Homoavioliitto lailliseksi maistraatissa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Miksi ei?
Mitä pahaa on siinä, että kaksi aikuista ihmistä menee naimisiin? Jos he rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä, niin eikö se ole oikea syy mennä naimisiin? Ihan sama vaikka olisivat samaa sukupuolta, kuhan rakastavat toisiaan <3
Ya'll sick.
Kakkonen
Hei nyt oikeesti
Homous on asennekysymys (mut ei silti asennevika), ei tarttuva sairaus. Olen tyttö, joka elää tervein paperein ja seurustelee tytön kanssa. Tähän mennessä en ole tartuttanut ketään heteroystävääni, vaikka heitäkin on liuta.
Herätkää. Käyttäydytte kuin 5-vuotiaat lapset tai 1800-luvun vainoharhaiset ihmiset. Ja me ollaan nyt vuodessa 2013, jos ette tienneet.
Re: Homojen avioliitot
#18: Tasavertainen kohtelu kaikille - Homojen avioliitot
joo noinhan se menee kun kerran eläimet osaavat sanoa tahdon ja pystyvät itse allekirjoittamaan paperit täysjärkisen ihmisen tavoin, niin mikäs siinä...
miettikää
Raamattu on kirjoitettu 1600 vuoden aikana eikä 500 v. Raamattu on Jumalan Sanaa ja se on ainoa minkä mukaan meudät kerran tuomitaan. Ne jotka eivät tunne Raamattua eivätkä Jumalaa väittävät vaikka mitä kummallista tietämättömyyttään. Raamattua on saata.na yrittänyt kumota aina, mutta yhtäkään virhettä ei sieltä ole löydetty tuhansien vuosien aikana. Jotkut yrittävät vääristellä sitä, mutta tarkempi tutukiminen on aina paljastanut alkutekstin oikeaksi. Esim alkuaineiden hajoaminen lopunaikana väitettiin olevan virhe, mutta jo satakunta vuotta sitten se paljastui todeksi. Eihän kukaan voi jotakin väittää olemattomaksi sillä että itse ei tunne sitä, enhän minäkään väitä esim tuulta tai muita asioita olemattomiksi siksi etten näe sitä, tai että maapallo ei olisi pyöreä jne. Jumala on Pyhä ja hän ilmaisee itsensä lukemattmilla tavoilla. Minä uskon Hänen olemassa oloonsa sen tähden että Hän on ilmaissut itsensä minulle, turvaudun Häneen ja Hänen Poikansa sovitukseen. He jotka eivät halua tutustua Jumalaan Hänen Poikansa Jeesuksen kautta eivät voi Häntä tuntea. Tällaisten on mahdotonta myöskään ymmärtää ja uskoa ja tuntea Häntä, eivätkä he voi tietää että Hän on olemassa. Jos haluat tietää mitenkä tämä asia oikeasti on, niin rukoile Jeesusta, että Hän ilmestyisi sinulle. Jumala kyllä puhuu sinulle monella tavalla ja ymmärrät sen jos haluat todella etsiä Häntä. t. Rakkaudella lähimmäisesi
Re: miettikää
Meidän elämämme tärkein asia on tietää miten meille käy kun siirrymme ikuisuuteen. Minä olen vakavan onnettomuuden jälkeen ylittänyt rajan. Näin selkeästi mitä tapahtui. Olin täydessä ymmärryksessä myös sen jälkeenkin. Meidän elämämme on todella lyhyt, näillä valinnoilla mitä me teemme tämän elämän aikana, ei kannata pilata omaa ikuisuuttaan. Tiedän varmaksi oman henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, sekä lukemattomien muidenkin samanlaisten kokemusten perusteela, että Jumala ON. Jumala Rakastaa meitä ja on ehdottoman oikeudenmukainen, siksi Hänen on tuomittava ihmiset oikeuden mukaisesti sen mukaan mitä he ovat tehneet täällä eläessään, sekä sen mukaan ovatko he kääntyneet Jumalan armon puoleen se on Jeesuksen sijaiskärsimyksen vastaanottaminen ja hyväksyminen omasta puolestasi sekä parannuksen teko. Raamattu on todellakin Jumalan ilmoitus meille siitä mitenkä Jumala toimii meidän kohdallamme siirryttäessä ikuisuuteen. Jumalan on oikeudenmukaisuuden vuoksi armahdettava ne jotka Hänen tahtonsa mukaan ovat ottaneet Häneltä vastaan armon ja uuden elämän, sekä tuomittava ne jotka vastustavat Häntä ja Hänen ilmoituksestaan huoimatta tekevät pahaa toisille ihmisille. Hän on antanut myös meille vapaan tahdon, jota toiset ihmiset eivät voi päätää tai minkään lapsikasteen tai muiden ihmisten keksimien taikatemppujen mukaan ratkaista, lapsikaste ei nimittäin ole Jumalan tahto, vaan kaikki ratkaistaan ihmisen henkilökohtaisen oman valinnan mukaisesti. Eli itsevalittu tahto Jumalan puoleen kääntyminen tai Jumalan vastustaminen ja kieltäminen. Et voi tunte ja tietää jumalasta, ellet ole halunnut tutustua Häneen vaan kiellät Hänet, Jeesus sanoo, että tie Isän luokse käy vain Jeesuksen Jumalan pojan kautta.
