Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Lapsi pyytää ottamaan syliin..meitä on tänään ryhmässä kaksi aikuista, yksi avustava nuori...En ehdi, kun pitelen kirkuvaa lasta sylissä, ettei satuttaisi itseään. Hetken kuluttua lapsi pyytää syliin..en ehdi jonkun toisen syyn takia. Eli montako kertaa lapsi pyytää syliin/pyytää jotain muuta, mutta et ehdi, kun ei ole kuin kaksi kättä .
Re:
Työtaakka lisää sitten sairauslomia. Kunnat maksavat sen lystin.Ei järkeä taas päätöksissä ollenkaan.
Kokemuksesta tiedän, että lapsiryhmät ovat jo nyt liian suuret ja henkilökunta liian kovan paineen alla. Pienryhmätoiminnan toteuttaminen käy entistä haastavammaksi kun henkilöstöä puuttua tai koulutettua väkeä ei saada. Jokaisen lapsen tulee saada tarvitsemansa huomio ja tuki eikä kiire ja henkilöstön väsyminen saa ohjata toimintaa.
Varhaiskasvatuksesta on poistettu, viimeisen 5 vuoden aikana, avustavaa henkilöstöä ja kasvatusvastuullisten tulee ehtiä perustehtävänsä lisäksi hoitaa monia muitakin tehtäviä, jotta esim. kasvatusympäristö pysyy myös tiloiltaan kunnossa ja täyttää toiminnan vaatimukset.
Olen itse kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti. Lapsemme käyvät lähipäiväkotia, jossa on neljä päiväkotiryhmää ja esikoululaisten ryhmä. Muutama päivä sitten kysyessäni tyttäreltäni, miten päivä oli sujunut, hän vastais "huonosti". Minä kysyin, saiko hän haleja kurjaan fiilikseen, hän sanoi "Sain. Meillä saa aina haleja, kun tarvitsee."
Noilla hallilla päiväkotimme kasvattaa tulevaisuuden veronmaksajia. Haleja ja kannustusta saavat myös ne lapset, joiden kotona äiti ei kysy päivän sujumisesta. Tunne siitä, että minuun uskotaan ja minusta välitetään ovat ne asiat, jotka saavat ihmisen kehittämään itseään ja ottamaan vastuuta elämästään. Kaikenlaisuutta näkevät lapseni oppivat lisäksi toimimaan yhteisössä, jossa sukupuoli, ikä ja passin väri ovat merkityksettömiä. Kaikki ovat tasa-arvoisia, kaikille annetaan samat eväät elämään. Kaikki ottavat yhdessä vastuuta yhteisöstään, kaikilla on rooli.
On käsittämätöntä, että päiväkoteja pidetään jonkinalsiena huvitoimintana, johon itsekkäät vanhemmat kiikuttavat pilttinsä, koska heitä ei kiinnosta hoitaa perillisiään. Jollei meillä olisi päiväkoteja, taloutemme ei pyörisi niin kuin se nyt pyörii. Syy-yhteys työssäkäyntiin (=veromarkkojen tuottaminen) on niin päivänselvä, että leikkaukset talouskasvun nimissä herättävät ainakin minussa lähinnä myötähäpeää leikkauslistan laatijoiden puolesta. Meillähän täytyy olla järjestelmä, joka sallii ihmisten työskennellä sillä alalla, jossa heistä on eniten hyötyä kaikille. Ja näiden ihmisten tukena pitää olla ammattilaiskasvattajien remmi, jotka huolehtivat vanhempien työaikana siitä, että seuraavastakin sukupolvesta kasvaa tasapainoisia ja innostuneita, laajakatseisia kansalaisia.
Jos hallitusohjelman yleviin tavoitteisiin halutaan päästä, päivähoitojärjestelmään pitää pikemminkin satsata lisää resursseja, ei vähentää niitä. Voitte olla varmoja, että meidän perheessääme ei istuta työnantajan kustannuksella kotona, jos päiväkodin henkilökunta kyllästyy ja menee lakkoon. Meidän lapset voi sitten hoitaa vaikkapa sosiaali- ja terveysministeri. Kuka tahansahan voi tehdä mitä tahansa työtä, eikö vain?
Neljäkymmentä vuottani lastentarhanopettajana ovat näyttäneet minulle lapsuuden huikean merkityksen.
Lapsemme ovat parhaan mahdollisen hoivan, kasvatuksen ja opetuksen arvoisia!
Sanon EI tälle tulevaisuuteen ladatulle aikapommille!
Eläkkeellä olevana lto:na tiedän mistä on kyse.
Ja toiseksi, ryhmäkokojahan piti uudella lailla pienentää.
| This discussion has been closed. |