EI tuulivoimaloita Kaskisiin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista EI tuulivoimaloita Kaskisiin.


Vieras

#276 Re: Kurikan Santavuoren hanke nurin

10.02.2014 19:41

#274: Tuomo Kangas - Kurikan Santavuoren hanke nurin

Totuus ei lisänimiä kaipaa. Virkamiehen lahjonta on Suomessa rikos.  Myös tutkijoiden lahjonta vääristellyn tutkimustiedon saamiseksi on vähintäänkin arveluttavaa, mutta sen väärän tiedon käyttö oman tai yrityksen edun tavoitteluun on rikos. Myös median lahjonta vääräntiedon levittämiseksi on rikos. Sinunkin kannattaisi myös kertoa asioista niiden oikeilla nimillä ja myös semmoisenaan kuin ne on julkaistu ja missä asiayhteydessä sekä kenen toimesta/rahoittamana. Asioille kun saattaa tulla aina niin moninaisia merkityksiä, kun asia repäistään irti sen alkuperäisestä asiakokonaisuudesta. Lause sieltätäältä ei todellakaan kerro totuutta. Asiat saavat myös niin negatiivisen sävyn, kun vaikka asian vastustaja haluaa sen vaikuttavan. Maailmassa on tuulivoimaloita satoja jopa tuhansia useissa maissa ja ne lisääntyy huimaa vauhtia jatkuvasti ja hyvä niin. Jos muutamassa kaikista maailman monista tuulivoimaloista muutaman yksikön turbiinin lavassa on ollut ongelmia tai esim Ranskassa on sattunut yhdelle tuulivoiman huoltoasentajalle työtapaturma, niin sinä yleistät asian näihin kaikkiin useisiin tuhansiin yksiköihin ja tuomistet maailma nopeimmin lisääntyvän puhtaan energian tuotantoalan muutamalla sattumalla. Voi voi, kyllä on asiantuntemuksesi ja/tai mielikuvituksesi todella heikolla pohjalla.

Tuomo Kangas

#277 Salaliittoja, salaliittoja, salaliittoja

10.02.2014 22:06

Ympärilläsi taitaa olla maailma täynnä salaliittoja - kyllä varmasti on raskasta.
Tällä foorumilla ei taida löytyä ainuttakaan tuulivoiman kannattajien linkittämää linkkiä.
Ei niitä löydy.
Eikö tuollainen vannoutunut suhtautuminen tuurivoimaan käy raskaaksi?
Jos iltauutisten lukija sanoo aluksi "hyvää iltaa", niin et varmaan usko siihen, koska se on todennäköisesti ydinvoimateollisuuden maksama kommentti, eikä siis silloin välttämättä edes ole ilta. DDD. Tsemppiä.
läheltä seurannut

#278 Re: Re: Re: Kaskinen säästetään ydinvoimalle

11.02.2014 18:29

#275: - Re: Re: Kaskinen säästetään ydinvoimalle

haittaa se mua veronmaksajan ominaisuudessa,kun tukien takia sähkö maksaa 3 kertaa enemmän kuin markkinoilla.silloin kun sitä sattuu tulemaan.pitäiskin ruveta myymään todellista tuulisähköä ,vain turbiinilla tuotettua,ja kytketään se innokkaimpien kannajien taloihin,vois vuoden päästä olla mielet muuttunu oliko se sittenkään se paras tuotantomuoto.

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#279 Kiinteistövälittäjän lausunto

11.02.2014 19:40

Tuulivoimaa "takapihalle", miten vaikuttaa kiinteistöjen ja tonttien arvoon?

Selvää on ettei tuskin kukaan haluaisi asumaan tai lomailemaankaan teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin.

Kokeneen kiinteistönvälittäjän lausunto tuulivoiman vaikutuksista kiinteistöjen arvoon oli mielenkiintoista, joskaan ei yllättävää luettavaa.
Lausunnossa joka annettu 17.1.2013 todetaan muun muassa näin:

"Tuulivoimaloiden suuren koon ja sijoituksen takia maisema- ja asuinviihtyvyys heikkenee merkittävästi alueella. Arvioimme että asuinkiinteistöjen arvo alenee keskimäärin kolmasosan jo tuulivoima-alueen lähivaikutusalueella, eli 3 kilometrin säteellä."

Koko lausunto luettavissa: http://www.hartola.fi/liitteet/Asuminen_ja_ymparisto/kaavoitus/purnu/kiinteistovalittajanarvio.pdf

Tällä on suuria vaikutuksia ihmisten talouteen, ei vain Kaskisissa, ongelma väärinsijoitetun tuulivoiman suhteen koskettaa tätäkin kautta hyvin suurta osaa ihmisiä, jotka asuvat jo rakennettujen tai kaavailtujen tuulivoimatuotantoalueiden lähialueella.

