Adressi Israelin tueksi!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Israelin tueksi!.

Tiedoksi:

#501 PERJANTAI 24.09.10

24.09.2010 19:33



1. Keskiviikon tapahtuman johdosta, jossa 35-vuotias Silwanin lähiön arabiasukas Samir Sirhan (32-vuotias Samar Sarchan Ynetin mukaan) sai surmansa vartijan ampumista luodeista, jonka auto joutui arabien väijytykseen ja kivityksen kohteeksi, väkivaltaisuudet jatkuivat torstaina. Surmatun hautajaistoimituksen aikana arabit puukottivat yhtä israelilaista selkään; hänet vietiin sairaalaan. Kohtalon ivaako lie, että surmattu mies oli turmellut lääkärin ensiapuvälineet, joka yritti elvyttää häntä onnistumatta siinä ilman välineitään.

VÄKIVALTAISUUDET levisivät Silwanin lähiöstä muihinkin Jerusalemin itäosien lähiöihin ja Temppelivuorelle. Poliisi oli varustautunut tilanteeseen pystyen hillitsemään niitä. Kuitenkin DEBKAFILEN mukaan 16 ihmistä haavoittui eri asteisesti, heistä viisi poliisia. Poliisi käytti mellakkaratsuja hillitäkseen mellakoita Temppelivuorella, josta arabit kivittivät Länsimuurille kerääntyneitä pyhiinvaeltajia ja juutalaisia, sekä muualla myös kyynelkaasua.
Vaikka tilanne oli vakava eilen, poliisi ei rajoita Temppelivuoren perjantairukouksiin tulevien muslimien määrää iän mukaan, mutta on pelättävissä, etteivät rukouksen jälkeiset tilanteet suju rauhallisesti.
POLIISI syyttää PA:n johtoa osasyylliseksi mellakoihin, koska sen tarkoituksena on väkivaltaisuuksien ja mellakoiden kautta viestittää Jerusalemin aseman epäselvyydestä. Turvallisuusviranomaiset kehottivat PA:n johtoa lopettamaan mellakat, jotka voivat pahoin häiritä rauhankeskusteluja Israelin ja PA:n välillä.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3958970,00.html
http://www.debka.com/article/9037/, http://www.debka.com/article/9037/

2. USA:N presidentti Barack Obama kehotti eilen puheessaan YK:n yleiskokouksessa Israelia jatkamaan rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa huomisesta alkaen. Toiseksi hän kehotti jatkamaan keskusteluja kunnes ne ovat saavuttaneet päämääränsä varoittaen samalla antamasta otollisen tilanteen lipsuvan pois käsistä. Hän totesi, että ”Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on yhtä vanha kuin YK-instituutti”. Hän vaati kummaltakin osapuolelta aitoa sovittelutahtoa, jonka seurauksena ensi vuonna YK:n jäsenmäärä olisi kasvanut yhdellä: ”Itsenäisellä, riippumattomalla Palestiinan valtiolla, joka elää rauhassa Israelin kanssa.”
OBAMA käyttää puheissaan populistisia sanontoja, joiden oikeellisuutta hän ei aina ole tarkistanut. Juutalaisten ja palestiinalaisten välinen kiistely maasta ja oikeuksista alkoi 1850-luvulla ensimmäisten pakolaisten pyrkiessä maahan Venäjän pogromeja pakoon. YK:n edeltäjä Kansainliitto perustettiin I. maailmansodan jälkeen, jonka seuraaja YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen. Israel itsenäistyi 1948.
Toiseksi Obama ei maininnut puheessaan Palestiinan valtiosta, että sen tulisi olla ”demokraattinen”, millä hän halunnee vihjata, ettei hän edes odota siltä demokraattista hallintoa.
OBAMA pyysi niitä, jotka ikävöivät itsenäisestä Palestiinan valtiosta, lopettamaan Israelin repimisen. ”Tuhansien vuosien jälkeen juutalaiset ja arabit eivät ole vieraita oudossa maassa. 60 vuotta kansojen yhteyttä Israelin olemassaolon ei tulisi olla kyseenalainen. Israel on itsenäinen valtio ja juutalaisen kansan historiallinen kotimaa. Kaikille tulisi olla selvää, että yritykset kiistää Israelin laillisuus tulevat kohtaamaan USA:n horjumattoman vastustuksen.”
Obama jatkoi todeten etteivät uhkaukset israelilaisille tai heidän surmaamisensa millään tavoin auta palestiinalaisia. ”Viattomien lahtaaminen ei ole vastarintaa, se on epäoikeuden-mukaisuutta”, hän analysoi.
Samalla Obama ylisti Mahmoud Abbasia todeten, että hänen rohkeutensa seistä kansansa johdossa koko maailman silmien alla vaikeissa olosuhteissa on paljon suurempi kuin niiden, jotka laukovat raketteja viattomien naisten ja lasten päälle.

OBAMA totesi, että suurin haaste on maata uhkaavan taloudellisen romahduksen estäminen. Samoin hän kehui, että USA on taistellessaan maailman vaarallisimman rikollisen al-Qaidan kanssa pystynyt estämään sitä saamasta kaikkein vaarallisimpia aseita.
Iranista Obama totesi, että jos se jatkaa NPT-sopimuksen rikkomista rakentaessaan ydinasetta, se tulee kärsimään sen seuraukset. Hän sanoi kansainvälisen yhteisön etsivän keinoja konfliktin ratkaisemiseksi: ”Ovi on auki diplomatialle, jos Iran valitsee tulla siitä sisälle. Mutta Iranin hallituksen tulee osoittaa selvästi ja uskottavalla tavalla vakuuttaa maailmalle sen ydinohjelman rauhanomaisen luonteen.” http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189067

3. PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas kehui Obaman puhetta todeten, että on aika aloittaa keskustelut ilman ennakkoehtoja. Hän totesi Israelista tähän tapaan: ”Päämäärän tulisi olla selvä. Kaksi valtiota eläen rinnakkain rauhassa ja turvallisuudessa - juutalainen valtio ja itsenäinen, elinkelpoinen Palestiinan valtio, mikä lopettaisi 1967 alkaneen miehityksen. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta kaikkien, israelilaisten ja palestiinalaisten, tulee päättää, haluammeko aidosti rauhaa.”
Abbas osoitti harvinaista joustavuutta puheissaan New Yorkissa jopa vihjaillen, ettei rakentamisen jatkaminen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä ole lopulta este keskustelujen jatkamiseksi. Hän lienee tajunnut, ettei Netanyahu taivu tässä suhteessa USA:n häpeämättömästä painostuksesta huolimatta. Netanyahu haluaa kehitellä jonkinlaisen sillan, luovan ratkaisun, jolla tämä hetteikkö ylitetään kuivin jaloin. Netanyahun neuvonantaja ja keskustelutiimin johtaja Molcho neuvottelee Washingtonissa sen muotoilemiseksi.

ABBAS puhui juutalaisjohtajille näiden tarjoamalla lounaalla. Hän valitti, että myönnytysten tekeminen on vaikeaa hänelle, mutta sanoi ymmärtävänsä Israelin vaikeudet ja turvallisuus-vaateet. Abbas sanoi hyväksyvänsä aseettoman Palestiinan valtion, ja juutalaissotilaat voivat osallistua turvallisuustehtäviin sen alueelle kolmannen osapuolen kautta. Pakolaiskysymys vaatii edelleen keskusteluja, mutta varoitti painostamasta neuvottelijoita. Hän sanoi hyväksyvänsä juutalaisen Israelin, jos Knesset äänestää sellaisesta.
Abbasin määritelmä juutalaisten historiallisista oikeuksista ja siteistä Israelin maahan ja Jerusalemiin ei tyydyttänyt kaikkia juutalaisjohtajia. Ortodoksisen Unionin presidentti Stephen Stavinsky sanoi Abbasin määritelmää hajottavaksi ja hylkääväksi, mitä hän valitti.
Abbas sivusi holokaustia todeten sen rikokseksi, joka ei saa toistua. Hän tuomitsi tavan, millä Iranin presidentti uhkaa Israelia lopullisella tuholla. Hän myös sanoi taistelevansa Israelin vastaista kiihotusta vastaan, mutta viittasi sitä harjoitettavan toisenkin osapuolen alueella.
Hän jopa sanoi tuntevansa rohkaistumista Netanyahun toimimisesta rauhankumppanina. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189069

4. JORDANIAN kuningas Abdullah II ennusti – tai varoitteli – että ellei rakennuskieltoasia ole ratkaistu ennen syyskuun loppua, alueellinen sota uhkaa puhjeta ennen vuoden loppua. Hän keskusteli tästä Jon Stewardin radio-ohjelmassa The Daily Show. Kuningas arveli, että se voisi poikia useita muitakin sotia alueella.

ABDULLAHIN pelkona on, että keskittyminen ”setlementteihin” keskeisten kysymysten sijaan johtaa suoraan keskustelujen epäonnistumiseen. ”Jos ”setlementtikysymystä ei ole ratkaistu 30. syyskuuta mennessä, kaikki poistuvat keskusteluista. Sen jälkeen on vaikeaa saada heidät uudelleen neuvottelupöytään. En usko sen tapahtuvan. Olemme nyt risteyskohdassa, valitsemamme suunta osoittaa, olemmeko menossa tuhoa kohti vai emmekö.”

Antaessaan tunnustusta Netanyahulle ja Abbasille hän samalla pahoitteli sitä, että jotkut arabiyhteisön ulkopuoliset tahot sekaantuvat keskusteluihin estäen maltillisia elementtejä ilmaisemasta mielipiteitään. Hän sanoi uskovansa, että julkilausuman julkistaminen konfliktista tulisi lopettamaan Iranin osallistumisen siihen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189110

5. UUTISOTSIKOITA
- Ehud Olmert esittelee rauhansuunnitelmansa, jota hän tarjosi Abbasille, JP:n julkistamassa haastattelussa. Hän sanoo lähtökohdaksi sopivan arabisuunnitelman, 1967 aselepolinjat, pakolaiskysymyksen ratkaisua saudisuunnitelman pohjalta sekä Temppelivuoren hallinnon antamista kansainväliselle säätiölle.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189074
- Ministeri Michael Eitan esittää, että Israelin tulee toteuttaa osittainen sopimus territorioissa neuvottelujen edistämiseksi. Hän tarkoittaa tällä sitä, että IDF antaa huomattavia alueita PA.n täyteen valvontaan. Samalla hän kehottaa Israelia lopettamaan kaiken lisärakentamisen muissa paitsi suurissa juutalaiskaupungeissa Juudean ja Samarian alueilla. Eitanin esitys ei kuitenkaan mitenkään poikkea muista myönnytyksistä, joita PA:lle on annettu ja annetaan. PA hamuaa ne mielihyvin antamatta takaisin yhtään mitään, mutta juutalaisasukkaitten turvallisuus vaarantuisi ratkaisevasti tämän johdosta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189080
- Venäjän ohjustoimitukset Syyrialle ovat antaneet Israelille aiheen harkita uudelleen miehittämättömien UAV koneittensa myymisen Venäjälle. Israel toimi ehkä harkitsemattomasti siinä, että se toimitti lukuisia miehittämättömiä tiedustelukoneita Turkille, joka nyt siirtyessään vihollisleiriin voi käyttää niitä Israelia vastaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189073
- Jerusalemin poliisi varautuu mahdollisiin mellakoihin perjantain rukouskokousten yhteydessä. Se asetti sittenkin 50-vuoden ikärajan Temppelivuorelle sallituille muslimi-miehille, naiset voivat mennä sinne vapaasti. Poliisi pidätti 16 mellakoihin osallistunutta palestiinalaista. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3959308,00.html
- Big Apple hotelin asukkaat New Yorkissa valittavat, että Iranin presidentti Ahmadinejadin Iranista tuomien kokkien ruuan valmistamisen jälkeen heidän ruokansa tuoksuu oudolle ja monet aikovat siirtyä toiseen hotelliin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3959228,00.html
- Pääministeri Netanyahu tuomitsi kovin sanoin YK:n ihmisoikeusneuvoston julkistaman Mavi Marmaran välikohtausta käsittelevän raportin. Hän sanoi, että Israel todettiin syylliseksi jo ennen tutkimusten aloittamista. Raportissa vaaditaan syytetoimia vastuuhenkilöille. Israelin ulkoministeriö perusti New Yorkiin toimintakeskuksen, jossa YK:n Israelin vastaisia lausuntoja pyritään mitätöimään. Tässä taistelussa Mavi Marmaran raportti en ensimmäisenä pöydällä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3959025,00.html, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3958723,00.html
- Israelin Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen neuvoston edustajat hyökkäsivät kiivaasti Obaman vaatimusta vastaan rakennuskiellon jatkamiseksi. He kutsuivat Obaman vaatimusta loukkaavaksi, hyökkääväksi ja rasistiseksi ja toisen itsenäisen valtion sisäisiin asioihin puuttumiseksi. He eivät sano ymmärtävänsä, millä tavoin juutalainen rakentaminen on esteenä rauhalle, koska se ei tuhoa vaan rakentaa. Obaman puheesta sanottaisiin, että se osoittaa laatijansa kokemattomuuden ja asioihin perehtymättömyyden. Hän on kuin elefantti lasikaupassa, jokainen liike aiheuttaa särkyvien lasien helinää. http://www.haaretz.com/news/national/settlers-outraged-by-obama-s-call-to-continue-freeze-1.315366
- USA:n entinen presidentti Bill Clinton tuli lausuneeksi, että Venäjältä tulleet juutalaissiirtolaiset ovat rauhan pahimpia esteitä. Kuten voi arvata, Clintonin toteamus aiheutti kiivaita vastaväitteitä ja syytöksiä rasismista. Bill Clinton taitaa kilpailla Jimmy Carterin kanssa tehokkaimmasta Israelin mustaajasta.
- http://www.haaretz.com/blogs/focus-u-s-a/focus-u-s-a-what-bill-clinton-needs-to-understand-about-russian-israelis-1.315271

Tiedoksi:
Vieras

#502 Sunday, September 26, 2010

26.09.2010 14:50

SUNNUNTAI 26.09.10

1. TÄNÄÄN keskiyöllä päättyy Netanyhaun julistama ja septetin vahvistama 10-kuukauden moratotium, rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Kaikki seuraavat henkeään pidätellen, toiset vahingoniloisesti, tilanteen kehittymistä. Amerikkalaiset, jotka ovat panostaneet paljon aikaa ja suhdetoimintaansa suorien keskustelujen jatkumiseksi, pyrkivät viimeiseen asti välttämään neuvottelujen katkeamista kompromissiratkaisun löytämiseksi.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kertoi Amerikan juutalaisjohtajien tarjoamilla päivällisillä olevansa varsin joustava avainkysymyksissä, jopa niin sovitteleva, että hänen epäiltiin – muslimilta kiellettynä - sortuneen maistelemaan miestä väkevämpää. Epäilyjä vahvisti hänen seuraavan päivänä YK:n yleiskokouksessa pitämänsä puhe, jossa hän esitteli kaikki entiset valheelliset syytöksensä Israelia kohtaan. Se oli taitavasti rakennettu kiihotuspuhe, tarkoitettu ilmeisesti kehitysmaitten edustajille, joista useimmat eivät tunne todellista tilannetta.

ABBASIN lähtökohta on, että PA on suorittanut kaikki eri sopimuksissa sille annetut velvoitteet, Israel ei ole tehnyt mitään. Hän vetosi näihin sopimuksiin, joitten velvoitteet Israelin tulee täyttää jättäen huomioimatta, että niiden edellytyksenä on, että PA suorittaa ensin omat velvoitteensa: Lopettaa kansansa kiihotuksen, poistaa terrorismin alueeltaan, pidättää terroristit ja kerää laittomat aseet ja luovuttaa ne tuhottaviksi.
TOINEN pääkohta Abbasilla on väite, että palestiinalaiset omistavat koko Juudean ja Samarian alueen, että Israel on varastanut sen ja miehittää sitä laittomasti. Todellisuudessa Juudea ja Samaria kuului Kansainliiton Englannille antamaan mandaattiin juutalaisten kansallisen kodin rakentamiseksi. Alueesta n. 80 % kuului valtion omistukseen, joka ottomaanihallinnon loputtua siirtyi Englannin paikallishallinnolle ja 1948 Jordanian valtiolle, joka miehitti Juudean ja Samarian ja Jerusalemin itäosat, ja sieltä edelleen Israelin hallitukselle valtionmaana. Pääosan yksityismaasta omistivat suuromistajat, jotka asuivat ulkomailla ja vuokrasivat maan pienviljelijöille. Juutalaiset ostivat maata näiltä maanomistajilta. Oman lukunsa muodostivat kiertelevät beduiiniheimot, jotka lammas- ja vuohilaumoineen yllättäen leiriytyivät juutalaiskylän lähelle väittäen omistavansa maan, joskus esittäen repaleisia ottomaanihallinnon aikaisia dokumentteja, joissa rajat olivat epämääräiset. Juutalaiset mieluummin maksoivat heille verenvuodatuksen välttämiseksi.
KOLMANNEKSI Abbas kutsui Jerusalemin itäosaa Palestiinan pääkaupungiksi, jota Israel miehittää. Jerusalem ei ole koskaan ollut muun valtion kuin Israelin pääkaupunki.
NELJÄNNEKSI Abbas väitti Israelin lainvastaisesti tuhoavan arabitaloja jättäen keromatta, että hän tarkoitti niitä arabien n. 20 000 ilman rakennuslupia valtion maalle rakentamaa taloa, joita Israel on pyrkinyt poistamaan sieltä, missä ne on rakennettu julkiseen käyttöön varatulle maalle, kuten puistoksi tai tienpohjaksi. Tätä tapahtuu varsinkin Jerusalemin itäosissa.
VIIDENNEKSI Israelin rakentama turvallisuusaita oli seuraavaksi Abbasin hampaissa. Hän kutsui sitä aparhdeid-muuriksi, jota Israel rakentaa ”laittomasti palestiinalaisten maalle”.
KUUDENNEKSI Abbas vaati vapaata liikennettä Gazaan ja että IDF poistaa kaikki liikenne-esteet sekä Israelin ja Gazan väliltä että Juudeassa ja Samariassa.
ABBASIN loppulause kuului: Joko rauha tai ”setlementit”, vain toinen on mahdollinen. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189234

2. ABBASIN kiihotuspuheeseen YK:n yleisistunnossa on voinut vaikuttaa Hamasin ja Fatahin lähentyminen kuukausia kestäneen välirikon jälkeen. Abbasin lähettämä salainen delegaatio matkusti Damaskokseen, jossa he neuvottelivat Khaled Mashaalin kanssa sovinnon löytämiseksi. Neuvottelijat kertoivat tapaamisen jälkeen, että sovinto on löydetty useimmissa kysymyksissä antamatta kuitenkaan lähempiä tietoja.

HAMAS ja Fatah aloittavat keskeytyneet neuvottelut Kairossa sen jälkeen, kun Egyptin Omar Suleiman tapasi Hamasin johtoa – ilmeisesti Mashaalin johdolla – Saudi arabiassa salaisessa tapaamisessa, josta ei ole annettu tietoja julkisuuteen.
Hamasin edustaja Salah Bardaweel kertoi, että neuvottelut Kairossa alkavat ensi viikolla. Hamas vastustaa PA:n ja Israelin välisiä neuvotteluja ja Bardaweel sanoi Hamasin haluavan varmistaa Kairon keskusteluissa Fatahin kanssa, ettei PA tee sopimuksia Israelin kanssa vastoin Hamasin tahtoa. Hän väitti, että Israelin tarkoituksena on käyttää neuvotteluja sumuverhona omien suunnitelmiensa toteuttamiseksi.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189203

3. DEBKAFILE, jolla on usein taustatietoja uutisiin, kertoo, että Abbasin salainen delegaatio Damaskokseen yhteyden saamiseksi Hamasin kanssa voi romuttaa yritykset pelastaa rauhan-keskustelut Israelin ja PA:n välillä. Abbas on selvästi koventanut vaatimuksiaan myönnytyksenä Hamasin suuntaan. Fatahin delegaatioon Damaskoksessa kuuluivat Azzad al-Ahmad, kenraali Nasser Usuf ja Sahas Basiso PA:n yleisestä turvallisuuspalvelusta. Hamasin edustajina olivat Khaled Mashaal, puoluetoimiston johtaja Mussa Abu Marzouk sekä Izzat Rishak, tiedustelupäällikkö, joka suunnitteli ja johti 30. elokuuta ja seuraavana päivänä toteutetut välikohtaukset, joissa neljä israelilaista murhattiin ja kaksi haavoittui. Sekä PA:n poliisi että IDF etsivät syyllisiä, kertovat uutislähteet, mutta PA:n etsinnät tuskin ovat aitoja, jos Rishak oli hyökkäysten suunnittelija.
USA on halunnut, että suoriin keskusteluihin Israelin ja PA:n välillä kytketään myös rauhankeskustelut Israelin ja Syyrian välillä. Ulkoministeri Hillary Clinton tapaa Syyrian ulkoministerin Walkid Mouallemin huomenna maanantaina, jossa hän saanee tarkemman kuvan Syyrian halukkuudesta keskusteluihin ja niiden ehdoista.
http://www.debka.com/article/9044/

4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak palasi lopulta USA:sta, jossa hän kävi viime hetken neuvotteluja kompromissin löytämiseksi neuvottelujen jatkamiseksi, mutta Abbas tiettävästi hylkäsi kaikki Barakin esitykset. Asiaa käsitellään tänään hallituksen viikkoistunnossa, jossa Barak esittänee kolmen kuukauden jatkoaikaa rakennuskiellolle. Tässä häntä tukevat monet ulkomaiset diplomaatit, joista Egyptin kanta lienee tunnetuin. Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa sanoo, että mahdollisuudet sovinnon löytämiseksi ovat vähäiset.

JUUTALAISYHTEISÖISSÄ Juudeassa ja Samariassa järjestetään tänään lukuisia tilaisuuksia joissa juhlitaan voittoa rakennuskiellosta, joka ei kuitenkaan ole voitto. Juutalaisyhteisöt kärsivät suuresti 10 kuukauden kiellosta, joka lopulta ei saanut mitään hyvää aikaan. Vasemmiston edustajat vähättelevät juhlallisuuksia sanoen, että Abbas pystyy vastustamaan muutamaa kuvaa raivaustraktoreista, jotka ovat aloittaneet maansiirtotyönsä. Varsinainen rakentaminen tuskin alkaa välittömästi tilanteen ollessa edelleen epäselvä, miten hallitus päättää tai miten Netanyahu vastaa tähän haasteeseen.
Vasemmistoryhmät, joista Peace Now lienee kiihkein, järjestävät mielenosoituksia tukeakseen vaatimuksia rakennuskiellon jatkamiseksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3959816,00.html

5. ARABIT mellakoivat Jerusalemin itäosissa juutalaisten vasemmistoryhmien tukemina viikonvaihteen aikana, joskin suurilta massamielenosoituksilta vältyttiin. Abu Turin lähiössä arabit heittivät petrolipommin juutalaistalon ikkunasta sisään aiheuttaen vahinkoa talolle ja irtaimistolle asukkaitten päästyä turvaan. Paikalle tulleet rajapoliisit estivät arabeja sytyttämästä tuleen läheistä metsikköä. Lukuisia autoja ja asuntoja vahingoittui arabien heittelemistä petrolipommeista ja kivistä Nof Zion lähiössä Jerusalemissa.
Turvallisuusjoukot kävivät lähiotteluja vasemmiston kiihottamia mielenosoittajia vastaan Kiryat Arban lähellä Hebronissa ja Har HaBrachan lähellä Samariassa Sikemin kupeessa.
Väkivaltaisuudet varsinkin Jerusalemin itäosissa ovat kasvaneet israelilaisen turvallisuus-vartijan ammuttua yhden arabimellakoitsijan jouduttuaan arabien väijytykseen.
Lauantaina iltapäivällä terroristit ampuivat yhden Kassam-rakentin Gazasta Israeliin. Se putosi Eshkolin alueelle aiheuttamatta vahinkoa.
Israelin massamedia on omaksunut uuden tavan olla kertomatta julkisuudessa raketti- ja kranaattihyökkäyksistä, jotka eivät aiheuta vahinkoa rakennuksille tai ihmisille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139766

6. VENÄJÄN atomiteollisuuden parissa toimivat tiedemiehet ovat joutuneet painiskelemaan tietokonevirusta vastaan, jota kutsutaan nimellä ”stuxnet”. Peräti 60 % tietokoneista arvioidaan maailmanlaajuisesti joutuneen tämän tuhoisan viruksen saastuttamiksi. Sen uskotaan tarkoituksellisesti hyökkäävän varsinkin Iranissa, jossa sen kohteina ovat teollisuuslaitosten toimintaa säätelevät tietokoneet.
Euroopassa toimiva digitaalinen turvallisuusyhtiö Kaspersky Labs kertoo, ettei tällaista virusta ole voinut kehittää yksityinen henkilö, vaan että vain valtioitten laitoksilla on siihen mahdollisuudet. Sen lausunnossa todetaan, että Styxnet on mallikappale uudesta ja pelottavasta cyper-aseesta, joka on tehokkaasti häirinnyt Siemens AG.n laajasti käytettyä teollisuuden käyttöjärjestelmää. USA ja Israel ovat syytettyjen listalla.
Asiaa tarkastellaan sekä haatezin w-sivulla että Debkafilin artikkelissa, joka kertoo, että virus häiritsee Bushedhrin ydinvoimalan toimintaa, mutta etenkin Natanzin uraanin rikastuslaitosta, jonka 3000 sentrifugia on lopettanut toimintansa viruksen johdosta. http://www.debka.com/article/9038/

7. UUTISOTSIKOITA
- 19-vuotias israelilainen Breslov-poika puukotettiin kuoliaaksi ja hänen veljensä haavoittui ukrainalaisten kivitettyä heidän autoaan Umassa Ukrainassa. (JP) http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=189256
- Netanyahua lähellä olevat sanovat, ettei hän ole sitoutunut Olmertin esittämiin myönnytyksiin eikä koskaan tule luovuttamaan Länsimuuria. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189241
- Ristiriitainen juutalaismiljonääri George Soros on JStreet järjestön aiemmin tuntematon lahjoittaja. Hän antoi 750 000 USD viimeisen 3 vuoden aikana.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189197
- Pääministeri Netanyahu ylisti Kuuban iäkästä ja sairaaloista diktaattoria Fidel Castroa Israelin uudeksi ystäväksi. Castro puolusti Israelin asemaa ja kehotti Iranin presidenttiä pesemään suunsa saippualla ja olemaan hiljaa Israelista. Castro on tunnettu juutalainen suku Espanjassa, liekö Fidel samaa sukujuurta?
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189243
- Arabimaat ilmaisevat turhautumisensa IAEA:n äänestykseen, jolla piti tuomita Israelin
ydinteollisuus. Järjestön 151 jäsenen niukka enemmistö äänesti Israelin hyväksi. Varsinkin Syyria ja Egypti ilmoittivat tyytymättömyytensä päätökseen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189207
- NU sanoo ottavansa Labour-puolueen paikan hallituksessa, jos se päättää erota neuvottelujen katketessa PA:n ja Israelin välillä. Kadiman taholta todetaan, että se tulee hallitusta ulkopuolelta, jos kieltoa jatketaan 3 kuukautta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189242
- Egyptistä kerrotaan, että Hamas on siirtänyt Gilad Shalitin uuteen paikkaan Egyptin pidätettyä – joskin nyt vapautettua – Hamasin tiedustelupäällikön Mohammed Dababishin. Hän lienee yksi harvoista, jotka tietävät, missä Giladia pidetään. Mossadin kerrotaan myös olevan tietoinen siitä, mutta ei uskalla tehdä mitään. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3959855,00.html
Tiedoksi:
Vieras

#503 MAANANTAI 27.09.10

27.09.2010 19:24

1. EHTOO JA AAMU, ensimmäinen päivä Juudean ja Samarian rakennuskiellon loppumisen jälkeen, eikä taivas ole pudonnut, vaikka monet sillä pelottelivat. PA:n johto antaa edelleen yhtä ristiriitaisia lausuntoja kuin se on tehnyt aina, mikä osoittaa, että järjestön sisällä velloo monenlaisia mielipiteitä. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas jatkaa valheellisten lausuntojensa levittämistä maailmalla, ja yhtenä hänen ”uudelleen koulutuksensa” kohteena ovat juutalaisjärjestöt. Viimeksi hän puhui juutalaisten kirjailijoitten ja intellektuaalinen kokouksessa Pariisissa sunnuntaina. Hän jatkoi siellä YK:n yleiskokouksessa aloittamaansa kovaa linjaa. ”Se on joko rauha tai setlementit. Jos se on rauha, se tulee keskustelujen kautta. Jos Israel ei valitse sitä, se tarkoittaa ajan haaskausta, mahdollisuuksien tuhlaamista,” hän selvitteli asiaa. Abbasilla on ohjelmassaan tapaaminen Ranskan presidentti Nicolas Sarcozyn kanssa. LONTOOSSA ilmestyvän arabilehden Al-Hayat siteerasi Abbasin lausuntoa, jossa hän lupasi palestiinalaisten alistavan kysymyksen palestiinalaisten instituutioiden ja arabiliiton harkintaan, ellei yhteisymmärrystä löydetä rakennuskieltoasiassa. Hän väittää edelleen odottavansa sekä USA:n että Israelin lupaamaa ratkaisuesitystä sekä lopullista vastausta rakennuskiellon suhteen. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189336 2. MAHMOUD ABBAS selvitteli kantaansa neuvotteluissa Israelin kanssa laajemmin. Hän toisti aiemman vaatimuksensa, että suunnitellun Palestiinan valtion rajat tulee antaa kolmannen osapuolen joukko-osastojen valvontaan. Hän toisti kieltäytyvänsä koskaan tunnustamasta Israelia juutalaisena valtiona. Syyksi hän ilmoitti seuraavaa, - ensin valittaen, että joka vuosi tavatessaan juutalaisjärjestöjen edustajia USA:ssa ne esittävät uusia vaatimuksia, ”emmekä ollenkaan hyväksy sellaista”. Abbas selitti, että kun israelilaiset puhuvat juutalaisesta valtiosta, he tekevät sen siksi, että he haluavat päästä eroon Israelissa asuvista arabeista. Abbas myös sanoutui irti huhuista, että keskustelujen keskeytyminen voisi aiheuttaa väkivaltaa tai kolmannen aseellisen intifadan. ”Me kokeilimme sitä aiemmin ja se johti tuhoon.” KORKEA PA:n virkailija Ramallahissa arvioi, ettei PA vetäydy kokonaan pois keskusteluista Israelin kanssa, koska se vahingoittaisi PA:n intressejä, vaikka rakennuskielto poistuukin. Neuvottelutiimin jäsen Nabil Shaath esitti kovempaa linjaa. Hän arvioi, että keskustelut keskeytetään, ellei rakennuskieltoa jatketa. ”Joko moratorium jatkuu tai rauhanprosessi valitettavasti keskeytyy. Israel kantaa siitä täyden vastuun,” hän vakuutti samalla selittäen, ettei PA vaadi ”setlementtien” purkamista välittömästi ihmetellen, miksei Israel voisi jatkaa moratoriumia vähintään viidellä kuukaudella. PA:n ministeri Maher Ghneim, vastuualueinaan ”setlementit” ja ”muuri”, pitää mahdottomana tilannetta, että rauhankeskustelujen aikana Israel jatkaa rakennustoimintaa Juudeassa ja Samariassa. Hän väitti, ettei Israel keskeyttänyt rakentamista täysin eikä talojen purkamista 10-kuukauden rakennuskiellon aikana. PFLP, Kansanrintama Palestiinan vapauttamiseksi, ilmoitti lopettavansa toimintansa PLO:n sisällä vastalauseena sille, että Fatah suostui suoriin keskusteluihin Israelin kanssa. PLO toimii kattojärjestönä useille palestiinalaisjärjestöille, joista Fatah on suurin. Fatahin edustaja Muhammad Dahlan valitti PFLP:n päätöstä kutsuen sitä pettymykseksi. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189316 3. JUUTALAISYHTEISÖISSÄ Juudeassa ja Samariassa seurattiin joukolla 10 kuukauden rakennuskiellon loppumista kokoontumalla yhteisiin tilaisuuksiin. JP:n toimittaja Tovah Lazaroff oli seuraamassa juhlallisuuksia Revavan yhteisössä Samariassa. Hän totesi, että siellä suurella digitaalisella taululla seurattiin hetken lähestymistä, jolloin kellotaulu osoittaisi nollaa juutalaisen kalenterin mukaan, jossa uusi päivä alkaa auringon laskiessa. Pääministeri Netanyahu oli pyytänyt, että juhlinnassa noudatettaisiin kohtuutta tarpeettoman kiihkon hillitsemiseksi arabiyhteisöissä. Kansanedustaja Danny Danon esitti anteeksipyynnön asukkaille, että Likud oli mennyt mukaan rakennuskieltoon, joka osoittautui tarpeettomaksi mutta aiheutti paljon vahinkoa Juudean ja Samarian juutalaisasukkaille. REVAVAN juhlallisuuksiin osallistui myös evankelisia helluntaikristittyjä Ruotsista, joiden naisedustajat esiintyivät valkoisiin asuihin pukeutuneina vyötäisillään sininen vyö kultaisella Davidin tähdellä varustettuna. ”Me rakastamme Israelia”, sanoi Yvonne Biork naisten muodostaman ryhmän mukana. ”Jumala on teidän kanssanne.” Danny Danon varoitteli, ettei vaara ole suinkaan vielä ohi, sillä pääministeri ei ole kertonut, mitä suunnitelmia hänellä on. Eräs juutalaisasukas tunnusti, että hänen sydämessään asuu pelko siitä, mitä seuraavat tunnut ja päivät tuovat tullessaan. MK Tzipi Hotovely, joka kannattaa yhden valtion periaatetta, ihmetteli, mitä hyötyä on rakentaa pari tuhatta asuntoa, jos ne on sitten jätettävä palestiinalaisille. Hän vakuutti seuraavansa tarkoin, seuraako Netanyahun hallitus Sharonia, joka tuhosi juutalaisunelman Gazan kaistalla. Hän varoitti antamasta tukea diplomaattiselle pyrkimykselle juutalaisten saavutusten tuhoamiseksi Juudeassa ja Samariassa. Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen neuvoston johtaja Gershon Mesika sanoi tukevansa Netanyahua, jotta tämä kestäisi häneen kohdistun ulkomaisen painostuksen alla. Hän kehotti Netanyahua asettamaan puolustusministeri Ehud Barakin tälle kuuluvaan asemaan ja lopettamaan tämän juutalaisasukkaisiin kohdistamat häirintätoimet. Keskusrekisteritoimiston ilmoituksen mukaan vuoden 2010 ensipuoliskolla Juudeassa ja Samariassa valmistui 796 asuntoyksikköä. Kesäkuusta lähtien on rakenteilla 2140 asuntoyksikköä. Kiellon johdosta asuntojen vajaus on kasvanut siten, etteivät suuret yhteisöt saa tarpeeksi rakennuslupia tarpeen tyydyttämiseksi, mikä pahenee vuoden aikana. Dayan toivoi, että Kfar Eldad yhteisö saisi tarvitsemansa rakennusluvat elämän normalisoitumiseksi. http://www.jpost.com/VideoArticles/Article.aspx?id=189308 4. PALESTIINALAISET terroristit tulittivat kivääreillään autoja, jotka ajoivat Teneh Omarim risteyksen lähellä. Ensimmäistä autoa ajanut pariskunta haavoittui lievästi tulituksessa, mutta sekä heidän autonsa että sitä seuraava vaurioituivat luodeista. Haavoittunut pariskunta jatkoi ajoaan Beershevan sairaalaan, jossa heidän haavansa hoidettiin. Pariskunnan äiti odotti vauvaa yhdeksännellä kuukaudella. Hän haavoittui tulituksessa kohtalaisesti ja hänelle suoritettiin keisarinleikkaus kaiken varalta. Hän synnytti terveen poikalapsen. Tapaus sattui sunnuntai-iltana vain muutamia tunteja moratoriumin virallisesti loppuessa. Toisessa vahingoittuneessa autossa matkustaneet eivät haavoittuneet. FATAHIN ”aseellinen siipi” al-Aksa marttyyrien prikaati sekä Islamic Jihadin Al-Quds ilmoittivat suorittaneensa tämän ”sankarillisen operaation” taistelijoitten palatessa vahingoittumattomina tukikohtiinsa. Ryhmien nimissä julkistettiin lausunto, jossa iskun todettiin kunnioittavan 15.vuotispäivää Jihadin perustajan Fathi Shaqaqin kuolemaa. Tarkistussoitossa kumpikin ryhmä sanoutui irti lausunnosta. Tulituksessa vaivoin pelastunut juutalaispariskunta Sharon ja Netta Zucker, molemmat 35 vuotta, pystyivät jatkamaan ajoaan, mikä varmaankin pelasti heidän henkensä. Isku tapahtui tiellä no 60 klo 20.30 sunnuntai-iltana. Terroristit pakenivat autollaan etelän suuntaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3960282,00.html MIELENOSOITUKSET ja väkivaltaisuudet jatkuivat Jerusalemin itäosissa mutta myös muualla. Arabien tukena ja kiihottajina riehuvat usein sekä Israelin että ulkomailta tulleet vasemmistolaiset, jotka vastustavat hallituksen politiikkaa tai vain haluavat sekasortoa. Arabit heittivät kiviä poliiseja kohti Salah a-Din kadulla vanhankaupungin Sikemin portin luona. Yksi poliisi sai vammoja ja joutui hoidattamaan niitä sairaalassa. Toinen pelästytti mellakoitsijat pois ampumalla aseellaan ilmaan. Myös Givati parkkialueella arabit kivittivät poliiseja kivin ja petrolipommein. Palestiinalaiset väittivät, että Issawiyan lähiössä imeväikäinen kuoli hengitettyään kyynelkaasua. Poliisi sanoo, ettei sillä ole tietoa tapahtumasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139784 5. UUTISOTSIKOITA - Kansanedustajat syyttävät, että presidentti Obama painosti Netanyahua rakennuskieltoon, joka ei saavuttanut mitään muuta kuin vahinkoa juutalaisille. (JP) - Uusi Gazan kauppasaarron murtamista yrittävä alus purjehtii Kyproksesta, mukana on pari juutalaista sekä Englannin Labour-puolueen uuden johtajan Ed Milibandin äiti Marion Kozak. IDF aikoo pysäyttää aluksen ennen Gazaa, - IDF valmistautuu tilanteeseen, jossa sen asentama Iron Dome ohjusten torjunta-järjestelmä on toimintakunnossa. IDF:n sisällä pelätään, että se saa aikaan kiihtyneen rakettitulen Israeliin. (JP) - Eilatin lähellä sattuneessa autokolarissa loukkaantui 10 ihmistä sunnuntaina. Yksi 10-vuotias poika ja hänen äitinsä haavoittuivat pahiten onnettomuudessa, joka sattui lähellä paikkaa, jossa turistibussi syöksyi vuoren rinnettä alas joulukuussa 2008. (JP) - PA vaatii, että Israelin tulee vapauttaa välittömästi ns. poliittiset vangit hyvän tahdon eleenä PA:lle rauhankeskustelujen edistämiseksi. (JP) - Egyptin poliisi löysi Siinailta aseita piilotettuina vanhaan raketinkuoreen, jonka asukkaat esittivät poliisille peläten sen sisältävän räjähteitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139783 - Israelilainen professori ja arabikansanedustaja osallistuvat Intiassa konferenssiin, jonka tarkoituksena on vaatia Israelin boikotointia. PA:ta edustaa Mustafa Barghouti, joka toimii journalistina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139778 - Hamasin kampanja Israelin agenttien pidättämiseksi Gazassa aiheuttaa paniikkia kansan keskuudessa. Hamasin ”poliisi” tunnetaan erittäin kovakätiseksi, ja vankiloissa kidutus on aivan yleistä, mihin monet kuolevat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139786 - Debkafile arvioi, että väkivalta ja terrorismi tulevat kasvamaan rauhankeskustelujen siirtymisen vuoksi, mutta myös Hamasin ja Fatahin välisten sovintoneuvottelujen alkaessa Kairossa. Tämä vahvistaa sekä Hamasin että Hizbullahin asemaa. http://www.debka.com/article/9046/ - Opetusministeriö poisti oppikirjoja muutamista kouluista, koska niissä esitettiin sekä israelilainen että palestiinalainen versio Israelin ja PA:n välisestä konfliktista. http://www.haaretz.com/print-edition/news/education-ministry-bans-textbook-that-offers-palestinian-narrative-1.315838 - Israelissa toimiva Islamilainen liike (Muslim brotherhood alajärjestö) sanoo, ettei se tule hyväksymään Israelin ja PA:n allekirjoittamaa rauhansopimusta. http://www.haaretz.com/news/national/islamic-movement-israeli-arabs-will-reject-peace-achieved-by-current-pa-leaders-1.315626
Tiedoksi:
Vieras

