Adressi Petteri Orpon erottamiseksi sisäministerinvirasta

Realisti

#376 Re:

14.05.2016 16:58

#374: Roope Massinen -  

Kylläpä Roope käyttää paljon aikaa yrittäessään väittää, että rajatarkastusten aloittaminen Ruotsin vastaisella rajalla vähentäisi turvapaikkahakemusten määrää. Koeta nyt käsittää, että sillä ei olisi käytännössä mitään vaikutusta asiaan! Kuten on jo moneen kertaan todettu, ei Rajavartiolaitos voi käännyttää suoraan rajalta henkilöitä, jotka ilmoittavat hakevansa turvapaikkaa. Näin ei tee myöskään yksikään muukaan EU-maa, vaikka yrität itsepintaisesti muuta väittää. Itävalta ei ole käännyttänyt hakijoita rajalta, eivät myöskään muut mainitsemasi maat.

Et nähtävästi ole lainkaan tietoinen Välimeren alueen nykyisestä tilanteesta. Tilanne on sielläkin täysin erilainen kuin viime vuonna. Viime keväänä trendi oli voimakkaasti kasvava Turkista Kreikkaan tulijoiden osalta. Nyt se on päinvastoin voimakkaasti vähenevä. Katsopa tilastoja UNHCR:n Välimeren operaation sivuilta. On täysin selvää, ettei viime kesän ja syksyn kaltainen tilanne tule toistumaan.

On varsin outoa, että käytät termiä "elintasopakolainen" ihmisistä, jotka pakenevat kotimaissaan käytävää sisällisotaa. Eikö sinulle ole vielä käynyt selville, että esim. Irakissa ja Syyriassa on meneillään verinen sisällisota?

Et muuten "muistanut" vastata kysymykseeni, että syytätkö rikoskomisario Janne Koskelaakin valehtelusta, kun hän antoi samansisältöisen lausunnon länsirajan tilanteesta kuin Orpo? Onko mielestäsi niin, että sama asia poliisin lausumana on totta, mutta Orpon lausumana valetta?

Roope Massinen

#377

14.05.2016 21:07

Juuri edellisellä sivulla kerroin eri EU-maiden toimista, joilla he ovat saaneet turvapaikanhakijoiden määrää vähennettyä. 

Nimimerkki Realisti yrittää vähätellä Orpon ja Sipilän vastuuta ja mahdollisuuksia vaikuttaa turvapaikanhakijoiden määrään. Jo pelkästään se, että turvapaikanhakijat pidettäisiin rajan tuntumassa minimimajoituksessa heidän taustojensa selvittämisen ajan, välittäisi viestiä heidän maanmiehilleen, että Suomesta ei saakaan enää viiden tähden hotellipalveluja ilmaiseksi. Eli vetovoimatekijöitä pitää vähentää kautta linjan.

Aikaisempina vuosina Euroopan unionin jäsenmaiden kansallisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että Suomessa myönteisen päätöksen saaneista TURVAPAIKANHAKIJOISTA JOPA 70 PROSENTILLA ON TODELLINEN HENKILÖLLISYYS VARMISTAMATTA. On siis olemassa iso riski, että suuri osa Suomessa turvapaikan saavista on maassamme väärällä henkilöllisyydellä ja jopa väärällä kansalaisuudella. "Suurin osa EU-alueen turvapaikanhakijoista ilman vahvistettua henkilöllisyyttä". Artikkeli löytyy Googlella.

Yle Uutiset 24.9.2015: Helsinki-Vantaan lentoaseman tullitarkastuksissa on paljastunut SUURI MÄÄRÄ VÄÄRENNETTYJÄ PASSEJA JA MUITA HENKILÖTODISTUKSIA ulkomailta Suomeen saapuneiden kirjeiden ja pakettien sisältä. Lähetykset on postitettu Suomeen pääasiassa Irakista ja Turkista. Passit ja muut asiakirjat ovat olleet matkalla turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiiin ja yksityishenkilöille Suomessa. Turvapaikanhakijat tarvitsevat henkilöpapereita lähtömaistaan, koska VALTAOSA ON TULLUT SUOMEEN ILMAN MITÄÄN HENKILÖTODISTUSTA.