Rakkautta on varoittaa
Todellista rakkautta on varoittaa niitä jotka eivät tiedä eksymisestään. Ihmisten miellipiteet ja suvaitsevaisuus eivät saa olla peruste hyväksyä ja kannustin vääryyteen. Tiedämme varmaksi historian todisteiden ym. perusteella, että irstaudesta on aina seurannut pahaa. Esim. Sodoma hävitettiin tulikivisateeseen ja lukemattomat muutkin seksuaaliseti riettaat yhteiskunnat ovat saaneet pahan kohtalon. On myös todistettu argeologisesti, että Raamatun kertomukset ovat tosia. Vihaa ihmisiä kohtaan on se jos suvaitaan vääryyden tekeminen, eikä siitä varoiteta. Moniko kohta suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyy murhaamisen, varastamisen ym. pahantekemisen eikä varoita siitä tai yritä estää sitä. Siksi onkin erittäin tärkeää, että yleistä mielipidettä arvostellaan. En voi ymmärtää sitä että itselle tuntettomia asioita kielletään niiden vaikutus ja olemassaolo, kuten esim. henkilökohtaiseen Jumalaan uskominen. Enhän minäkään väitä että jotakin ihmistä ei ole olemassa jos monet ovat hänet kohdanneet, mutta minä en häntä tunne, eikös tämä olisi hullua.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re: Re: SAIRAUS ON SAIRAUS
#49: Nykyaikaan? - Re: SAIRAUS ON SAIRAUS
Haloo. Nyt on siirrytty jo 2000-luvulle ja sairastuneita on edelleen liikaa.
Kysymyksiä
Homouden kauhistus herättää kysymyksiä
(Julkaistu 31.3.2009 Keskisuomalaisen mielipidepalstalla, perustuu netissä kiertäneeseen tekstiin jota on muokattu ja johon on tehty lisäyksiä)
Päivi Tapper kirjoitti (25.3.) Jumalan sanan mukaan homouden olevan kauhistus. Arvatenkin hän viittaa 3. Mooseksen kirjaan (3. Moos. 18:22). Voisiko Jumalan ikuisen ja muuttumattoman sanan asiantuntija vastata minulle joihinkin Mooseksen 2. ja 3. kirjan herättämiin kysymyksiin, jotta voisin näitä lakeja kirjaimellisesti ja oikein elämässäni noudattaa?
1) Kun polttouhraan naudan alttarilla, tiedän, että siitä syntyy Herralle mieluisa tuoksuva tuliuhri (3. Moos. 1:9). Ongelmana ovat naapurit. Heidän mielestään tuoksu ei ole mieluisa. Pitäisikö minun kirota heidät?
2) Jos haluaisin myydä tyttäreni orjaksi, mikä 2. Mooseksen kirjassa hyväksytään (2. Moos. 21:7), niin mikä nykypäivänä mielestäsi olisi sopiva hinta hänestä?
3) 3. Mooseksen kirjassa (3. Moos. 25:44) sanotaan, että voin omistaa orjia, sillä ehdolla, että he ovat naapurikansojen edustajia. Erään ystäväni mielestä tämä pätee venäläisiin, mutta ei ruotsalaisiin. Voitko tarkentaa? Miksi en saisi omistaa ruotsalaisia?
4) Minulla on naapuri, joka jatkuvasti työskentelee sapattina. 2. Mooseksen kirja (2 Moos. 35:2) selkeästi määrää, että hänet olisi surmattava. Onko minulla moraalinen velvollisuus tappaa hänet itse?
5) Eräs ystäväni on sitä mieltä, että vaikka simpukoiden syöminen on iljetys (3. Moos. 11:10-11), se on kuitenkin vähemmän kauhistus kuin homoseksuaalisuus. En ole varma asiasta.