#504 TIISTAI 28.09.10

28.09.2010 19:54

1. RAUHANKESKUSTELUISSA – jos suoria keskusteluja Israelin ja PA:n välillä voidaan
kutsua noin ylevällä nimellä – on meneillään aikalisä, jos sallitaan tällainen urheilutermi tässä yhteydessä. PA:n puheenjohtaja Abu Mazen alias Mahmoud Abbas mutustelee asiaa yrittäen kerätä kaikki mahdolliset irtopisteet, mitä siitä vielä voidaan kiskoa. Hänen ilmiselvä tarkoituksensa on saada näyttämään, että se on Israel joka estää keskustelujen jatkumista kieltäytyessään suostumasta hänen vaatimuksiinsa – ja saada maailma uskomaan, että asia on näin. Tätä hän selvitti YK:ssa ja Amerikan juutalaisjohtajien aterian yhteydessä ja edelleen Pariisissa, jossa hän löysikin yllättävän otollisen maaperän. Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy, jonka oma asema keikkuu kuin kiikkulauta, julisti naama osaaottavissa kurtuissa, että ”setlementit ovat laittomia ja ne täytyy poistaa”, niin juutalaista sukujuurta kuin hän väittääkin olevansa.
Toisaalta eipähän se juutalaisuus estä myymästä perintöoikeuttaan – itse asiassa Abrahamille aikoinaan luvatun ja Jaakobin heimolle annetun Israelin maan voi myydä vain juutalainen, sillä se on hänen perintömaansa. Esau myi perintöosansa Jaakobille aikoinaan lautasellisesta linssikeittoa, aikamme Esaut luopuvat siitä saamatta mitään vastineeksi.

ABU MAZENIN vaatimuksena on saada 100 % maasta, jonka Israel vapautti Jordanialta 1967 kuuden päivän puolustussodassa arabiarmeijoiden pyrkiessä tuhoamaan koko nuoren valtion. Kokonaissuunnitelmansa mukaan Abu Mazen toteuttaa PLO:n hyväksymää vaiheittaista suunnitelmaa Israelin tuhoamiseksi, jonka Jasser Arafat aikoinaan suunnitteli.
Israelin pääministerit ja hallitukset ovat enemmän tai vähemmän auliisti hyväksyneet tämän vaatimuksen huomioimatta, mihin tällä pyritään. He ovat kuitenkin olosuhteitten pakottamina vaatineet suurten juutalaisyhteisöjen liittämistä Israelin alueisiin, mutta ovat tarjonneet maata niiden ”korvaukseksi” Israelin maasta, esim. Gazaan alueen itäpuolelta. Ulkoministeri Lieberman esittää omaa suunnitelmaansa, jolla vaihdettaisiin Israelin arabikaupunkeja juutalaisyhteisöihin turvallisuusaidan itäpuolella. Täten vältyttäisiin asukkaitten karkottamiselta kodeistaan, mutta Israelin arabit eivät halua joutua arabihallituksen alaisuuteen.

Jos Israel luovuttaa Juudean ja Samarian kukkulat, vuoret, rinteet ja purolaaksot tuolle palestiinalaisiksi kutsutulle sekakansalle, mitä se saa sitä vastaan? Vain paperinpalan, jolla ei ole enempää arvoa kuin paperilla, jolle se on kirjoitettu. Arafat aikoinaan julisti jo maanpaossa Tunisiassa ollessaan, että on hyvä saada edes pieni maapala läheltä Israelia tai vielä parempi sen keskeltä, josta taistelua voidaan jatkaa. Hän viittasi Muhammedin tekemään sopimukseen Mekkan hallitsijoitten kanssa, jonka hän - saatuaan tarpeeksi vahvan armeijan - ilman tunnontuskia rikkoi hyökäten Mekkaan ja alistaen sen valtansa alle. Tämän esimerkin mukaisesti sopimukset Israelin kanssa ovat rikottavissa koska vain, mutta Abbas vaatii, että Israelin tulee toteuttaa kaikki aiemmissa sopimuksissa sille asetetut velvoitteet ilman, että hän itse katsoo olevansa sidottu omiin velvoitteisiinsa.
Tätä farssia seuratessa ei voi välttyä päätelmältä, että jonkun suhteellisuustaju ja realiteettien havaitsemiskyky ontuu pahasti. Pääministerin tapa julistaa olevansa valmis keskusteluihin Abbasin kanssa missä ja milloin vain ilman ehtoja ei ainakaan vahvista hänen asemaansa.

2. SEURAAVAKSI lyhyt esittely rauhankeskustelujen tämän hetken tilanteesta Israelissa.
Pääministeri Netanyahu ei ole kommentoinut millään tavalla eilen päättynyttä rakennus-kieltoa. Hän vain pyysi, että hillittäisiin voitonjuhlallisuuksia, ettei ärsytettäisi arabeja liikaa. Hänen tunnustuksekseen on luettava, että hän kesti paineet, eikä suostunut jatkamaan rakennuskieltoa. USA:n ulkoministeriön taholta ilmoitetaan syvä pettymys, ettei kieltoa jatkettu. USA:n lähettiläs George Mitchell matkustanee Israeliin esittämään Obaman valittelut. USA:n kongressin 87 jäsentä lähetti kirjeen Obamalle, jossa he sanovat tukevansa kuun alussa alkaneita neuvotteluja ja antoivat tunnustusta Netanyhaulle, ettei hän keskeyttänyt keskusteluja Abbasin kanssa neljän israelilaisen murhasta ja kahden haavoittamisesta huolimatta. Kirjeessä todettiin - lievänä moitteena Abbasille, - ettei ole sopivaa kummankaan osapuolen esittää toistuvia uhkauksia keskeyttää neuvottelut.

EUROOPASSA Englannin ulkoministeri William Hague sanoi olevansa pettynyt Israeliin. EU:n ilmaan asioitten johtaja Catherine Ashton sanoi YK:n pääsihteerin Ban ki-Moonin tavoin, että Israelin hallitus toimi epätyydyttävästi antaessaan rakentamisen alkaa Juudeassa ja Samariassa. Ashton sanoi EU:n kannan olevan, että ”setlementit” Juudeassa ja Samariassa ovat laittomia ”kansainvälisen lain” mukaan ja kehotti osapuolia käyttäytymään vastuuntuntoisesti. Tässä on ainakin yksi, jossa palestiinalaisten aivopesu ei ole mennyt hukkaan, niin yksioikoisesti hän laukoo tuomioitaan. Samaa teemaa esitti YK:n pääsihteerikin. Hän veti tuekseen ”tiekartan”, jonka esittämiä velvoitteita hän vaati Israelia toteuttamaan edes viittaamatta palestiinalaisia koskeviin velvoitteisiin. Myös hän kutsui juutalaista rakentamista Juudeassa ja Samariassa, mukaan lukien Jerusalemin itäosat, laittomaksi ”kansainvälisen lain” mukaan. Eikö juutalaisilla ole lainopin tuntijoita, jotka pystyisivät tyhjentävästi selvittämään Juudean ja Samarian kuten myös Gazan ja Golanin aseman kansainvälisen lain mukaan? Miksi tämä asia on jätetty PA:n ja kaikenlaisten poropeukaloiden käsiin?

Ulkoministeri Avigdor Lieberman kävi esittämässä Israelin puheenvuoron YK:n kateederilta. Hän tapasi samassa yhteydessä New Yorkissa pääsihteeri Ban ki-Moonin. Hän sanoo selittäneensä pääsihteerille, että 10 kuukauden moratorium oli palestiinalaisten mielestä ilkeä juoni, ja nyt siitä on kehittynyt kaiken keskipiste. PA:lla oli 10 kuukautta aikaa aloittaa keskustelut Israelin kanssa, minkä he tuhrasivat joutavaan näpertelyyn. ”Palestiinalaiset eivät koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta jättää käyttämättä tilaisuutta”, kuten Abba Eban totesi. (The Palestinians never miss an opportunity to miss an opportunity).

ARABILIITTO käsitellee rauhankeskustelujen tilannetta kokouksessaan neljäs lokakuuta. Abbas sanoo odottavansa sen päätöstä asiassa, eikä halua sitoutua mihinkään ennen sitä.
Mitchell saapunee Israeliin tänään yrittäen vielä kuroa umpeen parantumatonta haavaa ja pelastamaan, mitä on vielä pelastettavissa. Lieneekö edessä ”pakkoliitto” Abbasin ja Netanyahun välillä, toinen osapuoli ainakin on enemmän kuin innokas, toinen vastustelee ja epäröi, jos vaikka löytyisi toinen vielä houkuttelevampi kosiskeilja.
TARKKAILIJAT uskovat, että arabiliitto kannattaa esitystä, jonka Abbas tekee. Ei taida olla kovin korkealla odotukset enempää kuin kiinnostuskaan arabien keskuudessa. Lieberman kehottikin arabiliittoa keskittymään omiin ongelmiinsa joita riittää: ”Taistelut radikaalien islaminryhmien ja turvallisuusjoukkojen välillä Irakissa, Jemenissä, Sudanissa, Algeriassa ja Tunisiassa”, hän luetteli. ”Köyhyys ja toivottomuus noissa maissa huutaa taivaaseen, mutta sen sijaan, että pyrkisivät ratkomaan omia ongelmiaan, arabiliiton johtajat pakenevat niitä syyttäen Israelia kaikista heidän ongelmistaan. Keskustelujen sijasta ne kiihottavat ihmismassoja juutalaisia vastaan.” Hän vakuutti Israelin tyytyvän järkevään sopimukseen. Lieberman tapaa USA:n matkansa aikana Kreikan, Bulgarian, Itävallan, Naurun, Kyproksen ja liettuan ulkoministerit. Jotkut maat sentään haluavat ylläpitää suhteita Israelin kanssa.

ABU MAZEN selvitteli ajatuksiaan Sarcozyn tapaamisen jälkeen todeten, ettei PA aio rynnätä minnekään vaan odottaa arabiliiton päätöstä ja antaa sen jälkeen tiedonannon PA:n asemasta. Hän kummasteli, miksi Israel ei voisi jatkaa moratoriumia 3-4 kuukautta unohtaen, että hän tuhrasi 10 kuukautta tekemättä asialle yhtään mitään. Hän selvästi haluaa vain kuluttaa aikaa odottaessaan, mihin suuntaan maailma pyllähtää. Toisaalta hän totesi, että USA:n nykyisen presidentin aiemmasta täysin poikkeava politiikka antaa erinomaisen tilaisuuden saavuttaa rauhansopimus, joskin ”jotkut ryhmät aiheuttavat ongelmia”.
PA:n vaikutusvaltaiset edustajat Nabil Abu Rudeinah ja Yasser Abed Rabbo toistivat PA:n tunnetut vaatimukset, joista ei tingitä, joista rakennuskielto on keskeisin. He vakuuttavat, että epäonnistumisesta keskustelujen jatkamiseksi Israel kantaa täyden vastuun unohtaen, että asiassa on kaksi osapuolta. Fatahin korkea vaikuttaja ja entinen ministeri Sufyan Abu Zaida kehotti Abbasia poistumaan neuvotteluista, ettei ”toistaisi aiempia virheitä neuvotella samaan aikaan kuin raivaustraktorit möyryävät palestiinalaisten maaperällä.”
JP:n haastattelemat palestiinalaiset työntekijät sanoivat olevansa kiitollisia, että heillä on nyt työtä juutalaisten rakennustyömailla. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189491

3. UUTISOTSIKOITA
- Hebronin kukkuloilla terroristien ampumaksi joutunut nainen, joka synnytti keisarileikkauksella terveen poikalapsen, joutui kestämään toisen leikkauksen, jolla hoidettiin hänen luodin repimä jalkansa. (JP)
- Kyprokselta Gazaan matkalla olleesta Irene aluksesta ilmoitettiin, että alus on nyt Israelin laivaston merisotilaitten ohjauksessa ja matkalla Ashdodiin. Sotilaitten nouseminen alukseen sujui välikohtauksetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139805

- Israelin ilmavoimat ovat varautumassa tilanteeseen, jossa sen lentokentät joutuvat keskitetyn ohjushyökkäyksen kohteiksi. Hatzorin kentällä on pidetty 25 harjoitusta vuoden aikana. Niissä harjoitellaan tilanteen hallitsemista silloinkin, kun kiitoradat, asuinkorttelit ja lentokonehallit ovat hyökkäyksen kohteina. Harjoituksissa todettiin, että kentät pystyvät toimimaan vaikka niitä pahoin runneltaisiinkin. Yksi vaikeus havaittiin siitä, ettei kentällä ollut tarpeeksi traktorinkuljettajia, joita tarvitaan pommitusjälkien korjaamiseen tai ohjusten ja pommien siirtämiseksi koneisiin. Tämän vuoksi kymmeniä sotilaita koulutettiin näihin tehtäviin. (JP)
- Sheikh Jarrah lähiössä tavallisesti mellakoivat Israelin vasemmistolaiset menivät joukolla Jerusalemin kaupungin pystyttämän succan, lehtimajan, läheisyyteen pyrkien häiritsemään siellä pidettäviä tilaisuuksia. Heidän toimensa eivät saavuttaneet ainakaan paikallisten asukkaitten myötätuntoa, jota he tuskin etsivätkään. (JP)
- Kunnostustyöt Josefin hautakammiolla Sikemin lähellä alkavat olla valmiit. Työ annettiin arabiurakoitsijalle, mikä aiheutti määrättyä hämmästelyä. Kammion sisään saatiin suurella vaivalla suuri 5-tonnin hautakivi arabien tuhoaman tilalle. Hautakammio on ollut juutalaisten suosima pyhiinvaelluspaikka, jonne täytyy saada sotilas- tai poliisivirkailijoitten lupa ja –saattue. (JP)
- Israelissa aloitellaan jätteiden erottelu, jossa orgaaniset jätteet kerätään omiin astioihinsa ja kuivat omiinsa. Sanomalehtiä ja muovipulloja on kerätty jo jonkin aikaa. Orgaanisten aineiden keräämiseksi on kehitettävä oma järjestelmänsä, koska siihen tarvitaan omat kuorma-autot, jotka tyhjentävät orgaanisia astioita useammin.(JP)
- Lukemattomat vapaaehtoiset ovat osallistuneet hedelmien ja tomaattien keräämiseen pelloilta hyväntekeväisyysjärjestöille. Mukana on turisteja ja pyhiinvaeltajia. (JP)
- IDF tuhosi Jihadin solun, joka valmistautui ampumaan raketteja Israeliin Gazasta. Kolme terroristia kuoli ja neljäs haavoittui ohjusiskussa tänään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139801
- Libanonin kakkossodassa kuolleen IDF:n upseerin Kleinin talo Yovel-kukkulalla lähellä Eliä Samariassa joutunee Barakin toimesta tuhottavaksi, koska sen väitetään sijaitsevan arabimaalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139804
- Golanin kukkuloiden tuulivoimalan työt alkavat kansallisena projektina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139800
- Poliisi on kieltänyt suunnitellut vierailut Beit Jonatanin talolla ja muuallakin Silwanin (Shiloahin) lähiössä Jerusalemin vanhankaupungin läheisyydessä. Syyksi ilmoitetaan alueen arabiasukkaitten kiihtyneet hyökkäykset juutalaisia vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139791
- Juutalainen n. 30-vuotias mies pidätettiin arabivartijoitten toimesta Temppelivuorella, koska hänen epäiltiin rukoilevan äänettömästi. Poliisi vaatii lupauksen vuorelle nousevilta, etteivät he rukoile, kumartele tai tee muitakaan ”provosoivia” eleitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139785
- Israel Land säätiö aikoo jatkaa rakentamista Jerusalemin Sheihk Jarrahin lähiössä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189498
- Iranin teollisuutta raadellut Stuxnet virus on viranomaisten mukaan mutaation kautta levinnyt ja uhkaa maan teollisuuslaitoksia. Bushehrin ydinvoimala on yksi kohteista, mutta sen leviäminen osoittaa tarkoituksena olevan laajentaa sen tuhovoimaa. Iranin viranomaiset uhkaavat laajoilla vastatoimilla, mikä tarkoittanee sotilaallisia operaatioita. http://www.debka.com/article/9048/

Israelista
Vieras

#505 KESKIVIIKKO 29.09.10

29.09.2010 21:51

1. ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman esitteli YK.n yleiskokouksessa eilen oman käsityksensä rauhanprosessista ja sen mahdollisuuksista. Hänen näkemyksensä poikkeaa pääministeri Netanyahun käsityksistä ja odotuksista, joskin yhtäläisyyttäkin esiintyy. .
LIEBERMAN esitteli YK:n yleiskokouksessa Israelissa tunnetut teesinsä, joka kaikista syytöksistä ja puheen ajoituksesta huolimatta sai runsaat aplodit puheen kuulijoilta.

LIEBERMANIN lähtökohtana on toteamus, etteivät palestiinalaiset ole valmiit rauhaan Israelin kanssa. Siksi hän kehottaa sopimaan pitkäaikaisesta siirtymäajan sopimuksesta, jolla suhteet järjestellään odoteltaessa uuden sukupolven nousemista uusin ajatuksin. Hän vakuutti, ettei hän tarkoita väestön vaan rajojen siirtoa siten, että Israelin arabikaupungit liitetään PA:n hallintaan ja juutalaiskaupungit vihreän linjan itäpuolella liitetään Israeliin. Hän esitteli esimerkkejä vastaavista toimista maailmalla: Itä Timor, entinen Jugoslavia, ja Tsekkoslovakia. Hän tähdensi tarkoittavansa, että kansa muodostaa valtion siellä, missä se asuu.

LIEBERMAN pyrki oikaisemaan väärinkäsityksiä, miksi Israelin ja PA:n välinen konflikti on kestänyt Oslon sopimuksista huolimatta jo 17 vuotta. Hän sanoi 90 % sodista ja sodan uhreista II maailmansodan jälkeen johtuneen muslimien tai muslimivaltioitten keskeisistä konflikteista. Jordania miehitti Juudean ja Samarian ja Jerusalemin itäosat 1948 halliten niitä 1967 sotaan saakka, eikä kukaan puhunut Palestiinan valtion perustamisesta sinä aikana. Tämänkin luulisi todistavan, ettei kysymys ole ”setlementeistä” tai ”setlereistä”, vaan arabien sisäisistä erimielisyyksistä.
Edelleen hän totesi, että Israel solmi rauhan Egyptin ja Jordanian kanssa ”setlementeistä” huolimatta, ja 21 hyvinvoipaa juutalaisyhteisöä tuhottiin ja lähes 10 000 juutalaista asukasta pakkosiirrettiin Gazasta ja Samarian osista, jonka tuloksena saatiin Hamasin terrorihallitus ja tuhansien rakettien iskut juutalaiskaupunkeihin kuten Sderot Israelin alueella.

LIEBERMAN totesi, että syytökset, joitten mukaan konflikti Iranissa on seurausta selvittämättömästä tilanteesta Israelin ja PA:n välillä, mikä estää myös yhtenäisen kansainvälisen Iranin vastaisen rintaman muodostamiseksi, ei ole vain väärä vaan myös vastuuton. Hän esitteli, että samalla mitalla mitaten konflikti Pohjois-Koreassa, Sudanissa ja Afganistanissa on seurausta Israelin ja PA:n välisestä ongelmasta, mikä on mahdoton rinnastus.
HÄN totesi, ettei Iran tarvitse terrorijärjestöjä kuten Hamas, Islamic Jihad ja Hizbullah, mutta ne eivät eläisi ilman Iranin tukea. Näiden valtuuttamiensa edustajien kautta Iran pystyy tehokkaasti estämään rauhanponnistelut Lähi Idässä. Siksi Iranin kysymys täytyy pystyä ratkaisemaan ennen kuin pysyvä rauhantila on mahdollinen Lähi Idässä.
HÄN viittasi tunnepitoisiin kysymyksiin kuten Jerusalem ja sen pyhät paikat, joista sopiminen niihin liittyvien syvien tunnelatausten vuoksi vaatii aikaa ja huolellista harkintaa. Hän totesi, että osapuolten välisen täydellisen luottamuspulan vuoksi niiden ratkaiseminen kuten myös Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona ei ole mahdollista lyhyen ajan puitteissa, minkä johdosta pitkäaikainen tilapäissopimus on tarpeellinen.
LIEBERMANIN puhetta seurannut apulaisulkoministeri Danny Ayalon kehui puhetta sanoen sen olleen ”yhden parhaista kuulemistaan, täynnä näkemystä, viisautta ja rohkeutta”. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189573, http://newstopics.jpost.com/topic/Peace_Talks_2010

2. PÄÄMINISTERI Netanyahu kiirehti Liebermanin puheen jälkeen sanoutumaan irti siitä
todeten, ettei sitä oltu koordinoitu hänen kanssaan eikä se siten vastaa hänen käsityksiään. Pääministerin kansliasta tähdennettiin, että pääministeri yksin määrittelee valtion kannan ja hän johtaa rauhankeskusteluja palestiinalaisten kanssa. Sen mukaan hallitus käsittelee useita esiin nousseita näkökohtia, mutta ettei se ole tehnyt sitovia päätöksiä asiasta. Edelleen pääministerin kanslian mukaan ministerit usein esittävät erilaisia käsityksiä esillä olevista kysymyksistä, joskus aiheuttaen päänsärkyä pääministerille, mutta se kuuluu hallintotapaan.

PÄÄMINISTERIN kanslian tyynnyttelevistä lausunnoista huolimatta niiden taustalla on havaittavissa tietty suuttumus Liebermnille, että hän esitteli teesinsä aikana, jolloin suorien keskustelujen jatkuminen on vaakalaudalla. Abbas ilmoitti viimeksi eilen, että hän kävelee ulos keskusteluista Netanyahun kanssa, ellei rakennuskieltoa jatketa Juudeassa ja Samariassa. Kansliasta kuitenkin todetaan, ettei sillä ole mahdollisuuksia kärjistää tilannetta Liebermanin ja hänen edustamansa puolueen Israel Beitenu kanssa hallitusyhteistyön jatkumiseksi. Netanyahu on todella kahden tulen välissä, sillä Labour-puolue uhkaa erota hallituksesta, elleivät rauhankeskustelut jatku.

LIEBERMAN puolusti puhettaan selittäen yksityiskohtaisesti, että hänen kantansa kysymykseen rauhasta on kaikkien tiedossa. Hän hyökkäsi varsinkin puolustusministeri Ehud Barakia vastaan, joka syytti Liebermanin esitelleen YK:n puheessaan näkökohtia, jotka eivät ole hallituksen politiikan mukaisia. Lieberman totesi, että edellisellä viikolla Barak esitti Jerusalemin jakamista, eikä kukaan syyttänyt häntä poikkeamisesta hallituksen politiikasta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189603

3. HAMAS-JOHTAJA Mahmoud Zahar selvitteli Gazan yliopiston opiskelijoille pitämässään luennossa, että Jasser Arafat henkilökohtaisesti kehotti Hamasia aloittamaan terrori-iskut israelilaisia vastaan vuoden 2000 Camp David huippukokouksen epäonnistuttua.
”Presidentti Arafat antoi ohjeet Hamasille tehdä lukuisia sotilaallisia operaatioita juutalaisen valtion sisällä todettuaan, että hänen neuvottelunsa Israelin hallituksen kanssa olivat epäonnistuneet”, hän kertoi Gazassa pitämässään luennossa.
Zahar ei selvittänyt lähemmin, miten ja mihin aikaan Arafat antoi kehotuksensa ”sotilaallisiin operaatioihin”, joista useimmat olivat itsemurhaiskuja israelilaisia siviilejä vastaan. Hän kuitenkin tähdensi, että ne aloitettiin Camp Davidin keskustelujen epäonnistuttua.

TÄMÄ on ensimmäinen kerta, kun Hamasin johtaja tunnustaa, että Arafat antoi sille kehotuksen aloittaa terrori-iskut Israelissa. Tähän saakka on uskottu, että hän kehotti vain Fatahin ”sotilaallisia elimiä” aloittamaan väkivaltaisuudet. Useiden todisteiden mukaan Arafat komensi Fatahin alajärjestön Al-Aksa Marttyyrien Prikaatit aloittamaan terrori-iskut havaittuaan, ettei silloinen Barakin johtama hallitus täyttänyt kaikkia hänen vaatimuksiaan.
ZAHAR väitti luennossaan, että Arafat teki suurimman virheensä aloittaessaan keskustelut Israelin kanssa, ja sen vuoksi hänet teloitettiin. Hän esitti vaatimuksen Mahmoud Abbasille vetäytyä välittömästi pois neuvotteluista Israelin kanssa. Hän väitti edelleen, että PA:n yhteistoiminnan vuoksi IDF:n kanssa joukko Hamasin turvallisuusmiehiä on eliminoitu.
Zahar totesi, että Hamasilla on entistä paremmat mahdollisuudet hankkia aseistusta seuraavien taistelujen valmistelemiseksi. Toiseksi hän sanoi kasvavan joukon palestiinalaisnuoria todenneen, että aseellinen taistelu on ainoa tapa hoitaa asioita Israelin kanssa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189574

4. KORKEIN OIKEUS vahvisti alemman oikeuden tekemän päätöksen jonka mukaan 10 dunamin maapala Nablus-kadun länsipuolella kuuluu juutalaisille heidän esittämiensä dokumenttien mukaan. Aiempi oikeuskäsittely vahvisti kadun itäpuolella olevan kolmen tontinomistusoikeuden juutalaisille ns. Shimon HaTzadik kadulla, jonka omistuksesta syntyneet mielenosoitukset ovat jatkuneet viikosta toiseen. Niiden kiihottajina ja johtajina toimivat Israelin ja ulkomaiset vasemmistolaiset ja anarkistit, jotka vastustavat juutalaisten laillisia oikeuksia maahan ja kiinteistöihin, jotka he menettivät Jordanian miehitettyä alueet ja karkotettua kaikki juutalaiset. Alue sijaitsee Sheikh Jarrah lähiössä Jerusalemin itäosassa.
Korkeimmalle oikeudelle esittämiensä dokumenttien mukaan juutalaiset saivat 10 dunamin alueen haltuunsa maakaupalla 1892.
Alueella asuu n. 30 arabiperhettä, joitten muuttaminen alkanee heidän vuokrasopimustensa päättyessä syyskuun 30. päivänä. Heitä tuskin häädetään asunnoistaan välittömästi, mutta epätietoisuus tulevasta painaa raskaana heidän yllään. Alueen omistaja sanoo aloittavansa rakentamisen alueella saatuaan ensin suunnitelmansa hyväksytettyä eri asteissa, mikä voi vielä kuukausia tai vuosia Israelin byrokratian rattaissa. Ensimmäiset asukkaat saivat muutto-määräyksensä pari kuukautta sitten. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189577

5. ENGLANNIN turvallisuusviranomaiset kertoivat anonyymisti asian arkaluonteisuuden vuoksi, että he ovat paljastaneet todennäköisen terrorisuunnitelman, jonka mukaan iskuja suoritettaisiin Lontoossa ja Pariisissa ja ehkä myös Berliinissä. Pariisin Eiffel-torni on jouduttu tyhjentämään kahdesti turisteista tuntemattoman puhelinsoittajan kerrottua, että torni on miinoitettu. Etsinnöissä ei 324 metriä korkeasta tornista löydetty mitään poikkeavaa.
Terrorisuunnitelman laatija on luultavasti Al-Qaidan Pohjois-Afrikan osasto, joka haluaa iskeä Ranskan runsaasti asutuille alueille. Varoitus annettiin sen jälkeen, kun todettiin, että Al-Qaida Islamic Maghreb (AQIM) oli siepannut syyskuun 16. päivänä viisi ranskalaista ja kaksi afrikkalaista Nigerin pohjoisosassa. Ranskan parlamentti äänesti ”burga-tyyppisen” asusteen käyttämiskiellosta julkisuudessa, minkä johdosta Maghreb antoi varoituksia vastatoimista.
Edellinen varoitus iskusta Eiffel-tornia vastaan annettiin 14. syyskuuta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189607

6. UUTISOTSIKOITA
- Shaul Mofaza sanoo, että Kadima voisi liittyä hallitukseen otollisissa olosuhteissa. Puheenjohtaja Livnin kanta on kielteinen, hän sanoo puolueen kannattavan hallituksen rauhansuunnitelmia sen ulkopuolelta.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189578
- Pääministeri sanoo osallistuvansa Pariisin huippukokoukseen, jonne presidentti Sarcozy kutsui Abbasin, Netanyahun sekä Egyptin presidentti Mubarakin. Abbas ei ole kertonut osallistumisestaan, hän odottaa maanantaina pidettävän arabiliiton kokouksen päätöstä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189575
- Vuoden sisällä muutamat alueet saavat bussipysäkeilleen aurinkokennojen voimalla toimivat digitaalitaulut, joissa kerrotaan bussin tuloaika. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189586
- Naiset protestoivat Mea Shearimissa toteutettavaa järjestelmää, joissa naiset ja miehet kulkevat omalla jalkakäytävällään. Naisjärjestöjen protestimarssi toteutetaan tänään Shimhat HaTorah juhlan aattona, jolloin järjestetään Jerusalemissa perinteinen marssikulkue historiallisine ja perinteisine laitteineen ja tunnuksineen. Poliisi varoittaa marssijoita menemästä liian lähelle Kikar Hashabbat aukiota, josta Mea Shearim alkaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189585
- Amnesty International kehottaa kansainvälistä rikosoikeutta (ICC) aloittamaan oikeustoimet sotarikoksista epäiltyjä IDF:n upseereita ja poliittisia johtajia vastaan Gazan cast lead sodan aikana. PA on antanut Amnesty Internationalille oikeuden toimia syyttäjänä sen asemesta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189595
- Iran alkaa olla toivoton sen teollisuutta raatelevan Styxnet malworm viruksen kanssa, koska se ei vain leviä vaan muuttaa muotoaan. Iranin viranomaiset ovat pyytäneet ulkomaisia asiantuntijoita avustamaan viruksen nitistämiseksi. Viranomaiset uskovat, että virusta ohjaillaan ulkopuolelta ja että sen asettajilla on mahdollisuus rajoittaa sen toimintaa ja poistaa kokonaan niin halutessaan. http://www.debka.com/article/9050/
- Terrorinuhrien järjestön Almagor johtaja Meir Indor oli palaamassa vaimonsa ajamassa autossa Öljyvuorelta perinteisestä Hoshanah Raba aikaisin keskiviikko-aamuna. Heidän autonsa jäi liikenneruuhkaan, ja arabeja täynnä oleva auto kiilasi heidän eteensä. Varoituksetta joukko arabeja hyökkäsi heidän autonsa kimppuun metalli- ja puukartuin varustettuina alkaen hakata sitä tuhoten sen korjauskelvottomaksi. Meir Indorin vaimo pystyi jatkamaan ajoaan selvittyään hyökkäyksestä ja ajoi suoraan sairaalaan, jossa hänen miehensä päähän saamia haavoja hoidettiin. Hyökkäykseen osallistui poikia läheisestä Al Tur koulusta, joka on Israelin opetusministeriön valvonnassa. Tämä on herättänyt kysymyksen, miten oppilaita Al-Tus koulussa opetetaan Israelin kustannuksella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139821
- EL AL esti YK:n Siinain joukoille tarkoitettujen maamiinojen lastaamisen matkustajakoneeseensa Toronton Prearson kentällä Kanadassa. YK:n edustaja väittää, että miinat olivat harjoitusmiinoja ilman räjähteitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139809
Tiedoksi:
Vieras

#506 PERJANTAI 01.10.10

01.10.2010 16:19

1.Obaman hallituksen taholta kielletään, että se olisi antanut lupauksia useista eduista,
jos Israel suostuu jatkamaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen rakennuskieltoa vielä kahden kuukauden ajan. Torstaina julkisuuteen päästetyn tiedon mukaan Obama lähetti Netanyahulle kirjeen, jossa hän lupasi USA:n tukevan IDF:n joukkojen valvontaa Jordanjoen-laaksossa, hyväksyä Israelin turvallisuusvaatimukset mukaan lukien aseitten salakuljetuksen estäminen PA.n alueille sekä terroristien soluttautuminen Israelin puolelle. Lisäksi kirjeessä luvattiin yhteistyötä turvallisuuskysymyksissä sekä lisätä 3 miljardin apupakettia Israelin puolustuskyvyn nostamiseksi. Kirjeessä luvattiin taivuttaa Israel ja arabimaat keskusteluun alueellisesta turvallisuusarkkitehtuurista Iranin aiheuttama uhan alla. Yksi lupaus oli, että USA estää veto-oikeudellaan Israelille epäedulliset julkilausumat YK:ssa ja sen elimissä.
Kirjeestä kertoi julkisuudessa David Makovsky Washingtonin Lähi Idän politiikan Instituutista.

