Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara
Ota yhteyttä adressin tekijään
Ovatko työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenet oikein tietoisia tästä Talvivaara-asiasta vai haluavatko tarkoituksella sulkea silmänsä ja sanovat, mitä heidän käsketään sanoa. Lauantain KS:ssa oli taas ihmeellisiä lausuntoja. Eräänkin kainuulaisen kansanedustajan mielipide vaihtuu puolivuosittain.
Eikö politiikoilla ole enää kotimaata ?
Missä on Suomen kansan edustajat ?
Sallivat Suomen vesistöjen tuhon,---Uraanilla,Raskasmetalleilla ,sekä liotus myrkyillä .
Onko parasta alkaa ajaa Suomen jakamista kahtia.(Uuden maanlääni liitettäköön vaikka Saksaan)
Paavo Väyrysestä,uudesta luodun maan Presitentti !
Tämä kaikki puolesta hengen heimon ja maan,Natsi armeijaa emme halua Suomeen enää .
Toiset Pohjoismaat eivät ole mukana eurossa,tämä Euro on käynyt kalliiksi Suomen työttömälle kansalle !
Kummallista touhua
Lauantaina 30.9. vietettiin Suomen luonnon päivää, mutta sitä ei tuntunut Talvivaara viettävän. Koko viikonlopun puhaltimet ujelsivat kuin viimeistä päivää, varsinkin puolen yön jälkeen aamun sarastukseen ulina oli melkoinen. Miten ihmeessä lähialueen ihmiset jaksavat tällaista touhua eikä siihen kukaan puutu viralliselta taholta. Kuka vastaa tuosta ulinasta ja siitä, mitä sieltä puhaltimista leviää ympäristöön?
Onko aika perustaa Kodinturva joukot ?
Nämä Ympäristö Terroristit voitas teloittaa Paikan päällä
kärsimyksien määrä jo täyttyy !
Suomen politiikot suojelee Suur -Rikollisia , sikksi koska he ovat niissä mukana !
On aika koota ,Kodin turvajoukot jotka puhdistaa nämä Suur Rikolliset ,vaikka teloittamallla.
Heitä Kun ei koske mitkään lait !
Suomessa tarvitaan Ympäristöpuolue .
Kaikissa toisissa Pohjois -maissa on Ympäristöstästä, vastaavaYmpäristö Puolue.
Miksi Suomesta ei löydy vastaavaa ?
Suomessa on vain ,nimi puolueella joka elää Kokoomuksen tukipuolueena !
Elämme lahjoviden rikollisten kulta aikaa,jossa elämä eikä sen edellytykset ole missään arvossa.
Uraanilla tuhotaan Suomen vesistöt sekä jopa juonti vedet,
Vihreän puolueen johto vois katsella vahvaa oksaa,jossa vois kyytiä saada
Heiltä puuttuu alhaisin moraali ,jota kansan enemmistö ihmetellen kammoksuu.
Itse en maitani möisi purkuputkelle.
Eikä taida laista pykälää löytyä pakkolunastuksiin.
Olisi hyvä tutkia myös Talvivaaran alueiden maakauppoja pykälien varjossa ja keinot joilla noita maakauppoja aikoinaan tehtiin.
Luonnonsuojelu lakia on noutadettava
Laki sanoo :
Sellaiseen toimintaan joka on ihmiselle tai ympäristölle vaaraksi,,,, ei saa myötää lupaa.
Vesistöjen puolesta-Stop Talvivaara !
Ympäristö -------Terroristit kakolaan ------------viivyttelemättä !
Lahjovat Ympäristö Rikolliset =Terroristien vallan käyttö on loputtava tavalla tai toisella
Suomi Tarvitsee Algaidan ,oikeutta, sekä totuutta,koska Suomea hallitsee Ympäristö Terroristit
Joille ei löydy muuta lakia,kuin se ikävin sekä viimmeisin .
Jumala näkee pahaksi sen ,kun maassa ei ollut totuutta ,
Hänen tuomiot on tuleva ja kohtaava kaikkea,maata !
Tuhotaan Luojamme luoma elämä,Rikollisten Ympäristö Terro ristien toimesta.'
Myös Suomi tarvitsee ,Ympäristö Terroristien vastaiseen toimintaan algaitaa.'
Muutoin ei tämä Ympäristö Terroristien toiminta lopu .
Amatööritoimittaja Suutari toivoi Kainuun Sanomien 4.9.2014 paperilehdykän kommentissaan, "jospa kananmuna haisisi".
Melko karu toivomus ja sarkastisuudessaan mauton kommentti.
Tietääkö hän, että Talvivaarasta päin leihahteleva "kananmunan haju" on vaarallista soluhengitysmyrkkyä?
Ei ole hauska kommentti astmaatikolle ja muille, jotka ovat vuosia kestäneestä Talvivaaran "kananmunan hajusta" saaneet hengitystieoireita.
