Inarijarvi sailytettava eramaisena

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Inarijarvi sailytettava eramaisena.

Inarijärven kaavoitushankkeita seurannut
Vieras

#51

08.04.2011 08:40

"Nyrkki on otettava taskusta" kärjistää, mutta on oikeassa siinä, että säännöstely on muuttanut Inarijärven ekosysteemejä. Siikasaaliit ovat lähes puolittuneet entisestä ajasta, mutta punalihaisten petokalojen tuotto taas melkein tuplaantunut, johtuen tietenkin istutuksista ja muikun tuomasta ravintotilanteen paranemisesta. Toki muikkukin on Inarilla tulokaslaji.
Eivät Inarijärven alkuperäiset "lohikalat" ole kuolleet sukupuuttoon, vaan esimerkiksi Juutuajoessa kuteva alkuperäinen taimen voi hyvin ja järveltä on kai tutkittu useita muitakin alkuperäisiä taimenkantoja. Inarijärvi on Suomen oloissa todellinen virkistyskalastajan paratiisi.
Mitä Saariselän saostusaltaaseen tulee, Inarijärven vesi on juotavaa, paitsi aivan kylien venesatamien äärellä ja isojen jokien suilla. Niihinhän tulee kairoilta eloperäistä tavaraa, joka ei aina taida sopia nykyihmisen vatsalle. Ei auta kieltää, etteikö näistä kylien rantojen ja jokisuiden vesistä löytyisi ihmisenkin päästöjä, mutta varsin hyvin on ainakin taajamien jätepudistukset järjestetty. Inarijärven lievää rehevöitymistä on noista eri syistä lähinnä läntisellä osalla eli juuri siellä minne lomakaupunkeja haluttaisiin kaavoittaa, todettu.
Inarijärvi on säännöstelystä huolimatta Suomen, Euroopan ja maailmankin mitassa edelleen arvokas luonnonkohde, jonka arvoa ei pidä laskea lyhytnäköisellä toiminnalla. Olen "Nyrkki on otettava taskusta" nimimerkin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että olemassa olevien kylien yhteyteen eli palvelujen äärelle voidaan vielä matkailupalveluja ja loma-asuntoja rakentaa.
Ihmettelee
Vieras

#52 Re: Re: Ihmettelee

08.04.2011 09:54

#50: Markku Ahonen, kalastusbiologi, Ivalo - Re: Ihmettelee 

 Totta se väitöstutkija on ratkaissut 1990 luvun alussa kadonneen inarin ison taimenen ja pohjaraudun kohtalon. Silloin lehdissä kirjoitettiin mitä hurjimpia arvioita, yksi peräti tiesi kalojen kuolleen ähkyyn. Kalastan ammatikseni kotitarpeiksi ympäri vuoden enkä ole tavannut inarin pohjarautua enää kahteen vuosiymmeneen. Erinäköisiä pienikokosia istukasrautuja on vilissy vuosien saatossa.  Mikä ihme konsti tehtiin, ettei lohiloinen levinnyt istutuskalojen mukana? Miksi Siskelin lohikasvattamo suljettiin niin pikaisesti vainvihkaa?

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

08.04.2011 10:20


nyrkki on otettava taskusta!!
Vieras

#54 Re:

08.04.2011 10:33

#47: Suojelija -  

 Olen tiennyt jo melkein seitsämän kymmentä vuotta olevani täys pässi, kaikissa asioissa. Silti olen sitä mieltä, ettei Inarijärven ympärille tarvitse kaavoittaa enää yhtään uutta loma-aluetta valtion mailla. Sekä annetaan järven ympärillä asuvien kalastella rauhassa ja kehittää kyliään.

M-R
Vieras

#55 Faktaa kaavoituksesta

08.04.2011 10:34

Tässä linkki Inarijärven kaavaselostukseen, jossa on tarkempaa tietoa kaavoitusmääristä ja kohteista.
http://www.inari.fi/media/tiedostot2011/tek_inarjjkaavaselostus.pdf
Railo
Vieras

#56

08.04.2011 14:03

Inarijärvi on minulle viimeinen erämaa ja henkireikä.Inarijärven saamelaisten kotirantoja ei saa kaavoittaa turismille!
Tapsa
Vieras

#57

08.04.2011 14:13

Inarinjärvi on EHDOTTOMASTI säilytettävä luonnonvaraisena.
Korruptio
Vieras

#58 Sisäpiiri

08.04.2011 15:04

Tutkikaapa ihan mielenkiinnosta viime aikojen tonttikaupat, kunnanvaltuutetut ja bulvaanit, voitte yllättyä.
Elena F
Vieras

#59 rak.valvonnan virkamiesten nimet

08.04.2011 17:18

Tietääkö joku? Kuka konkreettisesti on vastuussa tästä?