Obaman hallitus ei halua kommentoida asiaa eikä Netanyahun kanslia myöskään anna julkista kommenttia. Obaman hallituksen edustaja vihjaili, että tällaisia ”täkyjä” on voitu suunnitella tarjottaviksi Netanyahulle, mutta ettei ole aika julkistaa niitä, koska keskustelut kiellon jatkamisesta ovat kesken.
Israelin poliitikot uskovat, että kirje on lähetetty Netanyahulle, joka on hylännyt Obaman tarjouksen. Varsinkin Kadiman parista Netanyhaua syytetään ”Israelin oikeiston hyväksi tehdystä kansallisesta halvaannuttamisesta hylättyään Obaman ennen kuulumattoman edullisen tarjouksen Israelin kansan ja sen turvallisuuden kustannuksella”.
Toinen Kadiman edustaja syyttää Netanyahua ahtaasta poliittisesta pelistä.
Olkoon totuus mikä tahansa, Mitchell kielsi tällaisen kirjeen olemassa olon. Toiseksi on todella sääli, että kysymys Israelin turvallisuudesta ja tulevaisuudesta on pudonnut huutokauppatasolle, jossa panoksia nostetaan tarpeen mukaan.
Likudin parissa Netanyahua kehotettiin odottamaan USA:n seuraavaa presidenttiä, joka valitaan sen jälkeen, kun Obama on äänestetty ulos, ja joka ei painosta Israelia.

PA uudisti vaatimuksensa rakennuskiellon jatkamiseksi. Mitchell neuvotteli PA:n johdon kanssa torstaina kahden tunnin ajan. Erekat kutsui keskusteluja kaiken kattaviksi.
”Israelin hallitus pitää käsissään avainta keskustelujen jatkamiseksi. Olemme toistamiseen pyytäneet Israelin hallitusta keskeyttämään ”setlementtien” rakentamisen, myös luonnollisen kasvun osalta, jotta rauhanprosessi saisi ansaitsemansa mahdollisuuden. Toivomme USA:n hallituksen ja kansainvälisen yhteisön pystyvän painostamaan Israelia täyttämään sille asetetut velvoitteet, varsinkin ”setlementtien” rakentamisen osalta.”
MITCHELL sanoi Abbasin tapaamisen jälkeen, että Washington on entistä päättävämpi pyrkimyksissään rauhan saavuttamiseksi. ”Jatkamme ponnisteluja yhteisen maaperän löytämiseksi, jossa suorat keskustelut voivat jatkua tavalla, jotka toivoaksemme johtavat kahden valtion ratkaisuun Obaman näyn mukaisesti kestävän rauhan savuttamiseksi Lähi Idässä, mikä on ponnistelujemme ensisijainen päämäärä. Tämä tarkoittaa kahden valtion ratkaisun löytämistä palestiinalaisten ja Israelin välillä molempien kansojen turvallisuuden ja hyvinvoinnin hyväksi.”
Pääministeri Netanyahu toisti omaa päättäväisyyttään jatkaa rauhankeskusteluja PA:n kanssa rauhansopimuksen solmimiseksi monista vaikeuksista huolimatta.
Myös EU:n ulkopolitiikan johtaja Catherine Ashton esitti toimistovirkailijan ymmärryksellä oman kehotuksensa rakennuskiellon jatkamiseksi keskustelujen pelastamiseksi.
Mitchell ja Ashton tapaavat Netanyahun Kesareassa tavattuaan ensin Abbasin voidakseen vaikuttaa vielä kerran rakennuskiellon jatkamisen puolesta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189833

2. ARABILIITON edustaja Ahmed Eissa kertoi AFP:n journalistille, että arabiliitto siirtää maanantaiksi suunnitellun kokouksensa keskiviikkoon 06.10.2010. Tämän tarkoituksena on antaa Abbasille aikaa jatkaa keskusteluja asiasta. Arabiliiton toisen edustajan mukaan, joka ei halua nimeään julkisuuteen asian arkaluonteisuuden vuoksi, sanoo siirron johtuneen siitä, että arabimaat eivät ole vielä löytäneet yhteistä linjaa, miten suhtautua nykyiseen tilanteeseen.
SAUDI ARABIAN ulkoministeri Saudi al-Feisal sanoo, että totuuden hetki on käsillä, ja että ”vaihtoehto rauhanprosessin jatkumiselle on liian pelottava edes kuviteltavaksi”. Hän vaati rakennuskiellon jatkamista, koska jatkuva rakentaminen ”setlementeissä” saa aikaan uusia tosiasioita maankamaralla, mitkä saattavat neuvottelut tarkoituksettomiksi.

PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas jatkaa tinkimätöntä linjaansa vaatien rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin ehtona keskusteluille.
Abbasin tapa kiertää päätöksen tekoa alkaa muistuttaa ilkikurista operettia, jossa esiintyjät esittävät merkityksettömiä repliikkejään, joita kukaan ei ota todesta.
Israelin tarkkailijat ovat yhä enemmän katsoneet Abbasin luotettavuuden menettävän loputkin uskottavuudestaan myös kansainvälisesti.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189767, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139808

3. PA:n antaman käskyn mukaan arabien työskentely juutalaisyhteisöissä ja -yhtiöissä on kielletty, jonka rikkomisesta joutuu vastaamaan sakon tai vankilantuomion muodossa. Tämä ei kuitenkaan estä satojen palestiinalaisten virtaamista viime viikolla alkaneille juutalaisten rakennustyömaille Juudeassa ja Samariassa. Arabirakentajat eivät mielellään puhu journalisteille, mutta sen he kertovat, että ”oma suu on lähempänä kuin PA:n kohtuuttomat ja rasistiset päätökset”. (rasismi-sana on oma lisäykseni)

Gush Etzionon alueneuvoston puheenjohtaja Shaul Goldstein kertoo, että arabityöntekijöitä uhataan viiden vuoden vankeudella, jos he menevät töihin juutalaisten rakennuksille lokakuun 1. päivän jälkeen. Hän sanoi, että todellinen yhteistoiminta alkaa ja toteutuu täällä, ja että rakentamisen jatkuminen on yhtä hyvin juutalaisten kuin arabien kiinnostuksen kohteena. Niiden jatkuminen hyödyntää molempia, mutta PA pyrkii poliittisen päämääränsä vuoksi sabotoimaan kaiken yhteistoiminnan. Kaikkein pahinta tässä on se, että Euroopan ja USA:n nykyinen ”lempilapsi” pääministeri Salaam Fayad on aktiivisesti mukana sabotoimassa kaikkia yhteistoiminnan muotoja ja polttamassa tuotteita, joita arabityöntekijät valmistavat juutalais-yhteisöissä.
Goldstein kertoi esimerkkinä, että Neve Danielin yhteisön järjestämään rakennustöiden aloittamisjuhlaan (barbeque) osallistui 80 arabityöntekijää ja 40 juutalaista asukasta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3961637,00.html

4. KAIROSTA tulleiden tietojen mukaan arabiliitto harkitsee viedä Israelin kieltäytyminen rakennuskiellon jatkamiseksi Juudeassa ja Samariassa YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn. Tämä voi olla liiton viimeinen epätoivoinen yritys saada suorat rauhankeskustelut jatkumaan niiden tielle nousseen mitättömän esteen vuoksi. Raportissa vihjataan, että arabien halukkuuteen viedä asia turvallisuusneuvostoon vaikutti ulkoministeri Liebermanin YK:ssa pitämä puhe, jossa hän arvioi rauhankeskustelujen onnistumisen mahdollisuutta lähes olemattomaksi ja joka tapauksessa Israelille vahingolliseksi esittäen oman dramaattisen suunnitelmansa aluevaihdoista pakottamatta asukkaita muuttamaan kodeistaan. Vaikka Israelin poliittinen vasemmisto on tuominnut Liebermanin puheen kapinallisena ja vaativat hänen erottamistaan, sillä on myös kannattajansa, jotka ovat tajunneet Oslon sopimusten kohtalonomaiset seuraukset Israelille 1500 kuolinuhrin ja tuhansien eliniäkseen vammautuneiden muodossa. Eräs kommentaattori totesi, että presidentti Shimon Peres on yksi kuuluisimmista ulko-ministereistä, joka pääministerinsä selän takana neuvotteli Oslon sopimukset Beilinin kanssa Rabinin tietämättä ja asettamalla valmiit sopimukset hänen eteensä tavalla, jota Rabin ei voinut hylätä vaan alistui siihen.
Artikkelissa arvioidaan, että turvallisuusneuvoston päätöksellä tuskin on suurta merkitystä asian ratkaisemiseksi, mutta aikaa sillä voitetaan. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/arab-league-may-bring-settlement-freeze-debate-to-un-1.316513
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3962227,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
- Kadiman puheenjohtaja Tzipi Livni sanoo, ettei Kadima pelasta hallitusta Liebermanilta. (JP)
- Iran ilmoittaa, ettei Bushehrin ydinvoimalan aloittaminen johdu tietokoneviruksesta eivätkä sen tietokoneet ole saaneet tartuntaa. Voimalan alkamista on kuitenkin siirretty kahdella kuukaudella syytä ilmoittamatta. Elokuun 21. päivänä voimalan avajaisjuhlissa varapresidentti Ali Akbar Salehi ennusti, että voimalan uraanisauvojen asentaminen paikoilleen kestää pari viikkoa. Tämä venäläisten lopulta valmiiksi rakentama 1000 megawatin ydinvoimala alkaa tuottaa sähköä aikaisintaan 2011 alussa. Venäjä toimittaa voimalan polttoaineen ja Iran toimittaa käytetyt uraanisauvat sinne. Iran ilmoitti sunnuntaina, että stuxnet virus oli saastuttanut tuhansia yksityisten omistamia tietokoneita ja joitain Bushehrin henkilökunnan ATK-laitteita, mutta että Bushehrin tietokoneet ovat puhtaat.
- Israelin Saksassa valmistamat sukellusveneet eivät saa enää tehdä sukelluskokeita Norjan edustalla. Israelin merivoimat saavat yhden huippuun kehitetyn Dolphin veneen 2011 alussa Howaldswerke Deutsche Werft (HDW) rakennustelakalta Kielissä. Sen sisaralus valmistuu 2012.
- http://www.haaretz.com/print-edition/news/israel-bound-submarines-banned-from-testing-in-norway-s-waters-1.316518
- Israelin arabit julistivat yleislakon lokakuun 2000 murhenäytelmän muistoksi, jolloin Israelin poliisi ampui 13 mieltään osoittavaa arabia. http://www.haaretz.com/news/national/israeli-arabs-declare-general-strike-in-memory-of-13-killed-in-october-2000-riots-1.316594
- PA:n hiilivoimalat ovat saastuttaneet ilman Israelin puolella aitaa, mutta tilanteeseen luvataan korjaus uusien voimaloiden mukana. http://www.haaretz.com/print-edition/news/polluting-palestinian-charcoal-wafting-west-of-the-green-line-1.316525
- Dubain poliisipäällikkö syyttää, että Mossad on häntä vastaan tehtyjen uhkausten takana, joissa häntä kehotetaan katsomaan taakseen puhuessaan Hamas-johtajan murhasta. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/dubai-police-chief-says-mossad-behind-death-threats-1.316449
- Obaman neuvonantaja, kansliapäällikkö Emanuel Rahm aikoo jättää työpaikkansa tänään. Häntä seurannee David Axelrod. Onkohan niin, että rotat jättävät ajoissa tuomitun laivan? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139833
- Gilad Shalitin vanhempi veli antoi kirjeen Punaiselle Ristille toimitettavaksi veljelleen Giladille, jota Hamas on pitänyt panttivankinaan epäinhimillisissä oloissa kesäkuun 16. päivästä 2006 lähtien eikä salli kenenkään vierailla hänen luonaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139822
Tiedoksi:

#507 SUNNUNTAI 03.10.10

03.10.2010 21:20

1. OBAMAN hallitus harkitsee yleisen varoituksen antamista kansalaisilleen välttää julkisia paikkoja Euroopan maissa. Varoituksen kärjessä ovat Englanti, Ranska ja Saksa sekä viimeksi myös Ruotsi, joihin maihin al-Qaida on antanut verhottuja uhkauksia välittömistä pommi-iskuista. Al-Qaidan uhkauksia ovat tukeneet pari siepattua tekstiviestiä, epäiltyjen kuulusteluissa antamat tiedot sekä al-Qaidan kaksi 24 tunnin sisällä antamaa video-esitystä, joissa arabimaita kehotetaan auttamaan Pakistanin tulvien uhreja – ensimmäisen kerran, kun al-Qaida puuttuu luonnon onnettomuuksiin – mutta videonauhojen uskotaan sisältävän salaisia koodeja asiamiehilleen maailmalla.

USA:N ulkoministeriön uskotaan antavan varoituksensa sunnuntaina. USA:n kansalaisia kehotetaan välttämään suosittuja turistipaikkoja, liikennelaitoksia sekä muita vastaavia tiloja uusien uhkausten vuoksi. Ulkoministerin edustaja J P Crowley kieltäytyi antamasta yksityiskohtia, mutta sanoi Obaman hallituksen seuraavan tilanteen kehittymistä ja al- Qaidan uhkausten toteutumista suojellakseen kansalaisiaan.
EUROOPAN maitten viranomaiset uskovat, että USA:n varoitus annetaan yleisin termein. Epäiltyjen listalla on 8 saksalaista ja kaksi brittiveljestä, joiden uskotaan sekaantuneen al-Qaidan suunnittelemiin samanaikaisiin iskuihin useassa Euroopan maan pääkaupungissa.
Pakistanista tulleet tiedot kertovan al-Qaidan suunnitelmien olevan alkuasteella, mutta se on pyytänyt Euroopassa olevia asiamiehiään avustamaan iskujen järjestelyissä. (JP)
DEBKAFILE arvioi artikkelissaan, että al-Qaisa voi käyttää iskuissaan samantapaisia kommando-iskuja kuin Mumbain iskuissa Intiassa marraskuussa 2008, joissa ainakin 174 ihmistä sai surmansa. Surmattujen joukossa oli kuusi israelilaista.
http://www.debka.com/article/9060/

2. PLO antoi selvän tiedon maailman medialle, ettei se halua neuvotella Israelin kanssa, vaan kaikki keskustelut ja sopimukset kulkevat USA:n kantta. Obaman nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell antoi vielä ennen lähtöään maasta positiivisen lausunnon, jossa hän sanoo rauhan olevan käden ulottuvilla. Kuitenkin hänen käymänsä keskustelut PA:n ja Israelin johdon kanssa antoivat nahkapäätöksen, mitään ei saatu sovittua. Mitchell lentää Kairoon ja Qatariin sekä sunnuntaina Ammaniin.

PLO:n toimenpaneva komitea päätti kokouksessaan lauantai-iltana, että se kehottaa PA:n neuvottelijoita pidättymään keskusteluista Israelin kanssa. PA:n edustajat kertoivat syyksi sen, ettei Israel suostunut jatkamaan rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä, mitä he pitävät ”selvänä osoituksena siitä, ettei Israel halua rauhaa vaan käyttää keskusteluja siitä jatkaakseen entistä politiikkaansa ”setlementtien” rakentamiseksi ja laajentamiseksi saadakseen näin lisää todisteita maaperälle” (facts on the ground).
PLO:n päätös antaa kuitenkin mahdollisuuden porsaanreiälle, jos USA:n hallitus löytää jonkin uuden formulan, jolla rakennuskieltoasia voidaan sivuuttaa. Toisin sanoin, PA ei uskalla istua tuleen omilla housuillaan vaan kehottaa USA:ta tekemään sen PA:n puolesta.
PA:n edustajana toiminut Yasser Abed Rabbo sanoi asian näin: ”PA:n johto vahvistaa, että keskustelujen uudelleen jatkaminen vaatii toisiinsa liittyviä askeleita, joista ”setlementtien” toiminnan jäädyttäminen on ensimmäinen.” Hän jatkoi lukien ennalta laadittua lausuntoaan, että Israel on syypää keskustelujen keskeytymiseen.
Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah kertasi Rabbon lausuntoa lisäten, että se edustaa myös Abbasin kantaa, eikä keskusteluja käydä ”setlementtien rakentamisen varjossa”.

PÄÄMINISTERI Netanyahu pyysi palestiinalaisia hautaamaan sotakirveensä ja tulemaan neuvottelupöytään, jossa erimielisyydet on mahdollista sovittaa. Hän viittasi 17 vuoden aikaan, jolloin PA.n johto on vaihtelevalla menestyksellä pitänyt yhteyttä Israelin hallitusten kanssa. Hän vakuuttaa, että suunnitellut 1700 asuntoyksikön rakentaminen ei muodosta estettä rauhankeskusteluille. Myös Barak intosi vielä uskoa keskustelujen jatkumiseen. Yllättäen Egyptin ulkoministeri Gheit arvosteli PA:n kielteistä kantaa kehottaen sitä aloittamaan keskustelut Israelin kanssa Palestiinan valtion rajoista.
Hamasin ulkoasiain johtaja Khaled Mashaal puhui Damaskokosessa massavihkiäisissä, joissa 700 paria solmivat irralliset nyörit yhteen, että Israelin vaatimus juutalaisesta valtiosta on salakavala hyökkäys palestiinalaisia kohtaan, ja että Israel pelkää uutta palestiinalaissukupolvea.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/palestinians-say-no-peace-talks-without-settlement-curbs-1.316755, http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189956

3. HALLITUKSEN sisällä Labour-puolueen ministerit terveys- ja sosiaaliministeri Isaac Herzogin suulla kehottavat Netanyahua kokoamaan joko 30-ministerin hallituksensa tai septetin käsittelemään kiireellisesti PA:n esittämää uhkavaatimusta rauhankeskustelujen keskeyttämisestä ellei Israel lopeta rakentamista Juudeassa ja Samariassa. Hänen lausuntoonsa sisältyi verhottu uhkaus hallituksen sisäisen rakenteen muutoksista, joko Labourin vetäytymiseksi hallituksesta tai sen laajentamisesta Kadiman suuntaa, mikä vahvistaisi hallituksen vasemmistosuuntausta.

HERZOG uskoo, että Israelin, PA:n ja USA:n yhteisten ponnistelujen kautta on mahdollista sovittaa syntyneet erimielisyydet ja löytää yhteinen sävel.
Labour-puolueen puheenjohtaja Ehud Barak ei suoraan uhkaillut puolueensa poistumisella hallitusyhteistyöstä, jos keskustelut PA:n kanssa siirtyvät, mutta se on ollut yhtenä hänen painostuskeinoistaan. Hän tietää, ettei Netanyahulla ole varaa menettää Labourin kannatusta, vaikka Barakin esitykset mm. Temppelivuoren kansainvälistämiseksi ovat pahoin vastoin Netanyahun mielipiteitä. Varsinkin Israel Beiteinun taholta kritisoidaan Barakin selvästi PA:lle myönteisiä lausuntoja, koska ne heikentävät hallituksen asemaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189958

4. SYYRIAN presidentti Bashir Assad sai Iranin vierailunsa aikana presidentti Mahmoud Ahmadinejadin käsistä ”Iranin korkeimman kunniamerkin suosion osoitukseksi siitä tuesta, mitä Syyria ja antanut Hizbullahille ja Hamasille”. Assad sanoi puheessaan, että USA käyttää rauhankeskusteluja PA:n ja Israelin välillä vain vahvistaakseen omaa asemaansa viitaten samalla Obaman horjuvan aseman vahvistamiseen, mikä sekin tarvitsee tukea. Hänen lausuntonsa ei juuri anna toivoa nopeasta Lähi Idän laajemmasta rauhansopimuksesta. Israelin hallituksen taholta valitetaan, ettei vierailun yhteydessä saatu positiivisia yllätyksiä. ”Teheranin ja Damaskoksen välillä vallitseva akseli on suurin huolenaihe ja epävarmuustekijä alueella. Emme usko ihmisten vaalivan mitään haavekuvia tämän liiton luonteesta”.

Assadin vierailu Teheranissa tapahtui kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Ahmadinejad kävi Damaskoksessa vahvistamassa valtioitten välisiä suhteita, joita Saudi Arabia on pyrkinyt heikentämään vetääkseen Syyrian pois Iranin talutushihnasta.
Assad ei antanut juuri mitään mahdollisuuksia rauhankeskustelujen jatkumiseksi Israelin ja PA:n välillä, koska ”niiden tarkoituksena on vain vahvistaa Obaman hallituksen asemaa”. Syyrian ulkoministeri Walid Moallem sanoi the Wall Street Journalin haastattelussa, että ehtona keskustelujen jatkumiselle on, että Israel jatkaa rakennuskieltoa.
Syyriassa päämajojaan pitävät terrorijärjestöt ovat yksimielisesti tuominneet Obaman hallituksen painostuksesta alkaneet suorat keskustelut Israelin ja PA:n välillä.
Iranin virallisen TV:n julkistaman Ahmadinejadin lausunnon mukaan Iran ja Syyria vahvistavat ja laajentavat vastarintaa (millä tarkoitetaan aseellista taistelua) alueella. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189965

5. UUTISOTSIKOITA
- Israel ilmoittaa Libanonille, että Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin vierailu Israelin rajalla on provokaatio. Ahmadinejad sanoi haluavansa mennä rajalle, missä turvallisuusaita jättää pienen palan Israelin maata Libanonin puolelle, ja heittää kiven symbolisesti Israelin puolelle. Hän vierailee Libanonissa ensi keskiviikkona ja torstaina ja käy Bint Jbeil ja Maroun al-Ras kylissä muutaman kilometrin päässä Israelin rajasta. Sieltä haluaa mennä rajanpintaan kivenheittelyä varten. Israel on virallisesti pyytänyt useita maita, että ne painostaisivat Libanonin hallitusta estämään tämän provokaation. Hizbullahin välit Jordanian ja Saudi Arabian kanssa ovat hyvin jännittyneet, koska Jordania ja saudit tukevat sunni-muslimijoukkojen koulutusta Libanonissa. http://www.haaretz.com/print-edition/news/israel-to-lebanon-ahmadinejad-visit-to-israel-border-will-be-a-provocation-1.316784
- Rajapoliisit surmasivat arabimiehen, joka ylitti turva-aidan Hebronin ja Jerusalemin välillä ja yritti siepata poliisin aseen tämän pyrkiessä pidättää hänet. Palestiinalaiset usein pyrkivät töihin Jerusalemiin, eikä heitä pidetä terroristeina, mutta poliisin aseen sieppaaminen todistaa toista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139845
- Pääministeri Netanyahu harkitsee uuden suunnitelman esittämistä, jonka mukaan Israel jatkaa rakentamista Juudeassa ja Samariassa, mutta hyvin rajoitetusti ja tarkan valvonnan alaisena. Toiseksi uutiset kertovat, että Netanyahu esittänee suunnitelman, jonka mukaan juutalaisasukkaat territorioissa voisivat jatkaa elämäänsä PA:n hallinnon alaisina. Israelin viranomaiset tähdentävät, että Israel on rakentanut vain 4-5 %:n alueella Juudeassa ja Samariassa, mikä ei millään tavoin vaikeuta mahdollista Palestiinan valtion toimintaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139839
- Iranin teollisuutta ja asevoimia runnellut stuxnet virus on epäilyjen mukaan Israelin laatima. Tätä tukee viruksen tekstiosassa sana myrtle, latinaksi myrtus, hepreaksi hadash, joka oli kuningatar Eshterin tyttönimi. Debkafile arvioi, että se voi myös viitata succot-seremonioissa käytettyyn myrtle-kasviin. http://www.debka.com/article/9058/
- Tel Avivin vuotuisiin tanssifestivaaleihin osallistuu 12 kansainvälistä tanssijaryhmää. Esitykset pidetään Suzanne Dellal keskuksessa lokakuun 4.-30. päivien välillä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3960222,00.html
- 12 sotilasta on syytettyinä ihmiskilpien käyttämisestä Gazan cast lead operaation aikana pelätessään kohteitten olevan miinoitettuja. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/idf-soldiers-convicted-of-using-11-year-old-as-human-shield-in-gaza-1.316867
- Israelin ja PA:n viranomaiset sanovat, että George Mitchell antoi aivan liian positiivisen kuvan keskusteluista Netanyahun ja Abbasin välillä Washingtonissa. Abbas syyttää, ettei Netanyhau halunnut keskustella muusta kuin turvallisuudesta. Sekä israelilaiset että ulkomaiset diplomaatit sanovat, että mahdollisuudet onnistuneille rauhankeskusteluille ovat heikot, vaikka rakennuskieltoasia ratkeaisikin. http://www.haaretz.com/print-edition/news/diplomats-mitchell-misrepresented-initial-success-of-peace-talks-1.316790
- USA tukee PA:n suunnitelmia lentokentän rakentamiseksi Jerusalemin ja Jordanjoen laakson välille Buqyan kylään. Varojen keräys kentän rakentamiseksi on meneillään. Asiasta kertova WND mainitsee myös, että keskusteluja Obaman tarjoamista erikoiseduista Israelille rakennuskiellon jatkamista vastaan jatketaan. Artikkelissa mainitaan Netanyahun esitys juutalaisasukkaista Palestiinan valtion sisällä. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=210137
Tiedoksi:
Vieras

#508 MAANANTAI 04.10.10

04.10.2010 14:29

1. OBAMAN tarjous Netanyahulle, jota ei pitäisi olla olemassakaan ja jota voisi pitää
ylimääräisenä voiteluna normaalisuhteitten ohella, pysyy sitkeästi uutisotsikoissa. Obama pyrkii antamaan kuvan, että hänen pääasiallinen tarkoituksensa on saada rauha Israelin ja PA:n välille ja sitä kautta koko Lähi Idän alueelle, mutta poliittiset tarkkailijat näkevät siinä kaikkea muuta. He huomauttavat, että kahden kuukauden lisäaika rakennuskiellon jatkamiseksi auttaisi mukavasti Obaman vaalikampanjaa marraskuun toisen päivän välivaaleja varten, minkä Syyrian ja Iranin presidentitkin huomioivat äskeisen tapaamisensa aikana Teheranissa.

JP:N kolumnisti Gill Hoffman kertoo artikkelissaan, että pääministeri Netanyahu on aloittanut kampanjan saadakseen Likudin ministerijäsenet tukemaan USA:n tekemää tarjousta, jolla Israelin saamia etuisuuksia - tai lupauksia niistä – vastaan rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä jatketaan kahden kuukauden ajaksi. Hoffman muistuttaa, että tarjoukseen kuuluu lupaus IDF:n kehittäminen edelleen, IDF:n pysyminen Jordanjoen laaksossa epämääräisen ajan Juudean ja Samaria luovuttamisen jälkeen sekä lupaus olla pyytämättä rakennuskiellon jatkamista tämän jälkeen. Lisäksi siihen kuului muutamia muita lupauksia, kuten se, että USA estää Israelille epäedullisten päätösten syntymisen YK:n turvallisuusneuvostossa, joita Hoffman ei mainitse.
TARKKAILIJAT kuten Barry Rubin huomauttavat, että Obaman lupaus tukea Israelin puolustusvoimia sekä Israelin asemaa YK:ssa antaa aiheen epäillä, ettei USA toimisi täten ilman erikoisjärjestelyjä, kuten se on tähän saakka tehnyt. Tämä herättää epäilyksiä, että Obama todella suunnittelee Israelin politiikkansa radikaalia muutosta perinteisen liittolaisensa tappioksi – tai on jo toteuttamassa uutta suuntausta. Lienee totta erään diplomaatin toteamus, ettei ulkopolitiikassa ole ystäviä, vain liittolaisia, joita hyödynnetään tarvittaessa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=190088

2. USEAT hallituksen ministerit ovat heränneet Netanyahun epäröinnin vuoksi ja ilmoittaneet julkisesti vastustavansa rakentamisen jäädyttämistä uudelleen territorioissa. Talousministeri Yuval Steinitz ilmoitti vastustuksensa armeijan radiolähetyksessä aikaisin sunnuntaiaamuna, häntä seurasivat päivän kuluessa opetusministeri Gideon Saar, liikenneministeri Yisrael Katz sekä tiedostusministeri Moshe Kahlon. Hoffman arvioi, että Netanyahun yritykset saada rakennuskiellon jatkaminen hyväksytettyä hallituksessa, turvallisuuskabinetissa tai septetissä ovat näillä näkymin lähes olemattomat. Hän arvioi edelleen, ettei hallitustasolla tehdä päätöksiä asiassa ennen arabiliiton kokousta loppuviikosta. Arabimaitten ulkoministerit kokoontunevat Libyassa, vaikka tiedot siitä ja ajankohdasta ovat vielä epämääräisiä.

SUNNUNTAI-ILTANA julkistetun mielipidetiedustelun mukaan 54 % haastatelluista ilmoitti kannattavansa rakentamisen aloittamista Juudeassa ja Samariassa, vain 39 % vastusti. PA:n johto on yksiselitteisesti vaatinut rakennuskiellon jatkamista ehtona keskusteluille, joskin lisäten siihen kohdan, jonka mukaan asiaa harkitaan USA:n tekemän esityksen pohjalta. Mielipidetiedustelussa kysyttiin myös kansan poliittista suuntautumista. Sen mukaan Likudin ja Israel Beiteinun johtama oikeistorintama saisi nyt 41 edustajaa Knessetiin Labourin ja Kadiman vasemmisto-keskusta-rintaman 36 edustajaa vastaan. Voimasuhteet ovat nykyisin: oikeistoryhmittymä 42 edustajaa, vasemmisto-keskusta-ryhmittymä 41 edustajaa.
Kyselyn mukaan Kadiman kannatus olisi 25 %, jolla se saisi 30 (nyt 28) edustajaa Labourin kustannuksella, jonka kannatus olisi 6 (14) kansanedustajaa; Likud saisi 27 edustajaa, nyt 27. Israel Beiteinun kannatus olisi 14 kansanedustajaa.

KANSANEDUSTAJA Aryel Eldad (NU) kehotti Netanyahua kuuntelemaan kansan ääntä eikä antaa seireenien laulun houkutella itseään pois valitsemaltaan polulta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139869
Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen johtaja Danny Dayan kutsui Obaman Netanyahulle tarjoamaa voitelupakettia ”myrkkypilleriksi, joka on kääritty karamellipaperiin”.
Hallitus vihjaa, että se peruuttaa tuhoamiskäskyn kahden sodassa kaatuneen IDF:n upseerin kotitalosta Samariassa. Majuri Lizar Peretzin talo on Hayovelissa lähellä Eliä sekä majuri Roi Kleinin talo samoin Samariassa. Peretzin talon tilanne on selkeämpi, mutta Kleinin talo sijaitsee osaksi maalla, jota arabiperhe väittää omakseen. Peretz sai surmansa Libanonin kakkossodan aikana heittäytyen vihollisen heittämän käsikranaatin päälle miestensä suojaksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190089

3. USA:n Lähi Idän lähettiläs George Mitchell vakuutti palattuaan Qatarista Kairoon ennen Mubarakin tapaamista, että molemmat osapuolet haluavat jatkaa keskusteluja. Hänen tarkoituksenaan lienee ollut saada arabimaat tukemaan keskustelujen jatkamista, vaikka Israel ei jatkaisikaan rakennuskieltoa. PA:n kanta on jääräpäisen yksioikoinen, minkä todellista syytä on kummasteltu. Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit sanoi kannattavansa PA:n kantaa: ”Ymmärrämme palestiinalaisten aseman, mikä vaatii hyväksyttävää ilmapiiriä ja tilannetta keskustelujen jatkumiseksi. Nykyinen tilanne ei ole suotuisa”, hän arvioi. Hän esitti, että kansainvälisen yhteisön täytyy vaatia Yhdysvaltoja koventamaan painostustaan Israelille rakennuskiellon jatkamiseksi.
GHEIT oli vain päivää aiemmin kritisoinut PA:n taipumattomuutta sivuasiassa ja keskittymään rajojen sopimiseen Israelin kanssa. Sekä Egypti että Jordania ovat ilmaisseet ärtymyksensä Abbasin jatkuvan venkoilun vuoksi uskaltamatta ottaa selvää kantaa.

