Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Työpaikkoja voidaan myös lisätä tekemällätyöntekijöiden pitämisestä kannattavempaa. Kuten vaikka siten, että työnantaja voisi työnekijän kanssa yhdessä sopia työn, ja palkan ehdot, eikä "SUNNUNTAILTA 200% PALKKAA"-sanelupolitiikkaa.
Re: Re:
Kunta työnantajana toiminut jo pitkään samoin kuin hallitus: Johtoryhmältä tulee määräykset! Mitään ei kysytä työntekijöiltä, eikä mistään neuvotella. Vajaalla porukalla jatkuvasti tehdään työt: Minimi tai alle (työntekijämäärä) on maksimi. Säästöihin vedoten työntekijöitä vähennetty ja työmäärä lisääntynyt + muut velvoitteet. Itse pitää netin kautta opetella kirjalliset työt ym. ja nekin mieluummin omalla ajalla, kun työpäivän aikana ei ehdi. Kahden viime vuoden aikana työolot huonontuneet sietämättömäksi.
Peruspalkka nettona käteen n. 1600 + 100-200 lisiä jos jaksaa tehdä päivystysluontoisia vkl pienellä porukalla, kovalla kiireellä, valtavalla työmäärällä ja yhdellä viikkovapaalla kerrallaan!
Muistelen, että Soini puhui ennen vaaleja jotain korruption kitkemisestä. Mihinkä ne puheet ovat unohtuneet?
30v hoitajana ja 12 vuotta vielä jaksettava.
Re: Re: Lisää rahaa
:D :D Jos kaikkien allekirjottaneiden älykkyysosamäärä on yhtä korkee, ni en yhtään ihmettele ... Poliitikkojen palkoistako me säästetään 10 miljardia vuodessa??? Kun ei ne raukat tienaa yhteensäkään edes prosenttiyksikköä ensimmäisestäkään miljardista...
Jos näin käy , niin ei meidän kannata edes käydä töissä.
Koska sipilä on huono
| This discussion has been closed. |