Eroa Jutta Urpilainen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA
#1: MITEN LIENEE KYKENEVÄ HOITAMAAN ASIOITA,EIPÄ USKOISI - ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA
ja kirjottusvitrhet!!!!!!
Miljardeja kadonnut ulkomaille
Katainen on siirtänyt Saksan pankkeihin kansan tietämättä 500 miljardia eruroa, mistä hyvästä hänet palkittiin Saksassa Adolf Edefeltin kultaisella mitalilla!!! Katainen ja Urpilainen ovat kahden kesken sopineet rahansiirrosta Saksaan, mitä ei ole kerrottu muille hallituksen jäsenille.
Molemmilta holtitonta, edesvastuutonta varojenkäyttöä. Luulisi pääministerin ja valtiovarainministerin tuntevan omat vastuunsa, mutta vastuista ei ole välitetty ja oman kansan asiat ovat jääneet ihan toisarvoisiksi EU:n rahoituksen ohessa. Velat ovat korvaamattomia Suomelle ja talouden saattaminen tasapainoon vie useita kymmeniä vuosia.
Molemmat joutavat eroamaan virastaan omaehtoisesti, ettei tarvitse kapinoida vastaan ja erottaa!
Urpilainen ei ole tietävinään, minne rahat katoavat
Näin holtitonta on meidän varojen hoito, joten molemmat Urpilainen ja Katainen joutavat lähteä!
Re: Re: ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA
#2: p kivi - Re: ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA
Nyt Demarit tekivät toimintansa läpinäkyväksi: suurin vihollinen on demari, joka tienaa enemmän kuin itse. Tätä on systemaattisesti toitottanut Jutta Urpilainen. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että sijoittajien vastuu toteutuu näin ankarana. Ne maksavat, jotka ovat tämän sopan keittäneetkin”, Urpilainen sanoi Brysselissä. Mistä lähtien tavallinen tilille tallettaja on sijoittaja? Ovatko nämä tilille tallettajat syyllisiä rahoituskriisiin? On uskomatonta, että Urpilaiselle ja koko demariporukalle ykkösvihollinen on tavallinen keskiluokkaan kuuluva veronmaksaja, joka pitää kaikkialla yhteiskuntaa pystyssä. Tämä näkyi niin talletussuojan loukkaamisyrityksessä kuin kehysriihessä, jossa ainoa häviäjä oli piensäästäjä, joka yrittää saada arkeensa pienten eläkkeiden lisäksi jotain tienestiä. Näitä säästöjä on kerätty vuosikymmeniä, ja niitä Urpilainen ja muut demarit nyt niin kadehtivat. Samoin on toiminut Katainen ja kokoomuskin, mutta hieman pienemmillä huuteluilla. Kokoomuksen puolustukseksi voi sanoa, että he onnistuivat palkitsemaan todella suurta pääomaa kunnolla. Sehän on niiden tehtävä. Entisenä demariäänestäjänä silmäni ovat nyt lopullisesti avautuneet. Demareita ei kannata äänestää, jos omistaa vähänkään mitään. Tässä asiassa muistini on hyvin pitkä. Olen lopullisesti kyllästynyt maksamaan tällaista politiikkaa. Urpilainen tuhosi demarit
Re: ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA
#1: MITEN LIENEE KYKENEVÄ HOITAMAAN ASIOITA,EIPÄ USKOISI - ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA
Naisen eläke on 0,80 senttiä, kun miehen on yksi euro. Minä
olen sellainen, jolle on tulossa liian pieni eläke, joten olen säästänyt
itselleni noin 20 eri pörssiyhtiön osakkeita. Tavoitteena olisi 3000 - 5000
euron vuosittaiset osingot. Nämä alle 300 - 500 euron kuukausittaiset tulot
olisivat minulle ns. lisäeläkettä. On kohtuutonta, että näitä vaivalla vuosia
säästämiäni rahoja verotettaisiin epäoikeuden mukaisesti. Toivomukseni on, että
poliittiset päättäjät korjaisivat kerrankin vääriä päätöksiään ja osinkovero
tehtäisiin kaikille tasapuoliseksi. Epäoikeudenmukainen verotus nakertaa eniten
hyvinvointiyhteiskuntaa. Demarit ovat suurin syyllinen epäoikeudenmukaiseen osinkoverotukseen.
| This discussion has been closed. |
ARSYTTÄÄ JA VIHASTUTTA