sosiaaliviranomaiset aiheettomista huostaanotoista vastuuseen


Vieras

#51

03.02.2014 13:29

Sosiaaliviranomainen on poliittisen tahtotilan välikappale joka saamansa vallan mukaisesti toteuttaa näkemyksistään lähtevää mielivaltaansa.Jokainen ihminen ei sielläkään laitoksessa ole mielenvikainen mutta seura tekee kaltaisekseen.Hitler sai aivopestyä miljoonittain ihmisiä joten miksipä ei mielisairauteen perustuva huostakulttikin tekisi samaa?

Vieras

#52 Älkää nyt hyvät perheenäidit ja isät unohtako tukea desantti Johan Bäckmania!

04.02.2014 12:18

Johan nyt venäläisetkin ovat huomanneet desantin ylivertaiset kyvyt lapsiasioissa!
Sotshin olympiatoimikunnan puh. joht. Kaput Perspäristinkin on allekirjoituksellaan siunannut Johan Bäckmanin lapsiasiavaltuutetun tehtävään. Parempaa suositusta tuskin tarvitaan!

PS. Vilkaiskaa adressia "Haluamme Dosentti Johan Bäckmanin uudeksi lapsiasiavaltuutetuksi". Erityisesti allekirjoitukset ovat mielenkiintoisia.
Huono uhri

#53 Re: Re: faktaa

02.05.2014 00:20

#16: Eki - Re: faktaa

Huostaanotto on ensimmäinen keino kun halutaan tehdä ihmiskauppaa Suomessa.

Minun lapselleni on sosiaalitoimessa myös tehty pikainen sijoittamispäätös huijaamalla. Koska meillä ei ollut omasta takaa riittäviä ongelmia, lastensuojelu teki itse niitä meille. Lastensuojelu piilotti lapseni minulta, huoltajaltaan, kanta-asiakkaidensa, romaniperheen kanssa toiselle puolelle Suomea ja väitti minua väkivaltaiseksi ja hulluksi. Keksitty syytös minun, huoltajan väkivaltaisuudesta ei pitänyt paikkaansa, mutta koska poliisi ei sitä aluksi edes tutkinut, se riitti pelkkänä perättömänä syytöksenä kiireellisen sijoittamisen perusteeksi. Lapseni karkasi sijoituspaikastaan kotiin huonon valvonnan vuoksi. Sijoituspaikassa ei ollut lastensuojelun mielestä mitään vikaa. Lasten karkailu sijoituspaikasta oli vain jäävuorenhuippu. Mm. kaikkien muiden lasten avoin raskas lääkitseminen oli lapseni mielestä kamalaa katsottavaa sijoituspaikassa. Epäkohtia oli runsaasti yksityisessä sijoituskodissa, joka on siis lasten huostaanotoilla bisnestä tekevä yksityinen yritys, jolta kunta ostaa palvelut. Ja ymmärrän että sellaisiakin saatetaan tarvita, jos lapsilla ei ole mitään paikkaa minne mennä, ei ketään sukulaisia auttamassa tai vapaaehtoisia auttajia. Mutta koti-sanan käyttäminen laitoksesta tai yrityksestä on höpönlöpöä. Taistelin lapseni vapaaksi pakkosijoituksesta. Yksi lastenvalvoja on kunnastamme nyt lähtenyt, mutta kunnassa on edelleen minua ja lastani väärin kohdelleita. Taistelen oikeudessa edelleen, että hekin saisivat lähteä viroistaan. Ja kerromme asiastamme mielellään avoimesti ihmisille, koska jos minulle tai lapselleni tapahtuu vielä jotain, julkisuus on eräänlainen vakuutus.

