Helsingin rautatieaseman romaniongelma ratkaistava
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Helsingin rautatieaseman romaniongelma ratkaistava.
|
Terhi Törrö |
#1 Sain kaupungilta rangaistuksen04.02.2015 11:36Olen astunut rautatieaseman romanikerjäläisasiaa ratkaistaessani ilmeisesti vihervasemmiston maahanmuuttopoliittisen strategian tielle. Sain tänään Helsingin kaupungilta keksityn laskun. Yritän selvittää asiaa parhaillaan. |
|
| |
|
Terhi Törrö |
#2 Tilanne 22.2.2015, lähettämäni viesti22.02.2015 16:20Olen taas joutunut romanikerjäläisten vainon kohteeksi Rautatieasemalla kuluneella viikolla useita kertoja. Olen yrittänyt välttää kontaktia heidän kanssaan kiertämällä Rautatieaseman ulkopuolelta, mutta he tulevat silmilleni nyt eri paikasta. Pyytäisin Helsingin poliisilta lupaa pippurisumutteen hankkimiseen turvallisuussyistä. Olen ollut romanikerjäläisten systemaattisen vainon kohde jo lähes kaksi vuotta Helsingissä. Mielestäni tämä on kohtuutonta. Miten Suomessa voi yleensä tehdä lehtimyyntifeissausta ilman lupia ja kielitaitoa? Lisäksi ihmettelen, miten koko ajan sallitaan häiritsevä kerjääminen ja henkilökohtaisuuksiin menevä jatkuva solvaaminen ja vaino. Olen ihan rikki tästä herjauksesta ja ahdistelusta. Tänään käsiksi yritti käydä aggressiivinen romanikerjäläinen heti Rautatieaseman ovella. Valitettavasti joudun kulkemaan metron ja rautatieverkoston takia jopa sisätiloissa asemalla, vaikka se Rautatieasema vaikuttaa olevan jo Romanian romaneiden reviiriä, eikä sinne ole ilman heidän lupaansa asiaa. Pyydän Helsingin poliisilta kantaa, saanko hankkia pippurisumutteen. Pelkään turvallisuuteni puolesta joka päivä. Romanikerjäläiset ovat ottaneet minusta kuvia ja seuranneet minua kotimatkalla. Millä oikeudella Kultti ry harjoittaa tätä maahanmuuttopolitiikkaa? terveisin, Terhi Törrö |
|
| |
|
Terhi Törrö |
#3 Pandemian mahdollisuudet olemassa22.02.2015 16:44Rautatieasemalla on pandemian mahdollisuus, se on suorastaan järkyttävää, että ihmisten hengillä leikitään tahallaan! Lukekaa ote Hesarin jutusta! ********************** Lokakuun alussa 2008 Kimmo Oksanen oli palannut matkalta Romaniasta. Siellä hän oli vieraillut romanien asuinalueilla ja kerännyt materiaalia kirjaansa varten. Aihepiiri oli hänelle entuudestaan tuttu: Oksanen työskenteli Helsingin Sanomien toimittajana ja oli pureutunut erityisesti yhteiskunnan heikoimpien, kuten romanikerjäläisten, tarinoihin. Niistä hänet oli myös työssään palkittu. Romaniassa hän oli halunnut löytää Helsingissä puolisen vuotta aiemmin syntyneen vauvan ja nähdä, missä tämä eli. Häntä oli onnistanut. Maan pohjoisosassa, transilvanialaisessa kylässä, hän oli pidellyt vauvaa sylissään, katsellut mekastavia mustalaislapsia. Puutarhoissa omenat, appelsiinit, kirsikat ja rypäleet olivat roikkuneet pulleina ja kypsinä. Vain pari viikkoa matkansa jälkeen Oksanen makasi sairaalassa tunnistamattomaksi muuttuneena. Virus- ja bakteerijoukot etenivät tappavalla vauhdilla kudoksia tuhoten. Pää oli turvonnut jalkapallon kokoiseksi. Silmät olivat peittyneet rakkuloiden ja paiseiden alle. Kudosnesteet, veri ja hoitovoiteet valuivat puroina päätä pitkin samaan aikaan kun lääkärit ja hoitajat taistelivat estääkseen infektioiden leviämisen verenkiertoon. Koska sekä silmät että korvat olivat muurautuneet umpeen, Oksanen oli käytännössä sokea ja kuuro. Hän pyysi hoitajaa pitämään kädestä kiinni. Kosketus varmisti, että hän oli edelleen olemassa. Meri Valkama, teksti ******************* |
|
| |
|
Vieras |
#4 Re: Sain kaupungilta rangaistuksen23.08.2016 01:33 |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Saaren koulun säilyttämisen puolesta
975 Luotu: 16.02.2026
Leppävirran terveyskeskuksen vuodeosaston toimintaa tulee jatkaa
421 Luotu: 15.02.2026
Bevara Kyrkoby skola i Helsinge som lågstadieskola
1612 Luotu: 10.02.2026
VETOOMUS LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJEN SÄILYMISESTÄ JA KEHITTÄMISESTÄ LEPPÄVIRRAN KOULU-JA PALVELUVERKKOSELVITYKSESSÄ
185 Luotu: 20.02.2026
Keep gender studies bachelor’s degree program at Åbo Akademi university
154 Luotu: 18.02.2026
YLE-vero pois 2026
1101 Luotu: 02.02.2026
Alueen luonto ja arvokkaat maisema-alueet eivät kestä uutta 110 kV voimalinjan ilmajohtoa Kiilasta Seutulan läpi Keimolaan – Parempi reitti tai maakaapeli on kestävä ratkaisu!
1328 Luotu: 25.01.2026
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
2124 Luotu: 07.11.2025
Sudentullin alueen kulttuuriperintö ja luontoarvot on säilytettävä
333 Luotu: 11.02.2026
Adressi Petteri Orpon hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan
552 Luotu: 05.02.2026
Ähtärin vanhusneuvoston adressi Sote-keskuksen sijoittamisesta Ähtärin sairaalan yhteyteen
1642 Luotu: 06.02.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
1930 Luotu: 28.01.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2085 Luotu: 17.03.2025
KUNNON KUNTOSALI KOKONNIEMEN LIIKUNTAKESKUKSEEN PORVOOSEEN
54 Luotu: 22.02.2026
Adressi Oulunsalon Kirkonkylän koulun säilyttämisen puolesta
1001 Luotu: 04.02.2026
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
482 Luotu: 31.12.2024
Ensihoidon palvelujen turvaaminen Siikajoen kunnassa
387 Luotu: 23.01.2026
Adressi Sarasuon päiväkodin ja koulun säilyttämiseksi
166 Luotu: 12.02.2026
Hiukkavaaran nuorisotila ja kirjasto säilytettävä
1126 Luotu: 31.01.2026
Lasten etu ensin: Päiväkoti kuuluu koulunmäelle – ei keskustaan
593 Luotu: 11.02.2026