Kansalaisadressi telakkateollisuuden turvaamiseksi Suomessa
Kansalaisadressi telakkateollisuuden turvaamiseksi Suomessa / Tiedotteet / Nyt on äänestettävä teollisuuden puolesta 44 / Kommentit
|
Vieras |
#117.04.2015 20:00Valtion omistus avaimena perinteisen teollisuuden kehittämisessä Telakkateollisuuden pitkän kriisin ja aallonpohjan ohittaminen käänne nousuun sekä risteilijä- että jäänmurtajarakentamisessa ovat kouriintuntuva ja opettava kokemus valtion vahvan roolin merkityksestä luotettavan omistajapohjan luomisessa ja perinteisen, mutta iskukykyisen teollisuudenalan mahdollisuuksista äärimmäisen kovassa globaalissa kilpailussa. Suomalainen laivanrakennusteollisuudelle ja vahvalle arktiselle osaamisperinteelle oltiin lyömässä kuolinleima vielä puolitoista vuotta sitten. Onneksi valtion omistajuutta vastustavat nihilistit eivät saaneet yliotetta, vaikka kuilun reunalla käytiinkin. Siitä kiitos kuuluu metallityöläisille ja koko laajalle laivanrakennusosaajien, henkilöstön ja yritysten verkostolle. Ammattiyhdistysliike kamppaili käänteen puolesta vuosia. Siinä nujakassa olemme olleet tiiviisti yhdessä edustaja Mustajärven kanssa Vasenryhmän valppaudella mukana. Näin elinkeinoministeri Vapaavuori runsas vuosi sitten… Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori totesi runsas vuosi sitten eduskunnassa vastauksena suulliseen kysymykseeni: ” Arvioni yhtiön kannattavuudesta perustuvat julkisiin kaupparekisterissä oleviin tilinpäätöstietoihin, jotka ovat myös edustaja Yrttiahon saatavissa. Niistä ei varmaan kannata ruveta vänkäämään. Minun mielestäni tässä on sillä lailla suuri näköharha ja väärinkäsitys kuvitella, että valtion omistus sinänsä jossakin yhtiössä, joka on kroonisissa ongelmissa erittäin vaikeilla, globaalisti kilpailuilla markkinoilla ylikapasiteettitilanteessa, olisi tae yhtään mistään. Arvoisa puhemies, ei valtion omistus tee kannattamattomasta yrityksestä kannattavaa.” ( 28.11.2013 Suomalaisten telakoiden tulevaisuus, suullinen kyselytunti). … ja syksyllä 2014 Meyer Turun telakan synnyttyä ”Suomalaisten telakoiden tietotaidon säilyminen on todella tärkeää koko eurooppalaisen meriteollisuuden kannalta. Kyseessä on korkean teknologian osaaminen. Meillä on suuret odotukset Turun telakkaan tekemämme tärkeän sijoituksen suhteen” (Jan Vapaavuori, Teollisuussijoitus 1909.2014) Saksalaisyhtiö ymmärsi suomalaisosaamisen arvon Saksalaisen Meyer Werft-yhtiön astuttua omistajakuvioihin ministerin ja hallituksen kanta muuttui. Suomen valtio meni Teollisuussijoituksen kautta omistajaksi Meyer Turkuun 30 prosentin vähemmistöosuudella. Ja nyt telakalla on suorin vaikutuksin 12.000 miestyövuoden tilauskanta - näköaloja tilausoptioina vuoteen 2019. Teollisuussijoituksen Kasvu-lehdessä 3/2014 Mayer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer katsoo, että Turun ja Pappenburgin telakat voivat oppia paljon toisiltaan ja toteaa: ”Toimintatapoja kehittämällä voimme nostaa tuottavuutemme uudelle tasolle. Ennen kauppaa kävimme tarkkaan läpi Turun telakalta viime toukokuussa tilaajalle luovutetun Mein Schiff 3- risteilyaluksen. Se on laadultaan huippuluokkaa ja telakka pystyi toimittamaan sen ajallaan. Erinomainen saavutus.” Suomen laivanrakennusteollisuuden kannalta oli onni, että perinteisen teollisuudenalan todellisen arvon ymmärsi sijoittaja. Hallituksen piirissä kyky oli kadoksissa niin Kataiselta, Vapaavuorelta kuin Urpilaiseltakin. Valtiolla oltava vahva rooli investointipolitiikassa Laivanrakennusteollisuuden elpyminen Suomessa on rohkaiseva esimerkki. Start up-yrityksiä tarvitaan, uuden kehittämistä ja tuotannon käynnistämistä. Mutta samalla on tärkeää ymmärtää, että perinteisen metalli- ja teknologisen teollisuuden piirissä syntyy ja kasvaa koko ajan uutta. Olin joulukuussa todistamassa ABB:n potkurijärjestelmiä valmistavan laitoksen laajennuksen käynnistymistä Haminassa. Yrityksen