”Joka neljännessä maahan saapuneessa henkilöasiakirjassa on ollut väärennökseen viittaavia tekijöitä”, sanoo rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen Rajavartiolaitokselta. ”Esimerkiksi yhtenä päivänä paljastui melkein 50 väärennettyä passia tai muuta henkilötodistusta”, tullipäällikkö Mika Pitkäniemi kertoo. Väärennösten ilmaantuminen on osin seurausta turvapaikanhakijoiden saapumisesta Suomeen valtavissa määrin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joille väärennetty henkilötodistus on aitoa mieluisampi. ”Tullissa paljastui laaja väärennettyjen henkilöpaperien postitus turvapaikanhakijoille." (Google).

Ilta-Sanomat 3.11.2015: Supo: Turvapaikanhakijoiden joukossa on ääri-islamisteja. Supon mukaan Suomeen tuleva suuri turvapaikanhakijoiden määrä lisää väkivaltaisesta ääri-islamistisesta toiminnasta kiinnostuneiden määrää.

Supon mukaan turvapaikanhakijoiden joukossa arvioidaan olevan ääri-islamistista ideologiaa kannattavia henkilöitä ja heitä, joilla on kytköksiä ulkomaisiin terroristiverkostoihin. Joukossa saattaa olla myös henkilöitä, jotka yrittävät radikalisoida muita.

Ulkomaisissa konflikteissa, etenkin Syyriassa ja Irakissa, aseelliseen toimintaan osallistuvien ja Suomeen palaavien ihmisten määrä on huomattava. Koska Suomesta lähtee taistelijoita, ulkomaalaiset radikaali-islamistit tuntevat Suomen entistä paremmin.

Suomeen kohdistunut terroriuhka on Supon mukaan kohonnut vuoden 2014 tasosta. Terroristijärjestöjen iskujen uhka on matala, mutta yksittäisten terroritekojen uhka on kohonnut. Väkivaltaisten viharikosten uhka on kohonnut turvapaikanhakijoiden määrän huomattavan kasvun ja maahanmuuttovastaisen ilmapiirin vuoksi.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001029649.html

Iltalehti 14.5.2016: Poliisi on estänyt alkuvuonna ennalta kymmeniä vaaralliseksi tai huomattavan vaaralliseksi arvioituja väkivallantekoja Suomessa, kertoo keskusrikospoliisin (KRP) tiedusteluosaston päällikkö MTV:lle.

KRP:n Sanna Palo kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, että koulusurmaa suunnittelevia tai sellaisella uhkaavia on ollut parikymmentä. Lisäksi erilaisia massamurhia suunnittelevia on ollut kymmenisen tapausta. Tapaukset ovat olleet ympäri maata.

Palon mukaan poliisin tiedustelussa seurataan tälläkin hetkellä kymmeniä ihmisiä, joiden epäillään suunnittelevan joukkosurmaa muun muassa internetissä. He ihannoivat esimerkiksi aiempien joukkosurmien tekijöitä.

MTV.fi 14.05.2016: Vastaanottokeskuksista on kadonnut noin 2 500 turvapaikanhakijaa - KRP:n tiedustelupomo: "Iso riski". Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston päällikön Sanna Palon mukaan vastaanottokeskuksista teille tietämättömille lähteneisiin turvapaikanhakijoihin liittyy vakavia uhkia. Vastaanottokeskuksista on viime ja tämän vuoden aikana kadonnut jo noin 2500 turvapaikanhakijaa.

– Mielestäni siihen liittyy iso riski, jos ei tiedetä, keitä nämä ihmiset ovat, miksi he ovat tänne tulleet ja millä he hankkivat elantonsa, jos he eivät saa turvapaikkaa ja jäävät tänne, Palo sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa. "Vakava uhka liittyy siihen, että joukossa on paljon sellaisia henkilöitä, jotka alunperin ovat tulleet väärillä papereilla tai paperittomana."http://www.mtv.fi/.../vastaanottokeskuksista.../5892318

Edellä oli uutisia siitä, mihin Orpon ja Sipilän vastuuton toiminta on johtanut ja mitä on vielä tulossa.

 

 

 

 


Vieras

#378

14.05.2016 21:32

HYÖDYTÖN MaTu:jien HYYSÄÄJÄ. T:Tomi Ahtiainen
Roope Massinen

#379

14.05.2016 21:36

Nimimerkki Realisti kirjoitti: "On varsin outoa, että käytät termiä "elintasopakolainen" ihmisistä, jotka pakenevat kotimaissaan käytävää sisällisotaa. Eikö sinulle ole vielä käynyt selville, että esim. Irakissa ja Syyriassa on meneillään verinen sisällisota?"

