Adressit.com

Pakkoruotsi pois

Ota yhteyttä adressin tekijään

Rauha rapia, leipä makoisa.#176 Jan 13, 2013, 00:36

Re:

#1: Arto Määttä -

Rahan ja vallan ylläpitämiseksi naapurimaakielisillä on pakkoruotsi välttämätön, kuten olisi tietysti myös pakkosuomi

naapurimaassa; Sellainenhan takaisi että kaikki tärkeimmät virat johtopaikat ja opetusohjelmat olisivat niiden käsissä

jotka jo luonnostaan valtakunnassaan osaavat parhaiten suomea. Tietystä tällaista härskiyttä suomalaisten omanar-

vontunto ei lähtisi suorittamaan varsinkin kun suomiluonteeseen sopii parhaiten käsitys jokaisen antamisesta olla mi-

käli mahdollista omissa oloissaan  kuten itsekin toivovat voivansa olla vaikka ylläpitävät yhteisestikin rauhaa maailmassa.

Loppu kiusaamiselle#177 Mar 04, 2013, 14:20

Pakkoruotsin poisto neutraloisi tilannetta

Itselleni ruotsi oli koulussa aina helppoa. Siinä muita paremmin pärjääminen ei kuitenkaan ollut sosiaalisesti hyväksyttävää. Pahinta kiusaaminen oli yläasteella. Opiskelurauhasta ei ollut tietoakaan. Ja onhan se turhauttavaa opettajallekin, kun suuri osa luokasta opiskelee kieltä hyvin vastentahtoisesti.

Sitten on tämä ruotsia äidinkielenään puhuvien syrjintä tyyliin "Suomessa saa puhua vain suomea". Itse olen ihan suomenkielinen, suvussa on tosin jonkin verran suomenruotsalaisia.
Ehkä ruotsin opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi neutraloisi vähän tilannetta.
jorma28#178 Mar 05, 2013, 12:06

Re:

#1: Arto Määttä -

Ruotsi pois! Muutakaa pois rotat! Onhan teillä oma maa!

Vieras#179 Mar 05, 2013, 12:21

Re: Re:

#178: jorma28 - Re: Muutakaa pois rotat! Onhan teillä oma maa!

Onhan heillä ja sen nimi on Suomi.

Mutta ihan hyvä, että "pakkoruotsinvastustajien" oikeat mielipiteet tulevat esille. Ei teitä aja mikään "kilpailukyky" tai "valinnanvapaus" vaan ihan puhdas viha. Viha ruotsia äidinkielenään puhuvia suomalaisia (eli "rottia") kohtaan.

Kiitos kun kerroit sen rehellisesti. Mitä useampi meistä kokonaan suomenkielisistä havahtuu ymmärtämään mistä on kyse, niin sen parempi.

Hävetkää jos osaatte!#180 Mar 05, 2013, 20:31

Re: Re:

#178: jorma28 - Re:

No jo on persuilla jutut.

Viaporin pelkurit 1808#181 Mar 09, 2013, 11:48

Re: Argumenttejä vain

#5: Lars Dahl -

Ruotsinkielen opetus ei ole kuin jäänne kaukaisesta historiastamme, sinne ei ole enään paluuta.

Puhukoon ketä haluaa ruotsia puhuttavan, mutta se ei ole enään  ajankohtaista pakottaa sitä oppimaan kouluissa.

Virastoissa se on yksi virkakieli, mutta ajankuluessa sekin on katoavaista.

Kyllä suomen on katsottava vähän pidemmälle kohti etelä eurooppaan ja ennen kaikkea itään kohti venäjää ja aasiaa.

Niistä suunnista löytyy suomenkin mahdollisuudet, sinne on panostettava. Siellä ruotsinkieli on siellä täysin hyödytön ja se aika kun meillä pakotetaan ruotsia oppimaan, tämä kaikki on pois tulevaisuudestamme.

On todella upeeta, että kokoomusnuoret ovat viemässä suomea kohti voittoa tässä asiassa.

Se mikä tästä asiasta tekee erittäin mielenkiintoisen on se, että Himas-tutkimus tuottaa juuri kokoomusnuorten suuren vision.

Syksy tuoksuu!#182 Aug 13, 2013, 10:10

#1: Arto Määttä -

Nyt on ruotsinkielinen puoli ryhtynyt 'tuomaan itseänsä tykö' kaikilta rintamilta.