Kaskisissahan kaupunki suunnittelee ns. Pikkusahan alueen kaavoittamista asuinkäyttöön. Alue on kaunista rantaa täynnä. Oikea kultakimpale kaupungille. Mutta jos alue jäisi tuulivoimaloiden vaikutuksien piirin, tontit tuskin olisivat enää näitä kaupungin kaipaamia "kultakimpaleita" (voimaloiden ja alueen välissä käytännössä vain merta, ja vesihän kantaa äänet hyvin perille)

Suomen Omakotiliiton ja Kaskisten Omakotiyhdistyksen kanta tuulivoimakaavoitukseen olisi mielenkiintoista kuulla?


Vieras

#280 Puhdas tulevaisuus lapsille

11.02.2014 20:51

Onpas ontuvaa ja lapsellisen epätoivoista puolustautumista. Huomaamme nyt Kankaan olevankin lapsi, eli lopetamme siksi arvokkaasti ja vastuuntuntoisesti asian täällä tähän. Pääasiahan on, että ainakin yritit, mutta otappas asioista reippaasti itse vielä selvää, niin eiköhän se vielä joskus tulevaisuudessa asia selvene oikeasti sinullekkin. No lapset tekevät virheitä, ei haittaa, ymmärrämme kyllä ongelmasi. Pääasiahan on, että me kaikki aikuiset tiedämme totuuden ja voimme tehdä teille lapsille turvallisen ja puhtaan tulevaisuuden.

Tuomo Kangas

#281 Annoitpa helposti periksi!

12.02.2014 04:32

Ohoh! Kylläpäs annoit helposti periksi, eihän tässä päästy alkua pidemmälle. Tuon kaltaisella periksi antavaisuudella ei saa tuurimyllyjä minnekään - Kaskisiin nyt ei ensinkään.
Ja niitä linkkejä tuurivoiman puolesta ei vaan löydy!
Toisaalta, mehän olemme kaukaista sukua - Aatamiin kautta, joten tsemppiä!

Vieras

#282

12.02.2014 09:54

Tuulivoimaloita ei saa rakentaa minnekään. Ikinä emme saa niihin syydettyä rahamäärää takaisin.

Sijoittaja

#283 Sijoitus toimintaa

12.02.2014 15:09

Tuulivoimalat ovat sijoittajien omaisuutta, eli ei niihin käytetä väkisin kenenkää rahaa. Jos et ole sijoittanut tuulivoimaan, niin et tietenkään voi niiden tuotosta rahaakaan saada.

Lannas

#284 Re: Annoitpa helposti periksi!

13.02.2014 22:26

#281: Tuomo Kangas - Annoitpa helposti periksi!

Ei kukaan jaksa vängätä tyhjäntoimittajien kanssa.

Tuomo Kangas

#285 2 000 000 000 €

14.02.2014 04:21

Heheheh.
Vai ei käytetä kenenkään rahaa...
Oletko tietoinen tästäkään: Valtio olemme me ja kun valtio on luvannut 2 miljardia tukea syöttötariffin muodossa "tuulivoimantuottajille", niin se raha on todellista.
Ai niin, mutta sähköhän tulee vain töpselistä...

Manu Ylikoski

#286 VTT sen jo tiesi..

21.02.2014 23:02

Törmäsinpä tässä joku aika sitten tälläiseen kirjoitukseen:

http://www.kaleva.fi/juttutupa/talous/tuulivoimalan-todellinen-energiantuotto/2497755

Noin vuoden takainen juttu, mutta faktat eivät ole muuttuneet miksikään. Innostuin tuon perusteella selaamaan VTT:n sivuja, ja sieltähän löytyi vuosittaiset raportit tuulivoimasta Suomessa ajalta 1999-2011. Suosittelen tutustumaan, paljon mielenkiintoista tietoa.

http://www.vtt.fi/proj/windenergystatistics/index.jsp?lang=en

Mielenkiintoinen ote raportista:
-Mikäli tuulivoimalaitoksen vuosituotanto ylittää 1000 kWh/m2 tai huipunkäyttöaika on yli 2400 h, on laitos tuottanut erittäin hyvin.

Vuodessa on 8760 tuntia. Tästä 2400 tuntia on 27,4%. Vähän reilu neljännes. Onko mikään, mikä tuottaa neljänneksen luvatusta/odotetusta tuotosta, kovinkaan kehuttava suoritus?