Suomeen viime aikoina tulleista pakolaisista vain 2-3 % on Syyriasta. Suurin osa turvapaikanhakijoista on Somaliasta, Afganistanista ja Irakista, joissa kaikissa on turvallisia alueita, joille "pakolaiset" voivat paeta. Mutta koska he ovat ilmaisen ylläpidon perässä Suomessa, niin he eivät jää kotimaataan rakentamaan.

Helsingin Sanomat uutisoi 8.10.2015 siitä, kuinka yhä useammat irakilaiset haluavat palata kotimaahansa, koska Suomessa ei ollutkaan sellaista kuin he olivat kuvitelleet. www.hs.fi/paivanlehti/08102015/a1444192061820

MTV.fi Uutiset 29.01.2016: ”Jo 4000 turvapaikanhakijaa on perunut hakemuksensa.” Aika iso osa turvapaikanhakijoista siis palaa vapaaehtoisesti ”vaaralliseen” kotimaahansa. www.mtv.fi/…/jo-4000-suomesta-turvapaikkaa-hakenutt…/5711868

Helsingin Sanomat 16.9.2015: "Hallinto-oikeus: Irakin pohjois- ja eteläosat ovat turvallisia paikkoja. Tähän lopputulokseen tuli Helsingin hallinto-oikeus, joka totesi, että tilanne kolmessa pohjoisessa ja kahdeksassa eteläisessä maakunnassa on niin hyvä, ettei sieltä saapuville turvapaikanhakijoille myönnetä oleskelulupaa turvallisuustilanteen perusteella." Eli käytännössä irakilaiset olisivat voineet hakea turvaa muuttamalla oman maansa toiseen osaan.

Suomen suurlähettiläs Afganistanissa Anne Meskanen: "Afganistanista tulee Suomeen nimenomaan elintasopakolaisia. Henkilöt, joiden pitäisi tehdä töitä oman maansa rakentamiseen, lähtevät puhtaasti paremman tulevaisuuden perässä EU-Eurooppaan." Yle Uutiset 9.12.2015.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo: "Somalimaa ja Puntmaa ovat turvallisia. Etelä- ja Keski-Somalian turvallisuustilanne on myös hiukan parantunut." Suomen Uutiset 28.1.2016.

Danish Refugee Councilin selvityksessä Somalien muutolle pois maastaan korostui taloudellisten tekijöiden merkitys: noin 87 % vastaajista sukupuolesta riippumatta piti taloudellisia syitä tärkeimpänä vaikuttimena maastamuutolle. Helsingin yliopiston akatemiatutkijan Merja Tiilikaisen artikkelissa "Euroopan imu" löytyy tarkempia tietoja em. tutkimuksesta. http://afrikansarvi.fi/issue9/95-artikkeli/258-euroopan-imu

Roope Massinen

#380

14.05.2016 21:40

Turvapaikanhakija on henkilö, joka pyytää suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta. Jos hän on suojelun tarpeessa ja hänelle myönnetään turvapaikka, hän saa pakolaisaseman.

Vuonna 2014 turvapaikanhakijoita saapui Suomeen 3 651. Sen jälkeen tapahtui iso muutos aikaisempaan verrattuna. Vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden 2015 loppuun mennessä turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä, joista suurin osa oli irakilaisia (20 485). Seuraavaksi eniten hakijoita saapui Afganistanista (5 214), Somaliasta (1 981) ja Syyriasta (877).

Migri: "Turvapaikanhakijamäärät Suomessa ovat 2000-luvulla vaihdelleet 1 500 ja 6 000 hakijan välillä. Vuonna 2015 myönnettiin hieman yli 20 000 oleskelulupaa. Suomen kansalaisuuden sai vuonna 2015 yhteensä 8 281 henkilöä."

Lisää faktaa turvapaikanhakijoista löytyy mm. tuolta vain asiatekstiä sisältävältä sivulta. www.facebook.com/groups/Maahanmuuttokriittiset

 


Vieras

#381

14.05.2016 23:12

Suomi ei voi ottaa rikollisia maahan, terrorismi on myös vain ajan kysymys.
Realisti

#382 Re:

15.05.2016 09:35

#377: Roope Massinen -  

 Järkyttävää copy-pastaamista puoleltasi. Ei saman asian toistaminen tee asiasta relevantimpaa. Et edelleenkään "muistanut" vastata kysymykseeni siitä, syytätkö rikoskomisario Koskelaakin valehtelusta, kuten syytit Orpoa saman asian sanomisesta. Miten on?