Vieras

#60 On se kumma

08.04.2011 17:32

Kaikkea ei missään nimessä pidä tuhota !

Vieras

#61 Entinen Inarilainen

08.04.2011 17:37

Ymmärrän kunnan päättäjien tarvetta saada kuntaan lisää turismia jolla saadaan luotua työpaikkoja,ja lisää verotuloja, mutta keskittyköön Saariselän kehittämiseen, joka ei ole vielä alkuunkaan valmis, ja siinä on ihan riittävästi kehitettävää. Jättäkää ihmeessä inarin erämääjärvi jälkipolville, vastaavanlaista idyliä ei ole koko euroopassa.

Vieras

#62

08.04.2011 17:46

Inarin järvi on Haltin ohella sellaista seutua, että ei sinne mitään mörskiä ja tontti tieverkostoa pidäkkään rakentaa.

Pysykööt lihavat Helsinkiläiset siellä citymaasturinsa äärellä Karhunpesäkivellä.

Vieras

#63

08.04.2011 19:11

Olin tänä talvena lomailemassa Ivalossa ,Inarin järven maisemissa ja kokemus oli mahtava. Luonto pitää säilyttää sellaisenaan kuin se siellä on jälkipolvienkin ihailtavaksi.
T: matkailija

Vieras

#64

08.04.2011 21:25

Jos kunnan suunnitelmat toteutetaan, Suomessa ei ole enää yhtään erämaista ISOA järveä. Tässä on viimeinen ja ainutlaatuinen mahdollisuus säilyttää Suomessa erämainen iso järvi.
esas
Vieras

#65 Re: Inarinjärvelle kansallispuistostatus

08.04.2011 22:03

#23: george - Inarinjärvelle kansallispuistostatus

Kannatan kansallispuistostatusta. Se korostaa järven valtakunnallista arvoa viimeisenä isona erämaisena järvenä. t. esa

Pösilö
Vieras

#66 ihmettelee myös

09.04.2011 00:07

Eiköhän näitä rakennettuja järviä ole jo ihan tarpeeksi eteläisemmässä Suomessamme, joten jättäkää edes Inari erämaiseen tilaan ja luonnosta nauttivien iloksi. Kyllä Saariselällä voi "virkistyä" kuka haluaa ja sinne sopii rakentamaan entisten mökkien viereen häiritsemättä luontoa lisää. Ihmettelen tässä vaan, jos Inarin kunta on niin pers-aukinen, että pitää kaavoittaa Inari-järven rantoja ja samaan aikaan valtio takaa/jakaa rahaa muihin EU valtioihin. Esim. Irlanti, Kreikka, Portugali... Eikö Suomen valtio voisi katsoa ensin onko kotipesä kunnossa ennenkuin jaetaan rahaa muille. En minä ainakaan takaa pers-aukiselle naapurilleni pankkilainaa.
Tapsa
Vieras

#67

09.04.2011 01:28

Minä olen EHDOTTOMASTI sitä mieltä, että Inarinjärvi täytyy PITÄÄ AINA LUONNONVARAISENA.
Ålandskungen
Vieras

#68

09.04.2011 10:43

Lyhytnäköinen hyödyn tavoittelu "alkuperäisen" luonnon kustannuksella on heti lopetettava. Miksi on pakko rakentaa juuri siihen rantaan ? Miksi ei kävelyetäisyys riitä ? Kuntien kilpailukyky ei voi olla siitä kiinni, että annetaan pois kauneimmat rantatontit. Päinvastoin, niin tuhotaan mahdollisuudet pitkällä tähtäyksellä tarjota kaikille kuntalaisille mahdollisuudet nauttia yhteisestä resurssista, rakentamattomasta luonnosta.
Pikkusormi
Vieras

#69

09.04.2011 12:11

Inarijärven rantarakentamisaikeet on malliesimerkki
hankkeista, mikä täytyy lopettaa viimeistään nyt kun aie on muuntumassa käytännöksi.
Lapin poika
Vieras

