Merimetsot riistalinnuiksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Merimetsot riistalinnuiksi.
Luonnonsuojelija. |
#101 Re: hyväpaha merimetso13.05.2015 06:26Merikotkakanta on lisääntynyt ihan muista syistä kuin Merimetson ansiosta! Rehevöityminen lisääntyy Merimetsojen myötävaikutuksella. Hyvä esimerkki oikein viherlasien sumentamista aivoista! |
Vieras |
#10213.05.2015 08:26Merimetsot ovat tuhonneet haikarayhdyskunnan pesimissaaren täydellisesti täällä Uudessakaupungissa, se on ympäristörikos jos mikä! |
Ajatellaanpa loppuun saakka |
#103 Merimetsot eivät poista myrkkyjä tai ravinteita pysyvästi13.05.2015 08:29Lintu ei käy mantereella ulostamassa, eikä se lennä mantereelle kuolemaan. Ulosteita näkyy pesimäkareilla ja luodoilla, joita pesimättömät linnut käyttävät lepopaikkoina. Syksyllä nämä paikat loistavat valkoisina, mutta keväällä ne ovat taas harmaita. Myrkkyjen ja ravinteiden poistamisen sijasta merimetsot siirtävät niitä tilapäisesti pesimä- ja levähdysluodoille, josta sateet, korkea merivesi, aallokko ja jää palauttavat ne mereen. |
Vieras |
#10414.05.2015 11:07Jos luonnon kulkuun ei tule puuttua, niin miksi suojellaan lajia, joka ei millään tavalla ole uhanalainen? Eihän meillä suojella muitakaan paljon harvinaisempia lajeja. Kyllä tässäkin asiassa ihmiset kusevat omille nilkoilleen, kun on ylipäätään lähdetty suojelemaan vieraslajia ja siten mahdollistettu tämän hetkinen tilanne. Tästä linnusta ei ole kenellekään mitään hyötyä, mutta haittaa on sitäkin enemmän yhä kasvavassa määrin. Metsästyksen piiriin vaan niinkuin monet muutkin linnut ovat. Samoin meillä säännöstellään hirviä ja peuroja ym. Järki käteen. |
Vieras |
#10515.05.2015 05:57Merimetsoja on liikaa. Valoittavat liian monta saarta. Ulosteet tappat kasvillisuuden ja haju on aivan järkyttävä. Myös verottavat kalakantaa. |
huu |
#106 Tuhonjälkiä.16.05.2015 07:27 |
Saaristossa matkailija |
#107 Re: Tuhonjälkiä.16.05.2015 19:50Kuvat Uudestakaupungista, puolentoistamailin päässä Kaupungin keskustasta. Missä siis Birdlife kallioinen kari? Harmaahaikara yhdyskunta tuhoutunut kyseisessä saaressa. |
Liika on liikaa |
#108 Vieraslaji16.05.2015 19:54Miksei me suojella muita vieraslajeja yhtä hanakasti? Miksi esim. jättiläisukonputki ei ole suojeltavien listalla?
|
Asukas |
#109 Verorahoja järjettömyyksiin16.05.2015 20:11Uudenkaupungin edustalta on valtio ostanut saaren tuhoeläinten suojelualueeksi. On varaa tuhlata verorahoja täysin järjettömyyksiin. Kyseinen artikkeli kuvineen on uudenkaupungins sanomissa.
|
Ei perustetta suojelulle |
#110 Saariston yleisin lintulaji17.05.2015 03:31Merimetso alkaa jo olemaan saariston yleisin lintulaji. Niitä on kaikkialla. Miksi lajia ylipäätänsä pitää suojella? |
Pelikaani |
#111 Re: Re:17.05.2015 04:55"Merimetso PALASI Suomen pesimälinnustoon vuonna 1996. Tätä ennen merimetso on pesinyt Suomessa viimeksi ilmeisesti pari sataa vuotta sitten. Laji mainitaan lounaissaariston pesimälajiksi Turun Akatemian varhaisissa tutkielmissa 1700-luvulta." |
Vieras |
#112 Rikollista suojella saaria ja omaisuuttaan tuhoajilta17.05.2015 07:40Uudenkaupungin sanomien artikkeli saarien suojelusta merimetsojen levittäytymiseltä ja samalla eläinsuojelu rikoksesta herätti kysymyksen ihmisen omista oikeuksista. JO ON JÄRKI KAUAKSI KADONNUT LINTUJEN SUOJELUSSA! |
Vieras |
#113 Pelikaani turbiinissa17.05.2015 08:14Kyseessä on alkuperäisen lajin alalaji, joka ei periaatteessa kuulu edes suojelun piiriin. Mitään luonnonsuojelurikostakaan ei ole näin ollen tehty. Kyllä meillä on oikeus puolustautua tätä tuholaista vastaan. Tämä alalaji on pesiytynyt tänne meille alunperin Aasiasta, missä sitä on käytetty kalastustarkoitukseen. Kyseessä on todellakin erittäin haitallinen vieraslaji. |
Huolestunut. |
#114 Re: Pelikaani turbiinissa17.05.2015 09:36Näin se tiettävästi on,että tämä tihulainen ei edes ole suojeltu,vaan ulkomailta tullut alalaji kun ilmasto "sallivasti" lämmennyt. Eli ihan hyvä ,että ELY veisi asiaa raastupaan ja saisi sieltä kautta asian päivänvaloon jne. |
Vieras |
#115 Re: Re: Pelikaani turbiinissa17.05.2015 11:44#114: Huolestunut. - Re: Pelikaani turbiinissa Tämä alalaji pesii puihin ja syö kalaa alkuperäistä lajia enemmän. Suojelijat sekoittavat kaksi eri lajia keskenään. Ovatko sitä mieltä, että meidän mökkiläisten on vaan annettava saaremme ja kalat näille tuholaisille? Voivat ottaa nämä lemmikeiksi omalle tontilleen ja nauttia niiden mahtavista tuotoksista siellä. |