ABBASIN häälymiseen päätöksen tekemiseksi voinee vaikuttaa hänen epätietoisuutensa, kumpi puoli on voittamassa: Iranin johtama shia-suunta vai Saudi Arabian ja Egyptin johtama sunnisuunta. Taistelua siitä käydään tällä hetkellä Libanonissa, jossa saudit kouluttavat omia sunnijoukkojaan ja Jordania samoin omaa 700-miehen joukko-osastoaan. Hizbullah on varoittanut ulkomaita sekaantumasta Libanonin sisäisiin asioihin unohtaen, että Syyria ja Iran käytännössä hallitsevat Libanonia vasallimaan tapaan. Nämä maat vahvistivat suhteitaan Syyrian presidentti Bashar Assadin äskeisen Teheraranin vierailun yhteydessä, ja ne vahvistuvat edelleen 17. lokakuuta suunnitellun Ahmadinejadin Libanonin vierailun kautta.

MAHMOUD ABBAS vakuutti äskettäin, ettei PA ole katkaissut keskusteluyhteyttään USA:n kanssa, vaan tulee pitämään yllä keskusteluyhteyttä sen kanssa odottaen, että Obama esittää heille sopivan kompromissisuunnitelman. Obaman tekemään julkisuudessa kiertelevään suunnitelmaan sisältyy lupauksia, joita PA ei voine hyväksyä, kuten lupaus IDF:n joukkojen pysyttämisestä Jordanjoen laaksossa Länsirannan luovutuksen jälkeenkin. Abbas vakuutti jokin aika sitten, ettei yksikään IDF:n sotilas saa olla Palestiinan valtion alueella. Hän tiukensi tämän vielä todeten rasistisesti, ettei yhtään juutalaista suvaita palestiinalaisten maalla.
Abbasin yhtenä vaikeutena on neuvottelut Hamasin kanssa, jotka alkavat Kairossa. Hamas ei hyväksy keskusteluja Israelin kanssa, mikä vaikuttaa Abbasin mielipiteisiin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=190088

4. UUTISOTSIKOITA
- Kolme palestiinalaista tuomittiin elinikäiseen vankeuteen taksiautoilijan murhasta toukokuussa 2009 Ashdodissa. Kaikki tuomitut, yli 20-ikäisiä, ovat kotoisin Jeninin alueelta. (JP)
- Kristityt kaikkialla maailmassa viettivät eilen sunnuntaina Jerusalem päivää. Pääkaupungin juhlista välitettiin TV-kuvaa God-TV:n välityksellä kaikkialle. Jerusalemin juhlat järjestettiin Haas promenaadilla, josta on näkyvyys Jerusalemin vanhaan kaupunkiin. Ohjelmaan kuuluivat puheet, laulut ja rukoukset. Tilaisuuden osajärjestäjän Eagles Wings johtaja Robert Seams totesi puheessaan, että ”missä ihmisten rauhansuunnitelmat epäonnistuvat, siinä Jumalan suunnitelma toteutuu”. Hän huolellisesti vakuutti, että Jumala rakastaa niin Jaakobin kuin Ismaelinkin jälkeläisiä. Puheitten pääteema käsitteli kuitenkin Jerusalemin asemaa ja sen yhtenäisyyttä. ”Taistelu Jerusalemista ei ole taistelua maasta, etnisestä taustasta, se on taistelua rauhan Jumalasta vastaan vihan jumala”. ”Uuden polven kristityt eivät pysy enää vaiti, vaan tulevat vaatimaan äänensä kuulemista YK:ssa, EU:ssa, Valkoisessa Talossa, maapallon jokaisella kulmalla todistaaksemme, ettei Israel ole enää yksin”, Seams totesi puheessaan. Tilaisuuteen osallistui myös Jerusalemin pormestari Nir Barkat sekä Israelin kansanedustajia. (JP)
- Lontoossa ilmestyvä arabilehti Al-Sharq Al-Awsat kertoo, että Netanyahu on luonnostellut omat vaatimuksensa rakennuskiellon jatkamiseksi kahdella kuukaudella. Hänen esityksensä perustunee tietoihin Obaman tarjoamista etuisuuksista, joita Mitchellin mukaan ei ole tarjottu.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3963660,00.html
- Palestiinalaiset väittävät, että ”setlerit” ovat polttaneet moskeijan Beit Fajar kylässä sekä raapustelleet graffiteja sen seiniin, joissa halvennetaan islamia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3963636,00.html
- Taistelu Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä ei suinkaan ole vielä ohi, vaan taistelu jatkuu ja ehkä kiihtyykin, sanoo Yoel Meltzer Ynetin artikkelissaan. Hän kävi tutustumassa muutamiin ns. ”laittomiin yhteisöihin” (outposts), ja sanoo silmiensä avautuneen tutustuessaan siihen luonnolliseen ja hyvinvoipaan elämään, mitä nuo ”laittomat kyläyhteisöt” tarjoavat. Niiden kohtalo on Barakin johtaman puolustus-ministeriön käsissä, joka ei osoita ainakaan rakkautta ja ymmärrystä tätä elämäntyyliä kohtaan päätelleen siitä päättäväisyydestä, joilla se tuhoaa niitä.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3963441,00.html
- Jerusalemin kaupungin ja sen kehittämishallituksen teettämä suunnitelma Länsimuurin edessä olevan aukion laajentamiseksi ja jalankulkuliikenteen ohjaamiseksi sinne Lantaportin kautta maanalaista tunnelia pitkin, josta muurin aukion tasolle noustaan joko portaita, ramppia tai hissiä käyttäen, on herättänyt laajaa vastustusta sekä muslimisäätiön (wakf) että nais- ja muitten järjestöjen taholta. Sisääntulohallissa muurille menijät joutuvat kulkemaan turvatarkastuksen läpi. Hallin sivuille on tarkoitus asettaa näytteille alueelta löydettyjä arkeologisia esineitä. Suunnitelman laati arkkitehti Gavriel Kertesz. http://www.haaretz.com/print-edition/news/j-lem-considers-tunnel-entry-to-western-wall-plaza-1.317011
- Palestiinalaiset suunnittelevat ehostavansa 10 000 vuotta vanhan Jerikon imagoa investoimalla 2 miljardia USD uusiin projekteihin. Kaupunki juhlii 10. lokakuuta kaupungin perustamista, vaikka alkuperäinen perustamispäivä lienee epäselvä. http://www.haaretz.com/news/national/palestinians-invest-2-billion-in-jericho-to-celebrate-its-10-000th-birthday-1.316997
- Israelin kotirintamajoukkojen komentaja kenraalimajuri Yair Golan sanoi, ettei IDF tiedä, onko Hizbullahilla joukkotuhoaseita (MDW), mutta hän sanoi, että IDF on kehittänyt järjestelmän, jolla se pystyy tunnistamaan Israeliin ammutut niillä ladatut ohjukset. Kotirintama on pitänyt suuria harjoituksia, joissa on pyritty ennakoimaan mahdollista suurhyökkäystä ohjuksin ja raketein maata vastaan voidakseen paitsi kouluttaa väestöä myös tutkimaan mahdollisia puutteita väestönsuojelun alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139863
- Iranissa levinnyt stuxnet virus on aiheuttanut useitten ydinteollisuuden alalla toimivien tutkijoitten kuulustelut eivätkä maassa toimineet venäläiset asiantuntijat ole välttyneet siitä. Heidän epäillään joko tieten tai tietämättömyyttään levittäneen viruksen Iraniin. Virus hyökkää varsinkin Siemensin valmistaman ATK-ohjelman kautta, jota Iranin teollisuudessa yleisesti käytetään. Monet venäläiset asiantuntijat ovat paenneet maasta pidätysten pelossa. Epäilyjä vahvistavat tiedot, että virus on levinnyt eniten maissa, kuten Kiina ja Intia, joissa venäläiset asiantuntijat toimivat.
- http://www.debka.com/article/9061/

Vieras

#509 KESKIVIIKKO 06.10.10

06.10.2010 19:53

1. PALESTIINALAISET kiristävät peukaloruuvia Netanyahun kädessä painostaakseen hänet jatkamaan rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa syyskuun 26. päivä päättyneen moratoriumin jälkeen. Monet rakennusliikkeet ja yksityiset rakentajat ovat jo aloittaneet keskenjäänyttä rakentamistaan, mikä nyt keskeytyisi taas epämääräiseksi ajaksi. Tämä näyttää kehittyvän piirileikiksi, jossa pääministeri ei enää tiedä omaa paikkaansa. On muistettava, että 10-kuukauden moratorium annettiin siksi, että PA olisi suostunut jatkamaan keskusteluja Israelin kanssa. Näin ei tapahtunut. Vasta aivan viime hetkellä Abbas suostui Obaman hillittömästä painostuksesta Washingtonin tapaamiseen, jota mainostettiin suorien keskustelujen aloittamistilaisuutena ja jota seurasi toinen kokous Sharm el-Sheikhissä, mutta jotka olivat luonteiltaan pelkkiä PR-tilaisuuksia, järjestetty medialle muka osoittamaan hyvästä neuvotteluhengestä. Abbasin vaivoin esiin puristama vaivautunut vino hymy ei pystynyt peittämään alla piilevää hapannaamaa, jolla hän viestitti haluttomuuttaan.

UUTISET kertovat, että Obama olisi tarjonnut lukuisia etuisuuksia Netanyahun hallitukselle sen vastapainoksi, että se jatkaisi rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa. Asiaa piti käsitellä eilen Netanyahun nimittämän ”septetin”, eli 7 tärkeimmän ministerinsä kanssa, mutta uutisten mukaan siellä keskusteltiin Israelin vastineesta YK:n teettämään raporttiin flotilla-välikohtauksesta Välimerellä. ”Keskustelujen aikana paikalla olijat kuulivat viimeiset tiedot YK:n toimikunnan tulevasta aikataulusta Gazan flotilla-välikohtauksen tutkimiseksi. Ministerit eivät kosketelleet Israelin ja PA:n välisten neuvottelujen aihepiiriä,” lausunnossa sanottiin.
http://www.haaretz.com/news/national/netanyahu-meets-top-ministers-but-no-mention-of-settlement-freeze-extension-1.317357

2. PA:n taholta kerrottiin eilen, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas oli saanut sekä Jordanian että Egyptin tuen sille, että hän kieltäytyy jatkoneuvotteluista Israelin kanssa, ellei Netanyahu suostu jatkamaan rakennuskieltoa. Abbas tapasi sekä Jordanian kuninkaan Abdullah II:n että Egyptin presidentti Hosni Mubarakin viikonvaihteen jälkeen.
PA:n viranomainen Ramallahissa kertoi eilen JP :n toimittajalle, että USA:n hallitus valmistelee esitystä, jolla kieltoa jatketaan 3 kuukauden ajaksi. ”Se ei ole huono esitys”, viranomaisen kerrotaan sanoneen. ”Mutta nähtäväksi jää, pystyykö Obama taivuttamaan Netanyahun jatkamaan rakennuskieltoa.”
Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeineh sanoo, että Egypti kannattaa täysin PA:n kantaa tässä asiassa. ”Setlementtien rakentaminen täytyy jäädyttää täydellisesti, jotta rauhan-ponnistelut voisivat onnistua.”
Nabil Shaath sanoi asian näin: ”Palestiinalaiset eivät voi neuvotella maata rauhaa vastaan periaatteella samaan aikaan, kun maata varastetaan ja setlementit kasvavat.” Hänen mielestään Israel vastaa yksin, jos rauhankeskustelut jäädytetään. ”Amerikan tukema rauhanprosessi menettää kaiken uskottavuutensa, ellei se pysty painostamaan Israelia täyttämään pääasiallisen velvoitteensa – lopettaa ”setlementtien” rakentaminen.” http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190322

KOSKAHAN Israelissa nousisi johtaja, joka yksiselitteisesti ja ilman diplomaattisia kiemuroita pystyisi sanomaan PA.n johtajille: ”Te perustatte väitteenne pelkkiin valheisiin”, sen sijaan, että niitä yritetään silotella ja selitellä ja lakaista maton alle kuin roskat suostumatta tunnustamaan, että niitä on eikä ne peittelemällä häviä.
Tulee mieleen kasku arabista, joka väsyneenä tuli kotiin työstään pyrkien syventymään päivän lehteensä mielituolissaan, kun hänen poikansa pyöri hänen ympärillään kerjäten huomiota lukemattomilla kysymyksillään. Saadakseen hetken rauhaa arabi kertoi pojalle, että tuolla kadunvarrella jaetaan ilmaisia karkkeja. Poika pinkaisi viivana hakemaan omansa, mutta hetken kuluttua arabi alkoi miettiä, että jospa siellä todellakin jaetaan ilmaisia karkkeja. Niinpä hänen täytyi mennä itsensä katsomaan, oliko se totta.
Tämä pieni esimerkki voinee antaa kuvan siitä, miten massapsykoosi toimii. Göbbels sanoi aikoinaan. Mitä suurempi valhe, sitä helpompi se on saada kansan tajuntaan totuutena, kun sitä tarpeeksi usein toistetaan. PA turvautuu natsi-menetelmiin ”rauhanprosessissaan”.

3. YMPÄRISTÖN suojeluministeri Gilad Erdan kävi eilen tutustumassa palestiinalaisten rakentamaan Rawabin kaupunkiin Samariassa. Kaupunkia rakennetaan arabimaitten petrodollareilla kiihdytetyllä tahdilla, 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa. Kiihdytetyn rakennustahdin tarkoituksena lienee saada työt pisteeseen, jossa niitä ei voida enää pysäyttää ja jonka jälkeen ne on pakko huomioida lopullisissa keskusteluissa.
Rakentamisen ympärillä on esitetty kriittisiä arvioita, miten se suunniteltiin ja miten sen suunnittelussa huomioitiin – tai jätettiin huomioimatta – useita elintärkeitä kysymyksiä.

ENSIMMÄINEN on se, että ainoa kaupunkiin johtavaa tietä varten kelvollinen maa-alue kuuluu Israelin C-alueeseen, jossa sille kuuluu alueen sekä siviili. että turvallisuusvastuu. Rakentajat näyttävät otaksuneen, että Israel suostuu automaattisesti luovuttamaan maapohjan PA:lle. Ei ole selvää, mitä kautta rakennustyön aikainen liikenne alueelle kulkee.
TOISEKSI rakentajat eivät ole esittäneet tarvittavaa selvitystä kaupungin vesihuollosta. Mistä saadaan juomavesi 40 000 asukkaan kaupungille?
KOLMANNEKSI rakentajien laatima jätevesi- ja jätteiden keräyssuunnitelma ei ole hyväksyttävä Israelin normien mukaan, mikä tulisi toteutuessaan aiheuttamaan vaarallisen ympäristötuhon alueella, mikä tulisi laaksojen kautta levittäytymään Israelin puolelle.
NELJÄNNEKSI kaupunki tulisi aiheuttamaan vaikean ilmaston saastumisen.

MINISTERI Erdan katseli eräältä harjanteelta, miten 1350 asuntoyksikön rakennustyöt olivat meneillään, joskin sillä hetkellä tauolla, vastapäisellä kukkulalla muuttaen sen ulkomuodon kokonaan valtavilla maansiirtotöillä.
Erdan totesi, että rakentajat olivat esittäneet jätevesi-, vesi ja jätteiden keräyssuunnitelman, mutta ettei se vastannut vaadittavia kriteereitä ja ministeriö esitti lukuisia selvitys- ja täydennyssuunnitelmia, joita ei ole saatu. Hän sanoo, että ministeriö tulee vaatimaan, että puolustusministeriö, jonka vastuulla on territorioitten siviilihallinto, keskeyttää Rawabin kaupungin rakentamisen, kunnes hyväksyttävät selvitykset ja täydennykset on saatu. Koska alue kuuluu PA:n A-alueeseen, jossa se myöntää rakennusluvat, Israelilla ei ole oikeutta puuttua itse rakentamiseen, mutta se voi estää työmaaliikenteen omistamansa alueen kautta siten käytännössä jäädyttäen rakennustyöt.
Arvaukseni mukaan Ehud Barakin johtama puolustusministeriö tuskin suostuu radikaalisti rajoittamaan rakennustöitä. Tämä tuntuu sitäkin oudommalta, että lähellä sijaitsevien juutalaisyhteisöjen asukkaat eivät 10 kuukauden aikana saaneet lisätä välttämätöntä parveketta asuntoonsa, ja samaan aikaan PA rakentaa 40 000 asukkaan kaupunkia puutteellisin suunnitelmin ilman minkäänlaisia vastaväitteitä alueella, jota yleisesti pidetään ”kiistanalaisena”, ja jossa PA on luvannut olla lisäämättä provosoivia töitä (facts on ground).

RAWABIN suunnitelmista ja rakentamisesta vastaa Bayti Real Estate Co, joka koostuu Qatari Real Estate Investment co. yhdessä Palestinian Massar International kanssa. Työt aloitettiin tammikuussa 2010, mutta Erdan sai tuntuman asiaan vasta pari kuukautta sitten. Rakennus-yhtymää edustava Amr Dajani kehuu, että kaupungista tulee ympäristöystävällinen; on puistoja, jalankuluteitä, autotallit talojen kellareissa, julkinen liikenneverkko, ajan tasalla oleva tietoliikenne ja –yhteysjärjestelmä kaapeliyhteyksineen ilman TV-antenneita. Jätevesi- ja jätehuolto yhdistetään Ramallahin kanssa, mutta alkuvaiheessa turvaudutaan omaan järjestelmään. Pöly- ja äänihaitoista Dajani huomautti vain, että niitä tutkitaan.
Erdan ihmettelee toisten ministereitten kanssa, miksi kaupunkia yleensä rakennetaan, miksei tarvittavia asuntoa voitu rakentaa Ramallahin yhteyteen? He tulevat siihen päätelmään, että Rawabin kaupunkia rakennetaan pelkästään poliittisten päämäärien vuoksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190352

4. UUTISOTSIKOITA
- Netanyahun hallituksessa katsotan, ettei arabiliiton mahdollinen perjantain päätös koskien Israelin ja PA:n välisiä keskusteluja ole mikään rajapyykki, jonka jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia. Siellä viitataan siihen, että 26.09. loppunut 10-kuukauden moratoriumin loppuminen ei saanut taivasta putoamaan, kuten uhattiin. Pääministeri kansliassa spekuloidaan, miksei sen sijaan voida aloittaa keskusteluja todellisista kysymyksistä, kuten turvallisuus, jota Netanyahu pitää ykköskysymyksen, tai rajat, jotka PA:n listalla ovat ensimmäisinä. Kuten eilen viitattiin, PA haluaa tätä siksi, että saatuaan Israelin suostumaan rajoihin PA voi julistajaa itsenäisen Palestiinan valtion suostumatta mihinkään Israelin kanssa. Tämä näyttää olevan PA:n ja varsinkin pääministeri Fayadin taktiikkana. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190355
- Juudean ja Samarian juutalaisasukkaat esittävät vetoomuksen korkeimmalle oikeudelle, että se estäisi puolustusministeriä tuhoamasta heidän synagogansa El Matanissa. JP :n kolumnistit H Keinon ja G Hoffman poliittiselle näylleen uskollisina kutsuvat asukkaita ”setlereiksi”, vaikka he ovat maan todellisia perijöitä ja omistajia. Viimeisen uutisen mukaan Netanyahu kehotti Barakia säästämään synagogan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139921
- Kuuluisa ns. seksirabbi Shmuley Boteach kävi Hebronissa omin silmin toteamassa , miten varoituksista huolimatta juutalaiset asukkaat kaupungissa omaavat täydellisen sisäisen rauhan ja turvallisuuden, ja kertoo artikkelissaan, miten hän sai tuntuman tästä omassa sydämessään. Hebron oli juutalaisten ensimmäinen pääkaupunki, joskin epävirallinen, ennen kuin kuningas David pääsi tunkeutumaan jebusilaiseen Jerusalemin kaupunkiin, jolle hän antoi nimen Davidin kaupunki.
http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=190178
- IDF:n etnisen koodin laatinut professori Asa Kashner asettaa kyseenalaiseksi
korkeimman oikeuden päätöksen, jonka mukaan siviilien käyttäminen
turvallisuuskilpenä vaarallisissa olosuhteissa on kielletty kaikissa olosuhteissa. Hän
sanoo, että jos sotilaan henki säästyy tällä toimella se on oikeutettua.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190354
- Lodin kaupungin pormestari uhkaa sulkea koko kaupungin kahden murhan
seurauksena, ellei hallitus lähetä rajapoliiseja palauttamaan turvallisuutta kaupunkiin.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190365
- Poliisi pidätti Kalkiliyan kaupungin 27-vuotiaan miehen Muhammad Soilamin 7 naisen pahoinpitelystä ja raiskauksesta Raananin kaupungissa. Miehen uhrit kertovat, miten väkivaltaisesti mies toimi ja miten täynnä vihaa hänen silmänsä olivat. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3964837,00.html
- Petah Tiqvan oikeus ei antanut Rabinin murhasta elinkautiseen tuomitulle Yigal Amirille lupaa olla toisten vankien joukossa väittäen tällä suojelevansa hänen hyvinvointiaan. Oikeus ei liene kuullutkaan henkisestä hyvinvoinnista, joka varmaan kärsii korjaamattomia vaurioita kiduttamisesta eristetyssä vankilansellissä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3964644,00.html
- Raketti-isku brittidiplomaattien saattuetta vastaan Jemenissä haavoitti neljää. http://www.haaretz.com/news/international/rocket-attack-in-yemen-targets-british-embassy-car-wounds-4-1.317474
- Israelissa puhkesi kova sanasota valtion osuuden nostamisesta kaasulöytöjen hyödyntämisestä vastaavilta yhtiöiltä. Asia uhkaa muuttua kansainväliseksi. Iran on tarjoutunut etsimään kaasua ja öljyä Libanonin rannikon edustalta ja tarjoaa yhteis-työtä myös Egyptin kanssa. http://www.haaretz.com/print-edition/business/mks-big-gas-spar-in-knesset-1.317405, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139916
- Moraalittomasti pukeutuneet anarkistit ja vasemmistolaiset ainekset häpäisivät Shimon HaTzadikin (Shimon Oikeamielinen) pyhänä pidettävän tilan Jerusalemissa vain muutamaa päivää ennen siellä järjestettäviä muistotilaisuuksia. Anarkistit olivat töhertäneet seinille hakaristejä ja jättivät paikalle PA:n lippuja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139920
- Debkafile arvioi, että Israel julkisti 1973 sodan arkistoja tarkoituksellisesti varoittaakseen Damaskosta, että jos se aktivoi Hizbullahin ja Hamasin hyökkäyksiin Israelia vastaan, Syyrian pääkaupunki ei tällä kertaa vältä hyökkäystä. http://www.debka.com/article/9064/
Tiedoksi:
Vieras

#510 TORSTAI 07.10.10

07.10.2010 14:35

1. ISRAEL valmistautuu mahdollisiin Hizbullahin suorittamiin iskuihin Libanonista lähi viikkojen aikana. Debkafile arvioi jo muutama päivä sitten, että Iran ja Syyria ovat kehottaneet Hizbullahia ottamaan Beirutin valvontaansa Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin Libanonin vierailun jälkeen 13.-14. lokakuuta.
WND kertoo aamun artikkelissaan, että Hizbullah voi aloittaa rajoitetut iskut Israelia vastaan lähi viikkojen aikana saadakseen maailman huomion pois YK:n tutkimuskomitean päätöksestä syyttää useita sen korkeita johtajia Rafik Haririn murhasta, mikä pahoin mustaisi Hizbullahin mainetta vapaana korruptiosta ja rikoksista. Syyria pani oman lusikkansa soppaan esittämällä pidätysmääräykset 33 libanonilaiselle merkkihenkilölle, mukana lähellä Saad Haririn hallitusta olevia.

ISRAELIN armeijan johto on toistuvasti varoitellut, että Israelia uhkaa pohjoisesta kolmen rintaman sota, johon osallistuisivat Iran, Syyria ja Hizbullah. Tähän voidaan lisätä Hamas, joka tuskin pystyisi pidättelemään liipaisinherkkiä kaadereitaan, jotka turhautuneina ovat katselleet Islamic Jihadin ja joittenkin a-Qaidan pienryhmien tekemiä yksittäisiä kranaatti- ja raketti-iskuja Israelin alueelle.
Laajemman sodan aikana Juudean ja Samarian palestiinalaisten suhtautuminen tilanteeseen on arvoitus, sillä PA:n uudet ”poliisit”, joille USA:n kenraaliluutnantti Keith Dayton on antanut Jordaniassa ja Jerikossa koulutusta, joka enemmän muistuttaa sotilas- kuin poliisikoulutusta. Heille on annettu koulutusta myös vakoilussa, gerillataktiikassa sekä räjähdysaineiden ja uudenaikaisten aseiden käytössä. Heidät on aseistettu USA:n toimittamin sotilasasein. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=212197

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu pitää tiedot rauhankeskustelujen tämän hetken tilanteesta tarkoin nuttunsa sisällä. Vain hetkittäisiä tiedonmurusia pääsee julkisuuteen, mutta niiden asiallisuutta ei ole pystytty vahvistamaan eikä pääministerin kanslia kommentoi niitä. Aamun uutisten antamista vihjeistä voi päätellä, että kulissien takana on meneillään vilkas toiminta.
Eri lähteistä tulleet tiedonmuruset kertovat, että USA:n hallitus työskentelee saadakseen Netanyahun suostumaan kahden kuukauden rakennuskieltoon Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä – tasapuolisuus tällä ns. ”kiistanalaisella alueella” on tuntematon käsite, vuoden 1995 sopimus PLO:n kanssa pidättyä muuttamasta olevaa tilannetta Juudeassa ja Samariassa koskee PA:n tulkinnan mukaan vain Israelia – jonka periaatteen länsimaat näyttävät Israelin hallitusten lepsun myöntyvyyspolitiikan vuoksi täysin omaksuneen.
Sen mukaisesti palestiinalaiset rakentavat kiihkeästi ilman mitään rajoitteita vastoin allekirjoittamiaan sopimuksia, kuten eilinen raportti kertoi.

KAHDEN kuukauden kieltoa vastaan USA tulisi painostamaan palestiinalaisia hyväksymään Israelin määritelmän ”juutalaisena, demokraattisena valtiona”. Tähän liittyy hallitukselle esitetty vaatimus hyväksyä uusilta maahan muuttajilta vaaditaan kansalaisuus- ja maahan-muutto lakiin tehtävä lisäys: ”Julistan, että olen tulen olemaan Israelin juutalaisen ja demokraattisen valtion lainkuuliainen kansalainen ja vakuutan kunnioittavani sen lakeja.” Tällaisen lisäyksen hyväksyminen Israelin hajautuneessa ilmapiirissä on epävarmaa, mutta jos sellainen klausuuli runnotaan, PA voisi sen tunnustaa etuisuuksia vastaan.

AAMUN uutiset kertovat myös sen, että Dennis Ross on saanut erikoistehtävän pyrkiä paikkaamaan Obaman hallituksen ja Netanyahun välisiä suhteita, jotka olivat lähes katkeamispisteessä varapresidentti Joe Bidenin vierailun yhteydessä sattuneen kömmähdyksen vuoksi, josta ulkoministeri Hillary Clinton teki ”kärpäsestä härkäsen” ja ehkä vanhoja kalavelkoja maksaakseen röykytti Netanyahua puolentoista tunnin syytösryöpyllä, joka julkistettiin, vastoin hyvää diplomaattista käytäntöä. Tämän tapauksen jälkeen Hillaryn kasvoilleen vetämä mairea hymy aina havaitessaan kameran linssin suuntaavan häntä kohti herättää ikävän tunnon kaksinaamaisesta pelehtimisestä Israelin kustannuksella.

WND kertoo toisessa artikkelissaan, että USA haluaa Israelin ja PA.n sopivan rajoista kahden kuukauden aikana, vaikka lopullisen sopimuksen runnominen tässä ajassa tuskin onnistuu. Mutta se voisikin sopia PA:n suunnitelmiin kuin nyrkki silmään, sillä se voisi yksipuolisesti julistaa Palestiinan valtion perustamisen Israelin tunnustamien rajojen sisällä sopimatta muista kysymyksistä yhtään mitään. Mikä Israelin vastaus olisi siinä tilanteessa? Aiemmin on esitetty uhkauksia, että Israel peruu kaikki aiemmin PA:n kanssa tehdyt sopimukset. Israelin olisi kuitenkin hyvin vaikea liittää osia Juudeasta ja Samariasta itseensä, jos rajoista on tehty sopimus. Tähän näyttää liittyvän vaarallinen ansa, joka Netanyahun tulisi tiedostaa ja jota hänen tulisi varoa kuin ruttoa. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=212041

3. KNESSETIN puhemies Reuven Rivlin, jonka suku on asunut Jerusalemissa yli sata vuotta, kertoo JP :n artikkelin mukaan, ettei hän usko, että Netanyahu koskaan voisi luopua Temppelivuoresta. ”Todellakin uskon, ettei Netanyahu edes ajattele Jerusalemin jakamista”, hän toteaa. ”Hän voisi suostua antamaan jonkinasteisen itsehallinnon muslimeille heidän pyhillä paikoillaan, mutta ei itsenäisyyttä; seuraan hänen tekojaan silmät ummessa.”
Hän viittaa tässä tunnettuun kertomukseen entisestä opetusministeristä Zalman Arannesta, joka aikoinaan sanoi seuraavansa Ben Gurionia silmät ummessa, mutta avaavansa ne välistä varmistaakseen, että pääministerillä on silmät avoinna.

RIVLIN jatkoi tähän tapaan: ”Olen varma, että Netanyahu ei pysty jakamaan Jerusalemia, koska hän huomaa sen olevan kysymyksen keskipisteessä, jonka vuoksi Israel on olemassa. Herzlin seuraajana Netanyahu ei tule luopumaan Jerusalemista. Jos en olisi luottanut Netanyahuun, olisin kilpaillut hänen paikastaan, vaikka en halua pääministeriksi.”
Vastauksena kysymykseen, tarkoittaako arabilähiöitten antaminen PA:n hallintaan Jerusalemin jakamista hän selitti: ”Ihmiset kertovat usein, että maanpaossa (galut) ollessaan he rukoilivat kaipuusta päästä Jerusalemiin, jolla he tarkoittivat Temppelivuorta eivätkä jotain pääkaupungin arabilähiötä kuten Wallaje, jonka sijainnista heillä ei ole harmainta aavistusta. Mutta sanoessaan sen he eivät tiedostaneet sen merkitystä. Juutalainen kansa rukoili paluuta Temppelivuorelle, joten siitä luopuminen ei ainakaan ole hyväksyttävissä.”

RIVLIN kertoi USA:n ja Israelin välisistä suhteista, että USA on ollut tärkeä ystävä 43 vuoden aikana, välillä ollen kysymyksistä eri mieltä. Mutta hän sanoi juutalaisten asuttaneen Juudean ja Samarian juutalaisilla, joita on siellä nyt yli 320 000 – ilman Jerusalemin ympäristöä, eikä USA hyväksynyt sitä, mutta tunnustaa nyt sen tosiasiana, eikä katkaissut suhteita sen vuoksi. Hän vakuutti, että Israel voi nyt aivan hyvin kertoa USA:lle, ettei paluu 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille ole hyväksyttävissä.
Rivlin sanoo, että hän kannattaa nykyisen tilanteen jatkamista, jossa molemmat kansat elävän toisiaan tukien ja hyödyntäen toistensa palveluita ja osaamista.
”Erottautuminen merkitsee minun mielestäni pysyvän sotatilan hyväksymistä. Keinotekoiseen sopimukseen pakottaminen ei tuo rauhaa. Kysyttäessä minulta, kumpi on edullisempi – maan jakaminen vai eläminen yhdessä demografisen uhan alaisena – sanon ilman muuta, että maan jakaminen on pahin vaihtoehto.”
Rivlin selvitti asiaa näin: ”Jos kohtalonamme on elää yhdessä, se on mahdollista. Mutta älä uhkaa minua demografialla, sillä jos se olisi niin tärkeä, Ben Gurion ei olisi koskaan julistanut Israelin valtiota. Yhden valtion periaate on paras kaikista huonoista vaihtoehdoista ihmisille, jotka on tarkoitettu – ei tuomittu – elämään yhdessä.” http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190465

4. SYYRIAN presidentti Bashar Assad kertoi turkkilaiselle TRT TV-yhtiön toimittajalle, että sekä USA että Ranska tunnustelevat rauhankeskustelujen mahdollisuutta Israelin ja Syyrian välillä. Hän selitti, että on liian aikaista puhu keskustelujen aloittamisesta, jonka tuloksista hän sanoi olevansa epätietoinen, mutta että molemmat maat, USA ja Ranska, tunnustelevat yhteisen pohjan löytämiseksi, jolta keskusteluja käytäisiin.