tilauskannassa näkyy kotimaisten telakoiden sekä offshoren ja arktisen alueen painoarvo. Ympäristöhaittojen pienentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen edellyttävät teknisten parannusten kehittämistä. EU:n komissio lupailee mittavaa investointiohjelmaa. Euroopan keskuspankki on käynnistämässä pitkäkestoista satojen miljardien setelielvytystä. Peruskysymys kuitenkin on, miten investoinnit saadaan tehokkaimmin liikkeelle. Kaikissa EU-maissa olisi investointitarpeita yllin kyllin – myös Suomessa. EU:ssa on puhuttu ja päätettykin monista investointiohjelmista, joiden tulokset ovat jääneet laihoiksi. Komissio on luottanut, että takaukset houkuttelevat yksityiset sijoittajat investoimaan. Liikkeelle lähtö on ollut hidasta. Valtion veturiyritysten avulla investoinnit liikkeelle Siksi valtion ja valtionyhtiöiden – vanhojen ja uusien - on otettava selvästi aloitteellisempi rooli. On monia teollisuudenaloja, joilla valtion veturiroolia kaivattaisiin. Arktisen alueen ja Venäjä- yhteistyön mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttäisi ehdottomasta arktisen osaamisen kokoamista valtiojohtoisen veturiyrityksen yhteistyöverkostoon. Niin vain on, että nykypolitiikalla Eurooppa uhkaa juuttua vuosikausiksi joukkotyöttömyyteen. Mutta on se niinkin, kuten monet talousviisaat opettavat, että yhden miljardin suuruinen valtion investointihanke synnyttää kansantalouteen selvästi yli miljardin euron tulon, josta valtio voi lopulta saada verotuloja yli miljardin. Investoinneilla työtä. Siinä lyhyt ohjelma. Jo 1930-.luvulla ”yleismaailmallisen pulan” ahdingossa John Maynard Keynes toisti silloisille päättäjille: ”Huolehtikaa työttömyydestä, niin valtion budjetti huolehtii itse itsestään.” Jyrki Yrttiaho kansanedustaja Vasenryhmä Varsinais-Suomi |
|
| |
|
Eki |
#217.04.2015 20:01Vapaavuori hoiti homman hyvin kotiin. Olisi tainnut rahat mennä hukkaan STX telakan tuessa. Tämä Mayr homma pelasti kaiken ja siitä voimme kiittää Vapaavuorta.
|
|
| |
|
Vieras |
#317.04.2015 20:35Ymmärrän kyllä adressin telakkateollisuuden ja muunkin teollisuuden puolesta. Tuskin se telakkaa kuitenkaan pelasti, vaikka voimakkaan viestin antoikin. Mutta tällä asialla ratsastaminen ja äänten kalastelu on samaa kuin nostaisi omaa häntäänsä... ...melko alas jotkut näemmä vaipuvat saadaakseen muutaman ylimääräisen äänen. Tällaisen kalastelun jälkeen en vuoren varmasti ainakaan tuota numeroa äänestä! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
563 Luotu: 28.04.2026
Adressi Hyvinkäänkylän koulun ja päiväkodin säilyttämisen puolesta
432 Luotu: 30.04.2026
Vanhuspalvelut paremmiksi
2809 Luotu: 02.04.2026
Adressi Siuron koulun korjaamisen puolesta
649 Luotu: 22.04.2026
Ruustinnanhovi ja sen vanha puisto on säilytettävä
299 Luotu: 24.04.2026
Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto
1189 Luotu: 15.04.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
1651 Luotu: 02.04.2026
Bevara Anna dagis i Jakobstad – stoppa indragningen av stadens stöd - Säilyttäkää Anna dagis Pietarsaaressa
208 Luotu: 30.04.2026
Hovinsaaren koulu on säilytettävä
446 Luotu: 17.04.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2466 Luotu: 28.01.2026
Pelastakaa Barker-teatteri / Save Barker theatre
686 Luotu: 09.04.2026
Vetoomus Keski-Suomen reuna-alueiden sairaanhoidon puolesta
958 Luotu: 18.04.2026
Steinerlukio Lappeenrantaan
140 Luotu: 28.04.2026
Oriveden kaupunki ei saa myydä Oriveden Aluelämpö Oy:n osakkeita
137 Luotu: 29.04.2026
Etelä-Helsingin joukkoliikenneyhteyksiä täytyy parantaa!
516 Luotu: 26.03.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
780 Luotu: 13.04.2026
Adressi Inkeroisten uimahallin säilyttämisen puolesta
937 Luotu: 18.04.2026
Patotien kylätiehanke
169 Luotu: 21.04.2026
Tvijälp saari säilytettävä virkistyskäytössä !
525 Luotu: 09.04.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18545 Luotu: 15.07.2023