TAMPEREEN UHANALAISET KULTTUURITILAT SÄILYTETTÄVÄ
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä on Hätä huuto Sumen vesistöjen puolesta !
Tulkaa kaikki mukaan Aressiin :
Vesistöjen Puolesta - Stop Talvivaara !'
Uraani on _ vesiliokoinen ,hajuton, mauton, väritön ,Tappava myrkky !
Kiitos !
Kulttuurin ja taiteen voima ja pelkkä niiden olemassaolo virvoittaa, elävöittää ja kasvattaa kaikkia jotka sille altistuvat, tavalla tai toisella. Kulttuuria ja sen luojia tulee varjella, sillä he omistavat elämänsä yhteiskunnan palvelemiseen omalla-alallaan. Ymmärrän toki että on monia jotka sanovat että eivät viihdy gallerioissa, eivät välitä musiikista, taiteesta, teatterista, elokuvista ynnä muusta, mutta jos virallisentahon yleinen kanta on se, että kulttuurilla ei ole merkitystä, on kansakunta todella pulassa. Kulttuurin ja taiteen tärkeyden huomaa helpoiten sitten, kun sitä ei enää ole. Miltä kaupunkitila näyttäisi, mikä nostaisi ihmiset hetkeksi arjen yläpuolelle jos meillä ei olisi kulttuuria. Ilman kunnollisia tiloja taidetta ei voida esittää, näyttää tai luoda. Suomalaisuus nousi aikanaan taiteesta, kansallinen identiteetti piirtyi ja eriytyi naapureistaan taiteen voimalla. Miten taiteen merkitys ja mahti olisi muka huvennut ajan kuluessa, kun tarve luoda ja esittää kulttuuria on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisetkin. Yhdet ensimmäisistä merkeistä ihmisaivojen kehittymisestä eri tasolle kuin muiden kädellisten oli rituaalit ja kuvat, toisinsanoen, kokemus kulttuurista. Haluaako Tampere tosiaan vajota kivikautta kauemmas, vajota yksinomaan rahan ja kulutuksen valtakuntaan jossa unohdetaan pitää huolta ihmisistä ja tarjota kaikille mahdollisuus ravita itseään henkisesti? Herätkää suojelemaan sitä millä on väliä.
Onkiniemen Suomen Trikoon tehdasrakennukset.
Onkiniemen Suomen Trikoon tehdasrakennukset (päärakennus sekä voimalaitosrakennus) tulee myös poistaa myytävien kohteiden listalta, ja toimintaa kehittää ja monipuolistaa nykyiseltä pohjalta.
Onkiniemi on kotina yli 150:lle taide-, käsityö-, kultturi- ja harrastustoimijalle, työtiloineen, treenikämppineen ja esiintymistiloineen. Alueesta olisi mahdollista kehittää ainutlaatuinen kulttuuri- ja harrastushautomo Helsingin Kaapelitehtaan tapaan; mahdollistaa jo nykyisellään toimivien tekijöiden työtilat, monipuolistaa ja vuokrata tiloja, sekä tehdä siitä vetovoimainen, kansainvälisestikin tunnettu, houkutteleva ja monipuolinen esiintymispaikka konsertteineen sekä taidenäyttelyineen. Voimalaitosrakennuksessa on ainutlaatuiset puitteet tällaisen toiminnan mahdollistamiseksi, toimia ainutkertaisena ja monipuolisena esiintymistilana.
Tällainen yhteisöllinen taide- ja harrastuskeskittymä nivoutuisi hienosti Särkänniemen alueen kulttuuriprofiiliin (esim Sara Hildénin museon ja sen ympäristön kanssa), sekä varsinkin nykysirkus voisi olla yksi monista esittävän taiteen muodoista, jotka palvelisivat myös Särkänniemeä elämysalueena.
Tässä vielä sukkatehtaassa työtilojansa pitävän, läänintaiteilija Vesa Varrelan mietteitä loppukesästä 2014: www.tamperelainen.fi/artikkeli/230593-suomen-trikoon-tehtaasta-kulttuuritalo
| This discussion has been closed. |