Tässä olisi taulukkoa vuosilta 1999-2013.

Vuosi, myllyjen lkm, kapasiteetti, sähkön tuotanto, huipunkäyttöaika ka, ed. %
1999 63kpl 38MW 49GWh 1289h 14,7%
2000 63kpl 38MW 77GWh 2026h 23,1%
2001 63kpl 39MW 70GWh 1842h 21,0%
2002 64kpl 42MW 63GWh 1500h 17,1%
2003 66kpl 44MW 92GWh 2090h 23,9%
2004 91kpl 79MW 120GWh 1518h 17,3%
2005 95kpl 83MW 168GWh 2024h 23,1%
2006 96kpl 86MW 153GWh 1779h 20,3%
2007 107kpl 110MW 188GWh 1709h 19,5%
2008 118kpl 143MW 261GWh 1825h 20,8%
2009 118kpl 147MW 277GWh 1884h 21,5%
2010 130kpl 197MW 294GWh 1492h 17,0%
2011 131kpl 199MW 481GWh 2417h 27,6%
2012 151kpl 257MW 494GWh 1922h 21,9%
2013 209kpl 447MW 777GWh 1738h 19,8%

Ainoastaan 2011 keskiarvo ylittää VTT:n määrittämän rajan.

Kunnianhimoinen tavoite olisi tuottaa 7% prosenttia Suomen sähköntarpeesta tuulivoimalla. Jos oletetaan kulutuksen pysyvän suurinpiirtein samalla tasolla eli 90 TWh/vuosi, tuulivoiman pitäisi tuottaa 6,3 TWh = 6300 GWH = 6300000 MWh. Mikäli olosuhteet ovat hyvät, voidaan optimistisesti laskea 2250 h huipunkäyttöajaksi. Tämä yhtälö antaa kapasiteetiksi 2,8 GW = 2800 MW. Lisää kapasiteettia tarvitaan n. 2350 MW. Julkisuuteen on annettu arvio 600 uutta myllyä. Jos myllyjen kokoluokka on:
-3 MW, 783 kpl
-5 MW, 470 kpl
-7,5 MW, 313 kpl

Myllyjen koko kasvaa koko ajan, samalla kasvaa varo-alueet ja kaikki muutkin. Myös sähkölasku.

Miettikää haluatteko tukea tuulesta temmattua epävarmaa energiantuotantoa.

EI TUULIVOIMAA.
Jukka Finni
Kauhava

#287 Kopiotu Maaseudun Tulevaisuudesta 3.3.2014

03.03.2014 18:07

Tuulivoimamelu aiheuttaa terveyshaittoja

Tuulivoimala tuottaa matalataajuuksista ”bassomelua”, joka vaimenee vain vähän ilmassa ja talojen rakenteissa. Tuulivoimaloiden aiheuttamat terveyshaitat perustuvat ihmisen anatomiaan eli elimistö reagoi pienitaajuiseen ääneen, vaikkei itse ääntä korvalla kuulisikaan.

Sisäkorvan rakkulat ottavat vastaan äänen ja välittävät signaalit aivojen tasapaino- ja liikealueille. Tasapainojärjestelmä on aivoissa läheisessä yhteydessä tunteisiin, erityisesti pelkoon, levottomuuteen ja paniikkiin. Yleisimpiä tuulivoiman terveyshaittoja ovat mm. stressi ja kohonnut verenpaine.

Lähellä tuulivoimaloita asuvilla on havaittu ongelmia kognitiossa eli tiedon käsittelyssä ja muistamisessa. Tämä on tullut esiin ongelmina lukemisessa, laskemisessa sekä kirjoittamisessa. Samanlaisia oireita on havaittu ihmisillä, joilla on tasapainohäiriöitä. Potilailla, joilla on sisäkorvan vaurioita, kärsivät usein huimauksesta, päänsärystä, niskajäykkyydestä ja univaikeuksista. Näitä kaikkia on havaittu ihmisillä, jotka ovat sairastuneet asuttuaan tuulivoimalan läheisyydessä.

Sisäkorvan tasapainojärjestelmä kehittyy aina 12-vuotiaaksi asti. Mitä tapahtuu, jos lapsi saa tuona aikana häiritsevää informaatiota sisäkorvan kautta pienitaajuisen äänen muodossa? Mitä jos tuo häirintä on jatkuvaa, ympärivuorokautista?