6) 3. Mooseksen kirjan (3. Moos. 21:20) mukaan pappi ei saa lähestyä Jumalan alttaria, jos hänellä on näössä vikaa. Olen nähnyt pappien käyttävän silmälaseja. Tulisiko heille antaa mahdollisuus laserleikkaukseen vai surmataanko heidät heti?
7) Useimmat miespuoliset ystäväni antavat leikata hiuksensa ohimoilta ja ajavat partansa, vaikka tämä on kielletty 3. Mooseksen kirjassa (3. Moos. 19:27). Kuinka heidän tulisi kuolla?
8) Kuulin naispuolisen työtoverini harrastaneen sukupuoliyhteyttä kuukautisten aikana, vaikka se 3. Mooseksen kirjassa (3. Moos. 20:18) kielletäänkin. Tulisiko hänet ja hänen partnerinsa poistaa kansansa keskuudesta Venäjälle vai Ruotsiin?
9) Olen oppinut 3. Mooseksen kirjasta (3. Moos. 11:7-8), että kuolleen sian koskettaminen tekee minusta saastaisen. Voinko kuitenkin käyttää nahkakenkiä, jos käytän välissä sukkia?
10) Sukulaisellani on maatila. Hän rikkoo 3. Mooseksen kirjan lakia (3. Moos. 19:19) kylvämällä samaan peltoon kahta eri siementä. Samoin hänen vaimonsa rikkoo kyseistä lakia käyttämällä vaatteita, joiden valmistuksessa on käytetty kahdenlaista kuitua (puuvilla-polyester-sekoitetta). Hän myös kiroilee paljon. Onko todellakin tarpeellista kutsua koko kaupungin väki kivittämään heidät (3. Moos. 24:10-16)? Emmekö voisi vain polttaa heidät perhepiirissä niin kuin teemme ihmisille, jotka makaavat puolisonsa perheenjäsenten kanssa (3. Moos. 20:14)?
Maistraatin rekisteröity parisuhde ollut mahdollinen jo vuosia.
Vastustan ehdottomasti!
Re: es
Tämä on poliisi tapaus ja sinuun tullaan ottamaan yhteyttä ensiviikolla. Kuulusteluja hoitaa Järvenpää itse ja jos et saavu paikalle olet suoraansanottuna kusessa.
| This discussion has been closed. |
Mahotonta meininkiä
1. Homous ei ole luonnollista. Suomalaiset vihaavat kaikkia epäluonnollisia asioita, kuten silmälaseja, polyesteriä ja ilmastointia.
2. Seura tekee kaltaisekseen. Homojen kanssa heiluvista tulee myöskin homoja, samaan tapaan kuin pitkien ihmisten kanssa hengailevista tulee pitkiä.
3. Se madaltaa kynnystä kaikille muillekin omituisuuksille. Homoavioliittojen salliminen johtaa, siihen, että pian jotkut haluavat naida lemmikkinsä, sillä koira on oikeuskelpoinen henkilö ja kykenee allekirjoittamaan avioliittosopimuksen.
4. Avioliittoa ei voida muuttaa. Se on ollut kauan olemassa täydellisen muuttumattomana instituutiona. Naiset ovat edelleen omaisuutta, tummaihoiset eivät voi naida vaaleita ja avioero on laiton.
5. Avioliiton pyhyys tuhoutuu. Heteroavioliitot ovat merkityksettömämpiä, jos homoliitot sallitaan. Britney Spearsin 55 tunnin hupiavioliiton pyhyys pirstaloituisi.
6. Avioliiton pitäisi tuottaa lapsia. Vain heteroliitot ovat kelvollisia, koska niistä voi syntyä lapsia. Homojen, lapsettomien ja vanhusten ei tulisi avioitua, sillä lastenkotimme eivät ole vielä täysiä ja maailma tarvitsee lisää lapsia.
7. Homovanhemmat -> homolapset. Aivan ilmiselvästi homovanhemmat tuottavat vain homolapsia, sillä heterovanhemmat tuottavat vain heterolapsia.
8. Uskonto ei tue sitä. Kaltaisessamme teokratiassa yhden uskonnon arvot pätevät koko valtioon. Siksi Suomessakaan ei ole kuin yksi uskonto.
9. Tarvitaan miehen ja naisen mallit. Lapsista ei ikinä voi kasvaa tasapainoisia, jos kotona ei ole sekä mies- että naisroolimallia. Siksi yhteiskuntamme aktiivisesti estää yksinhuoltajia kasvattamasta lapsia.
10. Se muuttaa yhteiskunnan perustuksen. Emme ikinä voisi sopeutua sellaiseen yhteiskuntamuutokseen. Siitä syystä emme ole sopeutuneet autoihin, lamaan emmekä pitempiin eliniänodotteisiin.