KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kehitystä KKY:hyn Vieras |
/ #836 Re: Hatunnosto Pirjo Peltoniemelle!06.02.2011 16:51#681: Kissoille oikeutta - Hatunnosto Pirjo Peltoniemelle! Miksi Pijo Peltoniemi olisi hyvä puheenjohtaja KKY:lle? -Pirjo on mukana KKY:n toiminnassa mukana kissojen takia, ei rahan, ei vallan, eikä kunnian. -Pirjolla on laaja osaaminen KKY:n toiminnasta. Pirjo on toiminut KKY:n hallituksessa, ollut mukana tapahtumissa, ollut ensikotina ja kissojen sijoittana. Pirjo ymmärtää niin yhdistyksen pöyrittämiseen liittyvät paperihommat, kuin käytännön aktiivityön kissojen eteen. -Pirjo haluaa kehittää KKY:n toimintaa, eikä polkea paikallaan asenteella "kun näin on tehty 30 vuotta, niin tällä mennään seuraavat 30 vuottakin, vaikka maailma kuinka muuttuisikin". -Pirjo toivottaa toimintaan mukaan vanhat kuin uudetkin jäsenet sekä kaikki jäseniksi haluavat, eikä vain niitä jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä. -Pirjo haluaa muuttaa KKY:n avoimemmaksi ja antaa jäsenille äänioikeuden ympäri vuoden, eikä estää jäseniä liittymästä tai karkoittaa toiminnasta pois aktiivijäseniä. -Pirjo on reilu, rehti ja kissarakas. Hänellä ei ole tarvetta kiusaamiseen eikä salailuun. -Pirjo on luotettava ja pitää/tekee sen minkä lupaa, eikä lupaile vastauksia ja sitten ole vastaamatta milloin milläkin tekosyyllä. -Pirjo kuuntelee kaikkien näkökannat asioihin ja ottaa nämä huomioon päätöstä tehdessään sekä antaa kaikille mahdollisuuden kertoa näkökantansa. Eikä ole diktaattori joka päättää kaiken yksin. -Pirjo ei halua kahmia kaikkia toimenkuvia itselleen, vaan haluaa jakaa vastuuta kaikille, jotka sitä haluavat ja ko. hommat osaavat hoitaa. Eikä nimittele itseään kaikkiin virkoihin ja sitten valita työn paljoudesta saadakseen säälipisteitä ja väsiksissään hoida hommia huonosti.
Valitaan uudeksi PUHEENJOHTAJAKSI PIRJO PELTONIEMI 27.3 vuosikokouksessa!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21045 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025