OIKEUTTA KURHELAN PERHEELLE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Rikosilmoitus valtakunnansyyttäjänvirastoon http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7200&start=15
"nostaa hattua asianosaisille"
Perussuomalaisena aktiivi toimijana lasten,lapsi perheiden,nuorten ja vanhusten asioiden edistämiseksi sekä ltk jäsenenä ihmettelen tietämättömien kommentteja pisteiden keruuta kohtaan. Jos sdp:n tai kokoomuksen lehti olisi uskaltanut lähteä tähän ei samaa ryöpytystä ja syyttelyä olisi. PS nimenomaan yrittää saada maan asiat oikealle tolalle alkaen ruohonjuuri tasosta. Kaikki kunnia ja hatunnosto Kurheloille ja Tuomas Pellonperälle asioiden esiintuomisesta..viimeisenä keinona saada maan ls asioihin parannusta. Allekirjoitettu ja ehdottomasti alusta asti tässäkin mukana tukemassa ja toimimassa mahdollisuuksien mukaan. Nimimerkkien takaa huutelu on hölmöä. Kyllä sanojensa takana seisovan pitää uskaltaa nimellä kommenttinsa julkistaa!
Vieraannuttaminen!
Kotiolot kunnossa, lapsen oma käytös ollut huolestuttava vähän aikaa, mutta sijaiskodissa rikotaan lakia. Totuus on nyt tänä päivän se, että sijaiskodin johtaja käyttää rangaistuksena koulumerkinnöistä perumalla kotiloman ja Aviran antamassa lastensuojelulain tiedotteessa, sitä ei saa noissa tapauksissa käyttää rangaistusmuotona. Tänään menen käymään sijaripaikassa henkilökohtaisesti ja nauhoitan keskustelun. Pelkäävät ja yrittävät estää, mutta eipä taida onnistua ja kohta lakitoimistoon kyselemään neuvoja! Käsittämätöntä viranomaisvieraannuttamista, herätkää kaikki, tätä oikeasti tapahtuu Suomen lintukodossa.
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: Adressi on poliittisesti sitoutumaton
Ettei tämä jää taas pelkäksi tyhjäksi uhoamiseksi?
Re:
Tietysti on myös se, että vanhemmat odottavat tänä päivänä liikaa sitä apua. Miksei kukaan enää pärjää ilman ulkopuolista tukea. Tajuan jos kyseessä on sairaus, joka väliaikaisesti vie pois pelistä. Mut tuntuu siltä, että pienimmissäkin asioissa huudetaan ulkopuolista apua hätiin. Sillä avun pyytämisellä aiheutetaan se, et ihmiset pitää sitä normaalina arkena.
Puhutaan kouluissa ja työpaikoilla kuinka meillä ja meillä käy ulkopuolinen kodinhoitaja, tai jos ei käy niin pitäis saada. Eikö ihmiset halua enää ees yrittää tulla toimeen ilman näitä tukipalveluja, jotka sitten yleensä kapsahtaa jossain kohtaa omaan nilkkaan. Näillä sitten jossain vaihees herää se kuuluisa huoli. " Kuinkas nyt on jaksettu, kun teillä on ollut niitä vaikeuksia" jne. Mahdollistetaan ihan itse tämä.
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: EI liity aiheeseen
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: Adressi on poliittisesti sitoutumaton
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: Ei liity aiheeseen
Re: Luovutus
#87: - Missä, milloin ja kenen toimesta tämä adressi on tarkoitus luovuttaa ja kenelle?
Ettei tämä jää taas pelkäksi tyhjäksi uhoamiseksi?
Todennäköisesti eduskunta talon edessä järjestettävän mielen ilmauksen yhteydessä toukokuussa, mutta asia on vielä avoin. päivä määrä ja aika/ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. sekä kansalaisaloite lastensuojelulain muutoksesta julkaistaan tammikussa. Eli ei jää uhoamiseksi!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/721
https://www.facebook.com/events/566825066744284/574628382630619/?notif_t=event_mall_reply https://www.facebook.com/events/591881294215048/?fref=ts
Re: nimikirjotus
Vahvistitko sähköpostiin tulleen viestin, ei ne muuten näy.
Venäjän tuki on saatavissa
Re:
Salmivaara sai sosiaalijohtajan viran Puolangalta tämän retuuttamisen jälkeen.
Re: Re: nimikirjotus
#96: vieras vieras - Re: nimikirjotus
Otin pois heti alkuun s-postivahvistuksen. Eli ei pitäisi tulla sinne... :( ja siis pitäisi kyllä näkyä täällä.
Re: Venäjän tuki on saatavissa
#97: - Venäjän tuki on saatavissa
Jos me suomalaiset nyt keskittyisimme auttamaan toisiamme, sillä tällaiseen voi kenen tahansa perhe yhtä-äkkiä joutua. Näitä tarinoita on niin valtavan paljon. Siksi on hyvä, että edes Kurhelat ovat tuoneet asian julkisuuteen.
| This discussion has been closed. |
Re:
#55: -
Huuhaa. Tämä adressit.com on yksityisen ihmisen sivusto, joten hänellä on täysi oikeus päättää mitä täällä julkaistaan.