Meille ei todellakaan tarjottu ennen sijoitusta mitään tukitoimia, eikä kerrottu oikeuksistamme. Me emme saaneet puolustautua, koska vastaansanomisemme nonsoleerattiin. Saimme ainoastaan pakkosijoituksen ja pakkoterapiaa vastoin  tahtoamme. Temput tehtiin hätäisesti kesälomien aikaan, jolloin mm. sosiaaliasiamies oli kesälomalla. Lastensuojelun ammattiosaamisen arvioisin kokemani perusteella nollaakin huonommaksi. Tiedän, mistä hakisin apua, jos minulla olisi oikeasti ongelmia, en ainakaan heiltä. Ja mielestäni heidän mielivaltansa on pöyristyttävää. Onhan muidenkin viranomaisten, esim. poliisin ja oikeuden, toimittava Suomessa oikeiden faktojen ja todisteiden perusteella ja lakeja noudattaen. Pelkkä epäily ei riitä missään muualla ihmisoikeuksien riistoon. Sosiaaliviranomaiset eivät joudu vastuuseen edes laittomuuksistaan tai rikoksistaan tällä hetkellä, koska  tutkinta voidaan estää vetoamalla salassapitoon, ja muut viranomaiset luottavat pelkkään heidän sanaansa vaikka he puhuisivat itsensä pussiin mennen tullen ja valehtelisivat yhteistuumin toinen toisensa virheitä peitellen. Siksihän heitä pitää aina olla paikalla kaksi, asiakasta vastaan oman selustansa turvaten. Entisaikaan yksi pätevä riitti. Epäilen etten saa koskaan tietää koko totuutta meidänkään tapauksestamme, mutta osaan arvata ketä tämän takana oli, ja syyksi epäilen kostoa. Suomessa on helpointa pahoinpidellä henkilö tai perhe lastensuojelun avulla. Siitä ei jää edes yleensä kiinni, jos lapsi ei kuole.

Lastensuojelussa tehtyjen vakavien virheiden vuoksi, mm. Eerikan tapaus, minusta on kuvottavaa, että kyseinen termi on edelleen Suomessa käytössä.

Suosittelen kaikille sosiaaliasiamiehen, lakimiehen ja nauhurin käyttöä joutuessaan asioimaan lastensuojeluviranomaisten kanssa. Myös poliisiin kannattaa ottaa heti yhteys. Mutta jos mahdollista, pysykää kaukana lastensuojeluviranomaisista.

Ja epäilijöille kerrottakoon, etten ole juoppo. Käyn töissä, enkä elä sossun rahoilla. Enkä itsekään varmasti uskoisi näitä pöyristyttäviä juttuja lastensuojelusta, ellei niitä olisi tapahtunut omalle perheelleni. Se mitä virallisessa propagandassa esitetään, harvoin tapahtuu oikeasti lastensuojelussa. Ja jos lasten turvallisuus ei kiinnosta, luulisi verovarojen järjettömän tuhlaamisen ilman kunnon tuloksia kiinnostavan kaikkia veronmaksajia.

Hämärähommia

#54 Re: Re: Tarjottiin huostaanottoa!?!

02.05.2014 00:36

#44: huolestunut mummo - Re: Tarjottiin huostaanottoa!?!

Mummo kirjoittaa kiintiöstä. Itse epäilen yksityisen busineksen räjähdysmäisen kasvun alalla johtaneen joihinkin bonuksiin tai lahjuksiin, sen verran kiihkeätä tuo lasten uhraaminen tuntuu olevan.

Enkeli

#55 Re: Re: Lastensuojelulla ei perusteita huostaanottoon tässä tapauksessa!

02.05.2014 00:43

#46: huolestunut mummeli - Re: Lastensuojelulla ei perusteita huostaanottoon tässä tapauksessa!

Koska lapsen mielen rikkomisesta tuli lastensuojelua??? Tai perheiden aiheettomasta hajottamisesta?

Mitä tehdä kun sama sossu rahoittaa alaikäistä väkivallastaan käräjillä tuomittua kiusaajaa mm. tukemalla tämän asumista ja elämistä yksikseen ja huostaanottaa kiusaajan uhreja???

Anteeksi

#56 Re: Anne Lindell

02.05.2014 00:55

#49: -

Kannatan totuuskomissiota.

