Jokaisen vanhuksen oikeus hyvään hoitoon
Ota yhteyttä adressin tekijään
Totta,
Epätietoisuutta(ko)???
Ei se ole rahasta kiinni
On järkyttävää sekä ihottavaa
Saksan pankeille kyllä riittää rahaa ,
jotka menee kuin pohjattomaan kaivoon,
mutta omassa maassa on samaan aikaan
leikkaukset jatkuneet yli 20 vuotta.
Tulkaa myös kirjoittakaa alle Adressi :
Ympäristön puolesta Talvivaara Stop !
Kiitos !
myöhästä minulle
Mutta koska uutisissa tulee huonoaja uutisia kuinka vanhuksia siellä kohdellaan , olen harkinnut jäädä tänne kuolemaan
Ei siittä vanhuuslaistakaan tule minun elinikänäni valmista.
Re: myöhästä minulle
#6: ullamirjami - myöhästä minulle
Tervetuloa kotimaahan!
Kannatan lämpimästi sitä, että vanhuspalvelulaki on sellainen, että vastaa ikääntyneen väestön tarpeita.
Lakiin on kirjattava hoitajien määrä suhteessa hoidettaviin.
On huolehdittava hoitajien tietotaitotaso kuntouttavan asenteen mahdiollistamiseksi.
Muista kulttuureista Suomeen muuttaneita ikääntyneitä on hoidettava.
Joissakin kulttuureissa naisten asema on heikompi ja yhteiskunnasta eristyksissä, joten heillä ei ole suomen kielen osaamista useiden vuosien asumisen jälkeenkään.
Ikääntyneet ovat jokainen omanlaisensa ja siksi hoitajien kiintiö on oltava enemmän kuin nyt ehdotettu.
Rikkailta / vaurailta palkasta osa vanhustyöhön. ja sama lapsiin ja nuoriin.
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
Re: Epätietoisuutta(ko)???
Kuulin että esim. Seinäjoen strategiassa...
tullaan hävittämään kaupunkin ylläpitämät, mutta asiakkaan maksamat palvelut ikäihmisten asuntotoiminta -järjestelmä, jossa henkilö asuu palvelutalossa, mutta on vielä sen verran hyväkuntoinen että selviää monista asioista omatoimisesti. Tarkoitus kuulemma että vanhus asuu kotonaan siihen saakka kunnes toiminnot ovat jo niin heikentyneet ettei selviä enää yksin mitenkään. Siis ennen elämän loppua vasta sijoitetaan laitokseen. Minä kutsun sitä sijoitusta kuoleman taloon muuttamiseksi ja moniko sellaiseen haluaa? Vaikeuksia tulee saada vanhus suostumaan muuttamiseen tällaisella tavalla ja omaisetkin kärsivät tilanteesta sekä huonosta omastatunnosta kun eivät jaksa olla 24 tuntia per vrk hoitajina.
Itse lähiomaisen asumiskokemuksesta käsin olen ehdottomasti tällaista järjestelmää vastaan. Moni haluaa ajoissa muuttaa sopeutuakseen palvelutaloon, jossa voi ostaa ne palvelut joita tarvitsee. Silloin hän voi sopeutua laitosasumiseen ajan kanssa. Kyseinen sukulainen ei ainakan ikinä olisi suostunut suoraan muuhun järjestelyyn ja omaiset eivät olisi jaksaneet häntä hoitaa kotona, eikä yhteiskunnassa ole, eikä tule olemaan sellaista kotipalvelua että itsenäinen asuminen on turvallista ja järkevää kun omat voimat ehtyvät. Tulevaisuudessa ja nytkään monella ei edes ole niitä omaisia. Tässä suuntauksessa ei ole mitään järkeä! Kuka hoitaa ja miten sinne kotiin!? Epäinhimillistä ja ihmisarvoa alentavaa suuntautumista vanhustenhoidossa!
Vanhusten puolesta
Vanhuksilla oikeus hyvään hoitoon
Viikottain tulee myös vastaan asiakkaita, jotka odottavat pääsyä vanhainkoteihin ja palvelutaloihin, he itse kokevat etteivät pärjää kotona enää sairauksiensa ja yksinäisyytensä kanssa. Ei vaikka hoitajat neljästi päivässä kävisivät heidän luonaan.