Listasit pääosin alustavia suunnitelmia, et konkreettisia toimia. Itävalta ei ole käännyttänyt rajalta suoraan ketään. Myöskään ex-itäblokin maiden suunnitelmat eivät ole vaikuttaneet hakijamääriin lainkaan. Jos edelleen väität, että näin on, ole hyvä ja esitä todisteet. Esittele esim. jokin noista mainitsemistasi toimista, sen käyttöönoton aikataulu ja käyttöönoton jälkeen tapahtunut muutos hakijamäärissä. Huomioithan sen, että muutoksen täytyy olla tapahtunut suhteessa muiden maiden hakijamääriin eikä absoluuttisella tasolla. Hakijamäärät ovat pudonneet kaikkialla radikaalisti, Suomessakin. Eli missä maassa, millä toimella, milloin ja millä tuloksella on onnistuttu vähentämään lainsäädännöllisin tai hallinnollisin toimin turvapaikanhakijoiden määrää? Kertoisitko tarkat tiedot?

Väitätkö sinä, että Suomessa turvapaikahakijoita majoitetaan viiden tähden hotelleihin? Sellaisen kuvan tekstistäsi saa. Viitsitkö tähänkin antaa hieman tarkennusta: missä viiden tähden hotellissa on hakijoita majoitettu?

Vai "vain asiatekstiä sisältävältä"?!? Salli minun nauraa. Ksenofobista propagandaa siellä sivuilla on eikä mitään muuta.

Kannattaisi lopettaa vastausten täyttäminen loputtomilla lainauksilla muista lähteistä ja vastata esitettyihin kysymyksiin.


Vieras

#383

15.05.2016 11:35

Tämä on oikea päätös saada tämä henkilö pois virasta koska ei osaa hoitaa virkaansa sen edellyttävällä tavalla..jatkuvasti peittelee mokiansa..ja kansa maksaa

Vieras

#384

15.05.2016 11:36

Tuhoisa henkilö synnyinmaalleni.
Roope Massinen

#385

15.05.2016 11:47

Suomi voisi ottaa mallia Unkarista ja monista muista EU-maista.

Taloussanomat 14.9.2015: "Unkari sulki rajansa – karuja lakeja turvapaikanhakijoille." Turvapaikanhakijoiden käyttämä kauttakulkureitti sulkeutui Unkarin ja Serbian rajalla. Pääministeri Viktor Orbán aikoo esitellä suunnitelmat, joilla maa sulkee rajansa käytännössä kokonaan. Unkari julistaa maahan poikkeustilan, jonka nojalla se voi ryhtyä erityistoimiin. http://www.taloussanomat.fi/…/unkari-sulki-raj…/201511888/12

Unkari myös muuttaa rikoslakia siten, että rajanylittäjät voidaan palauttaa pikakäännytyksenä. Rajanylityspisteellä perusteeksi riittää, että heillä ei ole Schengen-passia. Myös Itävalta, Slovakia ja Hollanti ilmoittivat tiukentavansa rajavalvontaa, kuten myös Saksa Itävallan vastaisella rajallaan

Näin Suomessa.

Iltalehti 15.10.2015: "Lappajärvellä sijaitseva Kylpylä Kivitippu muuttuu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi. Lomayhtymä Finland Oy ja Maahanmuuttovirasto ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen syyskuun lopussa. Asia on herättänyt viime viikkoina suuria tunteita niin kylpylän naapurustossa kuin yli kuntarajojen." www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015101520519634_cm.shtml

zakintos

#386 Re:

16.05.2016 11:19

#9: -  Petteri Orpo on toiminut sisäministerinä ollessaan erittäin hyvin ja onnistunut tehtävässään ministereistä parhaiten. En kyllä ymmärrä yhtään näitä ministerien erottamisadresseja, enkä suvaitse myöskään rasismia. 

 

Roope Massinen

#387

16.05.2016 13:59

Aamulehti 30.4.2016: "Tampere varautuu nyt turvapaikanhakijoiden uuteen ryntäykseen. Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin vastaanottokeskuksia johtava Minna Jussila: ”Kyllä viime syksyn tilanne löi halolla otsaan. Kesällä olimme johtajien kanssa kokouksessa, jossa arvelimme, että Suomeen tulee vuoden kuluessa 8 000 turvapaikanhakijaa.” Harva haluaa enää asettua ennustajaksi ja arvioida, saammeko Suomeen taas yli 30 000 uutta turvapaikanhakijaa, kuten viime vuonna kävi.

