Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: ?
No sanoisinpa,ettei ole normaalia pitää sataa koiraa jossain kennelissä empä ole ennen kuullutkaan.Ei muuten ulkomailla onnistuisi tuollainen toiminta.Todella sikamaista touhua.Voi jeesus miks kukaan ei puutu!!!!!
Re: Sekarotuinen kennelistä
#10: - Sekarotuinen kennelistä
90% kennell toiminnasta on kyllä siisti ja tarkka suunitelttua.Itselläni on ison rodun kenneli. n yksi pentue vuodessa kasvaa omassa huoneessa, jossa saa jokanen pennunostaja käydä ja istua pentulaatikossa. Selvä on,että pikkukoiria kasvattava kenneli, voi pitä enemmän koiria ja teettä useamman pentuen kerralla,kun ei tarvi kovin isoa aitausta.
Jos siellä pentutehtaassa myydään sekarotusia koiria,niin mitä kennelliitto siittä hyötyä??? Miksi se tukis semmoista toiminta? Olis sit koiria 1 tai 100 niin niille on annettava hyvät oltavat.Kyllä ihminen voi pitä yhden lehmän tai sit koko farmin.Ruoka,lämmintä ja tila pitä olla <3
1996
Alueella oli jo tuolloin iso ulkorakennus isossa aitauksessa josta nainen huuteli kymmenien pikkukoirien lauman katsottavakseni. Silmät pyöreinä katsoin erirotuisia pikkukoiria joista yksi oli medikokoinen mustavalkoinen shelttiuros. Kaikilla koirilla oli vuotavat silmät, hoitamattomat turkit ja kynnet pitkät. Eripuolilla piha-aluetta oli yksittäisissä pikkuruisissa kopillisissa, siivottomissa aitauksissa es mes belgejä, bretoneita ja muita keskikokoisia koiria. Kun kieltäydyin Emman ostosta minulle tarjottiin valkoista sekarotuista 'eläkeläistä' sen sijaan. En enää muista minkä rotuiseksi tätä sessukkaa väitettiin. Tämä eläkeläinen merkkaili koko ajan aitauksesta päästyään nostaen molemmat takajalat ilmaan. Turkki oli sotkuinen, ulosteissa, silmät vuotavat ja hoitamattomat. Kieltäydyin tästäkin nartusta. Palasimme autolle lasteni kanssa surullisin mielin, olisimme halunneet viedä kaikki sessukat pois ko paikasta. Nainen seurasi meitä ja huomatessaan mukanamme olleen soopeli shelttinartun hän halusin nähdä Lunan. Päästin koirani ulos autosta ja välittömästi sain tarjouksen asutuksesta näkemälläni mustalla sheltillä, jonka oletin olleen nartun koskapa oli narttujen kanssa samassa aitauksessa!!! Ja tietysti kieltäydyin tarjouksesta tiukasti. Ja kyllä, tein eläinsuojeluilmoituksen silloinkin. USKOMATONTA ETTÄ TOIMINTA SAMASSA PAIKASSA ON SAANUT JATKUA NÄIN MONET VUODET!!!
Re: Pienen tytön silmin
16 tuntia. Tulen muistamaan ne tunnit ikuisesti.
Kun olin vielä nuorempi tyttönen, 11 ja puolivuotias.
Lähdimme äitini kanssa katsomaan kenneliin rotukoiraa, minähän tietysti rakastuin yhteen tyttöseen samalla silmäyksellä.
Me päätimme antaa kodin tälle tyttökoiran pennulle, otimme tytön matkaamme ja annoinne kasvattajille kokosumman rahaa.
Illalla tutustelimme tyttökoiran kanssa, joka oli niin suloinen. Vanhempi koiramme kotona, joka on kaikkien ystävä
alkoi kuitenkin vähän arastella tätä pientä tyttöä... Ihmettelimme asiaa kovasti äitini kanssa, että miksi?
Tein tytölle prinsessa pedin sänkyni viereen, oli vaalenpunainen peti, vaaleanpunaisia leluja...
Kaiken piti olla täydellistä!
Aamulla kaikki oli vielä hyvin, tyttö söi kävi isolla aidatulla maalaisomakotitalon aidatulla pihalla...
Jälkeen yhdentoista tyttö meni kodinhoitohuoneeseen, missä äitini oli ja menin itsekkin. Yhtäkkiä tytöltä alkoi tulla suusta verta, silmät jäivät seisomaan päähän... ei mennyt minuttiakaan kun tyttö lähti pikkuenkelinä matkaan, äitini syliin ja minun viereen!!
Äitini oti yhteyttä kenneliin, missä sanottiin että tyttö lähetetään eläinlääketieteelliseen aukaisuun.
Kasvattajalle meni postia aukaisusta ja meille tuli postia myös kasvattajalta mitkä eivät olleet alkuperäisiä eikä alkuperäisen kopioita, tietoja oli muutettu ja tietoa jätetty pois. Muokattuja papereita!
Rahat mikä nyt oli viimeisenä tilanteessa mielessä oli ehditty käyttää jo, eikä heillä ollut varaa maksaa rahoja takaisin.
Kotivakuutus korvasi meille.