Meillä palvelutaloja ajetaan alas, muutetaan "eläkeläistaloiksi" joissa käy kotihoito aivan kuin asuisi omassa kodissaan. Raskashoitoisia siirretään vuodeosastoille ja vuodeosastoilta vähennetään vuodepaikkoja.
Meillä hoitajia ei näiden muutosten vuoksi tarvita, koska olen nyt yksityisellä määräaikaisena, kysyin kiusallakin kunnalta tilannetta. "Sijaisia ei tarvita, koska työpaikat vähenevät! Meille riittää varahenkilöstömme kattamaan sijaistarpeet!" Vakituisia paikkoja laitetaan kyllä avoimeksi hakuun, mutta todellisuudessa nämä täytetään jo taloissa olevilla sijaisilla. Entiset työkaverini kunnalla eivät edes tiedä minne pääsevät töihin kun nykyinen paikka menee alta kunnan suuren "kotona mahdollisimman pitkään"-vision myötä... Eli hoitopaikkoja alas ja hoitajia sitä myöten tarvitaan vähemmän!
Olen ammattikoulutuksen saanut lähihoitaja, hain amk-tason koulutukseen koska selvästi on nähtävissä lähihoitajien työvoimatarpeen väheneminen omalla alueellani. Koulutuspaikkaa en saanut vielä. Olen nyt hakeutunut muun alan töihin ja toivon että työllistyn edes jonnekin, jos en rakastamaani vanhustyötä saa tehdä. Meitä koulutettuja hoitajia korvataan kouluttamattomilla rahan säästämiseksi! Miksi siis edes jatkaisin hoitoalalla, jos hoitajien ja vanhusten arvostus on tällaista sontaa mitä se nykyisellään on. Se palveluasuminen mitä kunnassamme on suurimmalta osalta jäljellä, on suunnattu dementoituneille, mutta kaikki eivät ole muistisairaita! Ja kuinka paljon se koskeekaan jättää pelkäävä, itkevä ja yksinäinen vanhus yöksi kotiinsa - joka ei edes apua saa jos sattuu vahinko! Häke ei hoida ripulivaippojen vaihtoa, joten siellä on vanhus, 10-15 tuntia yltä päältä kurassa, yksin. Hoitajien harteilla on se, mikä on yhteiskunnan ja kuntien vastuu. Päättäjät voisivat itse miettiä itsensä samaan tilaan, mutta harva siihen kykenee ja heidän eläkkeistään on varaa palkata henkilökohtaiset avustajat 24/7! Heitä ei kiinnosta, heitä kiinnostaa säästäminen ja typerät visiot - ei se mitä vanhukset, hoitajat haluaa! Yhtäkään Arkadianmäellä istuvaa junttia en suostu hoitamaan, edes raha ei houkuttaisi sitä tekemään. Hoitajat hoitavat ihmisiä, eivät mäen päällä istuvia hienopieruja joilla ei ole hajuakaan tavallisten ihmisten elämästä...
Keittää ehkä pikkusen!!! >:o
TUKEE
VANHUKSET tarvitsevat TUEN aamulla, päivällä ja vielä kun saapuu yö.
**huoh**
Rakkaudesta vanhuksiin <3
This comment has been removed by the person who wrote it.
Eksote L:rannassa keskittyy hoitamaan talouttaan eikä vanhuksia.
Rahaa tässämaassa on kyllä hoitaa vanhukset, mutta kyse on siitä, mikä koetaan tärkeäksi. Kuulutan arvokeskustelua asiasta. Vanhukset eivä enää itse jaksa puolustaa itseään ja yhteiskunnan päättäjät käyttävät sitä töykeästi hyväkseen ohjaamalla rahat mielestään tärkeimpiin asioihin.