Lisäksi näille sossuille pitää säätää sellainen rangaistus aiheettomasta huostaanotosta, että niiden tehtailu loppuu.

Sossujen pitää oikeasti pelätä aiheetonta huostaanottoa yhtä paljon kuin perheiden nyt. En tiedä, mikä rangaistus olisi tarpeeksi: viran menetys, iso henkilökohtainen sakko vai julkinen häpeä vai mikä? Oman lapsen menetys tai pakkosterilointi olisi ainakin oikean suuruinen rangaistus.

Koska nykyinen valvonta on pettänyt pahasti. Onneksi sentään venäläiset pitävät esillä suomalaisia lapsiasioita, siis ihmisoikeusrikkeitä!, jos suomalaiset vaiennetaan.

Häpeän mitä tämä maa tekee lapsilleen.

Valheellinen ilmoitus tai kaksi

#57 Re: Re: Huostaanotto valheella, valtaa huostaanotoilla

02.05.2014 01:06

#47: Läheltä nähnyt - Re: Huostaanotto valheella

Läheltä nähnyt:

Hyvä lista sinulla muuten mutta siitä on unohtunut mielenvikainen psykopaatti, joka käyttää lastensuojelua kiusaamisen välineenä. Tällainen psykopaatti voi olla vaikka koulun kuraattori.

Omaa lääkettä

#58 Suojelua vai vainoa?

02.05.2014 06:46

Meri Paavola."-Ei minusta vaino ole oikea sana, mutta minähän olenkin neuvotteleva virkamies. Minä puhuisin suojelusta."

Lainaus on uudesta MeNaisista. Virkamies puhuu lasten suojelusta, tosin tupakalta. Viranomaisten omistakin puheista saa jänniä juttuja, kun irrottaa yksittäisiä lauseita asiayhteydestään, kuten he itse tekevät.
Truth

#59 Lastensuojelu = lastenvaino

02.05.2014 06:59

No siinähän se tuli, joku virkamies on mennyt lipsauttamaan, että suojelu ja vaino ovat synonyymejä viranomaisille. Ja virkamies puhui vielä lasten suojelusta.
Pitkä matikka

#60 Mikä lama?

02.05.2014 07:10

Yhden lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle maksaa 10 000 euroa kuussa, lukemani mukaan. Ja jos Suomessa olisi esimerkiksi puolet sijoitetuista/huostaanotetuista 18 000 lapsista turhaan sijoitettuja (tähän lukuun on päästy vertailemalla Suomen ja Ruotsin huostaanottoja väkilukuun), niin jokainen voi itse laskea, mitä tämä viranomaispelleily maksaa suomalaisille. Suomalaiset työpaikat kuolevat, kun yrittäjät ja työntekijät joutuvat maksamaan valtion ja kuntien taloudessa tehtyjä virheitä.Puhumattakaan siitä hinnasta minkä nämä lapset maksavat mielenterveytensä järkyttämisestä.
Sipilä

#61 Poliittinen siunaus

02.05.2014 07:16

Ja jännä juttu että tämä huostaanottobisneksen raju räjähdys tapahtuu juuri sos.demarien ja kokoomuksen ollessa vallassa. Molemmat puolueethan tunnetusti luulevat hyötyvänsä köyhien kurjimuksesta.

Vieras

#62

20.05.2014 20:06

Hallinto-oikeutta yritän patistaa laittamaan sossut vastuuseen aiheettomasta sijoituksesta. Saa nähdä kuinka käy. Vai täytyykö turvautua julkisuuteen...