#70 Re: Mökit pois

09.04.2011 15:22

#69: Pikkusormi -  

 Kiitos Pikkusormi. Inarinjärven saaret pitäisi tyhjentää mökeistä ja vain ne tukikohdat joita on muutama Metsänhallituksen toimesta rakennettu ja niiden huolto pelaa ne on vain ja yksinomaan ne oikeat paikat jotka voidaan hyväksyä Inarinjärven saariin. Siis mökit pois ja valtion maalle siirto Mantereenpuolelle. Vaikka olisi vuokra-aikaa jäljellä ja ne jotka on rakennettu niinsanotulle omalle tontille  niillekin osopitettava Mantereenpuolelle rakennuspaikka kaavassa. Olemassa olevat mökit ne on lunastettava pakkolunastuksella pois ja purettava ja siirrettävä Mantereelle ositettuun paikkaan. Tämä ei ole omaisuuden ryöstöä vaan Inarinjärven Erämaisuuden säilyttämistä ja sen edelleen puhtaana pitämistä. Rantakaavat mantereella on OK, mutta eiköhän pienempi määrä riittäisi. Inarin järvi on kaunis ja sitä ei saa pilata rakentamisella. Hyvät Adressin kirjoittajat olette hyvällä asialla ja oikeassa jotta saame säilyttää Inarinjärven koskemattomana

Eskelisen tuoma
Vieras

#71 Laitetaans homma jäihin

09.04.2011 19:20

Jos nyt annettaisiin Inarijärven rantojen olla rakentamatta vaikka seuraavat tuhat vuotta ja katellaan sitten uudelleen. Ei kaikkee tarvi toteuttaa "tällä vaalikaudella... eikä seuraavalla"
Canoeist
Vieras

#72

09.04.2011 22:42

Inari on aivan ainutlaatuinen, kaunis kuin mikä ja puhdaskin. Ihminen on tärvellyt jo liian monta järveä Suomessa. Eiköhän pelasteta tämä yksi iso kaunokainen runtelulta!
Pietu
Vieras

#73 Matkailun syyt

10.04.2011 07:29

Inarin matkailu väheni huomattavasti kuluneella talvikaudella ja kevät näyttää onko nousua ollenkaan. Matkailu Inarinjärvellä on myös suunta siihen että tulevaisuudessa sekin vähenee jos sinne rakennetaan hulvattomasti mökkejä ja tämä pitää kaavoituksella kieltää kokonaan.Ei ole hyvä näky kun otetaan esimerkiksi Järvikäisen seutu Kivisalmen ja Nuoran alue itäpuolella on kaunis Mahlatti ja länsipuolelle on ehdotettu kaavaan suuri määrä rakennusoikeutta joka pitää ehdottomasti kieltää. Nuora-Juhanin paikka on lailla suojeltu ja niin pitää myös sen lähiseutu lisärakentamisella kieltää aina Kivisalmeen asti.Mitä tulee Veskoniemen alueeseen ja Naguniemen kaavaan niin sinne jo on rakennettu niin voi lisärakentaa aina Nangun satamaan ja jopa ohikun mutta mantereelle ei saariin. Inarin kylän seutu mantereen puolelle on hyvä asia jotta saataisiin Inariinn asutusta. Rakennetaan mantereeelle ja sellaisille paikoille joista on hyvä suorittaa vedet ja tiet sekä hyvinvointi.Annetaan Inarinjärven olla rauhassa sekä saariin vain muutama Metsänhallituksen taukopaikka matkailijoille levätä jotta jaksavat jatkaa matkaa rauhassa loukkaamatta kenenkään mökkiläisen rantaoikeutta. Rakentaminen kielträä kaavoituksella kauniin Erämaa järven saariin ja mantereelta oikeuksia vähemntämällä.
Järkyttynyt
Vieras

#74 Re: Matkailun syyt

10.04.2011 07:32

#73: Pietu - Matkailun syyt 

 Hyvä Pietu ja Lapin poika


Vieras

#75

10.04.2011 16:25

Hyvinvointia nyt vai heti? Järvi on sitä nyt ja "heti" on kunnanvaltuuston politiikkaa. http://gamma.nic.fi/~inari5/Esko_Sirjola/inarijarven_kaavoitus.pdf