Aistiko meidän vanhempi kaikkien ystävä koira, että uusi perheenjäsen olisi siaras? Aisti sen mitä me emme osanneet kuvitellakkaan vaan mikä iskeytyi seuraavana aamupäivänä päin naamaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Miltä tämä tuntui pienen tytön silmissä?
Olen jo nyt parikymppinen perheellinen, mutta silti tulen aina muistamaan ne ihanat tunnit mitkä päättyi tuskaisesti meille kaikille. Olikohan pikku tyttöni kipeä?
Toivon ylikaiken, ettei kukaan eläinrakas nuori tai vanhempikaan joutuisi kokemaan samaa, joten eikö olisi aika lopettaa jo tämä pentutehdas!!
Välipennut tavallista
Vahvistus
Muistakaa käydä sähköpostissanne vahvistamassa allekirjoitus,koska muuten sillä ei ole merkitystä! :)
KENNELLIITTO ON SYYLLINEN MYÖS !
Kennelliitto ei ole viranomainen, joten voisi muuttaa sääntöjä ja kieltäytyä rekisteröimästä pentuja. Sääntöihin voisi myös lisätä, että Kennelliiton eläinlääkärillä on aina oikeus tarkastuksille tiloihin, joissa kasvatetaan puhdasrotuisia koiria, vaikka kasvattaja ei kuulu Kennelliittoon.
Myös kennelliittoon kannattaaa ilmoittaa koska Agapios Kennell on tänäkin vuonna rekisteröinyt koiria. Oikeaoppisesti pitäisi kait laittaa ilmoitusta alueen kennelneuvojalle mutta olen kuullut että ei oikein toimisi täällä päin niin kannattaa vielä laittaa varalta vähän ylemmällekkin taholle jotta viesti menee varmasti perille.( http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/kennelneuvonta/neuvojat/ )
Myös jos tuttunne on käynyt tuolla niin sanokaa että ilmoittaa asiasta.
Re: Re: ?
"Ei muuten ulkomailla onnistuisi tuollainen toiminta.."
Voi kuule, meillä Suomessa on asiat vielä todella hyvin. Tietäisitpä millaisissa oloissa maailmalla kenneleitä ja varsinkin niitä "kenneleitä" saa pitää :(
Re: Re: ?
Oletpa saanut pumpulissa elää, jos et tällaisista ole tietoinen. Ei millään pahalla. Mutta ei tämä valitettavasti ole lähellekään ainoaa laatuaan, suomessa saati muualla maailmalla.
Jos toi pentutehdas olisi Varsinais-Suomessa,niin se olisi jo lopetettu Tesy ry:n toimesta.
Re:
Hei, aina kun on syytä epäillä(SIIS EPÄILY RIITTÄÄ, ei tarvitse käydä tutkimassa), että eläimiä hoidetaan/pidetään eläinsuojelusäädösten vastaisesti, on syytä tehdä ao. aluehallintovirastolle (Pohjois-Suomessa: emaililla :[email protected] tai kirjeellä: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, PL 293, 90101 Oulu)VAPAAMUOTOINEN ELÄINSUOJELULAIN § 39 mukainen epäilyilmoitus. RIIPPUMATTA siitä, onko paikassa käynyt eläinsuojeluviranomainen (virkaeläinlääkäri) vai ei ja jos on käynyt, milloin. Tämä on jokamiehenoikeus/-velvollisuus. Epäilyilmoituksia voi tehdä samasta asiasta periaatteessa vaikka kuinka moni ihminen ja kuinka usein, jos tilanne ei kerta kaikkiaan muuten korjaannu.
LISÄKSI jos itse toteaa, että eläimiä kohdellaan/hoidetaan/pidetään huonosti (tietoakin säädöksistä löytyy helposti esim.: http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/elaimet/elainten_hyvinvointi.html, ja esim. eläinlajikohtaiset asetukset löytyvät helposti : http://www.mmm.fi/fi/index/lainsaadanto/elainlaakintolainsaadanto/sisalto/f-hakemisto.html),
jokainen matti-meikäläinen voi ja on syytä tehdä TUTKINTAPYYNNÖN poliisille kirjallisesti. Taas vapaamuotoinen: pyydän tutkimaan onko siellä ja siellä rikottu eläinsuojelusäädöksiä. Olen todennut sellaista ja sellaista. Näitäkin voi tehdä useita ja useampi ihminen jos poliisi ei ole ryhtynyt tutkimaan tai on ryhtynyt, mutta asia ei etene syyteharkintaan.
Kennelliiton kanssa on aika turha vääntää näitä asioita. Kennelliitolle jokainen rekisteröitävä pentu tietää rahantuloa.
Re: Re:
#98: Helena Haajanen /[email protected] - Re:
jospa joku lukisi tuolta tiedotteiden puolelta, miten Kennelliittoon voi olla yhteydessä tällaisissa asioissa, eikä kirjoittelisi täällä virheellisiä tulkintoja siitä, kiinnostaako kyseistä yhdistystä tämän tyyppinen toiminta tai mihin pitää ottaa yhteyttä.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Reason for the removal: kaksi kertaa
| This discussion has been closed. |
Re: Sukusiitosta?
#75: MU - Sukusiitosta?
No ei tuossa teiän Roopessa ainakaan sukusiitosta ole :)