OIKEUTTA KURHELAN PERHEELLE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Olosuhdeselvitys
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Eräs esimerkki, kirjoitettu tänään
#250: Turkulainen - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Eräs esimerkki, kirjoitettu tänään
Nimenomaan vasta julkisuus on johtanut toimintaan. Eikö olekin ikävää? Tällaiset asiat pitäisi sosiaalitoimiston hoitaa perheen kahden lakimiehen kanssa, mutta sosiaalitoimesta ei vastata edes lakimiehen yhteydenottopyyntöihin. Mitä voimme tehdä? Hyvät neuvot ovat kultaakin kalliimmat. Mielestäni lapset ovat jokatapauksessa asiaan täysin syyttömiä.Tästä lienee olemme samaa mieltä?
Nyt poikia rangaistaan erilaisilla toimilla, kuten estetään pääsemästä kouluun, otetaan puhelimet pois, annetaan tavata vanhempiaan vain kaksi tuntia kerrallaan kahdesti viikossa. Tällainen mielivalta pitää loppua eikä sosiaalitoimen kostoa asian saamasta julkisuudesta saa kohdistaa poikiin. Kaikki perheessä kärsivät tilanteesta.
Tuo väitteesi siitä, että lastensuojelu jähmettyisi pelkoon, on tuulesta temmattu. Ammatti vaatii rautaista paineensietokykyä, se kuuluu ammatillisuuteen. Totuus on kokemukseni mukaan se, että pikemminkin kiltit perheet joutuvat mielivallan kohteiksi. Olen jatkuvasti tekemisissä tapausten kanssa, jossa asioihin ei puututa siinä pelossa, että esim. isällä on rikollinen tausta ja isä käy uhkailemassa toimistolla henkilökohtaisilla "seurauksilla" jos perheeseen kajotaan. Tuo uhka on ammatin ikävä varjopuoli.
Avoin keskustelu ei ole uhkailua. Perhe hakee ainoastaan oikeutta asioihinsa. Koskaan perhe ei ole uhkaillut työntekijöitä.
Re: niitä epäkohtia muutama
#249: tmh - niitä epäkohtia muutama
Pyydän siirtämään kommenttisi lakialoitteesta sille tarkoitetulle palstalle. Poistan sen sitten täältä. Täällä ei ole aikaa eikä tilaakaan keskustella niin laajasta asiasta. Kiitos muuten kommentistasi. Saat varmasti vastauksia ja selityksiä kun kommentti on vain oikealla paikalla.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Eräs esimerkki, kirjoitettu tänään
#254: Sari - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Eräs esimerkki, kirjoitettu tänään
Vai "tuulesta temmattu". Voin kokemuksesta kertoa että ei ole. Ja fyysinen uhkailu voi olla yhtä raskasta kun henkinen uhkailu. Sitähän nämä kaikki adressit on. Loppu tiliä täällä vaaditaan monessa kommetissa. Eikö ole "uhka" semmonen? On se aika iso "uhka" jos työpaikan menetystä vaaditaan. Huomasin kanssa että olet poistanut "asiattomia" kommentteja. Onko tuo sinun asenne esimerkki "asiallisesta"? Että sinun sana on ainoa oikea sana? Sinun pitää varmaan poistaa minun kommenttinen samalla tavalla kuin muutkin. "Tuulesta temmattu" kai se on sama kun "asiaton" eikö vaan? Oli miten oli minä en enää tänne kirjoita. Olet voittanut ja saat jatkaa täällä oikeassa olemista. Allekirjoitusta kai ei enää voi poistaa?
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: kiitos kommentin siirrosta kansalaisaloitteen sivulle
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: asiaton kommentti
https://www.facebook.com/TuePerhettaElamaanYhdessa
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: asiaton kommentti
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: Lopetahan jo politikointi
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: asiaton
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: asiaton kielenkäyttö
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: lopeta politikointi
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: hopöhöpö
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: asiatonta
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: ?
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: höpöhöpö
| This discussion has been closed. |
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: Asiaton kommentti