VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Minkä takia evankelista ajaa tällaista asiaa?
Hätä lähimmäisten puolesta on Raamatun mukaista kristillisyyttä. Ei evankelista itse pelkää, vaan tekee paljon vapaaehtoistyötä niiden puolesta jotka pelkäävät.
Re: Re: Viestin 1287 kirjoittaneelle
#1294: - Re: Viestin 1287 kirjoittaneelle
Kyllä itselleni on varsin hyvin tiedossa, että luontoliitto ym. viherjärjestöt eivät laadi mitään kanta-arvioita ja että RKTL on näistä asioista vastuussa. He vain ilmoittavat absoluuttisena totuutena lähes vuoden vanhoja tietoja, mikä vääristää tietämättömän silmissä todellista tilannetta.
Lisäksi: kukaan ei ole tässä vaiheessa edes vaatinutkaan jokaiselle erikseen laadittavaa kanta-arviota. Ei siihen tarvita kuin yksi yhteinen ja sen olen jo itselleni saanut(vastaus löytyy aiemmasta viestistäni ja tieto pohjautuu RKTL:n luomaan ALUSTAVAAN ARVIOON TÄMÄNHETKISESTÄ SUSIKANNASTA).
Suomen susipolitiikkaa säätelee EU:n luontodirektiivi!
En todellakaan allekirjoita.
Adressin tekijä:
vieras
Nämä vastustajien luokattomat kirjoittelut lisäävät vain adressin näkyvyyttä ja allekirjoituksien määrää. Kukaan allekirjoituskelpoinen äänioikeuden haltija ei ota äänioikeutta vailla olevien pikkulasten ja varhaisnuorten ymmärtämättömiä kirjoitteluja vakavasti.
Todella hyvä adressi
Kiitos. Että tälläinen adressi on saatu aikaiseksi.
Mahtavaa ja nyt asiasta tiedottamaan, lapset ainakin koulussa kertovat adressista eteenpäin.
Terveisin, Milla ja 3 koululaista
Suomesta loppuu kohta kaikki metsästyskoirakokeet ja koiranavulla tapahtuva metsästys kun susia on liikaa!
VASTINEEMME LUONTO-LIITOLLE JULKAISTU LEHDISTÖSSÄ:
http://www.esaimaa.fi/Online/2012/01/17/Nyt+riitt%C3%A4%C3%A4-v%C3%A4ki+murahti+luontoj%C3%A4rjest%C3%B6jen+susitiedotteesta/2012112752481/4?viesti=viesti_moderoinnissa#kommentti
Ps. Laittakaahan kommentteja asiamme puolesta - koska selvästikkin monet metsästäjiksi itseään kutsuvat ovat asiaamme vastaan. Heille voi laittaa linkiksi vaikka seuraavan tiedotteemme:
http://www.voittajakennel.com/TULEMUKAANPROJEKTIIN.htm
Re: Todella hyvä adressi
Milla ja kolme koululaista piti susiadressia hyvänä.Onko se oikeesti teidän oma mielipide,vaan teidän vanhenpien.No oli miten oli,niin on teillä oikeus mielipiteeseenne.Niin on minullakin.Minä olen jo noin kuusikymppinen metsästäjä ja paljon Ylä-Kainuun hakatuissa ja hakkaamattomissa metsissä harrastusten vuoksi kolunnut,mutta rehellisesti todettuna en ole koskaan vielä mihinkään suurpetoon törmännyt.Ainoastaan Martinselkosen ja Vartiuksen karhukojuilla karhuja nähnyt.Jotkut toiset tälläkin alueella näkee lähes päivittäin susia.ahmoja, ilveksiä ja kesällä karhuja,mutta vaikka asun jo erämaassa ja kuten totesin pakostakin joudun eritavalla metsissä liikkumaan eniten marjastuksen ja ajokoiraharrastuksen vuoksi.En ole petoja nähnyt.Joskus satunnaisesti jälkiä hiihto-moottorikelkkareisulla.Täälläkin on ollut tätä petohysteriää,mutta vähemmän kuin siellä Louna-Länsi-Suomessa.Oletteko te vieraantuneet luonnosta,vaan mistä se kenkä puristaa.
susia on kyllä liikaa, ois kyllä aika ikävää jos oma koira joutuis suven suuhu.