Vieras |
#11618.05.2015 05:48Mellanskarven förökar sig okontrollerat och tar död på vår skärgård genom sin avföring. Vattnet runt holmarna stinker och förorenas. Vem vill/kan längre bada i det vattnet eller vistas bredvid holmarna? Mellanskarven är ett otyg! |
Vieras |
#11718.05.2015 08:41Merimetsot aiheuttavat suurta tuhoa ja kärsimystä lähiasutukselle, tuhoavat kaiken luonnon, ei vain pesimäänsä saarta. Ne hakevat pesärakennusaineet muista saarista, jotka tuhoutuvat nopeasti. Puihin ei jää oksia eivätkä havupuut uusiudu. Pesintäalueilla ei kasva rikkaruohoa pidempää kasvustoa, vaikka ELY-keskuksen viherlaseilla katsovat "asiantuntijat" toisin väittävät. Ne meluavat, raakkuvat tuhansien yksilöiden parvissa aiheuttavat ääni- ja ammoniakinhajun haittoja. Lisäksi edes omistamiamme merimetsojen valtaamia saaria ei voi käyttää lainkaan virkistyskäyttöön avovesiaikaan. Missä on ihmisten oikeudet? |
Vieras |
#11818.05.2015 12:37Det finns alldeles för många skarvar och de hör inte till den finländska naturen!!! |
Vieras |
#11918.05.2015 15:41Vihreillä liikaa valtaa |
Vieras |
#12019.05.2015 04:29Stor invasion av våra kustremsor. De skiter ner vår fina natur -vi har redan flera "spök-holmar " där ingenting växer : träden står i siluetter svarta o vit-grå av bajs. De äter upp fisken i våra vatten. En fullvuxen skarv äter nästan 1kg fisk per dag. Själv kan ni räkna ut hu mycket fisk det går till en population på 1000 skarvar /dag. |
Vieras |
#12120.05.2015 07:08Som seglare i vår skärgård har jag sett hur de förstört klackar o skär. Dessutom talat med fiskare som lider av deras framfart i vikarna. |
Vieras |
#12220.05.2015 07:34Olen nähnyt merimetson raiskaamia saaria ja siksi katson aiheelliseksi antaa luvan metsästää tätä lajia kuitenkin hallitusti! |
Vieras |
#12320.05.2015 08:43I Åbolands skärgård finns det alldeles för mycket skarvar! |
Vieras |
#12420.05.2015 09:16Merimetson tuhoja jo jonkinverran nähneenä, en voi kuin ihmetellä sen suojelua metsästykseltä tai muutoin kannankasvua rajoittavilta toimilta, lieneekö edes tutkittu esim. haahkan taantumaa ja merimetsojen kannan kasvun suhdetta. Tasapainoyetaanhan tilanteita muutoinkin, jos luonto on jostain syystä toimissaan epäonnistunut, esim. karhu, susi, minkki,supi ym. |
Vieras |
#12520.05.2015 15:28För att all fisk har minskat dramatiskt under de senaste tio åren! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Espoonlahden uimahallille on etsittävä uusi rakennuspaikka – nykyisen hankkeen eteneminen vaarantaa tuhansien espoolaisten lasten ja nuorten uintimahdollisuudet
3414 Luotu: 11.03.2025
Sano EI kunnan järjestämille jätekuljetuksille! Säg NEJ till avfallstransporter som anordnas av kommunen!
351 Luotu: 11.03.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
304 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
9288 Luotu: 03.02.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
334 Luotu: 10.03.2025
Siikalatvan yläkoulu keskeisemmälle paikalle!
241 Luotu: 16.03.2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
6218 Luotu: 24.02.2025
Järjestöjen kannanotto: Vammais- ja vanhusneuvostojen yhdistäminen ei ole hyväksyttävää
186 Luotu: 14.03.2025
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
2722 Luotu: 09.03.2022
RYHTILIIKE POLITIIKKAAN: VANHUSASIAT KUNTOON
1128 Luotu: 25.02.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
728 Luotu: 13.12.2024
Haljastennokkaa ei saa myydä
257 Luotu: 06.03.2025
Me allekirjoittaneet vastustamme kaupunginjohtaja Janne Laineen erottamista.
115 Luotu: 14.03.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
102083 Luotu: 27.09.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
815 Luotu: 10.12.2024
Hirvitalon piha-alue ja viereinen puistoalue tulee säilyttää yhteiskäytössä
75 Luotu: 17.03.2025
Pelastetaan Vuosaari!
5163 Luotu: 22.08.2020
ADRESSI HUMPPILAN KESONKULMAAN SUUNNITELLUN BIOKAASULAITOKSEN SIJOITTAMISESTA TOISAALLE
64 Luotu: 14.03.2025
Vaadimme Puistolanraitin koulun lapsille ja henkilöstölle turvalliset ja terveet koulutilat
641 Luotu: 01.11.2024
Kärkölän alkuopetuksesta ei tule säästää lukuvuonna 2025-2026
185 Luotu: 09.03.2025