Vieras

#63 Re: Huostaanotto valheella

12.12.2014 20:13

#13: gulmira heikkinen - Huostaanotto valheella 

 Rakas  ystävä tiedän miten sinuun koskee ja lapsiin en voi muuta kuin toiottaa sinulle voimaa ja rohkeutta kestää , tätä tapahtuu monille suomessa emme tiedä miksi. He eivät ymmärrä miten pahasti he vahingoittavat äitiä ja lapsia. Itsekin olen kaiken kokenut vaikka oeln suomalainen äiti ja hyvin hoitanut perheen mutta silti tekivät väkivaltaisen huostaanoton väärillä perusteilla , lapseni meni vakavaan sokkiin ja minä. Selvittiin kuitenkin kun olin sinnikäs ja menin aina vaan heidän luokseen. Sos on vakivaltainen sen olen kokenut karvaasti, ei voi koskaan uhohtua se hätä lapsesta että mien lapsi kestää.  Hyvää jatkoa toivottavasti kaikki on jo parempaan päin . 


Vieras

#64

12.12.2014 20:34

Lastensuojeluko onkin bisnestä? Miten käy lapsille?

Vieras

#65

13.02.2015 20:45

kaikki kansalaiset ilmoitusvelvollisia avuttomiin lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.Suomessa suurimmat syylliset alustavasti 11 psyykkisesti sairasta murhan avustajaa on syytteessä,ehdoton tuomio näille.
AUK HORTTANAINEN

#66 saatte uskoa kovia ehdottomia tuomioita tulee.

13.02.2015 21:39

Tässä näytön paikka KOSKELOLLE,KORKEIMMANOIKEUDEN PRESIDENTILLE. SAAKO TÄMÄ TAPETTU AVUTON LAPSI JOTA RIISTETTIIN HENKI EDES VÄHÄN OIKEUTTA NYT.JA MYÖTÄVÄTKÖ NÄMÄ LAKIA EDUSTAVAT SYYLLISYYTENSÄ OSALLISENA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄÄN NIIN KUIN JO MONEEN AIKASEMMIN TAPAHTUNEESEEN LAPSIIN KOHDISTUVIIN JULMIIN RIKOKSIIN.NYTHÄN LAIT EI SUOJELE KETÄÄN KANSALAISTA(POIKKEUS PAKOLAISET).KYLLÄ TÄMÄ ON TOTTA.

MIHINKÖ TÄMÄ JOHTAA SIIHEN ETTÄ VALKOIHOISET SUOMEN KANSALAISET OTTAA KÄDET TASKUISTA JA NOUSEVAT PYSTYYN JA LÄHTEVÄT LIIKKEELLE.

SUOMEN VALTIO SUUNITTELEE PELOISSAAN ANTAUTUA KUNHAN ENSIN SAAVAT RYÖSTETTYÄ VERON MAKSAJIEN RAHAT JA OMAISUUDEN.MUTTA TULEVAT PETTYMÄÄN JOUTUVAT ITSE SIPERIAN KAIVOKSILLE MUISTELEMAAN TEKOSIAAN.

SUOMESTA ON20vuoden AIKANA KEHITTYNYT DIKTATTORIN ALKUJEN JA SADISTINEN.KORRUPTOITUNUT ,VIATTOMIEN LAPSIEN MESTAUS VALTIO KUN EI MUUHUN ENÄÄ KYKENE KUIN AVUTTOMIEN MUMMOJEN HAKKAAMISEEN.HENKISESTI TAPPAEN.

TÄSTÄ NYT JOKU POLITIKKO KEKSII JONKUN SÄÄLITTÄVÄN VIELÄPÄ VALHEELLISEN VASTINEEN.

JA PERINÖLLÄ RIKASTUNEET VELLIHOUSUT ALKAA VAPISTA PELOSTA????.

HALUAN TUODA JULKI NÄIDEN PSYYKKISESTI SAIRAILLE 11 TOISTA SYYTEYSTÄ OSALLIUUDESTA VIATTOMAN LAPSEN MURHAAN.JA LAPSIEN HENKISEEN JULMAAN PAHOINPITEYYN.VUOSI KYMMENIEN AJAN,MITKÄ IHMEEN LAIT.???

