Kyselyt / Pitäisikö perintövero poistaa? / Kommentit
Vieras |
#7608.09.2015 19:30Verot jo maksettu kertaalleen hankkiessa. |
Vieras |
#7709.09.2015 14:09Pienistä perinnöistä voitaisiin poistaa. Alle 100000€/henkilö vero voisi olla muodollinen mutta palollinen. |
Vieras |
#7820.09.2015 13:35Alle 150.000€ ja sen yli nostaa 10%. |
Vieras |
#7909.10.2015 07:38Perintöveron poistaminen hyödyttää vain suuria perintöjä saavia. 80 % perillisistä ei veron poistamisesta hyödy, koska eivät nykyiselläänkään maksa perintöveroa. Ottakaa asioista selvää ennen kuin klikkaatte veronpoistoille "Kyllä". |
Perintövaroitus |
#8012.10.2015 11:29Toisen vanhemman kuollessa itselleni rätkähti perintöveroa 13 000 € eikä mitään konkreettista perintöä ole vielä pitkään aikaan tiedossa, kun vanhemmista toinen onneksi vielä elää ja voi hyvin ja asuu edelleen leskenä pienen eläkkeensä varassa vanhempieni yhteisessä ajat sitten kiinteistöveroineen maksetussa omakotitalossa. Verottaja sanoo, että "ota vaikka lainaa perintöveron maksamista varten, vero on kuitenkin maksettava." Verottajan verotuspäätöksessä lukee, että "Vero on maksettava määräaikana muutoksenhausta huolimatta." Perunkirjoituksessa asianajaja jätti mainitsematta, jotta jos perinnöstä meinaa kieltäytyä, se pitää tehdä perukirjaa laadittaessa. Enää ei onnistu. Jostakin pitäisi siis nyt taikoa 13 000 € ensi huhtikuuhun mennessä, jotta voin maksaa veron sellaisesta mitä en ole saanut ja josta joku muu on jo aikanaan veronsa maksanut... Pitääkö ruveta hiillostamaan elossa olevaa vanhempaani myymään oma kotinsa altaan pois, jotta lapsi saa veronsa maksettua? Reilu meininki. |
Vieras |
#8129.10.2015 13:45Verot on jo maksettu omaisuutta hankkiessa. Tuplaverotus on väärin. |
Vieras |
#8231.10.2015 02:45Johan niistäkin varoista on verot jo moneen kertaan maksettu. -veropyramidihuijaus |
Vieras |
#8305.11.2015 13:58Pienet perinnöt verottomiksi,mutta yli sadantuhannen perinöstä alkais vero juosta!! |
Vieras |
#8431.12.2015 16:57Ahkerat ihmiset ovat omalla työllään ansainneet omaisuutensa, josta on jo monenlaista veroa maksettu. Itsekin olen osallistunut vanhempieni auttamiseen että saatiin sodan jälkeen Suomi jaloilleen, ei olla sossun palveluja tarvittu, kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Nyt ollaan missä ollaan taloustilanteessa Suomessa, vaan yrittämisellä ja kovalla työllä maa nousee, mutta en halua siivellä eläviä elättää niitä mitkä eivät haluakkaan tehdä työtä. |
Vieras |
#8530.01.2016 17:23pienistä perinnöistä |
Vieras |
#8618.02.2016 18:46Käsittämätön asia , vanhemmat on jo maksaneet näistä verot elinaikanaan , vaikka minkälainen perintö , kaikista on jo maksettu verot HALOO ei kenenkään järjellä ajateltu asia VALTION POHJATON KASSA |
Vieras |
#8727.03.2016 21:22Eikö siitä omaisuudesta ole jo kertaalleen veroa maksettu, miksi pitäisi maksaa uudestaan samasta omaisuudesta ? |
Vieras |
#8805.04.2016 10:19Rikkaille 75 prossan korotus. |
Köyhänä omaa syytään |
#89 Re:16.04.2016 05:28SItäpaitsi, yleensä suuret perinnöt syntyvät yritystoiminnan kautta ja yrityksethän ovat saaneet vähentää kaiken mahdollisen verotettavasta tulostaan niin että se on voinut laajentaa ja hankkia verottomasti kaikenlaista omaisuutta lisää ja lisää - verottomasti. Miten monen kuorma-autoilijan piha on täynnä tarpeettomia autoja jotka on ostettu vain veronkiertosyistä? Miten hienoja traktoreita maaseudulla samasta syystä? Entä metsäpalstojen ostelu muka yrityksen puuntarpeita varten jne. |
Poejan ope |
#90 Re:16.04.2016 05:29Eipä poeka ymmärrä. Ei vielä osaa oikein kirjoittaa(kaan)... |
Ahneelle irvaileva |
#91 Re:16.04.2016 05:31Et olisi höhhelö vaatinut osuuttasi pesästä toisen vielä siinä eläessä. Ahneuteesi nyt läkähdyt ja saat läkähtyäkin! |
Vieras |
#9230.05.2016 07:33Useimmiten perintönä on pelkkä asunto. Perintöveron kokoonkaapiminen voipi olla esim työttömälle mahdotonta. |
Pasilan Jussi |
#93 Kohtuutonta pienituloisille30.05.2016 07:37Perintövero voi olla mahdoton maksaa esim työttömille. Useimmiten perintönä on vanhempien asunto eikä juuri muuta. |
Vieras |
#9430.05.2016 19:17Lapsille perinnöksi tulevasta varallisuudestahan ovat vanhemmat jo maksaneet veroa peräti useassakin muodossa: ensinnä tuloveroa silloin, kun ovat rahaa tienanneet omaisuuden hankkimiseksi otettujen pankkilainojen lyhentämiseksi ja toiseksi esim. kiinteistöveroa. Mitä varten siitä samasta kohteesta täytyy maksaa niin monta kertaa veroa? |
Vieras |
#9509.10.2016 12:08Kaikesta on jo maksettu satakertaiset verot. Valtio ei osaa kuin verottaa....ja myydä isänmaatamme muiden hallittaviksi. |
Vieras |
#9629.10.2016 11:57kaikesta on jo verot maksettu |
Vieras |
#9724.01.2017 10:43Se pitäisi porrastaa. Mitä enemmän perit, sitä enemmän maksat veroa. |
Vieras |
#9830.01.2017 14:04Moni muuttaa tästä syystä ulkomaille jossa myös kuluttavat saamassa. Tämä vero on vain pieni osa siitä mitä kokonaisuudessaan valtio menettää ahneudessaan. |
Vieras |
#9930.01.2017 14:46Normaalin palkkatulon perinnönsaajilta perintövero Ruotsin tapaan pois. Kiitos |
Vieras |
#10016.02.2017 15:55kuinka moneen kertaan kaikki pitää verottaa ja mihin ne vereot menee oikeesti. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45612 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1754 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1464 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
330 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
219 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2268 Luotu: 22.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
208 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
182 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20884 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
154 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025