Terveyshaitat ovat todellisia ja ympäri maailmaa samankaltaisiksi koettuja, vaikkakin tutkittua tietoa pitkäaikaisvaikutuksista on vielä niukalti. Tutkimuksia tehdään paraikaa muun muassa Tanskassa – tosin siellä yli 3 megawatin tuulivoimaloita rakennetaan vain merelle. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö on katsonut tarpeelliseksi 2 kilometrin suojaetäisyyden tuulivoimaloiden ja asutuksen välille lausunnoissaan kahteen maakuntakaavaan. Tätä suojaetäisyyttä tulisi vaatia kaikissa yli 2 megawatin tuulivoimahankkeissa.

Tuulivoimayhtiöt kiistävät niin terveys- kuin muutkin haitat. Lavoista lentävän jään ei kerrota aiheuttavan ongelmia, vaikka täydellisesti toimivaa lapojen jäätymisen tunnistusjärjestelmää ei Juha Stenvallin syksyllä 2013 valmistuneen diplomityön mukaan edes tunneta.

Tuulivoimala ei rajoita alueen virkistyskäyttöä – ei, vaikka se sijoitettaisiin keskelle metsäpolkua, kuten Konnevedellä on aikeena. Tuulivoimaa kehutaan puhtaaksi ja vihreäksi, mutta unohdetaan mainita melusaaste tai valmistuksen, kuljetuksen ja rakentamisen ympäristövaikutukset.

Samoin jäävät mainitsematta voiteluaineiden tarve, hengenvaaralliset savukaasut tulipalon sattuessa sekä valtavat betoniperustukset ja niistä ajan myötä luontoon liukenevat seosaineet. Ulkopuolisen, usein kivihiilellä tuotetun, energian tarvekin jää usein unholaan.

Eri puolilla Suomea ihmiset käyvät taistelua varmistaakseen itselleen ja perheelleen turvallisen ja terveellisen asumisen jatkossakin. Oikeuden, joka on meille perustuslaissa säädetty sekä ihmisoikeuksiin kirjattu.

Myös omaisuuden suoja on uhattuna: kiinteistön arvo laskee noin 30 prosenttia alueella, joka sijaitsee kolmen kilometrin säteellä jättimäisestä tuulivoimalasta. Ainakaan asuntovelallisen stressiä tieto ei helpota. Ja ajatus siitä, että tuota jättiä tullaan kaiken kukkuraksi tukemaan hänenkin verorahoillaan, saa taatusti otsasuonen pullistumaan.

On korkea aika rajoittaa villinä rehottavaa syöttötariffien metsästystä. Anatomian oppikirjan mukaan ihmiseltä löytyy selkäranka – onko se jostain syystä päättäjiltämme poistettu?



Virpi Poikolainen

fysioterapeutti

Konnevesi

Vieras

#288

03.03.2014 18:30

Puhdasta päästötöntä tuulienergiaa. Eipä tarvitse hengittää kahdenmiljardin edestä saasteista ilmaa.
Tuomo Kangas

#289 Ei uskalleta sanoa suoraan, ettei totuus paljastuisi

03.03.2014 20:54

Kierrellään ja kaarrellaan. Voisi tämän selkeämminkin sanoa, mutta kun ei haluta.
Korotettu sähkövero: Veronmaksajille kohdistettu, kalliin puuhastelusähkön tuottamisen tuulivoimaloilla mahdollistava, veronmaksajien tuki.

http://www.talouselama.fi/uutiset/sahkon+porssihinta+laskee+mutta+kuluttajahinta+ei++yle+tassa+alan+selitykset/a2235830

Vieras

#290

10.03.2014 00:31

Miksei tuulivoimaa voi laittaa mantereelle meren rannalle, ei asutuksen lähelle? Miksi sitä pitäisi änkeä johonkin pienelle saarelle?
Tuomas

#291 Re:

11.03.2014 21:36

#290: -

Nii-i miksei mutta näille valopäille se ei sovi mihinkään, koska he pitävät myllyjä ydinkatastrofin lailla maisemat tuhoavina, lintusirkkelinä,jäätä ampuvana goljattina ja ties minä.

Työkkäritäti

#292 Re: Ei uskalleta sanoa suoraan, ettei totuus paljastuisi

11.03.2014 21:38

#289: Tuomo Kangas - Ei uskalleta sanoa suoraan, ettei totuus paljastuisi

Mutta Tuomo kulta maksaahan veronmaksajat sun työttömyyspäivärahankin.

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#293 Kutsu "tuulivoima-iltaan"

12.03.2014 20:27

Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjanmaan piiri ry. Järjestää tuulivoima keskustelutilaisuuden Kauhajoella.

Tule keskustelemaan ja kuulemaan "Tuulivoima lakeudella" -iltatilaisuuteen.