KAUKO HORTTANAINEN

#67 Re: Re: Huostaanotto valheella

13.02.2015 22:14

#63: - Re: Huostaanotto valheella 

 TE KAIKKI ÄIDIT JA ISÄT JOTKA OLETTE JOUTUNEET KOKEMAAN SOSIAALIVIRKAILIJOIDEN/SOSIAALIJOHTAJIEN.JA LASTENSUOJELU VIRASTON.TYÖN TEKIJÖIDEN OMAVALTAISEN ALITAMISEN JULMUUDEN JA NÖRYYTÄMISEN SEKÄ HENKISESTI NUJERTAMALLA.

NYT KAIKKI NÄMÄ 11 SYYTEESSÄ OLEVAA PÄIHDE ONGELMAISTA PSYYKKISESTI SAIRASTA VIRKAILIJAA ON VASTA ALKUA.SUURIN OSA NYT ALKAA PAKOILLA KIINNI JOUTUMISTAAN.NYT EI TARVITSE PELÄTÄ VAAN KAIKKIEN ON ANNETTAVA ILMI NÄMÄ KAUHEUDET,JOTA NÄMÄ PSYKIATRISESTI SAIRAAT VIRKAILIJAT ON JULMUUDESSAAN SAANUT AIKAAN JO VUOSI KYMMENIEN AJAN KUN SUOMESSA LAIT ON VAIN KANSAN HUIJAAMISTA VARTEN.

NYT TODELLAKIN ILMI ANNOT OVAT AINOA PELASTUS ETTÄ LOPPUU TÄMÄ LAPSIEN JA PERHEIDEN SURMAT LOPPUU.JA SAADAAN KAIKKI TUOMIOLLE NÄMÄ SAASTAT.

VOIMIA KAIKILLE T.KAUKO

KAUKO HORTTANAINEN

#68 Re: HALLINTO OIKEUS HUUHAATA.

13.02.2015 22:21

#62: -  

 AIVAN HUHAA JUTTU SUOMESSA EI KOSKE VERON MAKSAJIA.NIIN KUIN KUNTIEN RAASTUVAT. ELÄMÄÄNSÄ KYLLÄSTYNYTTÄ PORUKKAA.TURHAA VERO RAHOJEN TUHLAUSTA.


Vieras

#69

02.06.2015 17:34

Koska olen saanut kärsiä kyseisestä asiasta henkilökohtaisesti. Olin 16 ja sosiaaliviranomaiset/ lastensuojelu olivat huoltajiani, mutta jouduin asumaan kadulla, koska en suostunut meneen hullujen huoneelle. Muutaman vuoden päästä minulla oli 2 lasta, ja lastensuojelu, kärkky nurkilla, Sitten tuli joku kotiavun uus työntekijä kun piti käydä asioilla.takas tullessa lapsia ei enään ollut kotona, kotiapu väitti että meillä oli "juhlittu" rankasti ja viina pulloja oli useita. Pulloja oli, mutta ei juhlimisen seurauksena vaan siksi että keräsin hienoja pulloja ja ne oli kirjahyllyn päällä koristeena. En ole absolutisti, mutta en juo usein. En silloin enkä nykyäänkään, sillä en juuri tykkää alkoholin mausta.
Silloinen lastensuojelun päällikkö sanoi huostaanoton syyksi mm. että en ole sovelias huoltamaan lapsiani, koska olen itse elänyt laitoksissa koko elämäni. ( minut on kirjattu lastenkodin kirjoihin 9 päivän ikäisenä). Oma kokemukseni ei siis juurikaan edistä luottamusta, lastensuojeluviranomaisiin. Eikä se tietojeni ja käsitykseni mukaan ole parantunut. Lapsia suorastaan revitään(/ pahoinpidellen) vanhempien sylistä huotaanottojen yhteydessä. Nuoriso laitetaan kasvatuslaitoksiin, joissa kasvattajina on mm sadistiset ex-potsarit. Omat vanhemmat ei saa edes tukistaa tai ottaa niskavilloista, ilman pahoinpitely syytettä, mutta nämä" ammattikasvattajat" (mukaan lukien lastensuojelu viranomaiset) saa tehä mitä vain. Mutta kun aihetta ois, ei niitä saa liikkeelle millään.
Luottopula

#70 Re:

02.06.2015 18:01

#62: -  

Hallinto oikeus on lastensuojelu viranomaisten "käsissä", joten ei kannata laittaa toivoa sen varaan. Samoin kun kunnallinen oikeusapu, kyseisissä tapauksissa. Olin kerran hallinto-oikeuden huoltajuus käsittelyssä kun vastapuolen lastensujelu viranomainen ja hallinto-oikeuden tuomari keskusteli väliajalla, kumman luo menevät, saunailtaa viettämään. Kun oikeusavun asianajalta kysyttiin eikö kyseinen tuomari ole jäävi, vastaus oli: ...no joo. mutta viivytteli sitten valituksen teossa ja ilmoitti sitten että: Valitus aika meni jo.

Eerikan tapauksessa tuomarikin jätti hultajuuden tytön isälle vaikka kuuli pahoinpitely epäillyksistä. Mutta eipä ollu  edes epäilyksen alainen virkavirheestä,niinkuin muutamat lastensuojelu viranomaiset. (ainakaan lehtien mukaan.)

 


Vieras

#71

03.06.2015 20:19

lastensuojelu on yhteiskunnan syöpä.heitän toiminta on maffia toiminta.

Vieras

#72

04.06.2015 03:06

Turhat huostaanotot eivät edistä lasten hyvinvointia, päin vastoin.
Surullinen isoäiti

#73 Re: Re: Re: faktaa

04.06.2015 07:15

#18: Tulkinnan uhri - Re: Re: faktaa 

 Myös saman kokenut. Perhe on ihan tavisperhe, johon lapset haluavat palata. Ainoa asia lapsilla onkin, että kotiinpääsy kielletty. Kuinka voi olla tällaista? On kuin paha painajainen, joka ei näytä ikinä loppuvan. Aina keksivät jotain uutta. Mutta varmaan on myös niitä sossuja, jotka vilpittömästi auttavat perhettä ehkä lyhyen ja vaikean vaiheen yli. Onni niille perheille, jotka ovat avun saaneet. Se ei kuitenkaan poista sitä surua ja traumaa, minkä vastentahtoinen huostaanotto aiheuttaa niin lapsille kuin vanhemmille. Miten Suomessa riittää rahaa huostiin, mutta ei avohuolloin toimiin? Kuinka joku sossu voi elää itsensä kanssa, kun on nähnyt mihin hänen suorittamansa toimenpide on perheen ja  lapset ajanut? Vai onko tyytyväinen. Koko ls pitäisi remontoida. Suotakoon lapsille myös köyhä, vähän puutteellinen koti. Eivät suinkaan kaikki vanhemmat ole täydellisiä. Ja tarviiko ollakaan? Kunhan rakastavat ja huolehtivat lapsistaan. Suotakoon heille se.


Vieras

#74

04.06.2015 07:45

Lastensuojelun toiminta pitäisi tukea lasten kasvatusta perheessä. Mitä kaikkia perheessä tapahtuu ja miksi? Pitää olla läsnä ja kuunnella aidosti perheiden tarinoita. Huostaanotto kasvaa perheiden sekä lasten vihaa viranomaista kohtaa. Vihassa oleva ihminen ei pysty ottamaan vastaan minkälaisia ohjeita. Lisäksi aika usein lastenkodeissa toiminta korostaa lasten kyvyttömyyttä "sinä et voi sitä, et pysty tuohon, et saa tehdä, jne." Herätys Suomi, lapset ovat tulevaisuutta! Minkälaista tulevaisuutta halutaan?

Vieras

#75

04.06.2015 11:21

Koska Suomi on oikeusvaltio ja oikeus ei aina voita. Lapsia kohtaan vääryydet sos.virkailijoilta on lopetettava, nykyään lasun lausunnot on vain oikein asiakasta ei kuunnella eikä näin ollen tule kuulluksi. Ns. perhekodeissa ei huomioda perheen/lapsen etuja vaan ainoastaan se kun rahat napashtaa tilille , lasten  lapsilisäkin viedään.