Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Leikatkaa kaikilta jos nämä ovat yhteiset talkoot, tuntuisi oikeudenmukaisemmalta. Onneksi eduskuntavaalit ovat jälleen n.4 vuoden kuluttua. Hallituksen ikää vaikea arvioida.
Re:
Kouluissa pitäisi opettaa yhdyssanat paremmin. Tasapuolinen, matalapalkkainen, vuorotyöläinen ja hoitoala ovat kaikki yhdyssanoja. Myöskään lausetta ei milloinkaan päätetä useammalla kuin yhdellä huutomerkillä, eikä kuuden pisteen rivi tarkoita mitään.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re:
Mutta kaikiltahan leikataan tasapuolisesti sairas-, sunnuntai- ja ylityökorvauksista. (Paitsi kananedusatajilta... joka on epäreilua)
Re:
Eikai kukaan ilmaiseksi työtä tee? Juuri sen takia työntekijöille maksetaan palkkaa, joka on korvausta työntekijän aikaa vastaan.
Leikkaisivat kansanedustajat ensin omaa palkkaansa ennenkuin alkaa syrhimään pienituloisia.
Re: mitä sitten pitäs tehdä
#9: silver - mitä sitten pitäs tehdä
Mitäkö tehdä? Irti EU:sta ja eurosta. Markka takaisin ja devalvaatio. Devalvaatiolla saadaan rahan arvoa alemmas ja koko yhteiskunta ottaa siten osaa laman taltutukseen. Näin loppuu myös nettomaksut EU:lle. Suomi on nettomaksaja EU:ssa! Voimme myös purkaa venäjän kauppapalotteita. Nehän eivät johda mihinkään miuhun, kuin vahinkoon Suomen taloudelle.
Älytöntä touhua
Koska tämä on aivan älytöntä.Silja on hyvin kiteyttänyt nämä asiat jotka meitä omassa työyhteisössä ollaan puitu.
| This discussion has been closed. |