Orpon alainen Päivi Nerg Yle Uutiset 26.4.2016: ”Kansliapäällikkö Nerg kertoo, että syyrialaiset eivät ole tulossa Suomeen kovin innokkaasti. Nergin mukaan tarkoituksena on kertoa syyrialaisille, millainen maa Suomi on ja saada heidät sitä kautta vakuuttuneeksi, että Suomi on hyvä maa elää ja tehdä töitä.” http://yle.fi/…/hallitus_suunnittelee_motivointipak…/8838739

JoopaJoo

#388 Re: Re:

17.05.2016 05:00

#382: Realisti - Re:  

 "Kannattaisi lopettaa vastausten täyttäminen loputtomilla lainauksilla muista lähteistä ja vastata esitettyihin kysymyksiin."

Lähteet ja faktat on huono,  "musta tuntuu" naputtelu oman ideologian pohjalta hyvä juttu? 

Realisti

#389 Re: Re: Re:

17.05.2016 19:51

#388: JoopaJoo - Re: Re:  

Jos olet viitsinyt lukea käytyä keskustelua, minä en ole vienyt keskustelua ideologiseen suuntaan, vaan pyrkinyt nojaamaan faktoihin. En ole myöskään vääristellyt enkä yrittänyt hukuttaa varsinaista aihetta muuhun viestitulvaan. Kysyin useita kertoja Roope Massiselta mm. tilastoja, joihin hän väitteensä Tornion tilanteesta nojasi. Niitä ei lopulta ollutkaan. Lisäksi esitin muitakin relevantteja kysymyksiä, mutta niihinkään ei juuri faktoihin perustuvia vastauksia löytynyt. Minulla ei ole tässä muuta ideologiaa kuin oikeudenmukaisuus. En arvosta sitä, että ihmisiä syytetään asioista, jotka eivät ole heidän syytään. En myöskään arvosta keskustelun kärjistämistä mustavalkoiseksi hyvät-pahat tai me-muut -asetelmaksi. Kysymykset ovat erittäin monitahoisia ja niiden ymmärtäminen ja ratkaiseminen ei ole lainkaan helppoa. Siinä ei ainakaan auta se, että vain etsitään joku helppo syntipukki, jolla ei käytännössä ole mitään syytä asiaan.

Tämä siirtolaistilanne ei todellakaan ole Suomen hallituksen tai virkamieskunnan vika. Se on isojen elintaso- ja turvallisuuserojen ja EU:n kyvyttömyyden syytä. Kyvyttömyydellä viittaan toimivan rajavalvonnan puutteeseen ULKOrajoilla, yhteisen turvapaikkapolitiikan puutteeseen, epäonnistuneeseen taisteluun ihmissalakuljettajien verkostoja vastaan ja ehkäpä kaikkein tärkeimpänä syynä siihen, etteivät muut maat tehokkaasti poista alueelta kielteisen päätöksen saaneita. Suomen ja EU:n tulee pystyä tarjoamaan suojaa niille, jotka sitä todella tarvitsevat, mutta yhtä kaikki pysyä selvillä siitä, ketä unionin alueella on ja pystyä poistamaan sieltä henkilöt, jotka eivät suojaa tarvitse.

Roope Massinen

#390

18.05.2016 07:41

Suosittelen lukemaan KHT-tilintarkastaja Pauli Vahteran tekemiä selvityksiä Maahanmuuttoviraston (Migri) toiminnasta. Migri toimii sisäministeri Petteri Orpon alaisuudessa. Lisäksi Petteri Orpon alaisen, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin lausunnot ja toiminta näissä asioissa ovat jatkuvasti haitallisia Suomen ja sen kansalaisten etujen kannalta.

On lukuisien selvitysten ja eri asiantuntijoiden tahoilta todettu, että suurin osa Suomeen vuoden sisällä tulleista turvapaikanhakijoista on täällä pääasiassa Suomen (siis veronmaksajien) heille tarjoaman ilmaisen asumisen ja muun ylläpidon takia. Myös perusteettomien turvapaikkahakemusten jättäjille on järjestetty ilmaisia risteilyjä, karatekursseja, vierailuja päiväkodeissa, työhön tutustumista ja kaikenlaista muuta toimintaa verovaroilla.