Suomenkielinen puoli yleensä hiljenee/kangistuu ja näin metelöiva osapuoli saa tahtonsa läpi.

Yritysmaailmassa aina kun mennään asiaan, hoidetaan aina englannin kielellä.

Mitä tarkoittaa: kunnat jotka ovat 'vapaaehtoisesti kaksikielisiä' saavat suuria summia korvamerkitsemätöntä rahaa valtiolta??

Vieras#183 Aug 13, 2013, 10:41

Syksy tuoksuu

#5: Lars Dahl -

Kriittiselle tutkivalle journalismille olisi töitä, mitä kätkee sisälleen: 'vapaaehtoisesti kaksikielinen kunta'  jotka saavat saa suuria summia korvamerkitsemätöntä rahaa valtiolta? Olisin tiedosta kiitollinen. Rkp.n säätiöille siirrettävä varallisuus verorahoistamme. Ja mm se Bensow-säätiö, todella surullista. Tunnen suurta myötähäpeää ruotsinkielisten ahneudelle, jolla ei ole rajoja.

Yritysmaailma hoitaa aina asiat englannin kielellä.

Ruotsinkielinen puoli hyökkää nyt kaikilta rintamilta ja takana on PELKO ja suvaitsemattomuus.

Ruotsinkieliset ajoivat laina, ettei hedän tarvitse vastaanottaa suomalaisia sotapakolaisia Viipurin suunnalta.

Ahvenanmaalta Ruotsiin muutto on heidän kielivalintansa.

#4#184 Aug 13, 2013, 11:00
"Yhyhyy suomi on kaksikielinen maa".. -sehän tässä juuri on se ongelma. Menkää te hurrit sinne ruotsiin honottamaan keskenänne (skäbädäbä diiba daaba). Minkä takia suomalaisten tartteen opiskella ruotsia sen takia että ruotsalaisten olis helpompi olla suomessa. Ei ne asiat kuulkaa noin mene. Ruotsinkieli pois suomesta ja sitä kaipaavat muuttakoon ruotsiin.. ei varmasti kenelläkään tule ikävä. Ja mikä järki suomalaisen on opiskella ruotsia kun sitä ei tule koskaan tarvitsemaan ellei sitten halua pysyvästi muuttaa ruotsiin jolloin opiskelkoon ominpäin. Englanti on hyödyllinen kieli koska sillä voi kommunikoida missä tahansa päin maailmaa. Pakollinen ruotsi pois suomesta mitä pikimmin sen parempi.
Vieras#185 Aug 25, 2013, 14:20

Olen täysin samaa mieltäRe:

Vieras#186 Aug 26, 2013, 16:27

Re:

#184: #4 -

juu uuniin vaan hurrit!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!111111111111

...#187 Sep 01, 2013, 13:28

jooo o

Suomessa puhutaan suomea PIRKELE!!!!
Vieras#188 Sep 01, 2013, 15:21
Suomi on kaksikielinen maa, mutta miksi meidän Suomenkielistenkin olisi puhuttava ruotsia. Jos kaikki puhuvat ruotsia, niin eikös maa ole sitten yksikielinen maa?
hah#189 Oct 21, 2013, 12:12

näin ei oo, vaan

Suurin osa tänkin adressin allekirjottajista on laiskoja koululaisia jotka ei jaksa opiskella.
Vieras#190 Oct 21, 2013, 12:52
Jos nassikat täällä osaisivat edes sen pakkosuomen, mutta ei.
nii-in#191 Oct 24, 2013, 17:56

Re:

#8: mika mustonen -

itse olen pakkoruotsia vastaan, mutta käytit juuri ruotsista peräisin olevaa sanaa, helvetti x)

Vieras#192 Oct 25, 2013, 09:57

Re:

#188: -

Tuota, en nyt oikein ymmärrä tätä puheenvuoroa. Jos kansalaiset puhuvat kahta kieltä niin se olisi kaksikielinen. Jos yhtä niin yhksikielinen.

pohjois-karjalainen suomalais ugrilainen/uralilainen ihminen#193 Dec 18, 2013, 00:36

Re: Re: Re:

#179: - Re: Re:

en sanoisi suomenruotsalaisia suomalaisiksi. He ovat suomen kansalaisia mutta alun perin ruotsalaisia tai jotain muita germaani heimolaisia eli eivät suomalais ugrilaisia en usko että sinäkään sanot somaleita "suomalaisiksi" vaikka hekin ovat suomen kansalaisia. Ei kansalaisuus tee oikeaa suomalaista vaan geenit ja meidän suomalaisten kulttuuri ja kieli. Minusta suomenruotsalaiset ovat ruotsalaisia maahan muuttajia jotka voisivat jo mennä kotiinsa, kun heillä jo parempi maa on olevinaan. Ja + venäjän kieli olisi tärkeämpää!