ASSAD sanoi, että Syyrian kanta neuvotteluihin on selvä ja tinkimätön: Syyria haluaa Golanin alueet kokonaisuudessaan, mutta Israel haluaa keskustella turvallisuuskysymyksistä. Hän kertoi alueella liikkuvan useampia kuin yksi aloite – mukaan lukien USA ja Ranska, mutta ettei mitään konkreettista ole vielä löydetty.
Assad katsoo, että vain Turkilla on mahdollisuus toimia välittäjänä keskusteluissa Syyrian ja Israelin välillä maitten välien kiristymisestä huolimatta, mutta tähdensi keskustelujen tällä hetkellä keskittyvän prosessin selvittelyyn. ”Kuka voisi onnistua ratkaisemaan monet solmut ja mutkat voidakseen johtaa keskusteluja onnelliseen lopputulokseen”, hän arvioi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=190484

5. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin ”sotilassiipi” izzadin al-Qassam uhkaa iskeä Fatahin johtajiin sekä Gazassa että Länsirannalla, ellei Fatah lopeta Hamasin johtajien pidätyksiä. Hamas ja Fatah sopivat sovintokeskustelujen virittämisestä Kairossa uudelleen 20. lokakuuta. Hamasin sotilaallisen siiven edustaja Abu Obaida sanoi, että Fatah pitää satoja Hamasin jäseniä pidätettyinä, kiduttaen toisia heistä, toiset ovat syömälakossa. Obaida uhkasi, että Hamasin mitta on nyt täysi eikä tilanne voi jatkua tällaisena. Uhkaus liittyy kahden Hamasin johtajan tuomitseminen pitkällisiin vankeus-rangaistuksiin PA:n ”sotilasoikeudessa”. Ala Diab tuomittiin 20 vuodeksi, Abdel Fattah 12 vuodeksi; molemmat ovat Kalkiliyasta. Fatah pelkää Hamasin yrittävän vallan-kaappausta Länsirannalla kuten se teki Gazassa, lisäksi Fathin edustaja sanoo, että Hamas on pidättänyt lukuisia sen kannattajia Gazassa ”sotilasoperaatioissaan”. (JP)
- IAF iski ohjuksillaan kahteen kohteeseen Gazassa torstain vastaisena yönä. IAF:n taholta kerrotaan, että kohteet oli huolella valittu ja että iskut olivat tarkkoja. Palestiinalaiset kertovat, että neljä ihmistä haavoittui iskussa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190490
- Englannin ulkoministeri William Hague sanoo, että ”setlementit” vaarantavat Israelin turvallisuuden ja kehottaa lopettamaan rakentamisen niissä. Hague edustanee Englannin yläluokkaa, joka on kautta aikojen suhtautunut kielteisesti juutalaisiin ja viime aikoina myös Israeliin. Hän sanoi, ettei Englannilla ole riita-asioita Iranin kansan kanssa, joka on luontainen asema alueen johtavana maana, vain Iranin ydinpolitiikka arveluttaa, koska sen tarkoituksesta on eriäviä mielipiteitä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190474
- Vatikaani kutsuu Lähi Idän piispat erikoissynodiin 10.-24.10., joka keskittyy alueen kristittyjen asemaan, jota Vatikaani kuvaa ”getto-mentaliteetiksi” islamin nousun vuoksi. Eli suomeksi sanottuna, alueen kristityt ja ennen kaikkea heidän johtajansa ovat alistuneet islamin mahtavan hyökyaallon alla peläten esittää omaa mielipidettään silloinkaan, kun sitä heiltä kysytään. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=190485
- 1400 kristittyä Etelä Afrikasta kokoontuu tällä viikolla Jerusalemiin kolmen päivän ajaksi keskittyen rukouksiin ja ylistykseen. Seuraavan viikon aikana he tutustuvat Israelin maahan risteillen eri paikkakunnilla. He katsovat erikoistehtäväkseen toimia Jerusalemin valvojina (watchmen over Jerusalem). He ovat osa maailmalla yleistynyttä käsitystä, ettei Israelin ja PA:n välisessä konfliktissa ole kysymys maasta tai edes rauhasta, vaan henkisestä hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Israelin turismiministeriö on lopultakin alkanut havaita, että Israelin todelliset ystävät ovat juuri näitä eri maissa asuvia aitoja kristittyjä, ja on aloittanut kampanjan heidän ”valistamisekseen ja kouluttamisekseen epävirallisiksi Israelin lähettiläiksi”. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190486
- Barakin johtama Labour vaatii rakennuskieltoa Juudeaan ja Samariaan palkinnoksi siitä, että pääministeri palkitsi oikeistoa tukemalla esitystä uskollisuusvaatimuksesta jokaiselta uudelta maahanmuuttajalta. Labourin sisällä kiehuu kapinahenki. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/labor-expects-new-settlement-freeze-as-payoff-for-loyalty-oath-1.317576
- USA ja Israel ovat syvästi huolestuneita Kiinan, Iranin ja Turkin välien syvenemisestä. Turkki antoi Kiinan sotilaskoneille luvan lentää sen ilmatilassa. Kiina tarjoutuu lunastamaan Kreikan valtionvelat, jotka ovat osoittautuneet luultua suuremmiksi. http://www.haaretz.com/print-edition/news/growing-ties-between-turkey-china-iran-worry-israel-and-u-s-1.317583
- Fatah vaatii, että OECD peruuttaa kokouksensa Jerusalemissa, vaikka se kokoontuu sen länsiosassa. Fatah alkaa todella hyppiä silmille, eikä Netanyahu näytä huomaavan mitään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139932
- USA:n diplomaatti Fred Hof yrittää Beirutin matkansa aikana saada Libanonia peruuttaman Ahmadinejadin vierailun, mutta yritys on onnettomasti myöhässä. Iran lennättää Beirutiin 2500 vallankumouskaartin jäsentä varmistamaan Ahmadinejadin turvallisuutta. Kivien heittely Israelin puolelle kuitenkin peruutettaneen. http://www.debka.com/article/9065/
Vieras

#511 Re:

08.10.2010 14:56

#4: Michail Jaction -  Vain Jumala yksin voiauttaa, turhaa on ihmisten apu.

 

Tiedoksi:

#512 PERJANTAI 08.10.10

08.10.2010 22:58

1. ARABILIITON kokouksessa Libyassa tänään tehtäneen päätös, saako PA jatkaa keskustelujaan Israelin kanssa 10-kuukauden rakennuskiellon päättymisen jälkeenkin. JP:n kolumnistit H Keinon ja Kh A Toameh arvioivat, että arabiliitto tukee Abbasin esitystä poistua keskusteluista näillä ehdoilla, mutta luultavasti jättää oven raolleen siltä varalta, että Obaman hallitus nostaa jonkun kaniinin tai kyyhkyn hatustaan, jolla sekä Netanyahun että Abbasin arvovalta ja uskottavuus säilytetään. Toiset tarkkailijat arvioivat, että Israelin leirissä on varovainen toiveikkuus kaikesta huolimatta.

OBAMA tarvitsee kipeästi myönteistä päätöstä keskustelujen jatkamiseksi, sillä marraskuun 2. päivän välivaalit ovat aivan oven edessä, ja gallupit ennustavat Demokraateille rökäle-tappiota, jossa se voisi pahimmassa tapauksessa menettää kongressin molemmat kamarit. Tämä vaikeuttaisi Obaman hallintoa oleellisesti. Toiseksi republikaanien valta kongressissa voisi kiihdyttää epäilyjä Obaman laillisesta oikeudesta presidentin virkaan ja tutkimuksia ellei peräti syytöksiä laittomuuksista Obaman hallituksen aikana.
OBAMA vaatii Netanyahulta rakennuskiellon jatkamista kahden kuukauden ajaksi, mutta hän kieltäytyy lupaamasta, ettei hän vaadi sitä jatkettavaksi edelleen, kuten monet epäilevät tapahtuvan, sillä kukaan järkevästi ajatteleva ei usko Israelin ja PA:n pystyvän ratkaisemaan rajakysymykset Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa kahdessa kuukaudessa.

UUTISET vihjaavat edelleen, että Obama tarjoaa monenlaisia etuisuuksia kiellon jatkamista vastaan, mutta tarkkailijat toteavat monien niistä olevan keinotekoisia; lupauksia toimista, joita USA on tehnyt vuosikaudet ja tullee jatkamaan ilman eri lupausta. Toiseksi Obama kieltäytyy tunnustamasta presidentti Bushin Ariel Sharonille lähettämää kirjettä vuonna 2004, jossa hän vahvisti useita Israelin toivomia vaatimuksia rajojen ja pakolaisten suhteen sekä juutalaisyhteisöjen tulevaisuudesta ja Israelin turvallisuuskysymyksistä.
Obaman hallituksen Israelille tarjoamien uusien etuisuuksien joukossa on tiettävästi F-35 koneitten oston lopullinen vahvistaminen ja allekirjoittaminen sekä USA:n eristysvankilassa yli 24 vuotta tuomiotaan kärsivän juutalaisen Jonathan Pollardin vapauttaminen.

ISRAELISSA hämmästellään Netanyahun tapaa pitää kaikki rauhankeskusteluihin liittyvät asiat niin tarkkaan salaisina, etteivät hänen lähimmät tukijansa ja neuvonantajansa sano tietävänsä, mitä Netanyahu mistäkin asiasta lopulta ajattelee. Sen sijaan näyttää, että puolustusministeri Ehud Barak on saanut aseman, jossa hän pystyy melko itsenäisesti sopimaan asioista ja antamaan niistä lausuntoja ilman Netanyahun väliintuloa.

Mutta se kymmenentuhannen taalan kysymys: Miksi Netanyahu häärii niin innokkaasti Abbasin ympärillä toitottaen joka suuntaan, että hän on oikea keskustelukumppani ja luotettava johtaja, vaikka tosiasiat osoittavat aivan muuta? Abbas menetti valtuutensa PA:n ”presidenttinä” viime vuoden tammikuussa kuten hänen nimittämänsä Fayadin hallituskin. Onko niin, että Netanyahu haluaa pelastaa Obaman presidenttiyden tai ainakin tehdä sen, millä pystyy vaikuttamaan siihen, mutta mitä hän sillä saavuttaisi? Obaman ympärillä häilyy samoin kysymys hänen asemansa laillisuudesta. Netanyahu on Israelin pääministeri, jolla valtiosäännön mukaan on korkein toimintavalta ja –oikeus maassa, jota hänen tulee käyttää oman kansansa eikä toisen maan tai sen presidentin hyväksi.
Onko Netanyahun pyrkimyksenä osoittaa päihittävänsä kaikki muut oveluudessa ja diplomaattisessa viisaudessa, mukaan lukien palestiinalaisten johtajien toiveet ja vaateet, joiden tavoitteet voivat osoittaa islamin maailmanvallan perustamiseen eikä itsenäiseen Palestiinan valtion perustamiseen, kuten merkit viittaavat? Herää kysymys, onkohan Netanyahu lopulta tietoinen, millaisen lohikäärmeen kanssa hän vehkeilee?

JP:N päätoimittaja David Horovitz tarkastelee näitä ja muitakin kysymyksiä pääartikkelissaan päätyen lopputulokseen, että pääministeri Netanyahun tulee ”järkevän analyysin perusteella” suostua Obaman vaatimukseen kahden kuukauden lisäkiellosta, minkä Abbas on jo hyväksynyt ehdoksi keskustelujen jatkamiseksi, ettei häntä tuomittaisi tiukkapipoiseksi kieltäytyessään jatkamasta kieltoa hetkeksi historiallisen tilaisuuden menettämisen uhalla. Horovitz esittää vaihtoehtona keskusteluille verisen hinnan, jonka Israelin kansa tulee maksamaan väkivallan ja terrorismin kasvun myötä. Mutta muistettakoon eilisessä raportissa esitetyn Knessetin puhemiehen Reuven Rivlinin arvio, että kahden valtion perustaminen tarkoittaa jatkuvan sotatilan hyväksymistä, pahimman vaihtoehdon huonoista.

2. IDF:n sotilaat piirittivät Hebronissa asuintalon, jossa he tiesivät Hamasin sotilaallisen siiven izzadin al-Qassamin pyssymiesten piileskelevän. Sotilaat aloittivat operaation kahden aikaan perjantaiaamuna. Sotilaat eivät kuitenkaan onnistuneet pidättämään kahta etsimäänsä miestä, vaan sieltä avattiin tuli heitä kohti. Syntyneen tulitaistelun aikana kaksi etsittyä Hamasin jäsentä sai surmansa. Sotilaitten ei kerrota kärsineen vahinkoja.

Hebronin operaatio tehtiin sen jälkeen, kun Juudeassa ja Samariassa sattui useita väkivaltaisuuksia, joissa yhdessä terroristit kylmästi murhasivat neljä israelilaista lähellä Kiryat Arban juutalaisyhteisöä sekä haavoittivat kahta lähellä Ramallahia.
PA:n poliisi sanoo pidättäneensä lukuisia ihmisiä etsiessään murhan suorittajia, mutta teon suorittajat ovat vapaalla jalalla. He voivat olla ulkomailta tuotettuja hyvin koulutettuja palkka-sotilaita, joitten nimet ja kasvonpiirteet eivät ole poliisin arkistoissa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3966270,00.html

3. USA:n ulkoministeriö valittaa päätöstä, jolla Egypti avasi Iranin matkustajakoneille mahdollisuuden lentää Kairoon 14 kertaa viikossa edestakaisin. Egypti katkaisi diplomaattisuhteet Teheranin kanssa siellä tapahtuneen islamilaisen vallankumouksen seurauksena 30 vuotta sitten. Egyptin ja Iranin suhteet ovat olleet jännittyneet, mitä on lisännyt Iranin avoin tuli Hizbullahille, jonka asiamiehiä Egypti pidätti Siinailla syyttäen heitä terrorin suunnittelusta egyptiläisiä kohteita vastaan, joskin valikoiden ne siten, että niissä olisi mahdollisimman paljon israelilaisia lomailijoita, joita valuu suuren joukoin Siinaille toistuvista varoituksista huolimatta.
USA:n ulkoministeriön edustaja Mark Toner kehotti Egyptiä pidättymään suhteista Iranin kanssa, kunnes se alistuu kansainvälisten elimien asettamiin ehtoihin.
Iranin varapresidentti Hamid Bagdaei sanoi taloudellista sopimusta yhdestä tärkeimmistä, mitä Iran on solminut maitten välillä viimeisen 30 vuoden aikana. Hän kehui varsinkin viisumi-esteiden poistamista maitten väliltä turismin lisäämiseksi.
Egyptin ulkoministeriön edustaja Hossam Zaki tyynnytteli ulkomaisia journalisteja selittäen, että nyt on kysymys taloussuhteista, diplomatia on asia erikseen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3966257,00.html

4. Israelin puolustusministeriön pääsihteeri Udi Shani allekirjoitti torstaina Washingtonissa sopimuksen, jolla Israel tilaa 20 F-35 huippuhävittäjää optiolla ostaa lisää 75 konetta. Ensimmäinen kone lienee valmis 2015-2016, sen hinta on 96 miljoonaa; kaupan kokonaisarvo on 2.75 miljardia USD. Kauppaa on hierottu pitkän aikaa Israelin tarjotessa siihen omia varusteitaan, mitä toimittaja ei hyväksynyt. Toiseksi Israel haluaa, että koneiden huolto tapahtuisi Israelissa eikä USA:ssa. Koneen valmistaja Lockheed Martin on luvannut useita osatoimituksia israelilaisille yhtiöille, mikä pienentää koneen kokonaishintaa.
Koneen kehutaan edustavan kehityksen huippua stealth ominaisuuksineen, mutta sen pahimman kilpailijan Venäjän vastaava kone valmistuu aiemmin ja on huomattavasti halvempi. Intia on tilannut venäläistä konetta 200 – 300 kappaletta 20 miljardin hinnasta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3966219,00.html

5. ISRAELILAINEN korjaaja joutui lähes arabijoukon lynkkaamaksi mennessään hoitamaan saamaansa työtilausta Issawiyan lähiössä Jerusalemin itäosassa. Baruch Pruss meni torstaina korjaamaan arabimiehen pesukonetta tämän asuntoon. Mies oli ostanut koneen Elranin sähköliikkeeltä, jossa Pruss työskentelee.
Pruss kertoo korjanneensa koneen, mutta lähtiessään talosta arabit olivat odottamassa ulkona hyökäten hänen kimppuunsa. Hän sanoi arabien käyttäneet hyökkäyksessään kivenlohkareita ja betonitiiliä talosta, jossa hän oli käynyt. Hän pääsi juoksemaan takaisin taloon lukiten oven perässään. Talon omistaja-arabi yritti auttaa häntä pakenemaan siinä onnistumatta. Ulkopuolella olleet arabit eivät murtautuneet taloon, vaan alkoivat tuhota korjaajan autoa.
Pruss sanoo soittaneensa poliisille, jolla on asema lähiön sisäänkäynnin luona. Poliisi lupasi auttaa, mutta ketään ei tullut paikalle. Lopulta lähiön iäkkäät arabit auttoivat häntä pääsemään autoonsa ja ajamaan pois lähiöstä, vaikka auton katto. sivupellit ja tuulilasi olivat täysin tohjona. Poliisi pyysi häntä laatimaan valituskirjeen, jonka hän teki, ja selitti, ettei heillä ole lupa mennä lähiön sisälle. Tämäkö lienee sitä rauhallista rinnakkaineloa? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139961

6. UUTISOTSIKOITA
- Hollantilaiset viranomaiset toimittivat ydinteollisuudessa käytettäviä laitteita Iranin atomiyhtiölle AEOI. Talousministeri Maria van der Hoeven kertoi JP:lle lähettämässään kirjeessä, että ensimmäinen lähetys sisälsi helium-vuotojen varottajan, jonka oli tilannut IAEA teknisen yhteistoiminnan nimissä Iranin kanssa, mutta se toimitettiin AEOI:lle. Toinen lähetys sisälsi kiellettyjä tuotteita Iranin kaasu- ja öljyteollisuudelle. Tapaukset ovat herättäneet kirpeää kritiikkiä IAEA:n roolista Iranin väitetyn ydinaseteollisuuden valvonnassa. (JP)
- IAF:n koneet tekivät toisen ohjusiskun Gazan kaistalle aikaisin torstaiaamuna vastauksena kahteen Kassam-rakettiin Gazasta. Isku tehtiin Gazan pohjoisosaan, ja palestiinalaiset sanovat kahden ihmisen haavoittuneen. (JP)
- Hamas sanoo estäneensä IDF:n yritykset Gilad Shalitin vapauttamiseksi paljastamalla ilmiantajan, joka kolmen vuoden ajan oli pitänyt yhteyttä IDF:n kanssa kännykällään. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/hamas-says-thwarted-idf-attempt-to-locate-gilad-shalit-in-gaza-1.317746
- Kuolleenmeren eteläosassa nousevan vedenpinnan vuoksi vaaraan joutuvat hotellit jouduttaneen tuhoamaan ja rakentamaan kauemmas rannasta. Uusien tutkimusten mukaan operaatio maksaisi kaksi kertaa enemmän kuin aiemmin arvioitiin. (JP)
- Satelliittikuvien mukaan Hizbullahin terroristit saavat koulutusta Syyrian ohjustuki-kohdassa. Maaliskuun 22. päivänä otetut kuvat näkyy Google Earth sivuilla. Kuvissa näkyy vilkasta rakennustoimintaa tukikohdassa, josta johtaa tunnelit vuoren sisään, jonne Scud-ohjukset lienee varastoitu. http://www.haaretz.com/print-edition/news/hezbollah-militants-training-in-syria-missile-base-satellite-images-show-1.317784
- Israel voi pyytää PA:n tukea hakiessaan UNESCO:n hyväksymistä perinne kohteeksi Juudean kukkuloilla vielä kohtalaisessa kunnossa olevat terassoidut rinnerakenteet. http://www.haaretz.com/print-edition/news/israel-may-seek-pa-cooperation-with-would-be-unesco-heritage-site-1.317789
- Eurooppaan ennustetaan kylmintä talvea tuhanteen vuoteen. Olisi syytä tarkistaa
- lämmityslaitteet ja eristää vesi- ja viemärijohdot. Eikä villasukkien kutominen olisi pahitteeksi, jos ennustus toteutuu. http://rt.com/Best_Videos/2010-10-07/coldest-winter-emergency-measures.html
Tiedoksi:

#513 SUNNUNTAI 10.10.10

10.10.2010 22:19

PÄIVÄMÄÄRÄ muistuttaa entisen huippuoppilaan todistusta: pelkkiä kymppejä. Se on myös päivämäärä, jonka jokaisen aviomiehenkin olisi helppo muistaa. Siitäkö johtunee, että lukuisat parit maailmalla haluavat saada vihkimyksen juuri tänään?

1.ARABILIITON huippukokous Sirtessä Välimeren rannikolla Libyassa käsitteli
perjantaina alkaneissa keskusteluissa sekä Sudanin tilannetta että ennen kaikkea Palestiinan asioita. Jälkimmäisestä asialistalla oli ns. rauhankeskustelut, jotka ovat juuttuneet iltapäiväruuhkaan ja tarvitsevat uutta potkua ja lupaa jatkaa tai lopettaa koko makaaberi teatteri. Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa kertoi journalisteille, että ongelmat johtuvat Israelin ”hyvin, hyvin negatiivisesta asenteesta” keskusteluihin. Hän ei liene kuullutkaan Netanyahun toistuvia vakuutuksia halustaan keskustella Abbasin kanssa rauhasta ilman ennakkoehtoja milloin vain ja missä vain - tai sitten hän ei halua kuulla.

PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas kertoi arabiliiton jäsenille Israelin jäykästä asenteesta, jota on mahdoton hyväksyä – ”se kun ei suostu millään PA:n esittämiin vaatimuksiin vetää asukkaansa 1967 rajoille ja antaa pakolaisten palata muinaisille asuinsijoilleen”. Kuin muistona Arafatin hyvistä ajoista Abbas esitti taas yhden lukuisista uhkauksistaan erota, ellei Israel suostu jatkamaan rakennuskieltoa, jota ilman hän ei voi antaa lupaa jatkaa suoria keskusteluja Israelin kanssa.
Mutta kuten aamun uutiset kertovat, Abbasin uskolliset luutnantit ja muut avustajat ovat olleet ahkerina nämä odotusviikot ja kuukaudet. PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat on neuvotellut USA:ssa ”Obaman hallituksen huomattavien edustajien” kanssa mahdollisuudesta, että USA joko julistaa Palestiinan valtion perustetuksi, tai jos PA vie asian YK:n päätettäväksi, antaa tukensa sille käyttämättä veto-oikeuttaan turvallisuusneuvostossa. Näitä keskusteluja käytiin tiiviisti jo joulukuussa viime vuonna, mutta asia jätettiin hautumaan.
PA:n korkea vaikuttajayksilö PLO:n hallituksen jäsen ja entinen pääministeri Ahmed Qureia, kertoi WND:n toimittajalle lauantaina, että USA:n viranomaisten suhtautuminen asiaan on paljon myönteisempi kuin yleisesti luullaan. Hän viittasi Obaman hallituksen ”elimiin”, joiden kanssa keskusteluja käytiin. WND arvioi, että näitä ”elimiä” ovat USA:n YK:n lähettiläs Susan Rice ja Kansallisen Turvallisuusneuvoston jäsen Samantha Power. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=126045

ABBAS vetäisi tämän kanin hatustaan arabiliiton kokouksessa esittäen, että hän harkitsee tosissaan Palestiinan valtion yksipuolista julistamista joko USA:n kautta tai YK:n turvallisuus-neuvoston avulla. Hän tunsi olevansa vakaalla maaperällä uskoessaan, että Obaman hallitus on hänen kukkarossaan. Abbasin repliikeistä voi päätellä, että hän suosii tätä vaihtoehtoa.

ARABILIITTO teki kuitenkin päätöksen – ehkä USA:n ja EU:n painostuksesta – antaa USA:lle vielä kuukausi aikaa painostaa Netanyahua jatkamaan rakennuskieltoa 2-4 kuukautta ja sen jälkeen niin kauan kuin on tarpeen, vaikka sitä ei haluta julkistaa nyt.
Saeb Erekat vakuutti, että PA haluaa jatkaa neuvotteluja, mutta että asia on nyt Abbasin ja USA:n hallituksen käsissä. Hän ei edes viitannut mahdollisuuteen, että keskusteluja käytäisiin Netanyahun hallituksen kanssa, hän käy keskusteluja vain Obaman hallituksen kanssa.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/abbas-may-circumvent-israel-ask-u-s-to-recognize-palestinian-state-1.318005

2. ISRAELIN viranomaiset eivät näytä antavan paljon painoa Abbasin uhkauksille joko yksipuolisesta Palestiinan valtion perustamisesta tai eroamisesta ja PA:n romuttamisesta sekä Juudean ja Samarian ja Gazan hallinnon palauttamisesta Israelin suoraan valvontaan. He eivät myöskään usko, että USA:n Israelille myönteinen kongressi tulisi tukemaan yksipuolista Palestiinan valtion perustamista. Mutta asiaa on kuitenkin käsiteltävä, ja he katsovat, että seuraavan kuukauden aikana on käytävä tiiviitä keskusteluja USA:n kanssa. Arabiliiton kokouksen päätöksestä voi lukea sen, etteivät arabit halunneet lisätä Obaman ongelmia rauhankeskustelujen mahdollisella romahduksella juuri ennen USA:n kongressin välivaaleja toinen marraskuuta, jotka voivat keikauttaa vallan siirtymisen republikaaneille.

EU:n ulkopolitiikan johtaja Javier Solana esitti v. 2009 Palestiinan valtion perustamista yksipuolisella julistuksella, mutta USA:n hallitus ei tukenut esitystä todeten, että YK :n päätöslauselmien 242 ja 338 mukaisesti asia voidaan ratkaista vain kahdenkeskisten neuvottelujen kautta osapuolten välillä.
PÄÄMINISTERI Netanyahu ei ole antanut omaa lausuntoaan arabiliiton päätöksestä, mutta hän joutunee käsittelemään asiaa hallituksessa sekä Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchnerin ja Espanjan ulkoministeri Miguel Moratinon Israelin vierailun yhteydessä tänään. Myös Suomen presidentti lienee maassa, mutta media vaikenee hänen vierailustaan.

PA:N edustaja Nabil Abu Rudeinah sanoo PA:n olevan tyytyväinen arabiliiton päätökseen. Hän sanoo PA:n arvostavan arabiliiton tapaa tukea Abbasin kantaa ja sanoi PA:n toivovan, että kuukauden aika riittää USA:lle painostaa Israelia tarvittaviin myönnytyksiin. Hän vakuutti, että jos keskustelut romahtavat, PA valitsee toisen tien joko USA:n tai YK:n kautta. Rudeinah sanoi, että arabiliitto kannattaa Abbasin kantaa perustaa Palestiinan valtio pääkaupunkinaan Jerusalem perustuen 1967 sotaa edeltäviin aselepolinjoihin viimeistään syyskuussa 2011.

USA:N ulkoministeriö edustaja P J Crowley ilmaisi tyytyväisyytensä arabiliiton päätöksestä. ”Arvostamme arabiliiton lausuntoa tukea ponnistelujamme luoda olosuhteet keskustelujen jatkumiseksi. Jatkamme ponnistelujamme osapuoltemme ja kansainvälisten liittolaistemme kanssa edistää neuvotteluja kahden valtion ratkaisuun ja rohkaisemme osapuolia tekemään sitä koskevia rakentavia toimia.
PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat toisti syytökset Israelille, että se valitsi rauhan ja ”setlementtien” välillä ”setlementit”. Hän vaati, että USA kiristää peukaloruuviaan Israelin painostamiseksi. Hamas sanoo, että arabiliiton päätös on ajan haaskausta. Sen Damaskon johto vaatii palaamista aseelliseen taisteluun sekä palestiinalaisten yhteyden palauttamista. Syyrian ulkoministeri Walid Moallem pidättyi itse kokouksesta lähettäen sinne Libyan lähettiläänsä, mutta hän piti arabiliiton kokousta tarpeettomana.
Libanon pidättyi kokouksesta erimielisyyksistä johtuen Libyan kanssa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=190783

3. IDF:N sotilaitten aikaisin perjantaiaamuna surmaamat kaksi Hamasin jäsentä olivat syyllisiä 31. syyskuuta lähellä Kiryat Arbaa tapahtuneeseen neljän israelilaisen murhaan. Sotilaat pidättivät piirittämästään talosta, jossa murhaajat piileskelivät, kuusi muuta murhiin ja tulituksiin syyllistynyttä. IDF:n mukaan 31.09. murhiin syyllistyneet ovat nyt joko kuolleet tai ovat joko PA:n tai Israelin pidättämiä. Tämän solun uskotaan tehneen muitakin aseellisia hyökkäyksiä israelilaisia autoilijoita vastaan Hebronin kukkuloilla.
Murhiin syyllistyneet ja surmansa saaneet on tunnistettu, yksi on Nashat Karmi, 33-vuotias, korkea Hamas-komentaja Hebronista; sekä Mammon Natshe, 24-vuotias.

TURVALLISUUSJOUKOT aloittivat operaation 3-kerroksista taloa vastaan Hebronin eteläosassa 23.00 aikaan torstai-iltana, ja operaatio kesti lähes koko yön. Kahden miehen havaittiin pyrkivän pakoon piiritystä. He aloittivat tulituksen sotilaita vastaan, jotka vastasivat tuleen, jonka aikana Karmi sai surmansa. Natshe pääsi pakenemaan takaisin taloon jatkaen tulitusta. Paikalle tuotu raivaustraktori tuhosi muurin, jonka suojassa Natshe tulitti ja lopulta tuhosi tilan, jossa hän piileskeli. Hänen ruumiinsa löydettiin romujen seasta. Sieltä löydettiin myös asekätkö, joiden joukossa olivat aseet, joilla murhat luultavasti suoritettiin.
Molemmat surmatut terroristit olivat suorittaneet loppuun Israelin antamat vankeustuomionsa ja olivat kokeneita ja koulutettuja terroristeja, jotka tiesivät, miten IDF kuulustelee vankejaan. Hebronissa ilmeni joitain mielenosoituksia operaation seurauksena. Terroristien hautausprosessin aikana poliiseja ja sotilaita kivitettiin kivin ja petrolipommein. Tiellä no 60 kivitettiin israelilaisia autoilijoita, mutta vahingoista ei ole raportoitu.

HAMAS uhkaa kostaa korkeitten johtajiensa menetyksen ja syyttää Fatahia ilmiannosta.
PA:n pääministeri Salaam Fayad tuomitsi IDF:n operaation sanoen, ettei hänen kansalaistensa surmaaminen edistä rauhaa.
Satakunta palestiinalaista vasemmistolaisten ja ulkomaisten anarkistien tukemina osoittivat mieltään Jonat a-Shama kylässä lähellä Ramallahia. Sotilaat hajottivat mielenosoituksen mellakkavälineitä käyttäen. Kahta israelilaista autoa kivitettiin Hebronin pohjoispuolella. Autot kärsivät vaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190784

4. MIELIPIDETIEDUSTELU kertoo, että Likud ja Israel Beiteinu tulisivat lisäämään kannatustaan Knessetissä rajusti, jos vaalit pidettäisiin nyt. Tiedustelun teki Maagot Mochot hallituksen omistamalle radioyhtiölle Reshet Bet. Sen mukaan Likud saisi 33 kansan-edustajaa (nyt 27), Kabima 26 (nyt 28), Israel Beitenu 21(nyt 15). Kansallinen ja uskonnollinen liittoutuma saisi nyt 77 paikkaa; Kadiman johtama vasemmisto-keskusta saisi 47 paikkaa (nyt 55). Pahiten kassara koskisi Labouriin, joka saisi 9 edustajaa (nyt 13). Shasin kannatus putoaisi 9 paikkaan (nyt 13); UTJ 5 ja Jewish Home 3 paikkaa; NU saisi 2 (nyt 4).
Tiedustelu kertoo, että Netanyahua kannattaa 68 % pääministeriksi ennen Tzipi Liviä, ja että gallup sinänsä on huono enne Obaman suunnitelmille Jerusalemin ja Israelin maan jakamisesta palestiinalaisille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139954

5. UUTISOTSIKOITA
- Ehud Barak antoi Labourin ministereille vapaat kädet äänestää tahtonsa mukaan hallituksessa luottamusvakuutuksesta uusille kansalaisille. (JP)
- Presidentti Obama haluaa rakennuskiellon jatkuvan vielä senkin jälkeen, jos Israel pidentää sitä 2-4 kuukaudeksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139956
- PA:n korkeat johtajat valmistelevat syytöksiä oikeudessa niitä palestiinalaisia vastaan, jotka työskentelevät israelilaisissa yhteisöissä ja yhtiöissä 1967 sotaa edeltävien aselepolinjojen takana. PA pitää israelilaisia yhteisöjä laittomina ja katsoo, että palestiinalaiset menettävät oikeutensa maahan työskennellessään siellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139974
- Ir David työntekijä David Beeri ajoi autollaan Silwanin lähiössä Jerusalemin kupeessa jouduttuaan mielenosoittajien väijytykseen, jotka alkoivat kivittää hänen autoaan särkien sen laseja. Beeri jatkoi ajoaan osuen autollaan kahteen nuorukaiseen, joista toinen vammautui lievästi, vaikka molemmat vietiin tutkittaviksi sairaalaan. Tämä on jo toinen vastaava väijytystapaus Silwanin lähiössä. Israelin poliisilla on tukikohta lähiön sisäänkäynnin luona, mutta ei uskalla mennä sisään välikohtausten pelossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139971
- Yhdellä Dubain Hamah-johtajan Mahmoud al-Mabhouhin murhasta epäilty käytti Jom Kippur-sodassa kaatuneen IDF:n sotilaan identiteettiä. Tutkimuksia vaikeutti se, että sotilas oli muuttanut nimensä, uusi Chritstopher Lochwood, entinen Yehuda Lustig.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=190814
- OECD:n turismikonferenssi toteutuu suunnitelmien mukaan, vaikka PA valitti siitä ja vaati sen peruuttamista, koska se pitää koko Jerusalemia kiistanalaisena. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=190766
- Metodistikirkon saarnaaja David Hallam nosti syytteen omaa kirkkoaan vastaan Birminghamissa sen Israelin vastaisuuden vuoksi käyttäen siihen lahjavaroja. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190797
Tiedoksi:
Vieras

#514 MAANANTAI 11.10.10

11.10.2010 22:58

1. ”HOITAKAA ensin omat takapihanne ja tulkaa sitten tänne antamaan neuvoja, miten Israelin ja PA:n väliset suhteet tulee järjestää”, sanoi ulkoministeri Avigdor Lieberman maassa vieraileville Ranskan ja Espanjan ulkoministereille. Hän tarkoitti konflikteja Kaukasiassa ja Kyproksella sekä rauhansopimuksen solmimista Serbian ja Kosovon välillä. Lieberman vakuutti vierailleen, ettei Israel alistu myönnytyspolitiikan uhriksi. Hän otti esimerkin tästä toiseen maailmansotaan johtaneista tilanteista, jolloin Euroopan yhteisö myönnytykseksi Hitlerille v. 1938 tuki Hitleriä eikä Tseckoslovakiaa, joka uhrattiin saamatta mitään vasta-lahjaksi. Hän vakuutti, ettei Israel suostu tällaiseen osaan, vaan Israel puolustautuu.

LIEBERMAN totesi, että hänestä näyttää kuin kansainvälinen yhteisö kuvittelee voivansa ratkaista kaikki maailman ongelmat sillä, että Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti saadaan ratkaistuksi. ”Entä ponnistelut Somaliassa, Pohjois-Koreassa, Zimbabwessa, Afganistanissa ja Sudanissa? Sen sijaan, että keskusteltaisiin arabiliiton kanssa kansan-äänestyksen tulevaisuudesta Sudanissa tai räjähdysalttiista tilanteesta Irakissa 2012, kansainvälinen yhteisö keskittää painostuksensa Israeliin”, Liberman selitti. Hän sanoi epäilevänsä, että ulkopuolisten painostama rauhantila tulee tuottamaan aivan päinvastaisen lopputuloksen ja räjähdyksen, kuten tapahtui Camp Davidin jälkeen vuonna 2000.