Voisi Suutari muuttaa asumaan Talvivaaran lähistölle tai vaikka Vuokattiin, jossa hajusta on kärsitty vuosien saatossa. Tulisi henkilökohtaista kokemusta kyseisestä "kananmunan hajusta".
Uraani pölyssä elää laajat alueet :
Uraani on ---Vesiliukoinen---Hajuton--Mauton--Väritön--TAPPAVA MYRKKY __?
Siksi Kaiken elollisen puolesta --Uraanikaivos --Talvivaara välittömästi Suljettava--Sekä
Ympäristö Rikolliset--Linnaan ---Tämä on vakava rikos, häpeäksi koko Suomelle !
Suomea hallitsee Natsi rikollisten kaltaiset
Tuhotaan Suomen vesistöt,sekä jopa juontivedet,Vesiliokoisella tappavalla Uraanilla.
Onko jo kovat pantava piippuun,eikö eduskunta ennen herää ?
Ihmeellinen juttu
Ei missään nimessä aktivistien pidä hyväksyä saamaansa sakkoa.Nyt on taisteltava. Perustuslain 21 §:n mukaan vastuu luononosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
Tämä on jo sairas yhteiskunta, kun toiset ovat huolissaan elinympäristöstään ja heitä sakotetaan. Ja varsinkin kun on rikosprosessi meneillään ja yhtiötä epäillään törkeästä ympäristön turmelemisesta.
Re: Ihmeellinen juttu
Ehdottomasti ei. Ihmetyttää, että Kainuun poliisikin on kimpassa ja kumartelee ja pyllistelee Talvivaaraan päin, sehän tiedetään jo entuudestaan että, Kainuun ELY tekee sitä ja istuu Talvivaaran polvella kuin nöyrä koira, mitä nyt joskus näön vuoksi kolistelee tyhjiä tynnyreitä
ja uhkailee jopa niin kovilla panoksilla kuin uhkasakoilla joita se ei tietenkään pistä käytäntöön.
Näinhän ei ole tarkoituskaan, halutaan vain antaa ymmätää, että homma on hanskassa, mitä se ei todellakaan ole, virkamiehet ovat pihalla kuin lumiukot konsanaan, pelkkää suurta teatteria koko valvonta homma. Kenenkähän käskystä valvonta on sitä mitä se on ( valvonta joka ei todellakaan pelaa ja jota ei edes hyvällä sydämmellä voi edes valvonnaksi kutsua ) Talvivaaranko vai jonkin muun tahon?
Ääri oikeisto Kusettaa kansaa ,kaiken huippu poikotit
Maassa on 500.000 työtöntä,miljoona köyhää.
Puhutaan paaskaa,työ,llistämisestä !
Poikotti tuo jopa kymmeniä tuhansia ,uusia työttömiä .
Natsien kaltaiset henkilöt johtaa Eytä.
Suomen Natsit valjastaa Suomea aseilla ,joihin voidaan sijoittaa Ydinkärjet.
Aivo pestään Eurooppaa, näin valmistellaan ,Sotaa jälleen Venäjää vastaan .
Tämä ja kolmas maailman sota, voi olla Jumalamme tuomio, Juutalaisten teurastuksesta .
joka ei jää rankaisematta häneltä joka valmistanut kaiken elottoman sekä elollisen elämän.
Nytkö jo on tullut aika ,jolloin juotetaan kansat vihan viinin maljalla?
Nyt Talvivaarassa aloitetaan koetoiminta, jossa selvitetään metallitehtaan prosessin tehostamista rikkidioksidin avulla. OVA-ohjeen mukaan rikkidioksidin ympäristövaarallisuuden arvoimiseksi ei ole riittävästi tutkimustietoja. Käytetäänkö alueen ihmisiä ja ympäristöä tässäkin tapauksessa koekaniineina kuten on tähänkin asti käytetty.
Uraanikaivos Talvivaara on rikos ihmisyyttä sekä kaikkea ellollista kohtaan.
Uraani on pysyvästi sekä ikuisesti--------------........!
1. Vesiliokoinen
2. Väritön
3. Mauton
4. Hajuton
5. Säteilevä
6. Tappava myrkky
7 .Lisäksi uraani pöly lyviää tuulien levittämänä,tuhoten ympäristön satojen kilometrien säteellä
hitaasti ,mutta varmasti.
Re:
Eikö koko Talvivaaran toiminta tähänkin asti ole ollut pelkkää koetoimintaa,eihän hommaa vielä tähän päivään mennessä ole saatu pelittämään?
Alueen ihmiset ja ympäristö ovat olleet ja tulevat olemaan tulevaisuudessakin koekaniinina, niin kauan kunnes joku tulee järkiinsä ja laittaa stopin tälle hullutukselle.
Toivottavasti siihen ei enää mene kauaa!!
Jan Vapaavuori on vanha rimkollinen
Hänet tulee poistaa poliittisesta elämästä,nytkin hän toimii---Suomen kansan enemmistöä vastaan !
