Pro Koulukatu
Pro Koulukatu / Tiedotteet / Aamulehdessä julkaistu JN:n mielipidekirjoitus taustaksi / Kommentit
|
Vieras |
#126.01.2015 14:33Ei kaukaloita isolle tekojäälle. Porissa ison tekojään alkuvuosina jääpallokentän toisessa päässä oli kaukalo, josta avattiin luukut, että saatiin 333,3 metrin pikaluistelurata käyttöön. Homma oli vaarallinen pikaluistelijoiden terveydelle - jos olisi täydessä vauhdissa kaatunut, niin olisi ajautnut päinkaukalon laitoja. Ratkaisu olikin, että tekojäätä jatkettiin toisesta päästä ja kaukalon ympärille tehtiin rakennus. Näin kaikki - pikaluistelijat, jääkiekkoilijat ja jääpalloilijat- olivat tyytyväisiä. Jos Pyynnikille rakennetaan iso tekojää pikaluistelijoita ja harrasteluistelijoita varten, niin olisi mahdollista jopa pelata jääpalloa. |
|
| |
|
Vieras |
#229.01.2015 12:56Vihreät kannattavat, että taloja täyteen Seelake-ehdotuksen mukaan. |
|
| |
|
Vieras |
#314.02.2015 09:23Kenttä ehdottomasti säilytettävä! Ilkka Mäkelä, Koulukatu 16 syntymäosoite |
|
| |
|
Vieras |
#4 Re:19.02.2015 10:00Hei, myös minun I osoitteeni oli Koulukatu 16! eli kahdeksan ensimmäisen vuoden muistot Koulukadun kentältä ja lähimetsästä ja nyt viimeisiä vuosia vietän taas samoissa maisemissa. Päättäjien kannattaisi joskus Joulun aikaan käydä katsomassa mikä vilske kentällä (pimeä ja kolaamaton)on kun pikku tamperelaiset kokeilevat uusia luistimiaan!
Riitta Heikkinen
|
|
| |
|
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
22 619 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusKansalaisadressi Hamina-Virolahti Museotien (tien 3513) kunnon puolesta.
755 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVastustamme Hollolan kierrätysalueen sijoittamista kuntakeskuksen eteläpuolelle Aikkalaan
Vastustamme Hollolan kierrätysalueen sijoittamista kuntakeskuksen eteläpuolelle Aikkalaan
1 328 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusSEIS VIHERPESU – Nokian Tappurin alueen kaavaluonnos on hylättävä
1 180 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusPELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusLappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 702 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusAloita oma adressi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Korruptio SEIS! Hallitus ULOS!
3 692 allekirjoitusta
3 692 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.07.2026
SEIS VIHERPESU – Nokian Tappurin alueen kaavaluonnos on hylättävä
1 180 allekirjoitusta
1 180 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.07.2026
Pelastetaan Patun elämäntyö ja Tullikamari
1 683 allekirjoitusta
1 088 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Orimattilassa pidettävä oma poliisipartio
898 allekirjoitusta
898 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.07.2026
Ei maa-aines- ja ympäristölupia Mikkelin Suonsaaressa sijaitsevalle Tähkämäen kallioalueelle
809 allekirjoitusta
809 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.07.2026
Vastustamme Hollolan kierrätysalueen sijoittamista kuntakeskuksen eteläpuolelle Aikkalaan
1 328 allekirjoitusta
798 Allekirjoitukset / 30 päivää
04.05.2026
Stäng inte Aftonro eller Fridhem
2 615 allekirjoitusta
760 Allekirjoitukset / 30 päivää
16.06.2026
Kansalaisadressi Hamina-Virolahti Museotien (tien 3513) kunnon puolesta.
755 allekirjoitusta
755 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.07.2026
Ei vastatoimia, ei hiljentämistä — Tuemme Helsinki Pride -yhteisön työntekijöitä
679 allekirjoitusta
679 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Adressi Laajavuoren yhtenäisen metsäalueen säilyttämiseksi
446 allekirjoitusta
446 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Kasvipohjainen Korkeasaari - vetoomus eläinystävällisemmän tulevaisuuden puolesta
634 allekirjoitusta
350 Allekirjoitukset / 30 päivää
25.11.2025
Rädda bäddavdelningen i Pargas - Allekirjoitus Paraisten vuodeosaston puolesta
656 allekirjoitusta
325 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.06.2026
Säilytetään Meriluodon silta kevyen liikenteen siltana!
399 allekirjoitusta
278 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Vetoomus Viinikan puistobulevardin kunnostamiseksi
230 allekirjoitusta
230 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.07.2026
Vetoomus Pekka Ervast-temppelin vaahteroiden säilyttämiseksi
226 allekirjoitusta
226 Allekirjoitukset / 30 päivää
26.06.2026
Käpylän historialliselle alueelle ei tule täydennysrakentaa
224 allekirjoitusta
224 Allekirjoitukset / 30 päivää
25.06.2026
Oikeutta Dinalle
813 allekirjoitusta
189 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 702 allekirjoitusta
164 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Pelastetaan Kerintie 2:n historiallinen päärakennus ja yhteisöpuutarha
120 allekirjoitusta
120 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.07.2026
Vetoomus Jaana Mäläskän työpaikan puolesta
116 allekirjoitusta
116 Allekirjoitukset / 30 päivää
06.07.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.