karstulan kuuluisa sosiaalitäti pois virasta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista karstulan kuuluisa sosiaalitäti pois virasta.
Timo Haapanen Karstula |
#1 Omakohtaisia kokemuksia21.04.2010 11:39Perheestäni kyseessä oleva sosiaalitäti sieppasi lapset keskellä päivää päiväkodista ja eskarista. Syyksi keksittiin mm. joukkoitsemurhavaara ja muita perusteettomia väitteitä. Kesti vuosi ja 2kk, ennenkuin lapset saivat sen jälkeen käydä ensimmäisen kerran kotona.Mielestäni lapsiperheitä pitää suojella tällaiselta mielivallalta jota Karstulan lastensuojelussa tapahtuu. perheemme ei ole ainoa vääryyttä kokenut paikkakunnalla,mutta pelon vuoksi kaiiki eivät siitä uskalla kertoa. |
Kaisa Ruokamo Jämsä |
#2 Voisiko mennä jatkaamaan opintojaan?22.04.2010 12:43Epäpäteväkin hän on. Saarikka-kuntayhtymän eli perusturvaliikelaitoksen johtaja Mikael Palola on vihdoinkin lausunut ulos sen tiedon, että kyseinen sosiaalitäti on epäpätevä. Asiaa kyseltiin häneltä ja muiltakin Karstulan kunnan ja kuntayhtymä Saarikan keulahahmoilta pitkään ja hartaasti. Sosiaalityöntekijöistä oli Karstulankin kunnassa aikoinaan niin kova pula, että epäpäteväkin sai vakinaisen viran. Kun osasi oikealla tavalla pyytää. Saarikka on etsinyt nyt loppukevään aikana muistaakseni peräti seitsemää (7) uutta sosiaalityöntekijää. Ehdotan perusturvaliikelaitokselle, että ryhdytte vihdoinkin rationalisoimaan touhujanne. Ihmisten kiusaaminen on lopetettava. Muuten liikelaitoksenne rahat kuluvat vanhojen mokien paikkailuun. http://sakathky.fi/Public/default.aspx?uielementsize=2&nodeid=33102 Kuka muuten haluaa mennä töihin kuntayhtymä Saarikkaan? |
LIISA Pyrylä HKI |
#3 kuka25.04.2010 14:16voisko joku julkistaa nimen, kiitos! |
Jarmo V. |
#4 Re: Voisiko mennä jatkaamaan opintojaan?30.08.2010 23:10#2: Kaisa Ruokamo - Voisiko mennä jatkaamaan opintojaan? Vastaan tähän tietotekniseen asiaan ko. ketjussa ja asia itsessään tässä: Haluaisin tohon "KUKA MUUTEN HALUAA MENNÄ TÖIHIN KUNTAYHTYMÄ SAARIKKAAN" loppuvaan viestiin painaa peukalon NIMENOMAAN YLÖSPÄIN mutta joku on (tämän tietokenetekniikan ihmevuotena 2010) jo mun koneella siihen jo painanut, .. itse olen vain aikaisempaan viestiin laittanut ko. kannanoton "äätestystyyliin"?? Jarmo Vilponen Tohmajärvi 050 9309991 (jos on asiaa, niin hyvä ja jos ei ole, niin huono juttu!!) Kantani tuli nyt tässä sanotuksi, mutta ongelma teillä on mitä ilmeisemmin .. ?? |
marle Vieras |
#5 lapset palautettava03.09.2010 14:42onhan uskomatonta että toisten ihmisten lapsia viedään tosta vaan.eikö mikään mahti maailmassa voi tälle asialle mitään.mielen osoitus vois olla seuraava. |
eeva-liisa Jäntti Vieras |
#603.09.2010 14:56VÄÄRIN NIIN VÄÄRIN.LAPSET KOTIIN.TUKITOIMIA JOS TARVII MUT EI KYKENEVILTÄ VANHEMMILTA ,JOTKA HOITAVAT LAPSENSA LAPSIA VOI VIEDÄ.MIKÄ PIKKU KYLÄ SE SIELLÄ PERÄ HIKIÄLLÄ ON JOKA NOIN TOIMII.VAATIKAA TÄYS SELVITYS ASIASTA.kansan edustaja mukaan ja vanhemmat.ja jos ei auta niin valtion päämies. |
PITKÄNEN ELLI Vieras |
#7 USKOMATONTA TOIMINTAAQ03.09.2010 22:24SOTALAPSENA ITSE PÄÄSIN POIS.NYTKÖ MAAILMA ON MENNYT YHDEN NAISEN MIELIVALTAAN.JOKAISELLE LAPSELLE LÖYTYY SOPIVAT EVÄÄT.KUUNTELE SOS,TT VANHEMPIA.HITLERIÄKÖ ESITÄT .SE AIKA ON OHI.TOIVOTTAVASTI.MISSÄ ON ESIMIEHET.OLEN ITSEKKIN KASVANUT ESIMIEHEN ALLA JA IKÄNIKIN JO SEN SANMELEE.TIEDÄT ENEMMÄN KUN 80 V YLITÄT.ELÄMÄ KASVATTAA.MISSÄ ON KARSTULAN PÄÄTTÄJÄT. |
