Päivärinteen metsä säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Päivärinteen metsä säilytettävä.
Vieras |
#2619.08.2016 11:01Lapsuuden leikkimetsä |
Vieras |
#2719.08.2016 20:13Kyseinen asuinalue on tärkeä itselleni vaikken tällä hetkellä Kuopiossa asukaan. Vanha puusto, miljöö itsessään tekee alueesta merkityksellisen. Lisäksi rakennettavaa aluetta on aivan riittävästi nk.Sokeain koulun alueella. |
Vieras |
#2823.08.2016 01:45Luonnonsuojelun ja ihmisten hyvinvoinnin vuoksi. |
Vieras |
#2902.09.2016 17:17Kuopio on omaleimainen ja pidetty luonnonläheisyytensä sekä ulkoilumahdollisuuksiensa vuoksi. Kuopion luonto on muutakin kuin Puijon metsät! Päivärinteen metsä on kovassa käytössä: Polkujen määrä ja kuntokin sen kertovat. Mikäli metsäalueelle rakennetaan, kärsii siitä sekä kaupungin imago, lähialueen lapset ja aikuiset, että Asuntola- ja Päivölä-talojen värittämä historiallinen maisema, joka kantaa aina satama-alueelle asti! |
Vieras |
#3013.09.2016 11:32Paitsi että metsän tuhoaminen olisi surullista koko alueen kannalta, myös kalliolle rakentaminen lienee vaikeampaa ja kalliimpaa kuin jonnekin muualle. |
Vieras |
#3117.09.2016 15:11Äkkiä sinne jotain liito-oravan papanoita jostakin!Kuopion kaupungin johdolla ei oo mitään avarakatseisuutta luontoon.Kaikki pitää rakentaa "piri-pinnan täyteen"!Katsokaapa ns.pihlajalaakson talojen sijoittelu?naapurin parvekkeelle voi sylkäistä!
|
Vieras |
#3230.09.2016 13:46Nämä pienet polut ja vanhat puut ovat arvokkaita. Kaikille kaupunkilaisille haravoidut nurmikot, istutetut pensaat ja puut sekä lakaistut tiet eivät ole se kaunein maisema. Pitää jättää tilaa kaupunkilaisten omin jaloin kulkemille reiteille ja luonnon muovaamalle kasvustolle. Pitää jättää tilaa hengittää. |
Vieras |
#3308.11.2016 05:14Asun alueella ja jotain on säilytettävä virkistyskäytössäkin. Alueelle on jo rakennettu tarpeeksi uutta ja lisää on suunnitteilla linja-autoaseman alueelle. Alue on ollut rakennustyömaana yhtäjaksoisesti jo pian kymmenen vuotta! |
Matti |
#3408.11.2016 13:33Jos olet peluri ja haluat löytää parhaat nettikasinot voit mennä ihan nyt ja näet kuinka helppo pelata ja voitta rahat verkossa! Minä olen voittanut yksi kertaa valtava summa! Uskon että jokaisilla on mahdolisuus voitta isot summat! |
Vieras |
#3510.11.2016 08:05Päivärinteen metsä sijoittuu mukavasti puutaloalueen ja keskustan väliin. Kaikkea metsää ei pidä raivata uuden asutuksen tieltä. Tällä alueella jo Pappilanmäki on parturoitu kerrostalojen alta. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1996 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1173 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
371 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024