Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Häpeällistä irtisanoa
Vaasalla joko menee liian hyvin, kun on varaa irtisanoa Jurin kaltaisia työntekijöitä, tai sitten niin huonosti, ettei johdolla ole käsitystä siitä, ettei siihen ole varaa.
- Kadarin toiminnassa on jokin tai jotkin asiat hiertäneet useampaa tahoa jo pidempään
- kukaan tänne kirjoittava (minä mukaanlukien) ei tiedä, mitä nämä asiat tarkalleen ottaen ovat. Jos syynä on pidempään jatkunut luottamuspula, kuten lehdestä saimme lukea, se tarkoittaa juuri sitä. Tilanne on päässyt tulehtumaan pidemmän ajan kuluessa. Luottamus Kadariin tuskin on kadonnut ensimmäisessä syysmyrskyssä, vaan taustalla lienee paljon, mistä emme tiedä.
- työntekijällä on oikeus olla turvassa mielivaltaisilta päätöksiltä, tulla kuulluksi ja tuoda esiin näkökantansa. Tämä ymmärtääkseni Kadarille on suotu.
- työnantajapuolella on myös omat oikeutensa. Niihin kuuluu tehdä perusteltuja päätöksiä työyhteisön näkökulmasta. Paino sanalla perusteltu. Kadarin asiaa on käsitelty ymmärtääkseni ainakin kolmeen otteeseen parin viikon sisällä, joten ihan hutkimalla päätöstä ei ole tehty. Lisäksi kyseessä ei ole yllättäen esiin tullut ensimmäinen kahnaus, vaan tilanne on hiertänuyt jo aiemminkin.
- tässäkin keskustelussa on tuotu esiin joukkovoiman vaikutus ja miten Kadaria halutaan puolustaa ja hänestä pidetään. Hyvä, että näin on ollut. Kun nyt kuitenkin irtisanomiseen päädyttiin, uskon sille todella olevan juridisesti :) perustellut syyt. Päättäjät ovat varmasti tienneet olevansa suurennuslasin alla päätöstä tehdessään, mikä on ihan hyvä asia. Kun päätös kuitenkin oli mikä oli, se kertoo jossain mielessä myös päättäjien suoraselkäisyydestä. Jos irtisanomiselle oli vahvat perusteet, olisi ollut älytöntä myöskään myöntyä tämän huutavan porukan vaatimuksiin, jos tällä porukalla ei ole ollut tarkkaa tietoa irtisanomiseen johtaneista syistä ja tapahtumista
- Kadar on varmasti ollut hyvä opettaja hyvin monelle. Jos kuitenkin yhteistyö joidenkin tahojen kanssa tökkii liikaa, jotain on tehtävä. Marttyyria Kadarista lienee turha tehdä, sillä yllämainituista syistä johtuen uskon, että aika pahasti sukset ovat johonkin suuntaan menneet ristiin ja Kadarin tinkimättömyys ei välttämättä ole asioita helpottanut. Mikäli tinkimättömyys johti tämänkaltaiseen lopputulokseen, olisi ehkä hieman kannattanut tinkiä. Mutta edelleen: yksityiskohtia odotellessa...
- musiikkiluokat ei kaadu tähän. Musiikinopetus ei kaadu tähän. Kadarilla on ollut oma linjansa, jolla on saavutettu tietyllä musiikinalalla menestystä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ainoa vaihtoehto Kadarille on karaoke.
- jos ja kun tämä päätös on selkeästi perusteltavissa, siitä nillittäminen tai koston uhoaminen on turhaa ja hölmöä. Se ei tarkoita, etteikö Kadarille voisi tukeaan ilmaista. Toisten potkiminen ei kuitenkaan vähennä Kadarin mustelmia, eikä esimerkiksi Kadarin opettajakollegoiden haukkuminen peru Kadarin irtisanomista
Omasta puolestani toivotan jokaiselle tänne kirjoittaneelle hyvää jatkoa. Tämä on ollut monella tapaa mielenkiintoinen prosessi seurata. Toivon myös, että jokainen entinen ja nykyinen musiikkiluokkalainen löytäisi oman tapansa nauttia musiikista, oli se sitten nokkahuilun soittoa, kuorolaulua, karaokea, örinämetallia, oopperajuhlia tai Spotifyn ihmeiden tonkimista. Jos Onkilahden ala-asteelta lähtee lapsia, joille musiikki merkitsee ja antaa jotain, ala-aste on onnistunut tehtävässään - oli opettajana sitten kuka tahansa.
Pujeke!
Ei pärjätä ilman Juria.
Tää ei oo oikein!
Re: Kertoo taas paljon
"Tämä on ollut monella tapaa mielenkiintoinen prosessi seurata." Tämän kommentin voi taas jättää omaan arvoonsa. Oli syy kenessä tahansa tuo kommentti kertoo todella paljon siitä, millainen ihminen on kyseessä. Varsinkin kun kaikki "puolesta" riippumatta tiedämme, että Juri on antanut 200% itsestään jo 30 vuoden ajalta. Kommentti 329 taas särke sydämen. Anteeksi, että me aikuiset käyttäydymme huonommin kuin te, pätevien opettajien kasvattamat musiikkiluokkalaiset.