RANSKAN ulkoministeri Bernard Kouchner ja Espanjan ulkoministeri Miguel Moratinos saivat samantapaiset evästykset presidentti Peresin, pääministeri Netanyahu, puolustusministeri Barakin ja oppositiojohtajan Livnin audiensseilla, joskin vähemmän särmikkäästi. Vieraille kerrottiin, että tukiessaan PA:n suostumista suoriin keskusteluihin Israelin kanssa EU-maat voisivat käyttää vaikutusvaltaansa vakuuttaakseen PA:lle, että sen tulee osoittaa joustavampaa käyttäytymistä rakennuskieltoasiassa.
ISRAELIN viranomaiset olivat jo ennen vierailua osoittaneet tyytymättömyytensä siihen, että Ranska oli heinäkuussa nostanut PLO:n edustajan aseman ”lähettilääksi”, ja Espanja seurasi pian perässä nostaen PLO:n edustajan samaan asemaan syyskuussa. Ranska antoi PLO:n YK:n edustajalle aseman ”delegaation johtaja” (delegation general). Israel selitti kantaansa todeten, ettei ollut viisasta lahjoa PLO:ta aikana, jolloin se ei osoittanut minkäänlaista joustoa.

PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak käytti patenttilääkettä mielistellessään vieraitaan Israelin ystävinä sekä arvostettuina PA:n ja arabimaiden keskuudessa, joten he voivat todella auttaa. Barak tunnusti Euroopan maiden omistautumisen Israelin ja PA:n asioille käyttäen paljon aikaa ja voimavaroja niiden hyväksi.
ULKOMINISTEREITTEN vierailun tarkoituksena on nostaa Euroopan maiden osuutta Lähi Idän ongelmien ratkaisuissa, mistä ne ovat jääneet sivustakatsojan osaan. Kouchner totesi, että Euroopassa tunnetaan tiettyä kärsimättömyyttä prosessin hitaan edistymisen vuoksi, vaikka tunnusti asioiden selvittämisen Lähi Idässä aina vaativan aikaa. Hän vakuutti olevansa optimistinen rauhanprosessista. Moratinos sanoi saaneensa tunnon, että molemmat osapuolet ovat aidosti antautuneet tilanteen hyödyntämiseksi ja pitävät ovea auki suorille keskusteluille edistyäkseen tärkeimmissä kysymyksissä.
KOUCHNER kertoi palestiinalaiselle Al-Ayyam lehdelle, ettei hän sulje pois mahdollisuutta, että YK:n turvallisuusneuvosto ratkaisee Palestiinan valtion perustamisen kuitenkin todeten suosittelevansa kahden valtion perustamista neuvottelujen kautta. ”Kansainvälinen yhteisö ei voi loputtomiin tyytyä jatkuvaan umpikujaan. Siksi uskon, ettei ole suljettu pois periaatetta turvallisuusneuvoston optiosta,” lehti toteaa hänen lausuneen.
Mahmoud Abbasin vihjailut tästä mahdollisuudesta saavat siten tukea myös EU:n taholta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=190900

2. PALESTIINAN valtion yksipuolinen perustaminen näyttää saavan yhä laajempaa kannatusta USA:n, EU:n, YK:n ja Venäjän diplomaattipiireissä. Myös Jerusalem Post on huomannut tämän ja keskittää pääkirjoituksensa asian tutkimiseen.
Pääkirjoituksessa todetaan aluksi, miten Abbas esitteli tätä vaihtoehtoa arabiliiton kokouksessa Libyassa perjantaina. Varsinkin PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat on väläytellyt sitä, sillä hän neuvotteli tästä ”Obaman hallituksen tärkeiden elimien” kanssa jo viime vuoden lopussa ja sanoo silloin saaneensa käsityksen, ettei USA tyrmää ajatusta.
PA:n pääministeri Salaam Fayad esitteli suunnitelmansa yksipuolisesta Palestiinan valtion perustamisesta Herzlian konferenssissa elokuussa 2009. Hänen aikataulunsa mukaan valtio voitaisiin perustaa elokuussa 2011 edellyttäen, että PA:n instituutioitten perustaminen etenee toivotulla tavalla ilman häiriöitä. Shimon Peres ylisti Fayadia silloin ”PA:n Ben Gurionina, Palestiinan valtion perustajana”. Fayadin suunnitelma sai suosiollisen vastaanoton kvartetin diplomaattien keskuudessa, joskin vain muutamin osin. Bushin neuvonantajana toiminut Elliott Abrams antoi samoin tunnustusta PA:n kasvamisesta kansalliseen täysi-ikäisyyteen.

JP:n pääartikkelissa todetaan, että Fayadin suunnitelman vaarana on se, että PA tai PLO voi jossain vaiheessa pyrkiä toteuttamaan suunnitelman odottamatta kansan kypsymistä vastuun ottamiseen omasta kohtalostaan ja yhteiskunnan rakenteiden ollessa keskeneräisiä.
Fayad perusteli suunnitelmaansa todeten, että sen tarkoituksena on painostaa Israelia joustavammaksi neuvotteluissa PA:n kanssa. Artikkelissa todetaan, että PA voisi aina niin halutessaan esittää uhkauksen yksipuolisesti valtion perustamisesta, kuten nyt näyttää käyvän. ”Jos PA ja PLO todella toteuttavat yksipuolisen suunnitelmansa, Israel menettäisi viimeisetkin uskonrippeensä PA:n johdon uskottavuuteen eikä mikään Israelin hallitus vetäisi joukkojaan Juudeasta ja Samariasta tai Jerusalemin itäosista näissä olosuhteissa”. Sellainen mahdollisuus edistäisi JP :n mukaan myös Hamasin tilaisuutta vallan anastamiseksi Juudeassa ja Samariassa, joka vakuuttaa ”väkivallan ja terrorismin ainoaksi tavaksi saavuttaa maan kansallinen vapauttaminen ja itsenäisyys Israelin miehityksestä”.
JP esittää vaatimuksen, että USA:n tulee ehdottomasti sanoutua irti tällaisista suunnitelmista, sillä ”todellinen rauha ja turvallisuus kansojen välillä saavutetaan vain keskustelujen kautta”.
http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=190899

3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas piti arabiliiton kokouksessa puheen lauantaina. Hän toi puheessaan esiin kaikki ne syytökset, joita PA:n johdon ja muslimisaarnaajien taholta on esitetty Israelia vastaan. Ja mikä pahaenteisintä, arabimaat näyttävät ottavan todesta kaikki nuo valheet, joiden todenperäisyys olisi helposti todettavissa, jos halua riittää.

ABBAS vaati puheessaan, että kaikki Jerusalemin itäiset osat 1949 aselepolinjan takana tulee liittää Palestiinan valtioon, mukaan lukien Jerusalemin vanhakaupunki ja Temppelivuori. Hän esitti puheessaan syytöksiä, että Israel pyrkii tuhoamaan kaiken islamin karaktäärin kaupungista ja korvaa sen juutalaisella imagolla. Ja vakiosyytös, jota Islamilainen Järjestö esittää viikosta toiseen: ”Al-Aksa moskeija on vaarassa Israelin kaivaustöiden takia.”
Abbas väitti, että ”Israel suorittaa ”etnistä puhdistusta” Jerusalemissa, mikä vaarantaa muslimien ja kristittyjen pyhät paikat”. Hän väitti Israelin täten murskaavan rauhanprosessin.
Abbas kehotti arabeja pyytämään ”YK:n apua Israelin toimien lopettamiseksi ja vaati kansainvälisiä tarkkailijoita valvomaan, että Jerusalemin juutalaistaminen loppuu”.
Edelleen hän vaati, että Israelin tulee lopettaa kaikki rakentaminen Jerusalemin pohjois-, itä- ja eteläosissa, jotka ovat 1967 linjan takana, sekä lopettaa arabien laittomasti rakentamien talojen purkaminen pääkaupungin itäosissa.
Abbas vaati, että arabimaitten tulee puuttua aktiivisesti Jerusalemin tilanteeseen, laatia suunnitelma sen kehittämiseksi sekä antaa varoja suunnitelmien toteuttamiseksi.

ABBASIN syytös, että Israel tuhoaa kristittyjen pyhiä paikkoja vastakohtana PA:lle, jonka hän esittää niiden suojelijaksi, on uskomaton, sillä muslimien sortotoimien johdosta kristittyjen määrä laskee ennätysvauhtia PA:n hallintoalueilla ja myös arabimaissa, mutta kasvaa tasaisesti Israelin alueella. PA:n alueilla asuvat kristityt sanovat, että jos nykyinen suuntaus jatkuu, kirkot muuttuvat museoiksi muutaman vuoden kuluessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139993

4. UUTISOTSIKOITA
- Oikeistoliittoutumaan kuuluvat puolueet rohkaistuivat esittämään uusia lakiesityksiä, joilla yksilöidään kansalaisten oikeuksia. Shas esittää lakia, jolla kansalaisuus poistettaisiin niiltä, jotka liittyvät terrorijärjestöihin. (JP)
- Jerikossa paljastettiin lattiamosaiikki, jonka iäksi uskotaan n. 1500 vuotta. 900 neliömetrin mosaiikki kuului muslimipalatsiin, jonka maanjäristys tuhosi 747. Mosaiikin paljastaminen nyt kuuluu osana kaupungin perustamisen 10 000-vuotisjuhliin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=190887
- Knessetin yksi visaisimmista lakiesityksistä koskee kansanäänestyksen järjestämistä maan luovuttamisesta vieraalle valtiolle. Sitä kutsutaan nimellä ”Golan laki”, koska se tullee olemaan ensimmäinen lain piiriin kuuluva alue. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190914
- Asuntoministeri Attias sanoo, että Shas-puolue kannattaa uutta rakennuskieltoa, mutta rabbi Ovadia Yosefia lähellä olevat sanovat, ettei iäkäs rabbi kannata sitä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190882
- Barry Rubin kertoo artikkelissaan, ettei maailman media ole huomannut, miten Muslim Brotherhood (Muslimiveljeskunta) kehottaa sotaan Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan. Sotahuudon esitti Muhammad Badi saarnassaan, jonka MEMRI käänsi. Badi sanoo, että jokaisen muslimin velvollisuus on osallistua tähän pyhään sotaan (jihad) paratiisiosansa menettämisen uhalla. Rubin toteaa, että al-Qaidan tapaisen opin kuuluttaminen tunnustetun saarnaajan kautta saavuttaa satoja tuhansia kannattajia maailmanlaajuisesti, jotka ”aidosti uskovat ensimmäiseksi velvollisuudekseen pyhän sodan ja uhraukset USA:n vallan murskaamiseksi väkivallan kautta, koska sen tuhoutuminen on jo alkanut”. Badi kuuluttaa ”uuden sukupolven nousemista, joka pitää kuolemaa Allahin hyväksi elämää parempana, jota länsimaat ihannoivat”. Hän vakuuttaa, että lännen rationaalinen laskelmointi paremmasta asemasta lapsille ei päde muslimiliikkeelle, sillä Allah sanoo: ”isäntä karkotetaan ja kääntyy ja pakenee”. (Koran 54:45). Eikä merkitse mitään mitä tuhoa ja kuolemaa se tuo tullessaan.
Badi vakuuttaa edelleen: ”Vastarinta on ainoa vaihtoehto”. USA ei voi pakottaa rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille, sillä se vain lisäisi väkivaltaa, sillä muslimien tarkoituksena on voittaa heidät. Toiseksi USA:n myöntyvyys on merkkinä heikkoudesta, joka ilmenee tappioina Irakissa ja on nähtävissä jo Afganistanissa.
Rubin toteaa, että 1996 al-Qaida julisti sodan Amerikalle, lännelle, kristityille ja juutalaisille, eikä kukaan kiinnittänyt siihen huomiotaan. Seuraus oli 11.09.2001.
”Nyt muslimiveljeskunta julisti sodan Amerikalle, lännelle ja kristityille ja juutalaisille. Se mitä siitä seuraa, on tulevaisuuden historiaa”, ennustaa Barry Rubin. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=190894
Tiedoksi:

#515 TIISTAI 12.10.10

12.10.2010 17:30

1. On turhauttavaa kirjoittaa samoista asioista päivästä toiseen melkein samoilla sanoilla, mutta aamun uutisotsikot eivät juuri anna vaihtoehtoja.
Pääministeri Benyamin Netanyahu raotti eilen Knessetin 18. istuntokauden avajaisissa salaisuutensa verhoa tarjoten PA:lle syyskuun 26. päivänä loppuneen moratoriumin jatkamista, jos PA tunnustaa Israelista juutalaisena ja demokraattisena valtiona. Tarkkailijat ehättivät hämmästelemään, mikä pääministerin sai antautumaan näin läpinäkyvään ”peliin”, kuten PA:n neuvottelijat sitä kutsuvat, todeten, että Netanyahu varmaan tiesi esittäessään tätä, ettei PA tule siihen suostumaan.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat hylkäsi Netanyahun tarjouksen suoralta kädeltä ”mitä voimakkaimmin”, kuten artikkelissa todetaan. Erekat vertasi Netanyahun tarjousta ”rasismiin” ja vakuutti, ettei valtion perustamista voida sitoa ”setlementtien” rakentamiseen huomaamatta, että juuri näin he itse ovat tehneet ja tekevät palestiinalaisleirissä.
Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah puolestaan lähti kiellossaan toteamuksesta, että ”kaikki ”setlementit” ovat laittomia ja että rakentaminen niissä pitää keskeyttää lopullisesti”. Hän ei näe, miten Israelin tunnustaminen juutalaiseksi liittyisi valtion perustamiseen.

OBAMAN hallituksen taholta kerrotaan, että USA:n kanta on tunnettu eikä ole mitään syytä muutoksiin. USA pyrkii saamaan keskustelut käyntiin ja etsii tapoja, joilla umpikuja saadaan puhkaistua ja rauhanprosessi etenemään. USA:n kerrotaan tehneen kaikenlaisia tarjouksia Israelille, joilla parannettaisiin sen turvallisuusvaatimuksia. Netanyahu totesi Knessetin puheessaan, että ”meidän on oltava realistisia. On muitakin intressejä, jotka eivät ole yhtään vähemmän arvokkaita kuin ”setlementit”, hän selitti käyttäen kiellettyä sanaa ”setlementti”. PA:n taholta ilmoitettiin eilen ilman tulkintamahdollisuutta, että se hylkää kaikki USA:n tekemät voiteluyritykset Israelille, jotka liittyvät keskustelujen jatkamiseen.
PA:n kanta on jostain kumman syystä kovin päättäväinen ja itsevarma, ikään kuin sen johtajat tietäisivät jotain, mitä ulkopuoliset eivät tiedä. Mihin sen itsevarmuus perustuu?
Netanyahu sanoi vihjailleensa PA:lle esityksestään viimeisten viikkojen aikana ilman julkisuutta ja odottavansa nyt PA:n taholta myönteistä reaktiota. Hän ei maininnut, miten pitkäksi ajaksi hän ajatteli pyytää hallituksen suostumista rakennuskiellon jatkamiseen, mutta sanoi sen olevan määrätyksi ajaksi.

JUUDEAN JA SAMARIAN juutalaisasukkaat, joita Suomen lehdistö virheellisesti näyttää kutsuvan ”siirtolaisiksi” ja heidän kyliään ja kaupunkejaan ”siirtokunniksi”, varoittavat Netanyahua, että hänen imagossaan esiintynyt tinkimätön kanta on alkanut vaarallisesti rakoilla, joka viestittää USA:n neuvottelijoille ja myös PA:lle, että hänet on painostamalla mahdollista saada suostumaan PA:n esittämiin vaatimuksiin.
Netanyahun puhe keskeytettiin 20 kertaa Knessetissä, ilmeisesti vasemmiston ja arabikansanedustajien taholta hänen todettuaan, että myös palestiinalaisten tulee suostua myönnytyksiin ja ettei Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona ole itsepäisyyttä vaan koko kysymyksen perusjuuri, koska viimeisen sadan vuoden ajan palestiinalaisille on vakuutettu, ettei juutalaisuus ole kansa eikä juutalaista kansaa ole olemassakaan, eikä heillä siten ole oikeutta Palestiinan maahan, joka heidän mielestään kuuluu yksin palestiinalaisille.

PRESIDENTTI Shimon Peres piti myös puheen Knessetin avajaistilaisuudessa kertoen antautumisensa rauhaprosessin edistämiseen alusta alkaen. Hänen puhettaan häiritsivät muutamat oikeiston äärilaidalle lukeutuvat kansallismieliset siinä määrin, että jokunen heistä jouduttiin poistamaan salista. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190981

JUUDEAN JA SAMARIAN juutalaisasukkaat kehottavat Netanyahua vastaamaan siihen, että palestiinalaiset hylkäsivät hänen tarjouksensa, lisäämällä rakentamista. ”Me pyydämme pääministeriä ei vain toteamaan tumput suorina, ettei kieltoa ole jatkettu, vaan julkistaa uusia urakkapyyntöjä juutalaisyhteisöissä”, sanoo Efratin alueneuvoston puheenjohtaja Oded Revivi. Yleensä heidän asenteensa on odottava mutta ei täysin kielteinen mahdollisuudelle, että kieltoa jossain muodossa jatkettaisiin. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191037

2. TEL AVIVISSA ole eilen järjestetty USA:n presidentti Obaman vastainen mielenosoitus, joka toteutettiin kyhäämällä Obamaa esittävä kuva ja sen taustalla ehjä seinämä, jota vasten Obamaa vastaan mieltään osoittavat voivat heittää kenkiä, kuten arabit osoittaa halveksuntaansa jotain henkilöä kohtaan, mutta myös munia ja muuta roinaa. Mielenosoituksen järjestäjät sanoivat, että ”tällä toimenpiteellä on tarkoitus ilmaista syvä paheksunta ja tuomio sille brutaalille tavalle, millä Obaman hallitus kohtelee Israelia”.

TILAISUUS järjestettiin Välimeren rannalla jalankulkutiellä, joka on lähellä USA:n lähetystöä. Tilaisuuteen oli kokoontunut lehtitietojen mukaan muutamia kymmeniä ihmisiä, mukana kansalliset aktivistit Baruch Marzel sekä Ori Bar-Am, joka kertoili lehdistölle tähän tapaan: ”Obaman ohjelma haavoittaa juutalaisten oikeuksia Israelin maassa, se on lisäksi demokratian vastainen ja Amerikan vastainen. Jos Obama voi vastustaa Koranin polttamista, miten hän kuvittelee voivansa menetellä Toran suhteen?”
Promenadin varteen oli pystytetty plakaatteja joihin oli kirjoitettu: ”Obama, Israel ei ole ketsuppiputkilo, jota voi puristaa mielensä mukaan”, ja ”Obama, et sinä ole 12. imaami”. Eräässä USA:n suositussa TV-ohjelmassa Obamasta käytetään nimitystä ”imam Obama”. Jotkut paikalla olijat huutelivat häväistyksiä ja herjauksia Obamalle. ”Mene helvettiin, Obama”, ”Mene takaisin Keniaan”, ”Obama et sinä ole mikään kristitty”.
Toiset syyttivät, että Obama petti äänestäjänsä ja ennen kaikkea juutalaiset, ja ilmaisivat ihmettelynsä, että ensimmäisen kerran, kun USA:lla on musta presidentti, hän osoittautuu olevansa kaikkein juutalaisvastaisin. Taustalla oli kuva Obamasta, jossa tämä puhuu puhelimessa Netanyahun kanssa pitäen kenkiään pöydällä kuin osoittaakseen, miten vähän hän arvostaa Israelia ja sen pääministeriä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191034

3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas syytti äskeisen arabiliiton kokouksen aikana Libyassa Israelia ”kaikkien PA:n ja PLO:n kanssa solmimiensa sopimusten rikkomisesta”. Libyan kokouksessa mukana ollut Saeb Erekat sanoi Abbasin kertoneen arabeille, että Israel romutti PA:n poliittisen, laillisen, toiminnallisen ja turvallisviranomaisten työskentelyn Juudeassa, Samariassa ja Gazassa. ”Presidentti Abbas vakuutti, että Israel on tehokkaasti peruuttanut Oslon ja muut sopimukset, joita PLO on solminut Israelin kanssa”, hän kertoi AFP:n journalistille. Hän vahvisti tiedot, että ”jos rauhankeskustelut epäonnistuvat, PA kääntyy ensimmäiseksi USA:n ja YK:n puoleen pyytäen niitä tunnustamaan itsenäisen Palestiinan valtion ennen 1967 sotaa edeltävillä rajoilla”.

ABBAS tapasi Ammanissa eilen sekä Ranskan että Espanjan ulkoministerit lounaalla, jonne presidentti Halonen käski myös ulkoministeri Stubbin kuulemaan ”viimeiset tarinat Israelin ruokottomuuksista”. Tilaisuudessa Abbas informoi heitä arabiliiton Libyan kokouksesta sekä kertoen omasta asemastaan ja rauhan-keskustelujen tulevaisuudesta. Abbas pyysi näiden kolmen maan tukea hänen aikomuksessaan julistaa itsenäinen Palestiinan valtio, jos/kun rauhankeskustelut romahtavat. Saeb Erekat toisti taas kerran, että Israel yksin on vastuussa, jos keskustelut epäonnistuvat. Hän toivoi EU:n ja USA:n lisäävän painostustaan Israelille rakennuskiellon jatkamiseksi, jonka Nabil Shaath sanoi olevan kynnyskysymys PA:n palaamiseksi neuvotteluihin. Hän vaatii ehdotonta ja lopullista kieltoa, ei vain tilapäistä. Hän toisti Abbasin esittämän uhkauksen, että Abbas eroaa ja PA romutetaan ja kaikki vastuu Juudeasta ja Samariasta ja niiden kansasta palautetaan Israelille, mukaan lukien Gazan kaista, jos keskusteluissa moratoriumista ei päästä etenemään. Tällä kohtaa PA:n johdon yhtenäisyys ailahtelee, sillä Erekat vakuutti, ettei Abbas aio erota eikä PA hajoa.
Shaath vakuutti, ettei PA aio palata konfliktin tielle eli väkivaltaan kuitenkin todeten, että PA pidättää itsellään oikeuden lailliseen vastarintaan miehitystä vastaan. (JP)

4. UUTISOTSIKOITA
- Labour-puolueen sisällä elää edelleen vahva oppositioliike, joka haluaa erota hallituksesta, mutta ei ole löytänyt tapaa, millä ohittaa puheenjohtaja Ehud Barak, joka silminnähden nauttii asemastaan ja vallastaan IDF:n johdossa. Barak kehuu, että Obama saa hallitusyhteistyön pysymään kasassa. Hän kuitenkin ennustaa, että seuraavat neljä kuukautta osoittavat, mihin suuntaan puolue kääntyy, ehkä jo joulu-kuussa, kuitenkaan antamatta ultimaatumia, jos rauhankeskustelut eivät edisty. (JP)
- Bilin mielenosoitusten johtaja Abdullah Abu Rahma sai 12 kk:n vankeustuomion välivaltaisten tilaisuuksien järjestämisestä, joihin äärivasemmiston ja anarkistien edustajat säännöllisesti osallistuivat. Pari vuotta sitten Im Tirzu-järjestön jäsenet alkoivat tehdä retkiä Biliin, tuoden sotilaille virvokkeita ja myös kansanedustajia paikalle, jonka jälkeen IDF lisäsi sotilaitaan paikalla. Puolustusministeri Barak totesi, että sotilaiden toiminnan lisäksi rajapoliisin tulee pidättää anarkistien johtajia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140034
- IDF esitteli uuden panssarivaunun puolustusjärjestelmän, nimeltä Trophy, jota tullaan testaamaan 10-päivän pituisten harjoitusten aikana, jossa myös testataan maajoukkojen ja tykistö yhteistoimintaa sekä ilmavoimien antamaa tukea. Trophy-järjestelmän testauksen aikana tankkia kohti ammutaan ohjus ilman räjähdyspanosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140033
- NU:n puheenjohtaja Yaacov Katz varoitti Netanyahua, että uusi rakennuskielto Juudeassa ja Samariassa tulisi hajottamaan hallitusyhteistyön ja johtaisi uusiin vaaleihin keväällä 2011. Myös toisten puolueiden taholta esitetään voimakasta vastarintaa kiellon jatkamiseksi, koska ”se vain asettaa Juudean ja Samarian juutalaisasukkaat pelinappuloiksi pelissä, jota Netanyahu pelaa PA:n kanssa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140031
- Professori Yisrael Auman, matemaatikko ja Nobel-palkittu peliteorioistaan, kertoi INN:n toimittajille, että Israelin johtajien tapa puhua rauhasta ja jatkuva rauhan painottaminen itse asiassa johtaa sotaan. Hän kehotti sen sijaan valmistautumaan sotaan, joka on paras tae rauhantilan jatkumiseksi. Hän vakuutti, ettei tämä ole vain peliteoria, vaan että historiassa on runsaasti esimerkkejä tästä. Hän sanoi, että ”rauha on kuin kunnia, jota ei saavuteta jahtaamalla vaan ansaitsemalla”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140029
- Yleisölle avattiin muinainen Elonei Mamre, Mamren tammisto, jossa Abraham eli ja asui ja jonne hän rakensi alttarin. Paikasta mainitaan Torassa monin paikoin, 1.Mooseksen kirjan luvuissa 13, 14 ja 18. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140026
- Iran sanoo julkistavansa pian dokumentteja, jotka osoittavat, että USA luovutti Israelille ydinaseita NPT-sopimuksen vastaisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140025
- Al-Qaeda uhkaa, että koko Libanon tulee vapisemaan, jos Ahmadinejad asettaa jalkansa Libanonin maaperälle. siinä luvataan tehdä mahdoton tämän salaliiton estämiseksi. USA:n Beirutin lähetystö ottaa varoituksen huomioon ja kehottaa USA:n kansalaisia pysyttelemään poissa paikoista, jonne kokoontuu paljon kansaa sekä Iranin presidentin kulkureiteistä. http://www.debka.com/article/9075/
- Suomen presidentti Halonen vieraillee tänään maassa ulkoministerinsä kanssa. He tapaavat maan korkeinta johtoa ja käynevät myös Ramallahissa. Paikallinen media on ollut hyvin lyhytsanainen vierailusta.
Tiedoksi:
Vieras

#516 Israelin presidentin tavannut Tarja Halonen:

12.10.2010 18:49

Ystävyys maittemme välillä on kiinteä
12.10.2010 13:08

Kun tasavallan presidentti Tarja Halonen saapui tänään tapaamaan Israelin presidenttiä Shimon Peresiä, ystävät tapasivat.

Presidenttien ystävyys juontaa jo kohta neljänkymmenen vuoden takaa. Presidentit arvostavat toisiaan ja ystävyyttään - sen huomasi heidän elekielestään ja pitämistään puheista.

Viralliset vastaanottoseremoniat pidettiin Shimon Peresin virka-asunnon pihalla ja puheissaan molemmat sivuuttivat tietysti rauhanprosessia. Peres aloitti puheen sanomalla Haloselle ystäväni ja jatkoi, että Halosen vierailu Israeliin ja hänen luokseen on maalle ja hänelle suuri etuoikeus. Peres myös sanoi rauhanprosessista, että toivoo Suomen pystyvän antamaan siihen oman osuutensa.

Halonen vastasi olevansa iloinen saadessaan olla taas Israelissa, sillä ystävyys maittemme välillä on kiinteä.

Hän myös toivoi tulevien keskustelujen olevan avoimia kaikissa aihepiireissä.

- Olemme valmiit keskustelemaan teidän kanssanne myös vaikeista aiheista, Halonen huomautti.

Halosen puheesta myös kuulsi kunnioitus Peresiä kohtaan. Suomen presidentin mielestä Shimon Peres on monivuotinen hyvä ystävä, jota hän kuuntelee tarkalla korvalla ja jonka kanssa hän toivoo hedelmällisiä keskusteluja.

- Me kunnioitamme teitä, sillä te puhutte ja toimitte rauhan hyväksi, Halonen sanoi.

Seremonioiden jälkeen presidentit siirtyivät kahdenkeskeisiin keskusteluihin. Niiden aikana puhuttiin totta kai rauhanprosessista.

Shimon Peres myönsi, että rauhanprosessi on tällä hetkellä mutkallisessa tilanteessa, mutta epäonnistumiseen hän ei usko. Vaikeuksia tulee, mutta niistä toivottavasti selvitään. Seuraavat kuukaudet ovat ratkaisevia.

- Peruselementit rauhan rakentamiseen ovat olemassa. Toivon, että asiasta keskustellaan avoimesti ennen kuin voimme rakentaa kaikille osapuolille sopivan paketin ja joka sitten annetaan kansojen ratkaistavaksi, hän sanoi.

Peres kiitti Halosta siitä, että Halonen tuli juuri näin tärkeänä aikana käymään Israelissa ja Peres sanoi arvostavansa erittäin paljon Halosen tuloa ja Suomen kontribuutiota prosessiin.

Halonen vastasi, että Peresin kanssa käydyt neuvottelut ovat aina hyödyllisiä.

- Hän on antanut minulle ja muille selkeän kuvan mitä asioita tulee tehdä, Halonen sanoi.

Halonen myös myönsi neuvottelujen olevan hankalia ja ne voivat kestää ja jokainen askel voi olla vaikea, mutta silti, jos luottamusta löytyy, prosessia kannattaa jatkaa.

- Hyvät suhteet eri maiden välillä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Siksi olemme valmiit Israelin ja muiden maiden kanssa tekemään työtä, että saamme sellaiset suhteet aikaiseksi, jotka auttavat alueen hyvään yhteistyöhön, Halonen sanoi.

Rita Tainola, Jerusalem
Tiedoksi:
Vieras

#517 Presidentti Halonen aloitti valtiovierailun Israelissa

12.10.2010 18:52

12.10.2010 11:18

Presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi aloittivat tänään kaksipäiväisen valtiovierailun Israelissa.

Presidentti tapaa vierailullaan mm. presidentti Shimon Peresin ja pääministeri Benjamin Netanjahun.

Tervetuloseremonioiden jälkeen presidentit Halonen ja Peres siirtyivät kahdenkeskisiin neuvotteluihin.

Esillä on eritoten Lähi-idän rauhanneuvottelujen tilanne.

Rita Tainola, Jerusalem
Tiedoksi:
Vieras

#518 KESKIVIIKKO 13.10.10

13.10.2010 15:46

1. ”PALESTIINAN Auktoriteetti teki voitavansa välttääkseen tätä johtopäätöstä, mutta
Israelin rasistinen politiikka johti rauhanprosessin epäonnistumiseen”, sanoo Fatahin keskuskomitean jäsen Mahmoud Aloul. Hän syytti myös USA:n hallitusta, ettei se käyttänyt kaikkea vaikutusvaltaansa painostaakseen Israelin keskeyttämään ”setlementtien” rakentamisen. ”Amerikkalaiset eivät jättäneet meille muuta mahdollisuutta kuin lopettaa rauhankeskustelut”, hän lisäsi. ”Palestiinan johto informoi arabijohtajia vaikeasta tilanteesta, ja me olemme pyytäneet heitä tekemään todellisia toimenpiteitä maassa.” Hän ei yksilöinyt, mitä toimenpiteitä PA odottaa arabijohtajilta ja miten nämä vaikuttaisivat tilanteeseen.

PLO:n neuvottelutiimin jäsenet Saeb Erekat ja Nabil Shaath ilmaisivat myös hylkäävänsä Netanyahun viimeisen tarjouksen, jossa hän lupasi jatkaa rakennuskieltoa, jos PLO/PA tunnustaa Israelin juutalaisena, demokraattisena valtiona. Yasser Abed Rabbo ilmaisi oman mielipiteensä tähän tapaan: ”Netanyahu pyrkii mitätöimään USA:n presidentti Barack Obaman imagon Lähi Idässä nostaessaan esiin tällaisen vaatimuksen”. Hän halusi sanoa tällä, että Netanyahu tiesi tehdessään esityksen, ettei PLO/PA sitä hyväksy.

USA:n ulkoministeriö Washingtonissa uskoo kuitenkin vielä, että mahdoton on mahdollista ratkaista. Ministeriön edustaja P J Crowley sanoi odottavansa palestiinalaisilta selkeää esitystä, mikä heidän mielestään on hyväksyttävissä Netanyahun esityksen pohjalta. ”Haluamme kummankin edistävän prosessia. Haluamme, että kumpikin osapuoli esittää oman ajattelukuvionsa, minkä tulee olla – kuten tiedät – hyvin harkittu ja sovittu; mikä mahdollistaa molempien osapuolten pysymisen mukana neuvotteluissa,” hän selvitti jatkaen. ”Pääministeri Netanyahu esitti oman ajatuksensa, millä edistää prosessia ja mitä hän kuvittelee kansansa odottavan siitä – toivoisimme palestiinalaisten tekevän samoin.” Crowley vaati molempia osapuolia luomaan tilanteet sellaisiksi, missä suorat keskustelut ovat mahdollisia.

USA teki joitakin esityksiä Israelille, joihin uskotaan kuuluvan tehostettu sotilaallinen yhteistyö ja diplomaattinen tuki kahden tai kolmen kuukauden pituista rakennuskieltoa vastaan.
Crowley kuitenkin tähdensi, että lopulta osapuolten täytyy keskenään sopia, millä ehdoilla prosessi voi jatkua, eikä USA:n ole viisasta suositella kumpaakaan esitystä. Hän luonnehti nykyistä umpikujaa keskusteluissa ”aikalisäksi”, jonka aikana keskustellaan moratoriumista. USA:n ulkoministeriön korkea virkailija Jeffrey Feltman matkustaa Egyptiin, Saudi Arabiaan ja Marokkoon pyrkimyksissä saada jumiutuneet keskustelut etenemään.

ISRAELIN viranomaisten keskuudessa tilanne on edelleen auki ja peli käynnissä eikä loppuvihellystä ole vielä annettu: ”Pallo on vielä kentällä, peli jatkuu edelleen”.
”Jos palestiinalaiset ovat halukkaita vakavasti antautumaan ota ja anna prosessiin, Israel on valmis osoittamaan joustavuutta”, viranomainen selitti, ”mutta ei periaatteella vaadi ja ota”.
Tämä nimeämätön virkailija sanoi, että keskustelu moratoriumista on keinotekoinen, sillä ”rakentaminen tulee joka tapauksessa keskittymään suuriin juutalaisyhteisöihin, jotka kaikissa rauhansuunnitelmissa jäävät Israelin valtioon; rakentaminen muissa juutalaisyhteisöissä on vähäistä eikä sillä ole merkitystä kokonaistilanteeseen; juutalaisyhteisöjen kasvamisella tulevina vuosina ei ole mitään vaikutusta lopulliseen rauhan karttaan.”