.
Metsästäjät hyväksyvät rikokset
http://www.raumalainen.fi/blogit/681/17-1-2012/julkilausumia-sudesta-kiitos
Herää vain kysymys mitä muuta rikollisuutta tuo 300 000 aseistettu joukko harrastaa tai hyväksyy.
SUSIVIHALLE EI OLE PERUSTEITA!
Pitäisiköhän perustaa sivusto metsästäjien lahtaamista elukoista. Niissä veri virtaa ja suoletkin näkyy... Kettuja pyydetään tuskallisilla jalkanaruilla ja hirvet juoksevat ampumisen jälkeen satoja metrejä, siinäkö ei ole mitään väärää. Mutta petoeläimen tappama elukka on aina "raadeltu" ja kokenut metsästäjien mielestä "tuskallisen" kuoleman.
Susivihaajat pitävät meteliä asiasta joka on kaikille petoelämille luontaista, ravinnon hankkiminen eli tappaminen. Heinälläkö sen suden pitäisi elää? Miksei karhujen tappamista elukoista pidetä yhtä suurta haloota kuin susien tappamista?
Metsästäjät vaikenenvat visusti omista virheistään. Mm. siitä että PIRKANMAALLA LAMPUREILLE ON ENEMMÄN VAHINKOA METSÄSTÄJIEN KOIRISTA KUIN SUSISTA! Ei muuta kuin adressi pystyyn että kaikki metsästäjien koirat pitää lopettaa, ne ovat kotieläimille vaarallisia. Itseäni on kerran purrut karhukoira polveen, miten noin vaarallisia elukoita voidaan pitää luonnossa vapaana?
Poroja kuolee Lapissa joka vuosi nälkään, mutta siihen ei puutu kukaan. Vaan jos joku petoeläin kehtaa poron tappaa henkensä pitimiksi niin sehän se on maailman kauhein asia.
Ns. petoasiantuntijoiden ja metsästäjien susihavainnoille ja jälkien tunnistamiselle nauran p*****sen naurun! Eivät erota edes pulua harakasta! Vai mites olikaan sen taannoisen Tampereen "suden" laita joka oikein jäljistä tunnistettiin...? Ai niin, sehän olikin KOIRA! Myöskään "mattimeikäläisten" susihavaintoihin ei ole luottamista, monet ihmiset ovat aivan surkeita lajien tunnistamisessa.
Olen ikäni kulkenut yksin metsissä ja ikinä en ole suurpetoihin törmännyt, jälkiä olen kyllä nähnyt. Metsässä olen lähes aina tuntenut oloni turvalliseksi, vaikka liikun hiljaa. Paitsi metsäsätysaikana, silloin pelottaa että minkä puskan takaa pamahtaa kuula kalloon. Asun maalla susi- ja ilvesalueella. Olen nähnyt omalla pihalla suden, mutta uskallan silti kulkea koirieni kanssa pimeälläkin ulkona.
Oletteko susien vihaajat ajatelleet että susi on ollut Suomessa ennen meitä? Ja että ilman susia meillä ei olisi myöskään koiraa? Miten perustelette sairaan susivihanne? Miksi metsästys ei ole kiellettyä vaikka metsästystilanteissa on kuollut useita ihmisiä?
Re: Metsästäjät hyväksyvät rikokset
#1341: - Metsästäjät hyväksyvät rikokset
Mä kun harrastan metsästystä, eräs vihertävä piipertäjä kieltäisi mua hankkimasta lapsia. Toiset viherpiipertäjät uhkasivat tappaa ystäväni, kun hän oli tappanut suurpedon laillisesti laillisessa pyynnissä. Viherpiiperöt myös haluavat pannoittaa susia, vaikka se on eläinrääkkäystä. Metsästäjä tekee virheen, hän on viherpiipertäjän mielessä syyllinen rikokseen kunnes toisin todistetaan. Mitään metsäneläintä ei saisi tappaa, vaikka siitä seuraisi mitä kärsimystä niille itselleen. Susista tehdään kilttejä hauveleita propagandalla ja tosiasiat kielletään. Koiria käsketään pitämään tarhoissa, käyttämään liivejä yms. yms. vaikka on todistettu, ettei semmoinen suojele välttämättä koiria - tosiasiat kielletään. Joku näkee suden kissa suussa, hän on automaattisesti valehtelija, ämmä ja susivihaaja.