Re:
Mistä ei ole tietoa? jurista on aika monella tietoa, jos 700 ihmistä omilla nimillään allekirjoittaa addressin. Ihmettelen ihan tosissani ihmisiä, jotka eivät näe virkamiesten/esimiesten toiminnassa mitään arveluttavaa oli teko mikä tahansa. Eihän yksikään osaava esimies asetu kenenkään puolelle kesken prosessin ja vielä julkisuudessa. Nykyisten hyvien esimiesten kuuluu olla tasapuolisia. 30 vuotta sitten asia oli ihan toinen.
Re: Re:
Tarkennatko, mitä arveluttavaa virkamiesten toiminnassa nyt on ollut? En halua provosoida, vaan olen ihan vain utelias kuulemaan. Onko joku esimies huudellut mielipiteitään julkisuudessa tai kommentoinut puolueelliseen sävyyn asioita?
Re: Re: Re:
"Musiikin opettajana hän on ok(Juri on ok musiikinopettaja :)). Työtä kohtaan ei ole huomauttamista, kun hän vain pitäytyisi siinä, mutta hän menee työn ulkopuolelle. Se on aiheuttanut riidan. Ongelmia ei olisi, jos hän vain tekisi työnsä, ja antaisi muiden tehdä omansa." Esimerkiksi tämä. Tässä omasta mielestäni esimies kertoo jo kesken prosessin aika selkeästi, kuka on syypää. Ja tämä lainaus on Pohjalaisesta 11.4.
Joitakin pelätään
Juridisesta puolesta sen verran, että toivottavasti Juri vie irtisanomisen johonkin. Siihen kun ei ole syytä.
Jos Kadarilla on perusteet viedä asia eteenpäin, hän voi sen toki tehdä. Tässä on mielestäni sellainen ristiriita, että Kadaria on pitkin matkaa kiitelty keskusteluissa siitä, että hän pitää kuria. Eli ei anna lasten häiritä, pitää kontrollin, eikä anna lasten hyppiä silmille. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hän on itse sitten hyppinyt joidenkin "väärien ihmisten" silmille? Kadarilla on siis oikeus poistaa häiritsevä oppilas luokasta ja ojentaa tätä, mutta Kadarin ojentaminen mistään syystä on automaattisesti väärin, mikäli hän on useampaan otteeseen ja pidemmän aikaa rikkonut sääntöjä?
Re:
Juri ei olisi koskaan poistanut ketään luokalta. Siinä taito, jota muilla tuntemillani opettajilla ei ole. Ja olen sentään maisteriksi opiskellut ;)
Tämä menee jo leikiksi...
..mutta luokasta saa poistaa. Itsekin joskus siihen osaan joutunut, josta Juria kiitän, mutta luokalta ja kokonaan koulusta. Tämä on jotain uuden hallinnon metkuja.
Re: Re: Kertoo taas paljon
#330: - Re: Kertoo taas paljon
Minä olen sanaton ja syvästi pahoillani,monien sydän on särkynyt ja usko oikeuden mukaisiin päätöksiin kokenut taas syvän pettymyksen!!!Aika näyttää tässäkin lopullisen totuuden!!
Re:
Heppoisastipa kirjoittelet! Tuonpuolen harakatkin nauravat tälle moukkamaiselle toiminnalle Onkilahden koulun ongelmia ratkaistaessa. Eivät ne Jurista johdu. Asiaan aikamoisen paljon perehtyneenä ihmettelen, miten työilmapiiriongelmat kyseisessä koulussa on vuosien saatossa jätetty hoitamatta. Asiasta vastuussa on rehtori ja hänen esimiehensä. Mikäli he eivät siihen pysty, on Suomessa ainakin muutama huippuosaaja varmasti aina käytettävissä. Asia olisi ollut tärkeä. Ja kun sitä ei ole hoidettu, olisi mielestäni ollut syytä nytkin miettiä rehtorin vaihtamista. Vaasalaisena veronmaksajana minulla on oikeus saada tietää oikeat syyt Jurin erottamiseen - ilman mesomista, ilman huutamista. Sivistyneesti. Olen lukenut asiasta monen monta paperia ja vähäiset hiukseni ovat olleet hämmästelystä ja häpeästä pystyssä jo pitkään! Toivottavasti Juri saa viedyksi asiansa eteenpäin, häntähän ei ole kunnolla vielä kuunneltu. Ja jaksaisi viedä asian mahdollisimman pitkälle.
Tällä menolla Vaasasta ei tule sivistyskaupunkia. Ajatellaanko ja toimitaanko täällä monissa asioissa"väärällä päällä", vai eivätkö vain rahat ole riittäneet pätevien koulutoimen virkamiesten palkkaamiseen?
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the person who wrote it.
| This discussion has been closed. |