FATAHIN edustaja Ahmed Assaf tyrmää Israelin viranomaisten sovittelutarjoukset todeten, että rakennustöiden jatkaminen ”setlementeissä” on jo tehnyt tyhjäksi rauhankeskustelut. Hän sanoi Netanyahun uuden esityksen muodostavan lopullisen esteen keskusteluille, mutta katsoo sen myös häiritsevän USA:n ja EU:n ponnisteluja rauhan saavuttamiseksi alueella. ”Netanyahu tiesi etukäteen, etteivät palestiinalaiset hyväksy tätä vaatimusta. Sen tarkoituksena on poistaa pakolaisten paluuoikeus sekä karkottaa yli miljoona Israelissa asuvaa palestiinalaista.” Hän jatkoi analysoiden: ”Jos Israel vaatii tätä rakennuskieltoa vastaan, mitä se tulleekaan vaatimaan ”setlementtien” poistamisesta ja vetäytymisestä miehitetyiltä alueilta?”

USA:n viranomaisten keskuudessa on tiettyä epäluuloa ja epäuskoa, että Netanyahu teki esityksensä juutalaisesta valtiosta vilpittömässä mielessä: ”Näyttää että hän ei halunnut jatkaa kieltoa ja halusi tällä heittää pallon vastapuolen kentälle saadakseen tilanteen näyttämän siltä, että palestiinalaiset ovat syyllisiä. Hän epäili, että USA:n ulkoministeriö suhtautuu tähän suosiollisesti. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191160

2. SUOMEN presidentti Tarja Halonen tapasi eilen valtiovierailunsa yhteydessä presidentti Shimon Peresin, joiden sanotaan olevan sydänystäviä jo monien vuosien takaa sen lisäksi, että ovat aatetovereita poliittisella kentällä. Peres suitsutti ylistystä vieraalleen ja myös Suomelle muistuttaen kiitollisena Suomen kieltäytymisen Hitlerin vaatimuksiin maan juutalaisten karkottamiseksi Saksan kuolemanleireihin. Toiseksi hän muisti, miten Tampella yhdisti voimansa Israelin Solel Boneh yhtiön kanssa kaivattujen kranaattien valmistamiseksi, mutta ei puuttunut maitten väliseen useitten miljoonien arvoiseen asekauppaan.

PERES käsitteli puheessaan rauhanprosessista, josta hän totesi tähän tapaan: ”Jos on kaksi vastakkaista mielipidettä, on aika etsiä kolmatta mahdollisuutta, uusia luovia ratkaisuja.” Hän sanoi Israelin hyväksyneen kahden valtion ratkaisun, mikä on peruselementti rauhan rakentamiselle. Hän pidättyi toteamasta, että kansa enemmistö kannattaa kahden valtion periaatetta, mikä herätti vastaväitteitä hänen Knessetin puheensa aikana. Peres suositteli salaisia keskusteluja rauhasta, koska avoimet ovat liian alttiita häiriöille.

PRESIDENTTI Halonen sanoi Suomen tietävän, että kestävä rauha on avain monille kysymyksille Lähi Idässä, eikä vain Israelin ja palestiinalaisten väliselle konfliktille. Hän ilmaisi samalla mielihyvänsä vierailla Israelissa taas kerran, jossa hän kävi eri asemassa ollessaan, ennen presidenttiyttään v. 2000 ulkoministerin ominaisuudessa tuoden miljoonan USD Jasser Arafatin kassaan, mikä oli tarpeen toisen intifadan aikana. Hän vieraili Egyptissä ja Syyriassa vuosi sitten. Tämän vierailunsa hän aloitti Jordaniassa ja päättää pistäytymällä Ramallahissa käyden tervehtimässä Mahmoud Abbasia Mukatassa. Halonen tarjosi maansa apua siinä, missä se on tarpeen ja hyödyllistä todeten, ettei EU ole tukikohta, vaan se tarvitsee hyviä suhteita naapuriensa kanssa, ja koska Israel rajoittuu Välimereen, se on EU:n rajanaapuri.
Hän totesi rauhasta, ettei se ala siitä kun muste sopimuksessa on kuivunut, vaan se edellyttää jatkuvaa työskentelyä yhdessä rauhan ilmapiirin luomiseksi.
HALONEN odottaa suhteitten maitten välillä kehittyvän kaikilla sektoreilla, mutta varsinkin tieteellisen ja teknisen yhteistyön merkeissä. Hän totesi, että Suomessa on paljon Israelin ystäviä vaikka hän pidättyi mainitsemasta suurta Israelin hyväksi järjestettyä tilaisuutta Helsingissä, joka keräsi suuret kansanjoukot viime kesäkuussa. Mukana oli Israelin Suomen lähettiläs Avi Granot, joka on mukana Halosen matkaseurueessa ja tuntee Beit Hamassin, koska hän toimi edellisen presidentti Moshe Katsavin ulkopoliittisena neuvonantajana. (JP)

3. IRANIN presidentti Mahmoud Ahmadinejad sai Libanonin shia-muslimeilta Hizbullahin johdolla sankarin vastaanoton saapuessaan keskiviikkoaamuna Beirutiin 2-päivän viralliselle vierailulle. Saudikuningas Abdullah teki harvinaisen liikkeen ja soitti Ahmadinejadille ennen tämän Libanonin matkaa. Keskustelua ei ole julkistettu, mutta saudeilla on aito pelko, että Iran pyrkii häiritsemään alueen tasapainotilaa – miten hauras se sitten onkaan – eikä hänen vierailunsa Beirutissa sen ollessa lähellä räjähdystä mitenkään rauhoita tilannetta. Ahmadinejadin ohjelmassa on vierailu Bint Jebelin kylässä muutaman kilometrin päässä Israelin rajasta, jonka hän toivoo voivansa pyyhkiä pois maailman karttalehdiltä. Kuin symbolisesti hänen tarkoituksensa on heittää kivi Israelin suuntaan – ehkä peräti rajan pinnassa, mutta se lienee poistettu ohjelmasta Bashar Assadin varoituksesta.

AHMADINEJAD nautti silminnähden tuhansien ihmisten ystävällisestä vastaanotosta Beirutin lentokentällä, jossa hänelle ojennettiin kukkia ja heiteltiin Lähi Idän tavan mukaan riisiä, vaikka siitä lienee suuri puute maailmalla sadon epäonnistuttua perinteisillä kasvumailla. Ahmadinejad kuljetettiin kentältä vahvan poliisisaattueen ja panssariautojen suojassa Libanonin presidentti Michel Suleimanin palatsiin.
ISRAEL ja USA ovat hyvin huolissaan Iranin vaikutusvallan kasvusta Libanonissa, josta Iranin presidentti Ahmadinejad totesi, että Iranin raja Israelin kanssa on Libanonin eteläraja. Vierailu tukee sopivasti Hizbullahia ja sen pääsihteeriä sheikki Hassan Nasrallahia, jonka pyrkimykset rakentaa järjestönsä imagoa terrorijärjestöstä poliittiseksi vaikuttajaksi Libanonissa ovat pahasti vaarassa, jos YK:n asettama kansainvälinen tutkimuskomitea toteuttaa tutkimustensa julkistamisen lähiaikoina. Niiden uskotaan esittavän syytökset useita Hizbullahin johtohenkilöitä vastaan. Nasrallah sanoo aina järjestönsä taistelevan Libanonin itsenäisyyden puolesta ja siksi katsoo, että sillä on oikeus linnoittaa maan eteläosaa, jonne se siirsi äskettäin 20 000 ohjusta ja uudisti ja laajensi maanalaista tunneliverkostoa, jonne se on varastoinut aseita ja ammuksia ja jonne kylissä asuvat taistelijat siirtyvät mopoilla käskyn saatuaan. Hizbullah rakensi oman kaapeliyhteyden, jonka kautta se on yhteydessä Syyrian sotilaalliseen tiedonvälitykseen ja sen kautta edelleen Iranin komentokeskuksiin.
Iranin ja Ahmadinejadin suosiota on suuresti kasvattanut sen avoin tuki Hizbullahille, joka käytti saamiaan varoja Libanonin kakkossodassa tuhottujen talojen uudelleen rakentamiseen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140054

4. UUTISOTSIKOITA
- Kansanedustajat saivat omakohtaisesti kokea, miten vaarallista on mennä Silwanin lähiöön Jerusalemissa. Heidän tarkoituksensa oli tutkia valituksia kivityksistä siellä, mitä lähiön rajalle sijoitettu poliisijoukko vähättelee tai mieluummin jättää huomiotta. Virallista vierailua johti Kadiman Yoel Hasson, valtion tarkastuskomitean puheenjohtaja. He tapasivat 7-kerroksisen Beit Jonatanin talon asukkaita. Korkein oikeus määräsi talon sinetöitäväksi, koska se on rakennettu ilman lupaa, kuten myös sadat arabitalot Jerusalemin itäosissa. Tilaisuudessa oli mukana valtion tarkastusviraston virkailijoita. Asukkaat Jonatanin talossa ihmettelevät, miksi juuri heidän talonsa valittiin sinetöitäväksi, vaikka satoja arabitaloja on samalla tavoin rakennettu ilman lupaa ja usein vieraan omistamalle maalle. Vaikka kansanedustajien saattuetta turvasi vahva poliisiosasto, sitä kivitettiin vierailun aikana. (JP) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140037
- Haredi-kansa tulvii Temppelivuorelle suuremmin joukoin kuin koskaan aiemmin, jopa heidän rabbinsa haluavat nousta sinne, vaikka rabbien keskuudessa keskustellaan kiivaasti, missä juutalaisilla on oikeus kävellä, etteivät vahingossa mene heiltä kielletylle alueelle. Monet esittävät syyksi nousta vuorelle juuri tällä viikolla sen, että rabbi Maimonides (Rambam) kuoli tällä viikolla; keskiviikkoilta ja torstai ovat suosittuja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140053
- Palestiinalaisten juhlat Jerikon 10 000-vuotispäivän johdosta ei halua tietää mitään juutalaisten historiasta sen vaiheissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140051
- Lokakuun 12. päivä oli merkittävä kahdella tavalla: USA:n sotalaiva Cole pommitettiin Jemenin edustalla, jossa 17 merimiestä sai surmansa. Juuri samana päivänä kaksi IDF:n reservin sotilasta harhautui Ramallahiin, jossa murhanhimoon kiihotettu roskajoukko tunkeutui poliisiasemalle, jonne sotilaat oli viety, ja surmasi molemmat raakalaismaisesti, heittäen toisen heistä ikkunasta kadulla, jonka jälkeen heitä raahattiin pitkin katuja kansanjoukon hurratessa. Poliisiaseman ikkunasta verisiä käsiään näyttävästä murhaajasta tuli tuon tilanteen symboli, jonka kuvaa näytettiin maailman tiedotusvälineissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140050
- Paavi Benedict XVI synodi kristittyjen asemasta muslimimaissa ja heidän vaikeuksistaan siellä alkoi maanantaina. Vaikka tarkoituksena oli käsitellä muslimi-väkivaltaa kristittyjä kohtaan, ainakin maanantaina piispojen puheet keskittyivät AP:n mukaan Israeliin ja sen lakiesitykseen juutalaisena ja demokraattisena valtiona. Puhujat tuomitsivat lakialoitteen pitäen sitä rasistisena ja provokatorisena. Paavi ei puheessaan uskaltanut kutsua kristittyihin kohdistettua väkivaltaa islamilaisena terrorismina, vaikka hän puhui terrorismin ideologiasta ja epäjumalan palvelijoista, jotka syyllistyvät siihen ja jotka tulee paljastaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140036
- Likudin ke. Ayoub Kara aikoo mennä Libanonin rajalle ja päästää ilmaan 2000 sini-valkoista ilmapalloa Iranin presidentti Ahmadinejadin vieraillessa lähistöllä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140032

Vieras

#519

13.10.2010 22:07

Eiköhän tuo Yhdysvaltain armeijan tuki riitä. Tämmöinen adressi on aika pientä siihen verrattuna.
Tiedoksi:
Vieras

#520 TORSTAI 14.10.10

14.10.2010 15:48

1. POLIITTISET kommentoijat yrittävät keksiä esimerkkejä, joilla kuvata Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin Libanonin vierailua, jonka hän aloitti eilen ja jatkaa tänään. Ulkoministeriön edustaja Yigal Palmor sanoi, että Ahmadinejadin vierailu muistutti maanomistaja, joka vierailee vuokralaistensa luona; joku toinen kutsui sitä sotapäällikön tarkastustilaisuudeksi joukkojensa luona. Sitä voisi verrata jopa siihen, miten Hitler vastaanotettiin huurraa-huudoin ja ylistyksin Itävallassa Saksan alistettua sen tahtonsa alle. Pääministerin kanslian edustaja Mark Regev sanoi, että ”Iranin hallinta Libanonista edustajansa Hizbullahin kautta on estänyt Libanonia toimimasta rauhankumppanina ja on alistanut sen Iranin satelliitiksi sekä terrorismin ja tasapainottomuuden keskukseksi”.
Miten tahansa, Ahmadinejadin seisoessa Libanonin presidentti Michel Suleimanin vieressä ei voinut välttyä vaikutelmalta, ettei kysymyksessä ollut kahden ystävällisen maan päämiehen tasapuolinen tapaaminen.

AHMADINEJAD luonnehti Libanonin asemaa puhuessaan kannattajilleen tulkin välityksellä todeten, että ”Libanon on esimerkki ja jihadin yliopisto”. ”Libanon ja Iran ovat kaksi valtiota, jotka rakastavat toisiaan ja joilla on paljon yhteistä”, jatkaen sitten sionistisesta hallituksesta, jolla hän tarkoittaa Israelia, joka ”massamurhaa viattomia ihmisiä ja rikkoo kansainvälisiä lakeja.” Myös Hizbullahin pääsihteeri sheikki Hassan Nasrallah puhui tilaisuudessa, mutta hän ei uskaltanut uhmata kohtaloaan tullakseen itse paikalle, vaan hänen puheensa oli videoitu ja esitettiin TV:n kautta. Hän lausui Iranin presidentin tervetulleeksi ja kutsui häntä ”vastarinnan voimalliseksi tukijaksi sanoen Iranin ja palestiinalaisten seisovan yhdessä Israelia vastaan”.
DEBKAFILE arvioi, että Hizbullah halusi tällä alleviivata kaikkien nähden ja kuullen voimaansa ja vaikutusvaltaansa Libanonissa ja Beirutissa, ikään kuin hänen turvallisuutensa on tärkeämpi ja suuremmassa vaarassa kuin Iranin presidentin samalla ilmaisten, että Nasrallahilla on hihassaan toinen suuri draama, jonka hän esittää vierailun yhteydessä.
DEBKAFILE kertoo omiin sotilaallisiin lähteisiinsä perustuen, että Nasrallahin pidättäytyminen julkisuudesta on saattanut Israelin, Syyrian, Libanonin, YK:n UNIFILin ja Hizbullahin sotilaalliset yksiköt korkeaan hälytystilaan. http://www.debka.com/article/9079/
IRANIN presidentin arvioidaan terävöittävän puheitaan edelleen toisen vierailupäivänsä aikana, jolloin hän suuntaa matkansa Libanonin eteläosaan Israelin rajan tuntumaan.

AHMADINEJAD sanoi tavatessaan Libanonin presidentti Michel Suleimanin: ”Me tuemme täysin Libanonia ja vaadimme miehitettyjen maitten vapauttamista Libanonissa ja Syyriassa.” Hän totesi olevansa ”kuin kotonaan Libanonissa, kuin omassa maassaan”. Seisoessaan lehdistötilaisuudessa Suleimanin vierellä hän vakuutti, että Iran on koko Libanonin kansan liittolainen, ei vain Hizbullahin. ”Me haluamme yhdistetyn, modernin Libanonin, ja me seisomme Libanonin kansan ja sen hallituksen rinnalla – Libanonin kansan kaikkien elimien – kunnes päämäärämme on saavutettu. Me tuemme täysin Libanonin kansaa sen taistelussa sionistista vihollista vastaan.” Hän ojensi Suleimanille lahjan, jota hän kutsui ”taiteelliseksi luomukseksi, joita vain kuudella maalla maailmassa on hallussaan, ja jonka hän sanoi olevan hyödyllinen tieteellisessä tutkimuksessa”.

SULEIMAN kiitti vierastaan todeten vakuuttaneensa hänelle, että Libanon odottaa Israelin toimivan YK:n turvallisuusneuvoston lausuntojen mukaisesti. Hän sanoi keskustelleensa vieraansa kanssa myös kansainvälisestä terrorista ja siitä, miten erottaa sen vastarinnasta. Hän sanoi, että kansoilla kuten myös Iranilla on oikeus ydinteollisuuteen käyttääkseen sitä rauhanomaisiin tarkoituksiin. Hän sanoi, että he olivat allekirjoittaneet kaksipuolisen muistion taloudellisista, liikenteellisistä, ympäristöllisistä ja energiataloudellisista kysymyksistä.

AHMADINEJADIN päiväohjelmassa on vierailu Libanonin eteläosassa, mukaan lukien Bint Jbail sekä Maroun a-Ras kylät, alle neljänkilometrin päässä Israelin rajasta, jota hän kutsui Iranin etelärajaksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=191280

2. KAIKKI eivät Libanonissa suinkaan kannata Iranin otetta ja Ahmadinejadin vierailua maassa. Ryhmä 250 poliitikkoa, asianajajaa ja poliittista aktivistia kirjoitti avoimen kirjeen Ahmadinejadille, jossa he kritisoivat hänen tukeaan Hizbullahille. ”Puheesi alueen ilmeen muuttamisesta ja Israelin pyyhkimiseksi pois kartalta Islamilaisen vastarinnan kautta Libanonissa saa vierailusi muistuttamaan korkean komentajan vierailua etulinjaansa.”
SUNNI-enemmistöisessä Tripolissa maan pohjoisosassa esitettiin plakaatteja, joissa Ahmadinejadin kasvot oli viivattu yli varustettuina tekstillä: ”Ei kiitos uskonnollisten johtajien valtaan”.
UUTISRAPORTEISTA päätellen Libanonin pääministeri Saad Hariri oli lähes täysin sivuutettu näissä juhlallisuuksissa ja hänen paikallaan komeili Hassan Nasrallahin parrakas kasvokuva. Hizbullahin valta Libanonin eteläosassa on kiistaton ja sillä on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, jonka kautta se käytännössä johtaa maan hallintoa. Iran on tukenut Hizbullahia 30 vuotta antaen sille miljoonia USD vuosittain ja aseistaen sitä uudenaikaisin asein. Iran antoi varat, joilla Hizbullah rakensi viimeisessä sodassa tuhoutuneet talot maan eteläosassa.
Ahmadinejadin vierailua Libanonissa turvaavat Iranin vallankumouskaartin 2500 sotilasta, joita lennätettiin maahan hyvissä ajoin ennen vierailua.
JP:n artikkelissa haastatellut muutamat libanonilaiset sanovat tuntevansa kiitollisuutta Iranin antamasta taloudellisesta tuesta, joskaan mistään rakkaussuhteesta ei liene kysymys.
http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=191288

3. ISRAELIN JA PA:N johdon välinen vuoropuhelu – jos sitä sellaiseksi voidaan kutsua, koska sitä käydään lehtien välityksellä – on muuttumassa luoteeltaan ilkeämieliseksi sanailuksi. Parhaalla tahdollaankaan sitä ei voi pitää kahden toisiaan kunnioittavan hallituksen välisenä vilpittömänä keskusteluna, jolla pyritään etsimään ratkaisuja kipeisiin ongelmiin.
Viimeisenä esimerkkinä tästä on PLO:n korkean virkailijan ja Abbasin läheisen neuvonantajan Yasser Abed Rabbon keskiviikkona julkistama lausunto, jossa hän sanoo PA:n olevan valmis tunnustamaan Israelin minkälaisena valtiona tahansa, jos USA:n hallitus esittää kartan, jonka sekä USA että Israel ovat hyväksyneet ja jossa ne tunnustavat 1967 sotaa edeltävät aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi Israelia vastaan, myös Jerusalemin osalta.

NETANYAHU antoi aivan ilmeisesti harkitsemattoman lausunnon luvatessaan jatkavansa rakennuskieltoa, jos PA/PLO tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona.
Mutta Rabbon vastaus siihen osoittaa, ettei sitä oltu edes tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Hänen lausuntonsa voi tietenkin perustua USA:n ulkoministerin edustajan P J Crowleyn lausuntoon, jossa hän pyysi, että PA esittää yksityiskohtaisesti omat vaatimuksensa perustuen Netanyahun viimeiseen tarjoukseen mutta siten, että se edistäisi keskustelujen jatkamista. Tämä tuskin toteutui Rabbon lausunnossa.

PALESTIINALAISTEN piirissä Rabbon lausunnon katsotaan antavan tunnustuksen Israelista juutalaisena valtiona, mikä ei vastaa PA:n politiikkaa, kerrotaan JP:n artikkelissa. Monet palestiinalaisryhmät Juudeassa ja Samariassa, mukaan lukien Fatah, tuomitsivat voimakkaasti Rabbon lausunnon ja vaativat hänen eroaan.
Rabbo selitti lausuntonaan myöhemmin, ettei hän tarkoittanut tunnustavansa Israelin valtion juutalaisuutta, vaan ilmoitti, että USA:n tulee esittää tarkka rajalinja, jonka PA voi hyväksyä. Israelin vaatimuksia vastaan USA:n ja Israelin tulee tunnustaa Palestiinan valtion rajat Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan kaistalla, hän selitti. ”Sellaisessa tilanteessa voisimme tunnustaa Israelin juutalaisena tai vaikka kiinalaisena valtiona”, hän sanoi. Hän jatkoi, että ”palestiinalaiset ovat jo hyväksyneet Israelin valtion, mutta Israel ei ole tunnustanut palestiinalaista valtiota, ja siksi he vaativat vakuutusta valtion perustamisesta kaikilla 1967 sotaa edeltävillä rajoilla”.
Rabbon lausunto tuomittiin kautta linjan palestiinalaisten johtomiesten toimesta, ja sitä kutsuttiin jopa vaaralliseksi, kuten PA:n parlamentin varapuheenjohtaja Hassan Khraisheh totesi sanoen sen osoittavan palestiinalaisten tappion ja voimattomuuden aseman.
Israelin puolella jotkut katsovat, että Netanyahu teki taktisen virheen, kun ei jatkanut kieltoa. Nyt hän joutunee USA:n koventuvan painostuksen alaiseksi ja pitemmällä moratoriumilla.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191266

4. UUTISOTSIKOITA
- Kreikan ulkoministeri Dimitri Droutsasin Israelin vierailun katsotaan edelleen vahvistavan Israelin ja Kreikan välille virinneitä ystävyyssuhteita, jotka sopivasti tulevat täydentämään tyhjiötä, minkä Turkin viilentyneet suhteet aiheuttivat. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=191306
- Israelin poliisi etsii tapoja, joilla kiviä heitteleviä arabilapsia voitaisiin saada kuriin. Poliisi katsoo, että alle 12-vuotiaitten vanhemmat ovat syyllisiä, mutta heitä tuskin voidaan pidättää. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191309
- Egyptin presidentti Hosni Mubarakin kovan komennon alla toimiva hallitus tiukentaa median vapauksia ennen seuraavia presidentin vaaleja, joihin Muslimiveljeskunta aikoo osallistua toisten puolueitten listoilla, koska se on ainoa mahdollisuus. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191337
- Pääministeri kieltää huhut, että hän olisi pyytänyt presidentti Peresiä toimimaan välittäjänä Kadiman ja Netanyahun välillä hallituspohjan laajentamiseksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191311
- Turkki aikoo jäädä pois OECD:n kokouksesta Jerusalemissa huonojen suhteiden vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191276
- Valtiontarkastaja Micha Lindenstrauss kritisoi Jerusalemin kaupunkia siitä, ettei se ole valvonut laitonta rakentamista pääkaupungissa. Silwanin arabilähiössä laittomien rakennusten määrä kasvoi 10 vuodessa kymmenestä 130:en. Vuosiraportissa puututaan moniin kysymyksiin, kuten korruptioon kuntien sisällä ja rakennusoikeuden määrättömään lisäämiseen huomioimatta ympäristötekijöitä ja kaupunkikuvaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191282, http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191305
- Nigeriasta Israeliin aikovan 28 000 pyhiinvaeltajan matka on vaarassa turvallisuus-ongelmien vuoksi, sillä lentoja sinne ja sieltä tänne on uhattu terroritoimilla. http://www.jpost.com/Travel/TravelNews/Article.aspx?id=191323
- Afrikkalaiset lääkärit ovat Israelissa oppimassa tapoja, millä AIDS-potilaita hoidetaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140072
- Sotilastuomioistuin tuomitsi 34-vuotiaan Iyad Abayatin kolmen israelilaisen murhasta, vanhimmat alkaen v. 2000. Hän asuu Betlehemissä ja toimi al-Aksan riveissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140070
- Hamasin pyssymiehet tekivät ratsian arabijournalistien päämajaan Gazassa ja sulkivat PA:n unionin päämajan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140062
- PA:n pääministeri Fayad uhittelee tarkoituksellisesti Israelin valvontaa vastaan Jordanjoen laaksossa. Hän antoi luvan teollisuuskylän rakentamiseksi ilman Israelin rakennuslupaa. Toiseksi hän suunnittelee uutta lentokenttää Jerikon lähettyville, sekin ilman Israelin hyväksyntää. Alue on Israelin täydessä hallinnassa, C-aluetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140057
- Debkafile kertoo, että Israel antaa Iranin rakentaa muinaista ”itärintamaa”, johon kuuluvat Iran, Syyria, Libanon, Turkki, Palestiina ja Irak. Tämän mahdollistaa USA:n ja Israelin toimettomuus ja tilanteeseen puuttumattomuus, saotaan artikkelissa. http://www.debka.com/article/9080/
Tiedoksi:

#521 PERJANTAI 15.10.10

15.10.2010 16:52

gavriblock
ajantasatietoa israelista
Friday, October 15, 2010

1. ”TUHOTKAA sionistit ja vapauttakaa palestiinalaiset väkivalloin! Sionistit, menkää takaisin sinne mistä tulittekin!”, huuteli Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad seisoessaan vajaan neljän kilometrin päässä Israelin rajasta Bint Jbailin kylän raitilla, josta käytiin rajuja taisteluja Libanonin kakkossodan aikana. Kylään oli rakennettu kulisseja ja jopa Kalliomoskeijan kaksoiskappale kuin osoitukseksi, ettei kysymys ole vain Libanonista ja Israelista vaan Jerusalemista ja Temppelivuoresta.
AHMADINEJAD kutsui Bint Jbailin kylää ”vapauden pääkaupungiksi, vastarinnan ja voiton pääkaupungiksi”. ”Libanonin vastarinta on voimallisempi kuin sionistien miekat”, hän julisti silmäillessään korokkeeltaan Israelin rajan suuntaan, jossa IDF:n helikopterit lentelivät rajan suuntaisesti tarkkaillen kaikkea, mitä Libanonin puolella rajaa tapahtuu. Hän varmaan huomasi myös ne 2000 sinivalkoista ilmapalloa, jotka Aoup Kara oli hankkinut ja jotka päästettiin ilmaan Moshav Haavimin juutalaisyhteisöstä.
Bint Jbailin kylä kärsi kovia menetyksiä taisteluissa v. 2006, mutta Iranin kymmenien miljoonien USD avustuksilla sitä on Hizbullahin ohjauksessa rakennettu uudelleen.

”MAAILMA tietää miten sionistit hyökkäsivät Bint Jbailiin sen vastarinnan murtamiseksi, mutta tänään heitä näy missään”, Ahmadinajad maalaili. ”Bint Jbail on edelleen elossa ja seisoo edessämme. Se seisoo vihollisen edessä viimeiseen minuuttiin saakka”.
Presidentti Ahmadinejad sanoi, että ”sionistit ovat syyllisiä maailman taloudelliseen kriisiin kuten myös sen ilman saastumiseen.” Hän suitsutti ylistystä kylän asukkaille, jotka ”antoivat näytteen vastarinnastaan, kärsivällisyydestä, päättäväisyydestä, jotka olivat voimakkaampia kuin vihollisen tankit ja lentokoneet”. Hän lupasi, että ”Iranin kansa tulee pysymään heidän rinnallaan kuten myös kaikkien alueen ihmisten tukena.”
Israelin ohella Ahmadinejadin hampaissa oli USA, jonka hän sanoi ”tappavan viattomia ihmisiä väittäen käyvänsä sotaa terrorismia vastaan Afganistanissa”.
AHMADINEJADILLE annettiin poliittisen tieteen kunniatohtorin arvo Libanonin Beirutin Yliopistosta, kuten Iranin TV IRNA raportoi. Puheessaan yliopistossa hän syytti länsivaltoja, jotka ovat monopolisoineet ydinteknologian ja haluavat kieltää sen saavutukset muilta.
Tavatessaan Libanonin oppineita, uskonnollisia johtajia ja auktoriteetteja hän kehotti heitä yhdessä poliittisten johtajien kanssa ratkomaan haasteita inhimillisessä yhteiskunnassa. ”Kaikki jumalalliset uskonnot ohjaavat yhteiskuntaa hyvinvointiin ja kutsuvat inhimillistä yhteisöä yksijumalaisuuteen, oikeuteen ja ystävyyteen”, hän julisti. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=191407

2. JP kirjoittaa pääkirjoituksessaan Ahmadinejadin vierailusta Libanonissa otsikolla ”Ahmadinejadin voitonmatka”. Alaotsikossa kerrotaan, että Libanonin valloitus, jonka sinetöi Ahmadinejadin voitonmatka, on ensiaskel Iranin julistamaan päämäärään hegemoniaan islamilaisessa maailmassa ja laajemmallekin.
Artikkelissa todetaan, ettei Ahmadinejadin Libanonin vierailu ollut kohteliaisuusvierailu, vaan ”provokaatio, joka lähettää moninkertaiset, hyvin huomioarvoiset viestit lukemattomille paikallisille ja kansainvälisille tarkkailijoille”. Edelleen todetaan, ettet viesti ole vain toisto hänen YK:ssa vuosittain pitämästään häpeällisestä puheesta, vaan tällä vierailulla on välittömät käytännölliset seuraukset.

Ensiksi hän tarkoituksellisesti provosoi Israelia ulottamalla vierailunsa aivan Israelin rajan tuntumaan lähettäen samalla varoituksia hyökkäyksistä Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Toiseksi hän lähettää Israelille viestin, että sillä on vastassaan Libanonissa voimakas vastustaja, Hizbullah, joka vastoin YK:n lauselmaa 1701 on aseistautunut hankkien yli 40 000 ohjusta, ja että Iran voi niin halutessaan aktivoida tämän vastustajan.
Kolmanneksi Ahmadinejad ilmoittaa maailmalle, että se on Iranin hallitus, joka ohjailee tehokkaasti tapahtumia Libanonissa yhdessä Syyrian hallituksen kanssa.
Neljänneksi artikkelissa todetaan, että vierailu ilman epäilyksiä viestittää, että Beirutin hallitus on alistettu pelkäksi fasadiksi, että Beirut on Teheranin ja Damaskoksen käskyläinen, ja että Iranilla on Libanonissa legioonia, jotka se voi tarvittaessa lähettää ottamaan valvontaansa osia Libanonin hajanaisesta kentästä; eli Libanonin hallituksella ei ole juuri valinnanvaraa. Artikkelissa todetaan yksikantaan, ettei Libanon ole enää itsenäinen valtio eikä sillä ole valtaa päättää omista asioistaan puhumattakaan alueen kysymyksistä laajemmin.

Edelleen todetaan nöyryytyksen huipuksi, että pääministeri Saad Haririn hallitusta painostetaan lopettamaan pääministeri Rafik Haririn v. 2005 murha-tutkimukset, koska ne voivat syyttää Hizbullahin korkeita johtajia. Siten pääministeri Hariri pakotetaan yhteistyöhän hänen isänsä murhaajien kanssa tai ”häntä voi odottaa isänsä kohtalo”. Tämä kävi selväksi Hizbullahin parlamentin jäsenen Nawwaf al-Moussawin lausunnosta, jossa hän uhkasi, että ”jokainen, joka hyväksyy murhaa tutkivan tribunaalin päätöksen eliminoidaan petturina”. Syyria heitti oman suola-annoksensa avoimeen haavaan antamalla pidätysmääräyksen 33 libanonilaiselle, joiden se sanoo antaneen väärän todistajalausunnon. Osa heistä on lähellä Hariria ja hänen hallitustaan.
Artikkelissa todetaan, että Haririn vaikeudet ovat seurausta hänen omasta heikkoudestaan, päättämättömyydestään ja päämäärättömyydestään aivan yhtä paljon kuin ulkoisesta ja sisäisestä painostuksesta, ja hänen kunniaton alistumisensa Nasrallahin vaatimuksiin jo ennakoi , että hän joutuu Bashar Assadin nieltäväksi ja oli pakotettu nyt hyväksymään Ahmadinejadin vierailun.
Pääartikkeli päättyy sympatian osoitukseksi ja pyytämiseksi Libanonin kansalle, muillekin kuin kristityille, jotka voimattomina seuraavat, miten heidän maansa liitetään osaksi iranilaista monarkiaa. Artikkelissa tähdennetään, ettei tämä ole vain Israelin ongelma, vaan sen tulisi olla herättämässä kansainvälistä yhteisöä tajuamaan Iranin laajentumispyrkimykset islamilaisessa maailmassa, joka kosketti ensiksi Libanonia ja sitten koko maailmaa. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=191301

3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas totesi eilen tavatessaan Suomen presidentti Tarja Halosen Ramallahissa Mukatan hallintokeskuksessaan, että ”Israel saa kutsua itseään millä nimikkeellä haluaa, eikä sillä ole mitään tekemistä PA:n kanssa”. Hän totesi, että PLO tunnusti Israelin vuonna 1993 Oslon sopimuksissa. ”Meidän asemamme on, että me tunnustamme Israelin”, hän selitti. ”Me uskomme täysin kahden valtion ratkaisuun – Palestiinan valtio 1967 rajoilla ja Israelin valtio – eläen lähellä toisiaan rauhassa ja turvallisuudessa. Tämä on paras ratkaisu kummallekin, eikä meidän tule loitontua kahden valtion periaatteesta.”