suvi viiru-ontronen Vieras |
#8 Niimpä11.09.2010 20:11Sen minkä taakseen jättää edestään löytää, minun huostaan otolleni oli ehkä aikoinaan tarvettakin mutta se tehtiin väärin perustein ja väärällä tavalla nyt siis selvinnyt syykin, kuka kärsi minä ja perheeni. kiitos katja |
hokkanen jarna Vieras |
#9 sosiaalitädit13.09.2010 09:54työn inhimillisyys häneltä puuttuu.lahja asiakkaan kuulemiseen,päätöksentekoon,ottaen vanhemmat ,nuoret mukaan,hän haluaa lapset koviin paikkoihin.kannattaiskohan hänen itse mennä laitokseen koemaistamaan.puhun kokeneen suulla. |
Vieras Vieras |
#10 Re: sosiaalitädit13.09.2010 09:54 |
kokemus kasvattaa Vieras |
#11 sosiaalitäti13.09.2010 10:22ihmettelen eikö kukaan tee lastensuojeluilmoitusta hänen lapsistaan.koska virassaan hän käyttäytyy kovin mieluvaltaisesti,miten hän kohtelee lapsiaan.plen lenkilläni tavannut pienen suloisen pojan ,jonka reppu näyttää kovin raskaalta,kasvot pelokkaat,ilmeettömät.hän menee yksin kotiin.kannattaisi katjan siirtyä vaikka puolikkaalle,jotta jäisi lapsilleen aikaa.huuto pihasta kuuluu niin koirille kuin lapsillekkin.ne karvat ovat vaarallisia,mutta silmäätekijöiden perheet ja lapset saavat karstulassa mellastaa .kuulin en siis tiedä tarkkaan että kyseinen sosiaalityöntekijä olisi ollut loppuunpalamisen vuoksi virkavapaalla.eikö lapset olisi silloin pitänyt sioittaa,että äiti toipuu,niinkuin hän itsekkin toimii virassaan.vanhemmuudenarvioimisjakso olisi myös tarpeen,ensi-ja turvakoti tekee hyviä lausuntoja,ja kun lapsesi menetät,kauaksi,tehdään tapaamisen rajoittamispäätös.tai muuten vain ei päästetä lomille.tietenkin en pelottele,golleekaasihan kohtelevat sinua eriarvoisesti kuin muita kuntalaisia.harkitse,punnitse elämääsi,työtapojasi,ne ovat sinun ja karstulan lapsiperheiden hyväksi.jaksa katja ,itse ja työsipuolesta.karstuset kyllä ovat jo kypsyneet ja kyllä ymmärrän.suojele lapsia,...ja itseäsi.tee ratkaisuja,lastesi puolesta.menestystä. |
Vieras Vieras |
#12 Re: sosiaalitäti13.09.2010 10:23 |
Vieras |
#13 Business is bisnes15.10.2010 09:59Varsinkin pienessä paikkakunnassa tämä lasten"suojelu"bisnes näyttää kaikkein härskimmin kyntensä. Jyväshyvän seutu on maan laajuisesti surullisen kuuluisa sosiaalien mielivallasta, toinen paha paikka on Turun seutu. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3361 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1209 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1689 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
330 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20386 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
354 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
116 Luotu: 04.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1455 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68595 Luotu: 15.02.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11303 Luotu: 03.02.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
506 Luotu: 01.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
326 Luotu: 06.03.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
241 Luotu: 13.04.2025