Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Näistä kommentoijista suurin osa taitaa olla tämänpäivän Veikko Pöystejä ja Martta Koskisia.
Re:
Ihmisten uhkailu teloitettujen ja kuoliaaksiammuttujen ihmisten kohtalolla lienee jo Suojelupoliisin asia.
Suosittelen kaikkia tekemään rasistien väkivaltaisista tappouhkauksista aina rikosilmoituksen.
Olen todella pöyristynyt ja pettynyt perussuomalaisiin poliitikkoihin. Milloin hyökätään arkkipiispan ja kirkon kimppuun ja milloin valjastetaan lapset poliittisiin tarkoituksiin. Mikä teitä oikein vaivaa? Miksi pitää koko ajan vihata ja levittää pessimististä sanomaa. Eikö teidän omatkin kannattajanne jo pikku hiljaa ala vaivaantua ja väsyä tähän vihapuheeseen ja ihmisten lajitteluun. Sitten kun vihapuheeseen reagoidaan kuten pitääkin, sitten te perussuomalaiset itkette ja uhriudutte median alttarilla. Mitään hyvää ette ole tässä maassa saaneet aikaiseksi! Kansalaisten kahtiajako on teidän ainoa "saavutus". Minullakin on unelma: Persuvapaa Suomi!
Perussuomalaiset ovat auringonlaskun puolue jonka uppoaminen on jo alkanut, Kiemunki etukeulassa vetää paatin pohjaan. Suomi pelastuu kun perussuomalaiset poistuvat takavasemmalle. Muutaman vuoden päästä voidaan sitten muistella ja nauraa näitä "isämmaan toivottomia" ja "kovam elämäm koulun käyneitä ja luokalle jääneitä". Jos Kiemungilla olisi edes pikkuisen selkärankaa, niin ymmärtäisi jo alkaa pakkailla tavaroitaan ja erota itse.
Yli 8000 ihmistä on jo sitä mieltä että nyt riittää!
Kiemungista on tehtävä esimerkkitapaus: Tällainen peli ei yksinkertaisesti enää vetele!
Eikä ollut kyseiseltä poliitikolta edes ensimmäinen kerta, eikä meno ole mitenkään muuttunut. Sama meininki vaan jatkuu ja jatkuu kunnes saa kunnolla nenilleen! Häpeän sinua Terhi Kiemunki! Myös Lea Mäkipää voisi katsoa peiliin.
Re:
Kiemunki on kipeä ja kuvittelee olevansa Suomen pelastaja. Ei hän ymmärrä itse erota. Suljetuilla osastoilla näitä hänen hengenheimolaisiaan normaalisti hoidetaan.
Mutta KIemunki saa riehua vapaana ja me maksamme hänelle noin 2870 €( =eduskunta-avustajan keskipalkka) kuukaudessa.
Terhille palkankorotus!
Suomi tarvitsee jonkun, ketä ei muslimeita nöyristele.
Re:
" ... jonkun, ketä ...". Tulipa jälleen näyttö siitä, että rasistirassukat eivät ole kouluja käyneet.
Terhi Kiemunki jatkaa törkeilyään netissä. Muslimipenskat ja kondomit eivät näemmä olleet mikään vahinko. Ihmettelen kans.ed. Lea Mäkipään tekemättömyyttä ja toimimattomuutta asiassa. Hän sai viime vaaleissa 6123 ääntä eli lähes 3000 ääntä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Hänen olisi luullut irtisanoutuvan avoimesta rasismista rivakasti. Hän ei ole kuitenkaan sanonut mitään tästä Kiemungin jatkuvasta törkysavotasta. Myös hänet tullaan muistamaan jupakasta, eikä suinkaan positiivisessa mielessä.
Huumorillakin on rajansa.
This comment has been removed by the author of the petition.
This comment has been removed by the author of the petition.
Niin kuin kaikki ovat aina sanoneet, totuus on monikulttuurin pahin vihollinen. Siksi adressin tekijä harrastaa suvaitsevaisen punaista sensuuria viestien poistossa.
Pitäisikö teidän suvaitsevaisten muuttaa pohjois-Koreaan?
Re:
Tämä palsta on tarkoitettu palautteille, ei niinkään keskustelulle. Asiattomia palautteita en katso tarpeelliseksi säilyttää lainkaan näkemyksestä riippumatta. Olipa sitten kyse viestin sisältämästä rasismista tai Kiemungin ulkonäköön menevästä kommentista, tämäntyyppiset viestit joudun poistamaan. Muutoinkin kannattaisi keskittyä rakentavan palautteen antamiseen, muunlaisissa kommenteissa kirjoittaja hukkaa ainoastaan omaa aikaansa.
Re: Re:
Kiitos tästä, ei tarvitse mennä asiattomuuksiin tässä viestiketjussa!
Re:
Eduskunta-avustajilla ei ole kelpoisuusvaatimuksia: Kansanedustaja voi ottaa avustajakseen sukulaisen tai aatetoverin.
Mikähän on Terhi Kiemungin koulutus ja työkokemus, tietääkö kukaan.
Re: Re:
#1258: Eduskunta-avustajan keskipalkka 2870€. - Re:
Uusimmassa FB-päivityksessään KIemunki esittää marttyyria, joka on tehnyt pyyteetöntä luottamushenkilön työtä. Ja tästä häntä nyt yritetään rangaista, hän parhuu. KIpeä Kiemunki
Re:
Kiemunki sai 1096 ääntä huolimatta piirisihteerin hommastaan ja kaikista mahdollisista persujen luottamustehtävistä. Outo juttu! Facebookissa hän rehvastelee saaneensa 5 kertaa enemmän kannustavia palautteita kuin adressilaisten moitteita.
Lasketaanpa : Adressin allekirjoittajia yli 8000, viisi kertaa tämä= yli 40 000 Kiemunki- kannustusta! Missähän piilevät?
Re: hieno ihminen
Asia puhetta! tällaista suoraselkäistä puhetta tarvittaisi enenmän täällä suvakkien terrorisoimassa maassa!
| This discussion has been closed. |
Re: Re: Re: Re:
#1237: - Re: Re: Re:
Mutta sanoppas minulle miksi minun pitäisi elättää näitä sinun ylväitä afrikkalaisiasi täällä Suomessa?