ABBAS kehotti Israelia lopettamaan rakentamisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, jotta voitaisiin aloittaa keskustelut ydinkysymyksistä kuten Jerusalem, pakolaiset ja ”setlementit”. ”Meidän tulee keskittyä toivoon eikä pettymyksiin”, hän sanoi.
Hän kertoi, että arabijohtajat suostuivat antamaan USA:lle kuukauden lisäajan voidakseen sen aikana pakottaa Israelin lopettamaan kaiken rakentamisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, jota PA pitää ehtona palatakseen neuvottelupöytään. Hän sanoi olevansa valmis koska vain – kun tuo ehto on täytetty – keskustelemaan rajoista ja turvallisuuskysymyksistä. ”Me pysymme rauhan optiossa, eikä sille ole vaihtoehtoa.”
Abbas sanoo panevansa kaiken toivonsa USA:n kykyyn painostaa Israelia. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191458

PRESIDENTTI Tarja Halonen tapasi myös PA:n pääministeri Salaam Fayadin, joka sanoi kansainvälisen yhteisön olevan vastuussa ”Israelin pakottamiseksi taipumaan PA:n tulkintaan kansainvälisestä laista ja sen mukaan lopettamaan kaiken rakentamisen Juudeassa ja Samariassa askeleena laittoman miehityksen lopettamiseksi”, kuten hän asian näkee. Hän myös vaati, että Israelin tulee sallia PA:n turvallisuusjoukkojen toimia esteettä ns. C-alueella, joka on Israelin täydessä turvallisuus- ja siviilihallinnossa. Fayad vaatii, että Israel vetäytyy 1967 sotaa edeltäville linjoille, ns. ”Auschwitzin rajoille”, kuten Abba Eban niitä nimitti. Hän vaatii, että Israel poistaa rajoitukset C-alueelta, joka on n. 60 % kokonaisalueesta. Hän otti esimerkiksi ”Ofer-vankilan” Pisgat Zeevin juutalaislähiön, jota hän kutsui ”setlementiksi”, sekä tien no 443, jolla arabeja kielletään ajamasta. Todellisuudessa tie avattiin arabeille sen jälkeen, kun se terrori-iskujen vuoksi tilapäisesti suljettiin arabeilta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140096
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140077

4. UUTISOTSIKOITA
- Israel odottaisi USA:n ulkoministeriöltä selvää tukea vaatimuksessaan Israelista juutalaisena valtiona. Ministeriön edustaja Crowley oli eräässä puheohjelmassa tentattavana, eikä häneltä saavut selvää vastausta tuohon kysymykseen peläten PA:n tuomiota. Ulkoministeri Hillary Clinton uskoo sekä Netanyahun että Abbasin haluavan päästä historiaan rauhantekijöinä, mutta sanoo myös tiedostavansa vaikeudet, emotionaaliset ja käytännölliset, jotka vaikeuttavat päätöksiä. Hän muisti mainita, miten IDF:n vetäydyttyä Libanonin eteläosasta, sen miehitti Hizbullah, ja vetäessään joukkonsa ja asukkaansa pois Gazasta, se sai Hamasin ja raketit. (JP)
- Pääministeri Netanyahu valitti, että Libanon on nopeasti muuttumassa Iranin ajatollahien hallituksen etäispäätteeksi. ”Se on todellinen tragedia Libanonille, mutta Israel tietää, miten puolustautua,” hän vakuutti.(JP)
- USA:n kongressin jäsenet ovat alkanet kysellä USA:n antaman sotilaallisen avun mielekkyyttä Libanonille Ahmadinejadin vierailun antaman viestin valossa. (JP)
- Sosiaaliministeri Yitzhak Herzob aikoo mennä mukaan Labourin puheen-johtajakisaan. (JP)
- Jerusalemin viranomaiset ovat alkaneet tosissaan selvittää, miten hyvin tai huonosti pyörätuoleilla liikkuvat pystyvät toimittamaan asioitaan pääkaupungissa. (JP)
- Israel taistelee Iranin kanssa voitosta, tällä kertaa shakkipöydällä. Israelin mestari Alik Gershon aikoo lyödä Iranin mestarin Morteza Mahjoobin maailmanennätyksen, miten monta peliä hän pystyy käymään määrätyssä ajassa. Gershon sai 500 haastajaa, ja aloitti taistonsa eilen ja päättää sen tänä aamuna. Mahjoob otti maailmanennätys-kisassa 500 haastajaa, voitti niistä 397, 90 meni tasan ja hävisi 13. (JP)
- Pääministeri hyväksyi urakkapyynnöt 238 asuntoyksikölle Jerusalemin Pisgat Zeevin lähiöön, vaikka se sijaitsee ns. vihreän linjan itäpuolella.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/netanyahu-approves-tenders-for-
238-homes-east-of-green-line-1.319250
- Egyptin ulkoministeri Gheit sanoi eilen, että arabiliiton asettama seurantakomitea voi suositella Palestiinan valtion perustamisen YK:n päätettäväksi, jos Israel jatkaa rakentamistaan Juudeassa ja Samariassa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/arabs-may-ask-un-to-recognize-palestinian-state-1.319258
- Al Manar TV raportoi, että Hassan Nasrallah tapasi Iranin presidentti Ahmadinejadin Iranin lähetystössä Beirutissa, koska se oli ainoa turvallinen paikka. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-ahmadinejad-met-nasrallah-at-iran-embassy-in-beirut-1.319170
- ADL listasi 10 eniten USA:ssa Israelia mustaavaa juutalaisjärjestöä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3969798,00.html
- Iranilainen lehti Sobh-a Sadeq ennusti artikkelissaan, että Israelin ja Hizbullahin joukot joutuvat suureen taisteluun lähiaikoina, ja että Iranin vallankumouskaarti on osallisena siinä. Artikkelin käänsi MEMRI. Artikkelissa arvioidaan, että taistelu alkaa Hizbullahin provokaatiosta, jonka Iran on hyväksynyt. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140093
- IDF valmistautuu odottaessaan, että Hamas toteuttaa uhkauksensa kostosta sen kahden johtajan surmasta tulitaistelussa IDF:n kanssa Hebronissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140094
- 12-vuotias palestiinalaispoika, joka kivitti juutalaisen Ir David järjestön johtajan autoa ja joutui tämän auton tönäisemäksi, sanoo – ensin syytettyään murhayrityksestä – ettei hän muista mitään tapahtumista ennen kuin hän näki auton tulevan häntä kohti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140097
- Yitzhak Rabinin tytär Dalia Rabin uskoo, että vaikka kukaan ei puhu – ei edes Shimon Peres – Oslon sopimuksista, ne kuitenkin aloittivat keskustelut rauhasta. Hän sanoo, ettei enää puhuta rauhasta vaan erottautumisesta, kahdesta kansasta, jotka eivät osaa asua keskenään rauhassa. Ynetin artikkeli puhuu asiasta sovinnollisesti eikä puutu hänen isänsä murhatapahtumiin, joista Dalia itsekin vaati lisätutkimuksia useitten ristiriitaisuuksien vuoksi sekä tapahtumissa että lääkärinlausunnoissa. Toisessa yhteydessä hän sanoo, että hänen isänsä olisi ehkä luopunut Oslon sopimuksista, jos olisi saanut elää – tai ainakin vaatinut niihin muutoksia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3968918,00.html
Tiedoksi:

#522 MAANANTAI 18.10.10

18.10.2010 18:23

gavriblock
ajantasatietoa israelista

Monday, October 18, 2010

1. PA.N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas ihmettelee, että jos koko maailma vaatii rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin, miksei hänkin voisi vaatia samaa. ”Kun Obama tuli presidentiksi, hän se oli, joka julisti että ”setlementtien rakentamisen tulee loppua”. Jos USA sanoo niin, Eurooppa sanoo niin, koko maailma sanoo samaa, miksen minäkin saisi sanoa niin?” Mutta miksi hän ei tehnyt elettäkään 10-kuukauden aikana?
ABBAS puhui Israelin TV-1:n toimittajan Oded Granotin haastattelussa sovinnollisen tuntuisesti ilmeisesti saadakseen juutalaisen kansan myötätunnon. Hän oli siivonnut retoriikastaan pahimmat okaat ja käärinyt loput tyynnyttelevään pumpuliin.
Abbas kertoi, että mentyään Annapolis-konferenssiin presidentti Bushin aikana kaikki mukana olleet – yli 50 maata – sanoivat, että rakentamisen tulee loppua. Abbas totesi, että presidentti Bush lupasi hoitaa tämän asian ja valvoa sen toteutumista. ”Bush lupasi asettaa rakennus-kieltokomitean valvomaan rakentamisen lopettamista ”setlementeissä”. Me luotimme Bushiin ja menimme mukaan neuvotteluihin.”

NETANYAHU oli kertonut Abbasille, ettei hän voi jatkaa rakennuskieltoa, koska hän pelkää hallituksensa puolesta. Abbas hämmästelee, onko hallituksen koossapysyminen tärkeämpi kuin molempien kansojen tulevaisuus. Hän edelleen vakavasti väittää, että PLO tunnusti Israelin juutalaisen valtion 1993 Oslon sopimuksissa - joita Israelissa pidetään kuolleina vain odottaen hautaamista ilman seremonioita (heittämistä kaatopaikalle, kuten monet haluaa).
Hän kieltää Liebermanin olettamuksen, että PA:n kieltäytyminen tunnustamasta tätä Netanyahun vaatimusta ennakoi sen halua tehdä lisää kansallisia vaatimuksia.

ABBASIN lähtökohtana ja vaatimuksena rauhansopimukselle ja sitä edeltäville neuvotteluille on, että Israel lupautuu luopumaan kaikista 1967 puolustussodassa Jordanian miehityksestä vapauttamistaan alueista, mukaan lukien Jerusalemin itäosat. Hän ei halua tunnustaa tosiasiaa, että PLO ja PA taistelivat arabien rinnalla tuossa sodassa päämääränä tuhota Israelin valtio ja ajaa arabien massamurhilta säästyneet juutalaiset mereen orjuuttaen hyväksymänsä naiset ja lapset, mutta hävisivät surkeasti. Nyt heillä on otsaa tulla esittämään vaatimuksiaan ikään kuin heillä olisi siihen kaikki oikeudet. Tässä he surutta ilman todisteita vetoavat kansainväliseen lakiin, jonka erikoistuntijoina he itseään pitävät.
Israelin saamattomuutta ja lyhytnäköisyyttä on se, että se antaa kaiken tapahtua eikä nouse selvin todistein puolustamaan omia oikeuksiaan. Tässä vedotaan juutalaisten oikeuden-tuntoon ja siihen, että kun heitä itseään on kohdeltu kaltoin maailmassa vuosisatojen aikana, heidän ei tule antaa itsensä vajota sortajiensa moraalitasolle.
Uskoisin kuitenkin, että tässä vaikuttaa kaksi tosiasiaa, joita ei ole huomioitu.
Ensiksi juutalaiset rabbit ovat maanpakolaisuuden vuosisatoina opettaneet, ettei hallituksia, joiden alla he elävät, tule vastustaa eikä ärsyttää ettei sorto kovenisi.
Toiseksi tässä vaikuttanee ns. Stokholmin syndroma, jossa sortajansa alla elävä alkaa omaksua sortajansa mielenlaadun ja samaistuu hänen oikeuteensa pahoinpidellä panttivankejaan, kuten tuossa pankinvaltaajien tapauksessa tapahtui.

ABBASIn haastattelun yhteydessä ilmeni, että Israel ja PA ovat keskustelleet ilman julkisuutta ns. ”äänettömästä moratoriumista”, jossa rakennustoiminta lopetetaan tai sitä hiljennetään lähes olemattomiin hallinnollisin toimenpitein. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti siten, etteivät viranomaiset myönnä rakennuslupia, mitä käytäntöä juutalaiset ovat tottuneet noudattamaan. Palestiinalaisten tapa näyttää olevan aloittaa rakentaminen sopivaksi katsomalleen paikalle oli rakennuslupa tai ei ja oli maa oma tai ei. Sadoittain palestiinalaistaloja rakennetaan siten. Mutta Israel ei ole edes nostanut esiin vaatimusta palestiinalaisten rakennuskiellosta, mitä Oslon sopimusteksti kuitenkin selvästi edellyttää.

ISRAELIN viranomainen – ilman nimeä – vahvisti sunnuntai-iltana, että äänettömästä rakennuskiellosta on puhuttu useassa yhteydessä, mutta pitää sitä epäkäytännöllisenä.
”Jos juutalaisasukas Juudeassa tai Samariassa haluaa rakentaa, hän tarvitsee siihen rakennus-luvan, eikä sellaista voida pitää salaisena eikä antaa tiskin alta. Toisaalta millä perusteilla PA selittää maailmalle menevänsä neuvotteluihin, joiden ehtona on rakennuskielto, jota ei voida julkistaa?” Käytäntö onnistuisi arabimaassa, mutta ei Israelissa.
Juudean, Samarian ja Gazan asukasneuvoston puheenjohtaja Danny Dayan sanoo, että kun Abbasin repliikit puhdistetaan niihin sisältyvästä propagandasta, jäljelle jää raaka tosiasia, että Israel meni neuvotteluin puhtain käsin ilman ennakkoehtoja, mutta Abbas kieltäytyy neuvottelemasta. Tämä on ainoa seikka, jolla on merkitystä. Abbasin syytös, ettei Israel halua rauhaa on karkea todiste perusteettomasta syytöksestä. Hän kehotti Netanyahua hylkäämään huhut äänettömästä kiellosta ja saattamaan rakentamisen Juudeassa ja Samariassa normaalitasolle. Hän sanoi, ettei Netanyahun hyväksymään rakennuslupaan sisälly yhtään lupaa Juudeaan ja Samariaan, vain Jerusalemiin, mikä on nyt nostettu tiedotusvälineissä uutisten kärkeen, koska se on ainoa, mihin voi tarttua. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191752

2. KANSAINVÄLINEN laki ei estä palestiinalaisia julistautumasta itsenäiseksi kansaksi, sanotaan JP:n Dan Izenbergin kirjoittamassa artikkelissa. Hän kuitenkin ehättää selittämään, että on hyvin kyseenalaista, että sellainen julistus saisi kansainvälisen tunnustuksen. Lähtökohtana on Montevideon konventio valtioitten oikeuksista ja vastuista vuodelta 1933. Siinä määritellään, että valtiolla täytyy olla pysyvä väestö, tunnustettu alue, hallitus ja kyky pystyä hoitamaan asioitaan toisten valtioitten kanssa. Siinä todetaan edelleen, että valtion itsenäistyminen ei ole riippuvainen toisten valtioitten tunnustamisesta.
Artikkelissa todetaan, ettei kansainvälinen laki siten estä Palestiinan valtion julistautumista itsenäiseksi. Kysymyksen alaiseksi jää, voisivatko muut valtiot tunnustaa sellaisen valtion, mikä ei perustu Montevideon konvention määritelmään valtiosta.

Dore Gold, Jerusalemin julkisten asiain keskuksen johtaja, entinen YK :n lähettiläs, epäilee, että valtiot voisivat tunnustaa Palestiinan valtion, koska se ei toteuta Montevideon konvention määritelmiä. Ensiksi palestiinalaiset itse kiistelevät, mitä valtion alueisiin kuuluisi. On ehdotettu useita vaihtoehtoja: YK:n esittämä Palestiinan jakosuunnitelma vuodelta 1947; 1949 aselepolinjoihin perustuvat rajat, tai muita esityksiä. Toiseksi PA:lla ei ole mitään valvontamahdollisuutta Gazan kaistaan. Kolmanneksi Oslon sopimuksen mukaan PLO:lla ei ole oikeutta itsenäiseen ulkopolitiikkaan (jota PLO räikeästi rikkoo).
Gold päätyy toteamukseen, että oikeudelliselta kannalta maailman yli 200 valtiota voivat päättää Palestiinan valtion perustamisesta, eikä Israel voi tehdä siinä juuri mitään.
Hän tarkastelee toista mahdollisuutta, jota PA väläyttelee julkisuudessa. PA voi esittää YK:n yleiskokoukselle Palestiinan valtion perustamista, mutta sillä on suosituksen luonne.
Toiseksi PA voi pyytää, että YK :n turvallisuusneuvosto päättää valtion perustamisesta. Gold arvioi, että turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet tuskin suostuvat yksimielisesti esitykseen, sillä ainakin Venäjällä ja Kiinalla on omia kansanryhmiä, joilla on samoja pyrkimyksiä ja voisivat vedota tehtyyn myönteiseen päätökseen julistautua myös itsenäisiksi.
Täten Kosovon itsenäisyyttä ei hyväksytty turvallisuusneuvostossa.
GOLD toteaa, että suurin ongelma on yhteistoimintasopimus PA:n ja Israelin välillä vuodelta 1995, jonka kohta 31/7 määrittelee, että molemmat osapuolet lupaavat pidättyä yksipuolisista toimista olevan tilanteen muuttamiseksi. (Kiellon rikkominen ei ole vaikeaa PA:lle)
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191760

3. SYYRIAN presidentti Bashar Assad vastusti Abbasin esitystä, että arabiliitto tekee päätöksen hänen puolestaan, jatkaako neuvotteluja Israelin kanssa. Assad sanoi, ettei tämä kuulu arabiliiton tehtäviin, mihin Abbas vastasi, että palestiinalaisten asia on arabien asia ja jos juutalaiset jatkavat rakentamista Länsirannalla, hänelle ei jää aluetta, mihin perustaa oman valtionsa. Assad vaati, että PA:n ja Fatahin tulee jatkaa aseellista taisteluja valtionsa itsenäisyydestä eikä keskustella rakennuskiellosta, minkä Abbas hylkäsi.

ASSAD halusi nostaa Hamasin Damaskoksen johtajan Mashaalin asemaa ja esitti, että sovintokeskustelujen päätteeksi allekirjoitustilaisuus pidetään Damaskoksessa. Toiseksi hän esitti, että Mashaalin tulee päästä esittämään Hamasin kanta arabiliiton kokouksessa, mutta Abbas hylkäsi molemmat esitykset. Mashaal oli Egyptin tiedustelujohtajan Omar Suleimanin kanssa sopinut Mashaalin kutsumisesta arabiliiton kokoukseen Syyrian ja Saudi Arabian edustajien todistaessa. Abbas hyväksyi Hamasin tarjouksen sovintoneuvotteluista, mutta jatkoi Hamasin jäsenten pidätyksiä Länsirannalla, mistä Hamasin johto syytti Abbasia keskustelujen estämiseksi. Abbas pelkää Hamasin suosion nousua arabimaitten keskuudessa. http://www.haaretz.com/print-edition/news/abbas-rebuffs-syria-call-to-continue-palestinian-resistance-1.319656

4. UUTISOTSIKOITA
- Debkafile kertoo, että Fatah ja Hamas ovat salaisesti keskustelleet turvallisuus- ja tiedustelujoukkojensa vaihtamisesta siten, että Hamas saa määrätyt alueet valvontaansa Länsirannalla ja Fatah vastaavasti alueita Gazassa. Suunnitelma perustuu PA:n laatimaan ”PA:n turvallisuus- ja tiedustelujoukkojen uudistaminen” esitykseen. Hamas on keskustellut asiasta USA:n edustajien kanssa ja saanut sille määrättyä tunnustusta. Tämä suunnitelma tulisi olemaan keskeisenä aiheena 20.10. Kairossa jatkuvissa sovintokeskusteluissa. Abbasin tehtävänä olisi taivuttaa USA:n hallitus sille myönteiseksi. Netanyahu ja Barak ovat suunniltaan saatuaan tietää asiasta ja uhkaavat perua aiemmin antamansa myönnytykset PA:lle: Asettaa sotilaitaan uudelleen PA:lle luovutettuihin kaupunkeihin, lisätä tiesulkuja, poistaa Hamasin joukot vaikka väkivalloin Länsirannalta sekä perua sopimus USA:lle antamasta PA:n poliisijoukkojen kouluttamisesta. http://www.debka.com/article/9090/
- USA:n Columbian yliopisto, joka viime vuonna kutsui Ahmadinejadin luennoimaan opiskelijoille, on päättänyt, että Palestiinan on valtio ja avaa Palestiinan tutkimuskeskuksen. Yliopiston professori James Schamus totesi: ”Palestiinan näyttää olevan termi täynnä myyttejä, valheiden maailma. On mahdotonta edetä ennen kuin olemme järjestäneet menneisyyden. Tarkoituksena on laillistaa historiaa, jota ei todellisuudessa ole olemassa.” Tästä näyttää kehittyvän uusi Israelin vastaisen propagandan keskus enemmän kuin tutkimusfoorumi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140129
- Samarian aluekeskuksen johtaja Gershon Mesika varoittaa, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä sadonkorjuusta kerrotaan julkisuudessa, sillä siitä on kehittynyt yksi tapa mustata Israelia ja syyttää sitä aiheetta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140120
- Kansainvälinen järjestö WILPF, joka sanoo edistävänsä rauhaa ja vapautta, syyttää
Israelia, että sen Gazan saarto aiheuttaa ihmisissä leukemiaa, mikä oikeuttaa sen
väestön puolustamaan itseään. Järjestö saa varoja Israelin uudelta rahastolta NIF,
jota pidetään hyvin ristiriitaisena näkyvän poliittisen asenteensa vuoksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140119
- Luonnollisessa 8.53 karaatin timantissa havaittiin Davidin tähti. Timantin omistaja
haluaa antaa sen Histadbrook-yhtiölle Toran tuntemisen edistämiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140115
- Iran toimii vuonna 2011 Opecin puheenjohtajamaana.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140107
- USA uskoo, että kiinalaiset yhtiöt avustavat Irania toimittamalle sille ohjusten ja ydinaseen valmistuksessa tarvittavia komponentteja. Asia voi liittyä USA:n ja Kiinan välille puhjenneeseen taloussotaan. http://www.haaretz.com/news/international/u-s-believes-chinese-companies-are-helping-iran-develop-nukes-1.319738
Vieras

#523

18.10.2010 21:15

#511: Vieras - Re:

no sittenpä voidaan lopettaakin semmoiset turhat laitokset kun puolustusvoimat, terveyskeskukset, apteekit, poliisi, pelastuslaitos, kehitysapu... Ihmisten apuhan on turhaa.

Tiedoksi:

#524 TIISTAI 19.10.10

19.10.2010 21:36

gavriblock
ajantasatietoa israelista
Tuesday, October 19, 2010

1. HAARETZ kertoo web-sivullaan, että PA valmistelee uutta taktiikkaa, jolla se aikoo murtaa Israelin puolustusrintaman asteittaisilla hyökkäyksillä siellä, missä puolustusmuuri on heikoin. PA on jo aiemmin esittänyt julkisuudessa yhden suunnitelmansa alistaa Palestiinan valtion perustaminen YK:n turvallisuusneuvoston ratkaistavaksi.

Haaretz kertoo artikkelissaan, jonka laati Jonathan Lis, että PA vie YK:n turvallisuus-neuvostoon esityksen, jossa sitä pyydetään julistamaan kaikki 1949 aselepolinjan itäpuolelle rakennetut juutalaisyhteisöt laittomiksi kansainvälisen lain perusteella, ja vaatimaan niiden poistamista. Tämä strategia perustuu olettamukseen, että USA tulisi estämään veto-oikeudellaan Palestiinan valtion perustamisen turvallisuusneuvostossa, mutta että USA ei voisi keksiä keinoja, joilla se voisi perustella veto-oikeuden käyttämistä turvallisuusneuvoston päätöstä vastaan, jolla juutalaisyhteisöt todetaan laittomiksi, koska sen ulkoministeriö on pitänyt niitä laittomina jo vuosikaudet.

Haaretzin artikkelissa kerrotaan lisäksi, että Israelin pääneuvottelija PA:n kanssa asianajaja Isaac Molcho kieltäytyi vastaanottamasta PA:n pääneuvottelijan Saeb Erekatin hänelle tarjoamaa dokumenttia, jossa yksilöidään PA:n vaatimukset. Tämä tapahtui Washingtonissa muutamia viikkoja sitten, kerrotaan artikkelissa, tilaisuudessa, jossa oli mukana useita USA:n virkailijoita sekä USA:n Lähi Idän lähettiläs George Mitchell, joka oli saanut sen jo aiemmin.
Pääministerin kanslia kieltäytyi kommentoimasta tapahtunutta ja mitä vaikutuksia sillä olisi, sillä osapuolet olivat sopineet pitävänsä asian salaisena.
Netanyahu vakuuttaa avoimuuttaan keskusteluihin PA:n johdon kanssa koska ja milloin vain ilman ennakkoehtoja. Hän pitää PA:n vaatimuksia täydellisestä rakennuskiellosta silmän-lumeena, koska rakentaminen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä on joka tapauksessa vähäistä eikä sillä ole mitään merkitystä lopullisissa keskusteluissa. Hän toteaa, että jos palestiinalaiset etsivät ongelmia, keskustelut eivät etene, mutta että hän haluaa ongelmien selvittämistä ja esille syntyneitten halkeamien korjaamista edistymisen vuoksi.
http://www.haaretz.com/print-edition/news/palestinians-plan-un-resolution-calling-for-settlement-evacuation-1.319893

Tämäkin artikkeli paljastaa sen vakavan puutteen, ettei Israelin johto ole tarpeellisella vakavuudella tarttunut tuohon syytökseen, että kaikki Israelin rakentamat juutalaisyhteisöt, ns. ”setlementit”, 1949 aselepolinjan itäpuolella ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia. Tässä syytöksessä jätetään kokonaan huomioimatta historialliset tosiasiat, joilla Israelin valtio perustettiin, ja mikä oli sille Kansainliiton päätöksellä varattu maa-alue. Kansainliiton Englannille annettuun mandaattiin juutalaisen kansalliskodin perustamiseksi kuului Englannin silloin hallitsema alue Jordanjoesta Välimereen, jonka se valloitti 1917 Turkilta. Englannin siirtomaahallituksen tulkinnan mukaan juutalaiset saivat asettua asumaan vapaasti Kansain-liiton määrittelemälle alueelle, mutta ei silloisen Transjordanian alueelle Jordanin itäpuolella. Juutalaiset itse asuttivat Välimeren ranta-alueita ja Eilatin tienoita, ja vasta 1973 sodan jälkeen havahtuivat huomaamaan Juudean ja Samarian merkityksen maan puolustamiseksi, ja aloittivat juutalaisyhteisöjen rakentamisen sinne. - Asian kiireellisyyttä osoittaa sekin, miten YK:n apulaispääsihteeri tulkitsee, että Netanyahun myöntämä 238 asunnon rakennuslupa Jerusalemiin on vastoin kansainvälistä lakia. (haaretz.com)

2. ISRAELIN väliaikainen YK:n lähettiläs Meron Reuven kertoi tunnelmistaan Reutersille myöntämässään haastattelussa. Reuven nimitettiin YK:n lähettilääksi 16. heinäkuuta 2010. Hän toimi aiemmin Israelin lähettiläänä Colombiassa.
Reuven kertoi haastattelijalle, että Israel harkitsee mahdollisuuksia, joilla lukkiutuneet suorat neuvottelut saadaan jatkumaan. Ne aloitettiin yhteisellä presidentti Obaman isännöimällä julkisella tilaisuudella Washingtonissa toinen syyskuuta 2010 ilman ennakkoehtoja, minkä molemmat osapuolet hyväksyivät.

Netanyahun laatima ja minikabinetin septetin hyväksymä 10-kuukauden moratorium päättyi 26. syyskuuta, minkä aikana PA:lla oli kaikki mahdollisuudet aloittaa keskustelut Israelin kanssa, mutta se ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan ennen Washingtonin kokousta, jota seurasi toinen keskustelutilaisuus Sharm el-Sheikhissä pari viikkoa myöhemmin. Netanyahu ilmoitti jo rakennuskieltoa laatiessaan, että se on ainutkertainen eikä sitä jatketa.
PA:n johto on kuitenkin Abbasin johdolla esittänyt vaatimuksen, joka ei sisältynyt Washingtonin julkilausumaan, täydellisestä rakennuskiellosta Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa. Tämä samaan aikaan, kun se itse aloitti kovalla rytinällä 40 000 asukkaan Rawabin kaupungin rakentamisen Samariaan sopimatta siitä Israelin kanssa, kuten Oslon sopimus ja yhteistoimintasopimus vuodelta 1995 edellyttävät. PA:lla on lisäksi pari muuta suurta rakennuskohdetta Jerikossa ja Jordanjoen laaksossa.

MERON REUVEN kertoi maanantaina, ettei hän pidä mahdottomana tilannetta, jossa Netanyahun hallitus joko jatkaa rakennuskieltoa vielä 60 päivää tai suostuu Abbasin ehdottamaan ”äänettömään kieltoon”, jossa rakentaminen keskeytetään ilman julkisuutta. Tämä olisi varsin outo silmänkääntötemppu, sillä se ei millään pysyisi salaisuutena ja osoittaisi vain johtajien epärehellisyyden ja luotettavuuden puutteen.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/un-envoy-israel-mulling-ways-to-resolve-peace-talks-deadlock-1.319937

3. PÄÄMINISTERI Netanyahu on valmis muuttamaan esitystään uskollisuusvalasta Israelille juutalaisena ja demokraattisena valtiona. Hänen kantaansa vaikuttivat monet varoitukset, että nykyisessä muodossaan esitystä voidaan pitää rasistisena. Pääministeri pyysi oikeusministeri Neemania muuttamaan tekstiä siten, että vala vaaditaan kaikilta uusilta maahanmuuttajilta. Uusi esitys viedään sitten ministerineuvostoon, ja jos hyväksytään, lopullisen vahvistuksen sille antaa Knesset. Eräs rabbi esitti, että kansalaisuus annettaisiin kaikille juutalaisille, asuivat he sitten missä tahansa. Tämä olisi varsin radikaali muutos nykyiseen tilanteeseen, mutta se samalla poistaisi keskustelut demografian vaaroista arabiväestön kasvun vuoksi.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191883

4. Yoram Shifftan esittää ynetnews.com web-sivulla mielenkiintoisen ratkaisumallin, jolla poistettaisiin monet epäilyttävät vaaratilanteet, joista demografian pelko on yksi, ellei Israel vetäydy 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille. Hän sanoo, ettei ihmisen kansalaisuusoikeus tarvitse olla sidottu hänen asuinpaikkaansa. Siten Länsirannalla asuvat palestiinalaiset (arabit) voisivat äänestää Jordanian valeissa ja saada edustajia sinne; samoin Länsirannalla asuvat juutalaiset voisivat äänestää Israelin vaaleissa, kuten he jo tekevätkin.

Shifftan selittää, että arabien äänestysoikeus voisi kuulua joko olevan arabimaan tai esim. esitetyn Palestiinan valtion parlamenttiin. Hän perustelee Jordanian sopivuutta Israelin arabeille sillä, että Kansainliitto äänestä 51 äänen enemmistöllä kansallisen kodin perustamiseksi silloiseen Palestiinaan, johon kuului Transjordania, jolle Englanti oli antanut protektoraatin aseman. Täten palestiinalaisalue käsittää jo neljä viidesosaa juutalaisten kansalliskodin alueesta, jota ei virallisesti ole peruutettu, kuten hän toteaa.
Shifftan olettaa, että myös Israelin valtion alueella sen kansalaisina asuvat arabit voisivat äänestää arabimaan vaaleissa. Hän valottaa tilannetta, jossa arabeilla on jo 21 valtiota, jotka kuuluvat yhteiseen arabikansaan, johon palestiinalaiset sanovat myös kuuluvansa. Tuntuisi siten loogilliselta, ettei arabeilla ole tarvetta perustaa lisää valtioita, kun esim. kurdeille, jotka vuosikymmenien ajan ovat haaveilleet omasta valtiosta, ei ole suotu sitä oikeutta.
Shifftan kertoo artikkelissaan esimerkkejä samantapaisista järjestelyistä, joihin sekä Englanti että USA ovat päätyneet onnistunein tuloksin.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3970077,00.html

Arabit itse kutsuvat arabivaltioissa asuvia arabeja yhtenäiseksi arabikansaksi ja muslimi-asukkaita islaminmereksi. Tämä lienee se meri, jonka hiekkarannalla (Israelissa) apostoli Johannes seisoi nähdessään pedon (antikristuksen) nousevan tuosta merestä. (Ilm.13:1)

5. UUTISOTSIKOITA
- Venezuelan presidentti Hubo Chavez matkusti viralliselle vierailulle Iraniin, jota hän kutsuu toiseksi kodikseen. Vierailun tarkoituksena on vahvistaa maitten välisiä suhteita varsinkin kaasun, öljyn ja petrokemian tuotteiden alueilla. Chacez puolustaa vakaasti Iranin oikeutta rakentaa ja kehittää ydinteollisuuttaan. Hän tavannee kaksipäiväisen vierailunsa aikana presidentti Mahmoud Ahmadinejadin, jota Chavez pyysi siivoamaan Israelin vastaisuuttaan. Hän kutsuu iranilaisia veljikseen ja tuomitsee USA:n ja myös ”Israelin jenkkien murhanhimoisena kätenä”. Chavez tapasi aiemmin Venäjän presidentti Medvedevin, jonka kanssa hän solmi sopimuksen, jonka mukaan Venäjä rakentaa Venezuelan ydinvoimalan. Hän yhtyi Medvedevin ajatukseen uudesta USA:sta vapaasta maailman järjestelmästä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=191951
- Muslimikapinalliset hyökkäsivät parlamenttirakennukseen ja maatalousministeriön toimitiloihin Chechnian pääkaupungissa Groznyssa. Ainakin kuuden ihmisen sanotaan kuolleen, mutta uutinen on vasta alustava tänään tehdyistä iskuista. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=191945
- OECD:n turismia käsittelevä Jerusalemin konferenssi näyttää toteutuvan suunnitelmien mukaan, 24 maata 33:sta on ilmoittanut osallistuvansa. Näyttävimmät kapinalliset ovat Englanti ja Espanja, jotka eivät halua tällä tunnustaa Jerusalemin asemaa Israelin pääkaupunkina. Suurinta ääntä paikan valintaa vastaan on pitänyt PA, jonka yksi tappihenkilöistä Saeb Erekat toistaa vaatimustaan konferenssin peruuttamisesta. Turismiministeri Meseznikovia on syytetty väärin, että hän olisi maininnut konferenssin pitämisen vahvistavan Jerusalemin Israelin pääkaupunkina. Hän sanoi työssään toimivansa puhtaasti ammattimaisesti ilman politiikkaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191876
- Tyttökoulun johtaja Qatarissa selitti opettajille, että opettajan raskaus voi vaikuttaa negatiivisesti heidän työhönsä ja kehotti pidättymään siitä. Kuten on odotettua, johtajaa syytetään ihmisoikeuksien rikkomisesta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=191801
- Egypti sallii uuden Viva Palestine laivasaattueen El-Arishin satamaan, josta niiden lasti kuljetetaan maitse Gazaan. Saattueen laivoja tukevat Algeria, Marokko, Jordania ja Persianlahden maat. Ne aloittivat matkansa maanantaina. - Israel antoi luvan 3 427 rekka-autolle viedä tarvikkeita Gazaan syyskuun aikana, vähemmän kuin keskimäärin johtuen loma-ajasta. YK:n UNRWA:n kustantamat 151 asuntoa valmistuvat tässä kuussa. Sen lisäksi Gazan kaistalla on useita muita rakennuskohteita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140137
- Kaksi israelilaista fyysikkoa oli niiden 10 tiedemiehen joukossa, jotka saivat Valkoisen Talon myöntämän tieteen kansallisen mitalin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140134
- Israeliin tuli uusi hellekausi, tänään 34 huomenna 36 C-astetta, sateita luvataan.
Timo Torvikoski
Vieras

#525

20.10.2010 07:44

Joka siunaa Israelia, Jumalan valittua, silmäteräkansaa, sitä Jumala siunaa.
(Ps. 121:4
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.)
Herra siunatkoon ja varjelkonn Israelia edelleen.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…