Yksityisen hoidon tuen kuntalisän korotus Raisioon
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Yksityisen hoidon tuen kuntalisän korotus Raisioon.
|
Jari Suominen Turku |
#1 Turkulaisena03.12.2007 04:23en voi allekirjoittaa mutta olen sitä mieltä että kaikkia jälkeenjääneitä tulonsiirtoja pitäisi korottaa. |
|
| |
|
Mervi Österman Adressin tekijä |
#2 Myös muutkin kuin Raisiossa asuvat voivat osallistua06.12.2007 09:33Muokkasin adressin tekstiä niin, että myös muutkin kuin Raisiolaiset voivat allekirjoittaa. On ihan hyvä että sana leviää myös Raision ulkopuolelle. Ehkäpä päättäjiä kiinnostaa sekin, että tällainen ei ole kovin hyvää mainosta Raisiolle lapsiperheen asuinpaikkana, jos näin ilmiselvää epäkohtaa ei saada korjattua. |
|
| |
|
anna ekström masku |
#3 Maskun tuet06.02.2008 18:45Maskuakin mainostetaan lapsiperheiden kasvavana paratiisina, mutta päivähoito on sangen huonosti ja epälaadukkaasti järjestetty. Yksityistä hoitoa ei voi edes ajatella, koska mitään tukea ei saa kunnalta, vain Kelan perustuki 137e/kk tulisi kyseeseen. Kolmen lapsen päivähoito siis meidän perheellemme maksaa 420e, eikä minulla ole mahdollisuutta esim. palkata kotiimme hoitajaa, mikä olisi tietysti kaikkein kätevin vaihtoehto ja mahdollinen jos saisin kunnalta yksityisen hoidon tukea. Tähän verrattuna toki Raision tilanne on parempi, mutta muihin kuntiin nähden toki heikko sekin. Toivottavasti päättäjät näkevät nämä epäkohdat ja tekevät niille jotain! |
|
| |
|
Janne Laulumaa Raisio |
#4 Ehdottomast20.10.2008 07:33Mielenkiintoista nähdä millainen kanta tulee olemaan ryhmällä, kun asia otetaan käsittelyyn. Itse olen kirjoittanut adressin alle jo viime vuonna ja taisin asiasta jonkinlaisen kirjoituksenkin tehdä väen lehteen. Toivottavasti kuntalisä saataisiin naapurikuntien tasolle, tällä hetkellä Raisiolaisille vanhemmille tulee lastenhoito satoja euroja kalliimmaksi. |
|
| |
|
Liisa Murtola Raisio |
#5 Alle 3 v!?!20.10.2008 21:10Mikäli lapsi esim. sairastelee paljon, on hyvä vaihtoehto hoitaa lasta kotona tai pienryhmässä, vaikka yksityisessä hoidossa. Mutta katson kyllä että yli 3-vuotiaiden osalle tuen maksaminen on toissijainen vaihtoehto. Yli 3-vuotiaille pitää taata oikeus päiväkotipaikkaan, ainakin puolipäiväisesti, muiden ikäistensä joukossa, yhteisössä, jossa on selkeät yhteisö- ja kasvatukselliset tavoitteet ja koulutettu hoitohenkilöstö. Eli he eivät kyllä kuulu kotihoidontuen piiriin. |
|
| |
|
Mervi Österman Adressin tekijä |
#6 Tarkennus26.10.2008 14:34"...yhteisössä, jossa on selkeät yhteisö- ja kasvatukselliset tavoitteet ja koulutettu hoitohenkilöstö" Turunseudun yksityiset päivähoitajat Ry:n hoitajat noudattavat yhteistyössä Raision kaupungin kanssa tehtyä varhaiskasvatussuunnitelmaa. Se että hoitajat ovat yksityisiä, ei sulje pois sitä että olisivat myös koulutettuja ja päteviä. Jos mietitään sitä, että lapsi tarvitsee yli kolmevuotiaana isomman joukon jossa harjoitella ryhmätyöskentelyä ja sosiaalisien suhteiden solmimista, tulee muistaa että perhepäivähoito ei ole ainoa yksityinen hoitomuoto. Ainakin Kaarinassa on jopa yksityinen päiväkoti jossa käyvät lapset kuuluvat samalla tavalla käsittääkseni yksityisen hoidon kuntalisän piiriin. Mikäli Raision tuet olisivat paremmat, ehkä sellainenkin olisi mahdollista myös Raisiossa. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
610 allekirjoitusta
610 Allekirjoitukset / 7 päivää
03.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 000 allekirjoitusta
337 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
243 Allekirjoitukset / 7 päivää
20.05.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
164 allekirjoitusta
164 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
841 allekirjoitusta
137 Allekirjoitukset / 7 päivää
21.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
132 Allekirjoitukset / 7 päivää
02.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 236 allekirjoitusta
106 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 013 allekirjoitusta
84 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
2 083 allekirjoitusta
69 Allekirjoitukset / 7 päivää
10.12.2024
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
659 allekirjoitusta
66 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
57 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.04.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
3 029 allekirjoitusta
38 Allekirjoitukset / 7 päivää
17.03.2025
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
314 allekirjoitusta
34 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 413 allekirjoitusta
32 Allekirjoitukset / 7 päivää
13.04.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
166 allekirjoitusta
23 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.05.2026
Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto
1 342 allekirjoitusta
18 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.04.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.