Adressit.com

Ehdotus työttömyyden poistamiseksi työaikoja lyhentämällä

Ota yhteyttä adressin tekijään

kilometritehtaan kunkut#1 Nov 11, 2014, 18:05

Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa

Ei Suomessa ole työttömyyttä,vaan työvoimapulaa,tarvitaan satojatuhansi siirtolaisia töihin Suomeen.

Maahanmuuttaja pakolaisia ja venäläisiä lisää.

 

PUDOKKAAT TAKAISIN TELINEELLE#2 Nov 12, 2014, 09:12

Kumpa kaikki olisi näin yksinkertaista

Venäjällä neuvostokommunismin aikaan työntekijät kaikki olivat yhtäaikaa töissä,siis kaikki,  työttömiä ei ollut ollenkaan.

Suomessakin tulisi määrätä kaikki työttömät töihin tehtaisiin ja maatiloille,ottaa tuottavaan käyttöön.

Myös perustaa tehtaita ja tiloja suojelualueille,nostaa turvetta ja rakentaa kasvihuoneita tuottamaan ruokaa. ETTEI KAIKKEA TARVITSE TUODA ULKOMAILTA,  VAAN VIEDÄ, NIINKUIN MUISSAKIN VALTIOISSA ON TAPANA.

Nythän ruis tuodaan Puolasta ja vihannekset hollannista. Maakaasu Venäjältä Paavo Lipposen kaasuputkea pitkin, jossa on KUULEMA kaksi päätä.Kun katsoo putken päihin toisesta tulee kAAsu ja toisees, siitä menee kaasu. Rahaa tulee automaatista muillekin,kun otatte vain, ja haa täytyyhän minun ottaa itsellenikin. "NIIN HELPPOA SE ON KUN OSAA VAIN".

Palkka JA TYÖAIKA ei saisi olla työn peruste vaan työnilo,ahkeruus tehdä työtä ja se että ruokaa saa ja vaatteet päällensä,sekä lämmintä,jos ei kerran itse pysty luomaan työtö ja parempaa toimeen tuloa.

Mokkeri#3 Nov 12, 2014, 16:28

Re: Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa

#1: kilometritehtaan kunkut - Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa 

Työvoimapula, heh, heh, kaikkea sitä kuuleekin. ... Työniloa ja ahkeruutta KYLLÄ.

Antti Lindtman#4 Nov 12, 2014, 19:05

Ehdotus työttömyyden poistamiseksi

Halvemmat työvoimakustannukset voisivat olle hyvä peruste työvoiman käytölle.

Eläkejärjestelmän uusiminen niinsanot. tasaeläke kaikille eläkkeen saajille, noin kolmetuhatta euroa kuussa kaikille eläkeiän saavuttaneille.

Työ aikaa voidaisiin jopa pidentää tunnilla parilla ehkä kolmellakin paremman tuottavuuden saavuttamiseksi ja maan kilpailukyvyn parantamiseksi.Se toisi työtä ja paljon rahaakin.

Mustalaiset ja muut maahanmuuttaja pakolaiset,kuitenkin tulee olemaan pysyvä kriittinen ongelan, ei yksiomaan työmarkkinoilla, vaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, eli ei mitään parempaan

ole näköpiirissä odotettavissa.

Yhteiskunnan pudokkaat,joista aikanaan sitten voisi tulla jopa nousukkaita,parantaisivat, muka odotettavissa olevaa työvoiman tarvetta merkittävästikin.

Työttömyyden poisto on kuin hokkus`pokkus`konsti`kuten työvoima ministeri Urpo Leppäselle tai se on sitten pysyvää kuin mustalaisen kirous.

PePeP#5 Nov 16, 2014, 14:37

Re: Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa

#1: kilometritehtaan kunkut - Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa 

 Joillakin aloilla on liian vähän tekijöitä, kuten LVI-alalla ja terveydenhuollossa. Esimerkiksi lääkäripula on yleisesti tunnustettu tosiseikka.