Siis Halveksii kansan valtaa ----! Suomen kansan kirkas enemmistö,on vastaan ydinvoimaa .
Saksakin lopettaa luopuu kaikista ,ydinvoimaloistaan---Ydinvoima on kuin--Varoittava sormi-jota kannattaa
vain--Lahjonta--Sekä --Torvi---!
Jan Vapaavuori herätys,sinä olet väärällä tiellä,,,palaa kansan pariin ja kuuntele---Kansan ääntä ---IHMISYYTTÄ !
Opettele olemaan ..Ihminen ihmisten joukossa.kunnioittaen elämää sekä sen edelletyksiä ,kaiken ihmisyyden nimissä !
Ydinvoima on kuin Tappava Terroristi,jota seuraa kuolema ja risti Q!
Suomessa tuhotaan kansan valta ,sekä sen puhtaat vesistöt
Politiikoista on tehty ,lahjottuja luusereita,joita ohjaa lahjova hyvä veli verkosto .'
Vapaa muurari verkosto tuhoaa kansan vallan,josta seuraa tulevina päivinä, ikävyyksiä kaikille.
Tämä Rikollis verkosto tulee ¨¨poistaa ,vaikka kansalaisten toimesta,mitä pikemmin sen parempi koko Suomen kansalle'
tämä rikollisverkosto tuhoaa Suomalaisten,perus pilarit sekä pahojen päivien turvan.
Suomen kaikista kallein aarre ,on Suomen vesistöt,joet, järvet,sekä sen kaikki vesistöt,
Tulevina päivinä kun kaikki pian kaatuu päälle ,meille on järvien kala ravinto,kuten aikaisemmin
turvana Suomalaisten elämälle.
Talvivaaran Terroristien työ !
Talvivaaran Terroristien Työ , Se on koko Suomelle kuin,,,Murhaava Musta Yö ,, !
Kansa voimiaan kerää,,,oikeuksiaan hakee ,,,tuhottujen vesistöjen perään.
Eikö tätä ennen lopettaa voida,,,vai annetaanko aseiden soida ?
Helsinki on helvetin paja,jossa tuhotaan elämä sekä sen rajat.
Edesvastuuttomat henkilöt vallassa häärii,perseensä ympärille vain rahaa käärii.
Pääkaupunki on aika vaitaa, uutta Presitenttiä ollaan haussa.
Oulu Kajaani Rovanniemi uusi pääkaupunki ,jokin näistä sopivin liennee.
Oululaisille juotetaan Urraani vettä -tule ja tämä estä,tätä ei' kansa kestä
Kokoomuksen johtlo , Suomen tuhoon vie !vekskija
Tämä on totisesti väärä tie !'
Ydinvoima on kuin ,Varoittava Sormi,,,,,!
Jota kannattaa enää vain ,Lahjonta ,,sekä,,,,Torvi ,,,,!
Jan Vapaavuori ,,,On ympäristö.... Terro Risti,,! Vanha Rikollinen,,,,!
Kansan enemmistö hänen voimansa listi.
Hän on kansan vallan halveksija,,Suomi ei tarvise hänen laistaan konnaa !
Oululaisille juotetaan Urraani vettä -tule ja tämä estä,tätä ei' kansa kestä
Kokoomuksen Johto Suomen tuhoon vie
Tämä on totisesti väärä tie !'
Ydinvoima on kuin ,Varoittava Sormi,,,,,!
Jota kannattaa enää vain ,Lahjonta ,,sekä,,,,Torvi ,,,,!
Jan Vapaavuori ,,,On ympäristö.... Terro Risti,,! Vanha Rikollinen,,,,!
Kansan enemmistö hänen voimansa listi.
Hän on kansan vallan halveksija,,Suomi ei tarvise hänen laistaan konnaa ! Siis hän on
Ympäristö Terroristi,,,on valmis tuhoamaan Suomen vesistöt sekä elämän niissä
Eikö Kokoomus ,vielä tiedä,että elämä Ei ,,,,Uraania siedä ?
| This discussion has been closed. |
Pian tämäkin adressi lopetetaan !
Ei enää kerättyjä sekä alle kirjoitettuja nimiä voi saattaa päivän valoon,vaan
pimeys rikolliset hallitsee pian kaikkea kaikkialla .
Tuhon Engelit hallitsee kaikkea ,totuus eikä tieto, eivät ole enää missään arvossa !
Jos keräämme nimiä ihmisten alle kirjoituksia tulee kunnioittaa !
Elämme aikaa jossa totúus sekä rehellisyys laistaan maton alle !
Mutta kaikella on Kiitos Jumalan aikansa,Tuomion päivä on tuleva ja kohtaava kaikkea maata !
Sitä odotellessa taistelu jatkuu kaiken e,lo,lisen puolesta !
Kiitos Jumalallemme Halleluja !