KANSANEDUSTAJIEN PALKASTA POIS25%NYT SÄÄSTELLÄÄN!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tä on niin turhaa valitusta. Tässä koitetaan parantaa kilpailukykyä ja kannustaa yrittäjiä, joita molempia suomessa tarvitaan. 200 ihmisel palkan leikkaaminen tai vaikka poistaminen kokonaan ei vaikuta mitenkään merkittävästä talouteen. Huomion pitäisi keskittyä joidenkin kokonaisten ammattiryhmien palkkaukseen, jos palkoista pitää karsia. Kuten tässä tapauksessa on tehty sunnuntain osalta. Suuripalkkaiset maksavat jo enemmän veroja ja osallistuvat näin enemmän yhteiskunnan menoihin, kuin muut voivat.
Suurinosa tekee muutakin työtä. Ei pakollista työssäoloaikaa.
Itsekkin pienipalkkaisena vuorotyötä tekevänä hoitajana , en hyväksy pieniin sunnuntaikorvauksiin puuttumista . Samoin sairausajan palkka tekee sen että mennään entistä sairaampana työpaikalle tartuttamaan potilaita
Koko laitos talkoisiin.
#1129: Kuin säästäisi Applella vaihtamalla halvempaan kahviin -
Tuo palkanalennus pitäisi kohdistaa kunnolla eduskuntaan, ministeriöihin jne, jotta kaikki avustajatkin tms joutuisivat kantamaan kortensa kekoon. Eduskunnassa on ehkä noin 200 kansanedustajaa, mutta näkymättömiä työntekijöitä löytyy siitäkinlaitoksesta aika paljon.
| This discussion has been closed. |