Herää vain kysymys mitä muuta rikollisuutta tuo pössyttelevä joukko harrastaa tai hyväksyy.
Re: SUSIVIHALLE EI OLE PERUSTEITA!
#1342: Canis Lupus - SUSIVIHALLE EI OLE PERUSTEITA!
kyllä se mieli muuttuis jos oma koeras tai kissas jäis susien hampaissiin pittäää visssiin ootella että susi tappaa jonku ihmisen ennenku asialle jottain tapahtuu
Re: Re: SUSIVIHALLE EI OLE PERUSTEITA!
#1345: - Re: SUSIVIHALLE EI OLE PERUSTEITA!
Asun metsän keskellä. Meillä asustaa ja liikkuu aivan pihapiireissä karhu, ilveksiä ja nyt myös susia. Omassa pihassa on susia käynyt jälkien perusteella. Harmi kun en nähnyt omin silmin. Meillä on 3 kissaa ja yksi sekarotuinen ajokoira. Viime kesänä edellinen kissani kuoli joko ilveksen tai suden hampaisiin. Olin asiasta hyvin surullinen ja suren kissani kuolemaa edelleen, mutta missään vaiheessa en ole raivostunut, että nyt jumalauta kaikki ilvekset ja sudet on tapettava! Se oli todella valitettavaa, että niin kävi, mutta ne sudet ja ilvekset ovat asuneet täällä ennen minua ja valitetavasti se oli luonnon kiertokulkua. Ei minun kissassani lukenut, että tämä on kotieläin, älä tapa. Tiedän myös, että on iso riski koiramme joutua suden hampaisiin varsinkin kun koiramme on pihassa irti. En siltikään aio ikinä vaatia susien tappamista täällä. Toivon jonain päivänä näkeväni suden omin silmin. Se olisi hieno hetki. Itse olen valinnut asuvani maaseudulla ja jos pedot eivät miellytä suosittelen muuttamista aivan kaupungin ytimeen.
viestille #1345
Kissan vapaana pitäminen on ympäristörikos niin lintuja kuin muutakin faunaa kohtaan. Kissa on Suomen luonnossa ravintoketjun toimintaa kuormittava vieraslaji siinä missä esimerkiksi minkki. Saattaapa jäädä ulkona esimerkiksi kanahaukan tai ilveksen kynsiin, yleisemmin kuitenkin auton alle. Nämä kaikki kissan uhkatekijät lienevät nekin yhtä pahasta kuin susi?
Koiraa pidän sisätiloissa ja asianmukaisessa tarhassa, en lieassa narunpätkässä syöttinä. Metsästysreissulla irrallaan juoksevaan koiraan toki kohdistuu riskejä, mutta millä tavalla on hyväksyttävämpää että susi tappaa koiran kuin että koira tappaa esimerkiksi jäniksen? Miksi suden toimesta tämä on raatelemista ja ties mitä hurmiossa tappamista, koiran kohdalla koira saa vain kehut saalistamisesta?
Vaikka tässä jokin onnettomuus kävisi ja lemmikki joutuisi suden hampaisiin, en silti aikoisi puhkua sanoinkuvaamatonta vihaa ja pelkoa niitä kohtaan, mitä joiltain suunnilta tuntuu riittävän.
En ole metsästämistä vastaan ja kaveripiirissäkin on useampi jotka metsästävät, mutta tätä hysteriaksi levinnyttä susipelon lietsontaa en hyväksy. Varsinkin, kun susivahinkojen määrä on pienentynyt vuosi vuodelta.
Enemmän minä pelkään irrallaan juoksevaa vapaata koiraa kuin sutta tai syksyistä metsästyskautta, kun metsässä ei tiedä, että miten siellä pitäisi olla. Ikinä metsässä liikkuessani pelännyt mitään muuta suurpetoa kuin ihmistä.
| This discussion has been closed. |
lisää ammuttavaa
Selkeä ja analyyttinen lajintunnistus sekä kissa suussa. Eiköhän ammuta kaiken varalle!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011615085544_uu.shtml
Tämä hyseria on kyllä levinnyt jo B -luokan julkaisuihinkin, jos susi artikkeli laaditaan ylläolevan lajitunnistuksen pohjalta.