KANSANEDUSTAJIEN PALKASTA POIS25%NYT SÄÄSTELLÄÄN!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Vieras#251 Aug 30, 2015, 10:26
Olen itsekin miettinyt, että näillä herroilla on itsellään suuret tulot, Olen johonkin jo kirjoittanut, että kakkien Herrojen palkat jäädytetään, ja annettaisiin heille kuukaudessa saman verran palkkaa, mitä työtön saa tällä hetkellä. Tämä saisi olla vähintään puoli vuotta, ja vielä otetaan pois työsuhde auto, Tälläsen ehdotuksen, jos joku vielä jos tekisi, niin eiköhän nämä kolme Stubb, Soini ja Sipilä olisi kummissaan, kun eivät saa muuta rahaa, kun mitä työtön saa. Sama systeemi kun jäävät eläkkeelle, saisivat aluksi vain noin tuhat euroa!!!
Vieras#252 Aug 30, 2015, 12:56
Eläkeläiset ajetaan ahdinkoon eläkeläisen asumistuen poistamisella.Otettais näiltä isotuloisilta joille 100-150€ väheneminen tuloissaan ei tuntuisi missään,pientä eläkettä saaville se on se raha jolla ostaa ruokaa,lääkkeitä jne.Asumistuen menetyksen lisäksi eläkeläisiä koskee hintojen- palveluhintojen korotukset,lääke menojen kasvaminen ym.Sopeutumis eläkkeet myös pois kansanedustajilta ja auto edut jne.
Vieras#253 Aug 30, 2015, 14:47
Kansanedustajien palkkiot ovat euroon siirtymisen myötä nousseet suhteettoman suuriksi. 25% leikkaus kansanedustajien palkkioihin on itse asiassa liian vähän mutta, sillä on hyvä aloittaa ja toteuttaa samansuuruiset leikkaukset myös virkamiesten osalta.
Vieras#254 Aug 30, 2015, 18:02
sopii kun ei kerran verojaanka maksa
Vieras#255 Aug 30, 2015, 21:08
Eiköhän niille jää vielä tarpeeksi. Eiks niillä makseta kuitenkin kaikki kulutkin, eikä taida veroakaan mennä.
Vieras#256 Aug 31, 2015, 10:15
Köyhät ja liikuntarajoiteisilta otaan niin paljon kuin iletään. Roistot ja varkaat ei ole ansainneet palkan korotuksia.
Vieras#257 Aug 31, 2015, 10:17
Ei huijareilla valtaa
Hieno asia on, että tälläisia on olemassa ja mahdollisuus osallistua näihin. Samalla saa noa mielipiteensä
Vieras#258 Aug 31, 2015, 12:29
Miksi vaan tavallisen kansan pitäisi säästää???? Osallistukoon rikkaat päättäjätkin säästötalkoisiin !!!!
Vieras#259 Aug 31, 2015, 16:11
Hallitus karsii eläkeläisiltä, lapsilta, koululaisilta mutta ei itseltään. Ja lisäisin ministerit ym hyötyjät 5 % lisää Eli 30€
Vieras#260 Aug 31, 2015, 20:28
Jos on varaa leikata vähätuloisilta niin näyttäisivät ensin mallia sillä kun omia palkkoja leikattaisiin.
Vieras#261 Aug 31, 2015, 20:34
Sieltä otetaan missä sitä on!
Vieras#262 Aug 31, 2015, 20:39
Ottakaa enemmänki ku 25% siat ottaa vanhuksilta ja yksinhuoltajilta + opiskelijoilta ja niiltä joilla ei tosiaankaan ole mitään tuloja !!! Katkaskaa oikee kunnolla niiltä pois !! Saavat monia tuhansia kuukaudessa ja sanovat ettei jumankauta riitä?! Mites ne vanhuksey yms kenellä ei ole sitä rahaa koska noi siat syövät kaikilta varat jotka niitä oikeesti enemmän tarvitsee !? Vanhuksilta jää lääkkeet hyllyille ja ne niitä oikeesti tarvitsee montakohan ihmistä kuollut ja nähnyt nälkää yms koska KANSANEDUSTAJAT JA KAIKKI SIELLÄ PÄÄTÖSPALLEILLA SYYHKITTE KAIKKIEN RAHAT !! HÄVETKÄÄÄÄ!!! Tehkää edes jtn hyödyllistä niillä rahoilla mutta eiiii ostetaapa tästä saari tuolta ja isot hienot talot ei haloo oikeesti.
Vieras#263 Sep 01, 2015, 03:06
Säästetään ja leikataan sitten täältäkin kun kerran lapsiperheiltäkin.
Vieras#264 Sep 01, 2015, 03:47
Tämä "säästö"olisi pitänyt tehdä aikoja sitten!!
Vieras#265 Sep 01, 2015, 05:19
Loistava aloite! Köyhiltä viedään tuhkatkin pesästä joten eikös reiluuden nimissä myös ne joilla on varaa mällätä, kantavat kortensa kekoon siinä määrin että tuntuu. Hyvä se on heidänkin kokea.
Vieras#266 Sep 01, 2015, 05:34
Kansanedustajan tulee näyttä mallia säästämisessä.
Vieras#267 Sep 01, 2015, 07:08
Juuri siksi että kovasti ökyherrat huutaa kansan velvollisuutta ja sitä ja tätä, mutta itse kiertävät veroja koska se laillisesti mahdollista on, ja nostavat palkkojaan yms.
Nyt on oikeasti herrojenkin aika palata maanpinnalle, ei kaikki ihmiset ole tarkoituksella työttömiä ja etenkään sairasta, vanheneminenkin on väistämätöntä ja sitä kautta eläköityminen...
Nyt on oikeasti herrojenkin aika palata maanpinnalle, ei kaikki ihmiset ole tarkoituksella työttömiä ja etenkään sairasta, vanheneminenkin on väistämätöntä ja sitä kautta eläköityminen...
This comment has been removed by the person who wrote it.
Vieras#269 Sep 01, 2015, 09:20
Tolla porukalla on jo muutenkin etuuksia paljon ! esim. 4 kk vuodessa lomaa,ilmaiset juna ja taxi matkat. Jotenkin eduskunnan pitäisi tässä tilanteessa auttaa Suomea selviämään tästä velkakierteestä.
Vieras#270 Sep 01, 2015, 10:08
Koska vanhuksilta, lapsiperheistä, työttömiltä viedään tuhatkunta pesästä ja kansanedustajien palkat vaan nousee
Vieras#271 Sep 01, 2015, 10:38
Kansanedustajia on Suomessa liikaa
Vieras#272 Sep 01, 2015, 11:52
Kyllähän he tienaavat ja päätävät säästötoimenpiteistä jollakintasolla ja senpä vuoksi juuri olisi syytä myös heidän palkkojaan leikattava
Vieras#273 Sep 01, 2015, 13:20
Täytyy jo alkaa katsomaan omaan palkkaa, täällä alkaa Suomi kärsiä, meiltä otetaan kaikki pois. Toisilla ei ole varaa leivän päälle voita laittaa kun toiset ajaa taksilla työmatkat!! Missä on hyvinvointi valtio?!
Vieras#274 Sep 01, 2015, 13:50
Robin hood ;)
Vieras#275 Sep 01, 2015, 14:52
He voivat antaa suurista palkoistaan kun meiltä huonopalkkasiltakin viedään!
| This discussion has been closed. |