainkodeissa. En toki tunne sitä ja sen menneisyyttä yhtä hyvin kuin Marjatta ja sen viihtyisyyttä en muista milloinkaan kiistäneeni. Salon vanhustenhuollon raskaan laitosvaltaisyyden säilyttämiseen meillä ei vain valitettavasti ole varaa ja välttämätön rakennemuutos alkaa vanhojen rakenteiden purkamisella.

yst.terv.

Tatu Johansson, Salon SoTe ltk, 1. vpj, KOK

http://tatujohansson.wippiesblog.com/

Kirsti Pohjola
Vieras

#71 Re: Re: Re: Realismin rajat

02.10.2010 17:43

#70: tj - Re: Re: Realismin rajat 

 Välttämättön rakennemuutos ja  rakenteiden purkaminen, kuulostaa lähes luokkasodan alulta.

Varjelkoon Luojamme siltä.

 

tj
Vieras

#72 Re: Re: Re: Re: Realismin rajat

02.10.2010 18:16

#71: Kirsti Pohjola - Re: Re: Re: Realismin rajat

Kirsti,

Kyllä tässä ollaan ihan samassa veneessä kaikki, kuten Anteronkin kommenteista olet voinut lukea. Itse voisin verrata tilannetta toiseen sotaan, jossa voimavarat kotirintamalla yhdistettiin, mutten sitä tee koska se voisi kuulostaa kliseiseltä.

yt, Tatu

Vieras
Vieras

#73 Re: Re: Re: Re: Re: Realismin rajat

02.10.2010 18:46

#72: tj - Re: Re: Re: Re: Realismin rajat 

 kannattaa ollakin vertaamatta, koska omaishoitajat ja muut jotka huolta ja murhetta kantavat vanhuksista ja omaisistaan kotona, saavat palkakseen saman kuin nykyiset vielä elossa olevat veteraanit, kylmää kättä... heitä muuten on myös siellä lopetettavissa vanhainkodeissa.

Mannerheim jo aikanaan lupasi heille hyvän kohtelun loppuelämäkseen, pelkiksi puheiksi jäi ...

kaikki kunnia veteraaneille minulta

T Kirsti

Vieras
Vieras

#74 Re: Kansanäänestyksiä kaikesta?

02.10.2010 22:57

#66: tj - Kansanäänestyksiä kaikesta?  

 Kyllä. Sitovia kansanäänestyksiä kaikista asioista yhdestä neljään kertaan vuodessa. Aivan samalla tavalla kuin Sveitsissä. Tietysti Suomeen soveltaen.

Sveitsi ei ole EU-maa. Sveitsissä ei ole presidenttiä. Sveitsissä ei ole pääministeriä vaan yksi maan seitsemästä ministeristä on kerrallaan vuoden pääministerinä.

Sveitsin valtion ja kantonien hallinnossa ei ole nimeksikään byrokratiaa. Siellä kansa päättää ihan oikeasti kaikesta.

Työttömyysprosentti on parhaimmassa kantonissa 1,6. Pahin työttömyys on Zurichissä. Prosentti on parantunut. Se on nyt neljä.

Arvonlisävero on seitsemän prosenttia. Tulovero maksimissaan 17 prosenttia.

Miltä kuulostaa?

Suomalaiset ovat eräs Euroopan fiksuimmista kansoista, jota meidän eliittimme on potkinut päähän ja vähätellyt viimeiset 20 vuotta. Nyt on aika antaa takaisin.

Mihin helvettiin me tarvitsemme valtuutettujamme, jotka eivät pysty pistämään kampoihin muutamalle virkamiehelle?

Mihin me tarvitsemme kansanedustajia, jotka ovat ahneita marionetteja, jotka painavat juuri sitä nappia, mitä eduskuntaryhmien puheenjohtajat sanovat.

Todellisuudessä tätä maata johtaa pääministeri, valtiovarainministeri ja ...

Niinpä. Siinä se melkein onkin.

Pöhöttyneelle valtion ja kuntien hallintobyrokraateille kenkää ja kansa päättämään. Kansalla on kyllä aivan tarpeeksi kykyä ja viisautta.

Tapio Äyräväinen

Muutos 2011

www.tapioarjo.com

 


Vieras

#75 Suuri ihemttelyn aihe

04.10.2010 12:07

Herää myöskin aiheellinen kysymys, että mikä ihmeen pakottava tilanne vaatii juuri nyt ja tällaisella hetkellä Suur-Salon uuden keskuspalatsin rakentamista, eikö olisi ensin pitänyt nimenomaan remontoida Kajalakoti, muut vanhainkodit, päiväkodit, plus muut vastaavat remonttia vaativat kohteet, kaupungintalon toiminnot olisi aivan hyvin voitu hajasijoittaa liitoskuntien tyhjiksi jääneisiin kunnanvirastoihin, toiminta olisi ollut helppoa näin tietotekniikka-aikakaudella, on olemassa videoneuvottelujen mahdollisuus, mikä on laajalti nykyisin käytössä, isommissakin organisaatioissa kuin Salo, sen jälkeen kun olisi saatu korjatttua Kajalakoti ja muut olisi voitu ajatella uuden kaupungintalon rakentamista.