Em. faktoista huolimatta Migri on mm. myöntänyt turvapaikan lähes kaikille somaleille, vaikka on jo pitkään todettu, että Somaliasta löytyy paljon turvallisia alueita, joille somalit voivat siirtyä. Kannattaa tutustua Pauli Vahteran raportteihin mm. Googlettamalla: "Pitäisikö Migrin johto vaihtaa?http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/

Kaikkein ajankohtaisinta tietoa löytyy hänen Facebook-profiilistaan nimellä Pauli Vahtera Vantaalla

Lainaus Paulilta (17.5.2016): 

"Turvapaikkapäätökset tammi-maaliskuu 2016

Afganistan: 109 myönteistä (joista 50 turvapaikkaa), 153 kielteistä
Irak: 663 myönteistä (joista 410 turvapaikkaa), 419 kielteistä
Somalia: 211 myönteistä (joista 190 turvapaikkaa), 5 kielteistä

Tänään on hehkuteltu uusista kiristyneistä käytännöistä. Kaikki siis muuttui yhdessä yössä? En usko ennen kuin numerot sen osoittavat.

Somalit saivat tammi-maaliskuussa enemmän turvapaikkoja kuin 25 ensimmäisen vuoden aikana yhteensä. Mistä tämä muutos tuli, Migrin johdon omista haluista vai? Somaliassa on tilanne rauhoittunut jo vuosia sitten ja Suomessa avattiin kaikki ovet ja ikkunat. Samat ihmiset ovat edelleen tekemässä päätöksiä. Mikä saa heidät pyörtämään linjansa päinvastaiseen suuntaan?

Irakilaisia on jonossa tuhansia ja tuhansia. Noilla numeroilla tänne jäisi hirmuinen määrä irakilaisia nuoria miehiä."

Yle Uutiset  17.5.2016: "Oleskelulupien saanti vaikeutuu – Migri: Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan turvallista palata." 

Migri on väittänyt myös useasti aikaisemminkin, mm. viime syksynä, että "oleskelulupien saanti vaikeutuu." Todellisuudessa on käynyt juuri päinvastoin. Paulin sanoin: "Somalit saivat tammi-maaliskuussa 2016 enemmän turvapaikkoja kuin 25 ensimmäisen vuoden aikana yhteensä."


Vieras

#391

20.05.2016 10:31

Orpo on epäpätevä työhönsä ja hänen vaimollaan on matu-bisnestä

Vieras

#392

21.05.2016 15:56

Petteri Orpo tulee erottaa sisäministerin virasta välittömästi

Vieras

#393

23.05.2016 13:14

Kykenemätön virkaansa.


Vieras

#394

24.05.2016 11:41

Jos mies nyt havahtuu terrorismin uhkaan Suomessa ni huh! Ja muutenkin mitä tämä kyseinen herra ministeri on saanut aikaan?
Frank

#395 Rajat auki?

25.05.2016 13:06

Demokraattisessa valtiossa on aika hankala sulkea niitä rajoja... onko ideana Pohjois-Korean tyylinen järjestely? (tosin sekin kyllä vuotaa, rahallahan sieltä läpi tullaan).

Roope Massinen

#396

25.05.2016 19:22

Rajatarkastuksien aloittaminen tai jatkaminen ei tarkoita rajojen sulkemista. Salon Seudun Sanomat. 2.5.2016: "Tanska kertoi maanantaina jatkavansa rajatarkastuksiaan Saksan rajalla kesäkuun 2. päivään asti. Maahanmuuttoministeri Inger Stöjbergin mukaan paine Euroopan rajoilla on edelleen kova. Rajatarkastuksia on tähän mennessä jatkettu jo viidesti sen jälkeen kun ne otettiin käyttöön tammikuun alussa. Iseat EU-maat, muun muassa Ruotsi, Tanska, Ranska ja Saksa, haluavat jatkaa tilapäisiä rajatarkastuksia vielä pitkään." 


Vieras

#397

29.05.2016 16:15

Petteri Orpo on naivi suvakki . Ei ajattele Suomen parasta .

Vieras

#398

02.06.2016 11:28

Suomen hallitus ei ole hoitanut tehtäviään vastuullisesti.

Vieras

#399

06.06.2016 03:47

Ministeri Orpo on vaaraksi Suomen kansalle. Hän toimii toistuvasti kansan enemmistön tahtoa vastaan. Päätökset mielivaltaisia ja vahingollisia Suomen maalle ja sen kansalle. Asettaa muiden maiden kansalaisten edut etusijalle. Tuomitsee kantaväestön enemmistön mielipiteen ja kritiikin haittamaahanmuutosta.
susikoira

#400 Re:

06.06.2016 04:14

#145: Aake -  

 hyvä kommentti. Voiko tämän osuvammin enää sanoa.