Vieras#194 Dec 18, 2013, 14:51

Re: Re: Re: Re:

#193: pohjois-karjalainen suomalais ugrilainen/uralilainen ihminen - Re: Re: Re:

No mutta siinä tapauksessahan nämä "geneettiset suomalaisetkin" ovat maahanmuuttajia.

Eli alapas pakata ja muuta takaisin Venäjälle, mistä olet tullut, niin saamelaiset saavat ryöstämäsi omaisuuden lopultakin takaisin. Vaatteesi voit pitää, sillä niitä he tuskin huolivat. Heippa hei!

Kansan Akti#195 Dec 29, 2013, 16:29

kansalaisaktiivisuus

Jos kansalaisaktiivisuus kiinnostaa niin sitä voisi harrastaa vaikka raaputtelemalla kaiken maailman kaksikielisistä kylteistä valitsemansa kieliset sanat pois.
Vieras#196 Dec 29, 2013, 18:01

Re: kansalaisaktiivisuus

#195: Kansan Akti - kansalaisaktiivisuus

totta kai laittomuus kiinnostaa kansa aktia

jv888#197 Feb 04, 2014, 22:39

Hitto mitä ..

.. porukkaa. Jos ruotsin vapaaehtoisuus on tuolla tasolla, niin sen pitääkin olla pakollista. Absolut! Epsanjaa tai venäjää voi ja SAA ja pitääkin opiskella. Mutta ruotsi ruotsina. Absolut, den här är Finland, om ni vet inte, se på karta! En puhu enkä kirjoita täydellistä suomea enkä ruotsia. Tekemällä oppii, ja puhumalla. On maaiman luonnollisin asia, että Franz Kruger osaa afrikaansia ja ruotsia paremmin kuin englantia ja suomea. Hän kotoutui Suomeen Vaasassa ruotsiksi. Samoin kotoutui sekä Suomeen että jääkiekkoon tuplavähemmistöläinen Leo Komarov. Kieleltään umpivenäläinen perhe muutti Pietarsaaren seudulle. Siellä pikkupoika meni urheiluseuraan. Ja on pärjännyt. Näin se vain menee.

Kuuntelen normaali-ihmisten radiokanavia. Viimepäivinä on kerrottu, että yhä useammassa Ruotsin kunnassa on velvoitettu antamaan palvelut suomeksi. Ja Suomessa lopultakin eri saamen kielillä. Kauan meni, mutta lopulta pohjoismaiset sivistysvaltiot ryhryivät näitäkin asioita hoitamaan kuntoon.

No joo, tässä ehkä paljastan henkilöllisyyteni, mutta Mestis-aikoina kun käytiin Vaasassa, Kirkkonummella ja Kokkolassa, niin kovin ottein pidin TODELLA HARVAT yksikielisyysapinat kurissa. Ja ovat sanoneet jälkeenpäin, että oikein teit, ja eivät enää hölmöile ja munaa porukkaa.

En tarkoita vääntämistä, mutta jatketaanko tästä?



Vieras#198 Feb 04, 2014, 23:22

Mistä tietää että auton ratissa on kaksikielinen kuljettaja?

No ainakin silloin jos kuljettajana on nainen.
Kullervo#199 Apr 15, 2014, 12:17

No jumalauta :D

Voi v*ttu te pakkoruotsin puolustajat olette ihan p*rseestä suoraan sanottuna! :D
Pois s*atana koko v*tun pakkoruotsi ja ne jotka siitä homokielestä tykkää sais suksia v*ttuun Suomesta ja painua sinne Ruotsiin!

POIS PAKKORUOTSI!

This comment has been removed by the person who wrote it.




Hintavertailu.com
Sähkö, suoratoisto, musiikki ja äänikirjat — ilman kirjautumista
Aloita vertailu →
🎮
Selainpelit
Ilmaisia pelejä suoraan selaimessa
Kaikki pelit →
Selainpelit.fi