tyiselle ja näin se on kaikilla vanhuksilla. Suoraan sanottuna välinpitämättömyyttä, kyllä hoito ja HYVÄ HOITO KUULUU KAIKILLE, iästä huolimatta. PÄÄTTÄJÄT MIETTIKÄÄ KETKÄ TEIDÄT SYNNYTTIVÄT, MUMMUJANNE JA VAAREJANNE HE OVAT VANHUKSIA JA HEILLE SIIS VANHUKSILLE KUULUU HYVÄ HOITO JA TURVALLINEN KOTI NIIN PITKÄÄN KUN HALUAVAT SIELLÄ ASUA. PITÄÄ PÄÄSTÄ TERVEYSKESKUKSEN HINNALLA YKSITYISELLE ESIM. SISÄTAUTILÄÄKÄRILLE, ORTOPEDILLE TMS. JOITA EI TERVEYSKESKUSLÄÄKÄRIT OSAA HOITAA. USEIN TERVEYSKESKUSMAKSUT, LÄÄKKEINEEN ON LIIKAA, APUA TARVITAAN PALJON MONELLE SUUNNALLE.
Joku roti kokonaisysteemiin!
Oletteko koskaan ajatelleet, että nuo vanhukset ovat vanhempiamme ja lapset lapsiamme?
Tämä koko yhteiskuntajärjestelmä on päin honkia. Perheen pitäisi huolehtia lapsistaan ja vanhemmistaan jotka eivät pärjää ilman apua.
Meillä on aikaa, mutta kiinnostus on aivan jossain muualla kuin perheen ja suvun hyvinvoinnissa. Lapsiperheiden ongelmat johtuvat siitä, että te ette tunne omia lapsianne, koska näette niitä "pakosti" vain muutaman tunnin illassa. Te ette tunne vanhempianne, koska niitä käytte tervehtimässä vain siksi että muistaisivat lahjottaa teille perintönsä... mutta raha, status jne. ovat ne kaikkein tärkeimmät. Mutta huomenna te olette vanhuksia ja lapsenne, joita ette ole pitäneet lähellä lapsina, pistävät teidät vanhainkotiin, kun ette pärjää kotona... ja kierre jatkuu!
Haluaisin nähdä muitakin perheitä, jotka pitävät huolta toisistaan. Lapset ovat kotona eskariin asti ja yksin jääneet isovanhemmat muuttavat samaan talouteen lapsiensa kanssa. Mummo tai vaari pitää seuraa lapsille, kertoo tarinoita menneestä ja opettaa lastenlapsille elämää kun vanhemmat ovat kiireisiä... ja lapset auttavat mummoja ja vaareja.
Yhteisöllisyys hyvät ihmiset on tie onnellisuuteen. Ei uusi bemari parkkipaikalla, eikä iso luksuskämppä sellaisenaan ole nautinto... mutta jos siinä asunnossa on liuta lapsia, sekä mummo tai vaari, asiat ovat hyvällä mallilla. Silloin kotihoitajia voisi olla enemmän ja hallinnollisissa kuluissa voisi säästää.
Mutta itsepä olette tienne valinneet, joten odottakaa ihan rauhassa vuoteissanne märissä vaipoissa. Ehkäpä se on palkka siitä että ette ole pitäneet huolta omistanne.
0.8
| This discussion has been closed. |
Vanhustyöhön lisää hoitajia
Hoitajia pitäisi olla tarpeeksi. Sen lisäksi jokaisessa palvelutalossa ja vahustenhoitopaikassa tulisi olla 1-2 avustajaa, jotka sitten hoitaisivat tiskit, iltapalan siistimisen pois, sekä sellaisia tehtäviä, mitkä vievät aikaa hoitajilta heidän työstä. Täyttäisivät juomamukit yöksi, auttaisivat hyväkuntoisia iltapesuissa, ym, sellaissa tehtävissä, missä ei vaadita koulutusta.
Koska meidän päättäjät heräävät todellisuuteen siitä, mitä kulissien takana on??
Heidät voisi laittaa viikoksi makaamaan vuoteeseen, jotta he tietäisivät mitä on olla siellä makaamassa märkänä ja odottaa sitä, kun olet se, joka syötetään viimeiseksi. Ehkä viikko vanhuksen asemassa vuoteeseen sidottuna neljän hengen huoneessa avaisi silmät..