MB220#6 Nov 17, 2014, 08:21

Re: Re: Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa

#5: PePeP - Re: Nehän haluaa päinvastoin pidennettävän työaikaa 

 Työttömiä pitäisi pikakouluttaa aloille, joilla on pulaa työvoimasta. Pitkäaikaistyöttömälle se olisi kannattava uhraus ja voisipa jopa olla edellytyksenä korvausten saannille. Siitä sitten vain eteenpäin oppisopimuksen kautta pysyvään työsuhteeseen. Työajan pidentämiseen ratkaisuna en usko, ellei se todellakin nosta kannattavuutta niin paljon, että vienti vetää enemmän kuin mitä pidennetyllä työajalla tuotetaan aikaisempaa enemmän. Elintason nostaminen ei kuitenkaan onnistu työaikaa pidentämällä, sillä raha ei korvaa menetettyä vapaata varsinkaan, kun lisää rahaa ei edes tulisi!

ile#7 Nov 29, 2014, 12:28

Tämä on kyllä typerin ehdotus taas pitkään aikaan! Tämähän se yritysten

kilpailukyvyn tappaa jos mikä.

 

EiLiitoille#8 Dec 07, 2014, 20:54

Taas tätä täysin järjetöntä ajattelutapaa! Oishan se mahtava kun olisi kaikille töitä, mutta viikkotunnit olisivat noin 15-20h jolloin kenelläkään ei olisi varaa ostaa esimerkiksi omaa asuntoa! Miettikää nyt vähän, tämä on juuri tätä kommunistista ajattelua jota esimerkiksi ammattiliitot ajavat!

Vieras#9 Dec 14, 2014, 18:23
politikot kyllä tietää millä suomi lähtisi nousuun mutta kun ovat niin kieroja,siis tämä yksinkertainen mailmalta annettu ohje,(VEROT ALES)SUOMEN TILANNE EI JOHDU MAILMAN TILANTEESTA VAAN KATAISEN,URPILAISEN,STUPPIN,OMAVALTAISESTA RAHAN KÄyTÖSTÄ NIIN SANOTTUIHIN, AVUSTUKSIIN,HIMASELLEKKIN JÄRJESTETTIIN 900 000e jotta voivat jakaa keskenään.
sitten suomesta mydään kaikki työpaikat mailmalle.siis tämä suomalaisten politikoiden tuhoamisvimma,ja nyt vajoamme lopullisesti
KAUKO HORTTANAIEN#10 Dec 15, 2014, 08:53

VEROTUS ALES,OTTAKAA VIROSTA OPPIA KANSA ON TYYTYVÄINEN,JA KEHITYSTÄ TAPAHTUU KOKO AJAN,SUOMI ON ROMUTETTU JO OLEMME HETKEN PÄÄSTÄ KOKONAAN VLADIMIR PUTININ KOMENNOSSA.SITTEN EI ENÄÄ KYSELLÄ HALUTAANKO VAI EI,SUOMEN POLITIKOT OVAT JO TIETOISIA ETTÄ OVAT JÄÄMÄSSÄ KIINNI PERUSTUSLAIN RIKKOMISESTA,VANNOTUN VALAN TÖRKEÄ RIKKOMINEN, SUOMEN VEROTUS(SUOMEN VALTIOLLA ALKAA OLLA SKEIDANEN LOPPU)MIETTIKÄÄ VÄHÄN EDES ÄÄNESTÄJÄT.T.KAUKO.

Vieras#11 Dec 15, 2014, 09:12
NYT SUOMEN MIES POLITIKOILLE HAME PÄÄLLE.
PRESIDENTILLE PALAUTETTAVA TÄYSIVALTA HETI.
HAGLUND KÄYTÄVÄ SUOMEN ARMEIJA,
3 PUOLUETTA EDUSKUNTAAN,
EI NAISIA ENÄÄ SOTKEMAAN,
(VEROTUS ALES),SILLOIN ALKAA SUOMI KIINNOSTAA MAILMALLA .
EI KIERRÄTYS POLITIKOITA,

Vieras#12 Dec 28, 2014, 09:07
SUOMEN PAHIN VIRHE ON LEIKKIÄ SUURVALTIOTA,20v ollut suomessa kakaroita päättämässä täällä on kansainvälisesti suomessa laiton verotus kansalta vaaditaan enemmän kuin heillä on tuloja,onneksi on suunitteilla mahtava monipäiväinen mielenosoitus Helsingissä.t.KAUKO.
Niina#13 Dec 29, 2014, 20:20

Re:

#10: KAUKO HORTTANAIEN -  

 Olen aika monen virolaisen työntekijän kanssa jutellut.. He kaikki haluavat tehdä Suomessa töitä. 

