Adressit.com

KANSANEDUSTAJIEN PALKASTA POIS25%NYT SÄÄSTELLÄÄN!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#901 Sep 09, 2015, 02:00
The cut of resources should not come from our salary, we are the ones that work the hardest and get the worst salary.... it definitely will be reflected on our everyday work....
Vieras#902 Sep 09, 2015, 02:01
Siksi että olen hoitoalalla ja suuri osa leikkauksi koskee juuri meitä.. Voishan sitä leikata myös lomia eduskunnassa.. Niitä lomia on aivan liikaa... Jos katsovat että meilläkin on...
Vieras#903 Sep 09, 2015, 02:02
Suomessa on monilla tänä päivänä niin vaikea taloudellinen tilanne, että mielestäni olisi aika myös korkeapalkkaisten kantaa kortensa kekoon.
Vieras#904 Sep 09, 2015, 02:04
Kansanedustajat ovat vuosia vain nostaneet palkkaansa puolustellen, että me olemme vain pieni ryhmä ja me olemme oikeutettuja jatkuviin korotuksiin, vaikka tavalliset palkansaajat eivät ole saaneet korotuksia. Lisäksi heidän kaikki lisänsä, matkakorvaukset ym. lisät lisäävät vain eriarvoisuutta. Joskus hamassa menneisyydessä kansanedustajat olivat niitä, jotka edustivat kansaa ja näyttivät esimerkkiä. Nyt ahneus on päällimmäisenä ja vieraantuminen tavallisesta pienituloisesta kansasta tosiasia. Siellä on porukkaa, joka ei todellakaan ymmärrä, mitä on elää niin, että rahat riittävät juuri ja juuri tavalliseen suomalaiseen elämään, jos siihenkään, vaan toimeentuloa on haettava sosiaaliavustuksista ja leipäjonoista. Suomi ei ole halpa maa elää.
Vieras#905 Sep 09, 2015, 02:05
Kaikkien on osallistuttava säästötalkoisiin.
Vieras#906 Sep 09, 2015, 02:09
Osallistutaan nyt yhdessä näihin talkoisiin.. Saadaan Suomi nousuun...
Vieras#907 Sep 09, 2015, 02:14
siksi,että kansanedustajat ja ministerit +muut rahakkat eivät laita leikkauksia koskemaan lainkaan heitä.,ainoastaan heikommilta viedään.Tarkoitus on ilmiselvä, annetaan kaikkien käyhien olla ilman lääkkeitään(kela leikkaus)ja eläkeläisten asumistuen leikkauksen jälkeen monet eläkeläiset joutuvat niin suureen ahdinkoon,että itsareita tulee varmasti. tuntuu olevan tarkoitus poistaa suuretikäluokat kokonaan.
Vieras#908 Sep 09, 2015, 02:18
Jos kansalaisten palkoista leikataan, niin miksei päättäjienki....
Vieras#909 Sep 09, 2015, 02:22
Talkoohengessä
Vieras#910 Sep 09, 2015, 02:33
Kaikki osallistuu "talkoisiin"
Vieras#911 Sep 09, 2015, 02:35
Kaikki säästöt mitä tämä hallitud (kolmikko)on tehnyt niin ei liikuta heidän hyvinvointia millään.Pelko että ollaan kohta Kreikka 2 voi olla hyvinkin lähellä.
Vieras#912 Sep 09, 2015, 02:37
Kansanedustajat tienaavat liikaa. Pilaavat Suomen ja kyykyttävät työläisiä. Kustantakaa itse pakolaisten täällä lorviminen ja Kreikan velat mitä ei ikinä saada takaisin!
Vieras#913 Sep 09, 2015, 02:38
Tasapuolisuuden vuoksi
Vieras#914 Sep 09, 2015, 02:40
Työllisyys talkoot näköjään!!! Kansantalous ei tule nousemaan rikkaat vaan rikastuu omista ei välitetä ollenkaan .....
Vieras#915 Sep 09, 2015, 02:41

Re:

#1: -  

 Mielestäni kansanedustajillakin pitäisi olla läsnäolovelvollisuus, kuten tavallisilla duunareillakin. Kellokortit siis aulaan! Ja istuntosaliin myös! Ei riitä että käydään istuntosalissa ja heti lähetään pois. Toisekseen samat ilmoitusvelvollisuudet edustajille kuin duunareillekin. Nykyiselläänhän ei tarvitse lääkärintodistusta yli kolmen päivän poissaolosta.

Vieras#916 Sep 09, 2015, 02:45
tasavertaisuutta
Vieras#917 Sep 09, 2015, 02:46

Kaikkien

pitää osallistua.

Vieras#918 Sep 09, 2015, 02:47
Noista hjyvä alottaa säästöt.
Vieras#919 Sep 09, 2015, 02:53
Myös kansanedustajien on luovuttava saavutetuista eduistaan, kuten muidenkin. Toinen vaihtoehto on vähentää kansanedustajien ja avustajien määrää.
Vieras#920 Sep 09, 2015, 03:01
Säästöt koskettavat kaikkia:) Vielä kun lomat saadaan, samaan kuin meillä muillakin niin hyvä:)
Vieras#921 Sep 09, 2015, 03:02
Ministereillä ja kansanedustajilla liian hyvä palkka ja muut edut.Näyttäköö esimerkkiä kansalle,myös lomat sais puolittaa.
Vieras#922 Sep 09, 2015, 03:10
Tasapuolisuutta!
Vieras#923 Sep 09, 2015, 03:11
No hei 25% eihän se oo mitään teidän palkasta....
Vieras#924 Sep 09, 2015, 03:11
Eikö olis aika leikata vähä joittenkin muiden etuuksia ja palkkoja?
Vieras#925 Sep 09, 2015, 03:12
Kaikkien oltava nukana talkoissa, ei vain köyhien ja vähäosaisten.