Kauhajoella ke 26.3.2014 klo 18-20

Ammattioppilaitoksen auditoriossa "Suupohjasalissa" osoitteessa Oppitie 4, Kauhajoki.

"Ovatko tuulivoimatoimijat tervetulleita ehdoitta? Onko tuulivoima kansalaisten tahtotila? Onko tuulivoima ajautunut omaan mahdottomuuteensa?"

Vastauksia näihin ja muihin kysymyksiin saadaan illan aikana...

Keskustelun alustajat: Otto Bruun, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto ry. ja Kalevi Nikula, Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry. http://tvky.info/

Kommenttipuheenvuorot: Jaakko Leppinen, toimitusjohtaja Lagerwey Deveploment Oy; Raimo Nummela, yrittäjä Uttermossan tuulipuisto Oy; Kalervo Uusitalo, tuulivoimahankealueen asukas; Bo-Göran Lillandt, maanomistaja tuulivoima-alueella.

Tervetuloa!

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=325682354223392&set=a.238530549605240.1073741828.230134507111511&type=1&theater

Vieras

#294 Re: Re:

16.03.2014 04:35

#291: Tuomas - Re:

Joo, esim. Espanjassa tuulivoima on arkipäivää, mutta Suomessa näköjään jotain aivan uutta ja ihmeellistä.


Vieras

#295 Re: Re: Re:

16.03.2014 11:46

#294: - Re: Re:

Niin. Espanjan naapurimaassa portugalissa on tuulivoiman tukien takia 30 miljardia tariffi velkaa... Ei kenenkään pers... sellasia kestä.

Tuomo Kangas

#296 Positiiviset uutiset jatkuvat

17.03.2014 13:08


Vieras

#297 HIILIVOIMALAKO KASKISIIN MIELUMMIN

17.03.2014 18:00

Jos ei tuulienergian tuotantoa Kaskisiin, niin sitten hiilivoimala. Ai niin, mutta eihän Kaskisiin saa mitään tuottavaa rakentaa. Tulkoot vaikka sontavoimala, muttei sitten ainakaan Kaskisiin, vaan tietenkin aina vain jonnekkin muualle ja vain se sähkö Kaskislaisten käytettäväksi ja mielellään ilmaiseksi. Kyllä se on vain kuulkaas sillälailla, että se Kaskinen on puhtaalle tuulivoiman tuotannolle paras mahdollinen paikka. Sinne me kaikki muut Suomalaiset niitä ainakin alamme nyt suosittelemaan, koska sinne on jo olemassa valmiit suunnitelmat sekä lukkoon lyödyt aiesopimukset ja kun alue on myös tuulivoimaloille erinomaiseksi havaittu, niin eihän tuota kannata enään jättää käyttämättäkään.


Vieras

#298 Re: Re: Re: Re:

17.03.2014 18:39

#295: - Re: Re: Re:

Eiköhän se ydinvoiman rakentaminen maksa vielä enemmän kuin tuulivoima ja ydinvoiman riskit ovat vakavia. En usko, että tuulivoima olisi loppujen lopuksi sen kalliimpaa kuin ydinvoimakaan. Luulisi sen olevan aika halpaa tuottaa luonnonenergiasta (tuulesta) sähköä. Kun tuulivoimaa ei laiteta asutuksen lähelle, niin tuulivoima on silloin pelkästään positiiviinen asia. En usko, että linnutkaan lentävät tuulivoimaa päin. Tuulivoima on saastuttamaton energianlähde, ennemmin sellaista haluan kuin ydinvoimaa, jossa on vakavat riskit, vaikka en olekkaan puolueeltani vihreä.

Tuomo Kangas

#299 Kun ei kannata niin ei kannata

18.03.2014 06:23


"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"
Tuulivoiman tuottaman harrastelusähkön kalleuden realiteetit ovat valkenemassa kaikkialla.
Tosiasiassa tuulivoimasuunnitelmien alasajo ON JO ALKANUT.

Kai Ylikoski
Adressin tekijä

#300 Kysymyksiä herättävä kirjoitus Pohjalaisessa.

19.03.2014 19:02

Kysymyksiä herättävä kirjoitus. Kuka huolehtii romut pois ja maksaa sen? Kaskisten kaupungin ja Kaskisten tuulivoima Oy:n välisessä sopimuksessa ei myöskään ole mainintaa kenelle kuuluisi vuokrasopimuksen tai toiminnan loppuessa purku ja sen kustannukset.
Ei ainoa tuon sopimuksen huono kohta, yksi muiden joukossa.

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/kuka-maksaa-tuulimyllyhuuman-1.1576046