KANSANEDUSTAJIEN PALKASTA POIS25%NYT SÄÄSTELLÄÄN!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Muutenkin joudumme jakamaan loman pätkiin! Kerralla hankala pitää koko lomaa. Opettajat loikoilevat koko kesän ja kansanedustajat myös, talvellakin eduskunta pitää pitkää taukoa. Haloo, kuka hoitaa sairaat jos meitä hoitajia syrjitään?????
Re:
Päättäjämme tässä maassa ovat niin kaukana ns. ruohonjuuritasosta ja tavallisen ihmisen elämästä, että he ovat sokeita ymmärtämään asiaa. Ennen vaaleja kaikki lupaavat maat ja taivaat, ja kun tulevat valituiksi kukaan ei enää muista lupauksiaan. Oma etu tulee tärkeimmäksi. Politiikka ja kuuluminen tiettyyn ryhmittymään ei edes anna yksittäiselle ihmiselle mahdollisuutta vaikuttaa riittävästi. Massan mkana on mentävä! Valitettavasti!
Taas on kansan syvät rivit äänessä... Kansanedustajaehdokkaaksi pääsee kuka vain: jos nautit vaaleissa äänestäjiesi luottamusta, pääset itse Arkadianmäelle. Siellä voit sitten itse olla päättämässä asioista, eikä tarvitse nillittää Suomi24:lla - tai täällä.
Kansanedustajia on 200: heidän palkoistaan leikkaaminen ei vielä Suomea lamasta nosta. Siksi leikkauksia pitää tehdä sieltä, missä ne tuntuvat vähiten mutta vaikuttavat eniten.
pienentämään tulojaan. Ottakoon myös eduskunta osaa samoihin talkoisiin.
| This discussion has been closed. |