Niina#14 Dec 29, 2014, 20:39

Re:

#8: EiLiitoille -  

 Mikä asunnon hinta oikeasti on? Eiköhän niissä hinnoissa ole nyt aika lailla ilmaa? 

Mun mielestä olisi hyvä jos palattaisiin takaisin ARAVA-lainaan ja valtio auttaisi ihmisiä hankkimaan oman asunnon. 

Vieras#15 Dec 31, 2014, 14:19
Kannatan työaikojen lyhentämistä ja näin työn jakamista useimmille,työpaikkojen syntymiseksi sekä työttömien työllistymiseksi.
Nuoret unohdettu#16 Jan 02, 2015, 20:41

Työllistämisessä otettava myös huomioon tehdyt vuodet

Koska palkkatyötä ei ole tarjota enää läheskään kaikille, tulisi paikkoja jakaa ainakin nuoremmille ikäluokille, jotka eivät ole vielä päässeet ansaitsemaan omaa rahaa tai joilla työvuosia on alle 20. Nyt vain päättäjämme ovat eniten huolissaan kuusikymppisten työpaikoista.   :D   Uusin älynväläys ministereiltä on, että valtio maksaa yli 57 -vuotiaan työttömän palkan, jos firmasta otetaan poispotkitun tilalle yli 57-vuotias työtön!  :D  

Siis me veronmaksajat maksamme tuon palkan! Uskon, että pian alkaa potkuja sadella joka työpaikasta, koska kyllähän kaikki haluavat saada ilmaisia työntekijöitä! Nuoren poispotkitun tilalle otetaan sitten joku yli 40 vuotta jo täysiä paahtanut henkilö, joka ei välttämättä enää ole ihan nuoruutensa voimissa, mutta on kuitenkin ILMAINEN!   :D
Voi aikoja! - Pelkään pahoin, että kohta loppuvat suomalaisilta rahat....

Vieras#17 Jan 02, 2015, 20:46

vastikkeeton sossuraha heti pois. ei olis peruspertsoilla aikaa notkua kaljakuppiloissa kun olisivat mettässä risusavotalla.

luuttu#18 Jan 09, 2015, 12:23

Periaatteessa varmaan onnistuu, mutta...

Entäs sit kun sulla on samaa työtä tekemässä tai samassa työpaikassa yksi henkilö lisää töitä, niin tulee pomolle kahden hengen sairaspoissaolot (jos psyyke tai muu kärsii ja joutuu oleen kotona), lomarahat, vakuutukset jne.jos ollaan elämänkouluiltu ja syöty pitsaa ja hodaria ja juotu viinaa ja laitettu elämä ranttaliks. Tää on esim siivoojilla tai raskaamman työn raatajilla ongelma jossain määrin. Enkä puhu nyt mistään kevyestä työstä. Tosin voihan se olla että psyykkinen puolikin kärsii jossain määrin ja ei pysty :(. Itse en ole kyllä tähän elämänkoulukastiin lukeutuva duunari.

MB-220#19 Jan 14, 2015, 11:53

Re:

#7: ile -  

 Yritysten kilpailukykyä tällä ehdotuksella nimenomaan parannetaan - jos maltat lukea huolella loppuun: Tarkoitus on tehdä suhteellisesti enemmän töitä tuntimääriä vastaavasti pienemmällä palkalla. Yritysten henkilöstökulut eivät nouse, vaan laskevat merkittävästi. Lyhyemmät työpäivät mahdollistavat ihmisten pysymisen terveempinä töissä. Tietenkään töihin ei valita kaljan kanssa viikonloppuja puljaavia, vaan ihmisiä joilla on hyvä työhistoria, sillä menneisyys on paras tulevaisuuden ennuste. Työttömissä on paljon todella päteviä ja rehellisiä ihmisiä.

Tilastoija#20 Mar 04, 2015, 18:22

Perustulo + työaikojen vähennys. Siinä ratkaisu moneen ongelmaan.




Hintavertailu.com
Sähkö, suoratoisto, musiikki ja äänikirjat — ilman kirjautumista
Aloita vertailu →
🎮
Selainpelit
Pasianssi, shakki, hertta, tammi ja lisää
Pelaa ilmaiseksi →
Selainpelit.fi