KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Vieras |
/ #856 Kiitoksen aihetta!08.02.2011 15:22Tässä tilanteessa on kuitenkin ja siksi esitän kiitokseni Terttu Kanervolle ja hänen kannattajilleen, että ovat peittelemättä ja julkisesti tuoneet kommenteissaan esille arvomaailmansa ja tärkeysjärjestyksensä, minkä mukaan toimivat.
edit. Näitä viestejä ja kommentteja kun olen alusta asti lukenut niin tulee mieleeni yksi tarina jonka olen kuullut joskus. Kerronpa sen nyt teillekin. Oli muutamien uskovien vanhempien naisten ompeluseura. Juttu tietysti luisti siinä kahvitellessa, kutoesssa ja virkatessa aiheesta toiseen ja maailmaa ja muita ihmisiä "parannettiin" myös tietysti siinä sivussa. Kerrottin kaikki toisten asiat mitkä tiedettiin eikä säätelty myöskään moitteen sanoja, puhuttiin pahaa ihmisistä jotka eivät olleet paikalla, niinkuin naisten helmasynteihin kuuluu. Oli kuitenkin yksi jäsen tuossa joukossa, joka ei koskaan puhunut pahaa kenestäkään vaan aina pyrki puhumaan hyvää niistä jotka eivät olleet paikalla. Nämä muut tiesivät senkin ettei tämä henkilö tehnyt sitä koskaan muulloinkaan vaan aina pyrki selvittämään asiat ko. ihmisen kanssa, jos oli jotain hankaluutta. Viimein tämä piirre alkoi ärsyttämään niitä muita ja ajattelivat järjestää ansan tälle ihmiselle, koska ei hän nyt niin hyvä voinut olla kun antoi ymmärtää. Että varmasti löytyy joku, josta hän ei voi sanoa mitään hyvää ja päättivät, että seuraavan kerran ompeluseurassa vetävät tämän henkilön esille. Seuravassa kokoontumisessa nämä muut ottivat puheenaiheeksi paholaisen, itse pirun, ja pelsepuubin ja alkoivat päivittelemään tekojaan. Sitten he alkoivat vaatimaan tätä yhtä jäsentä kertomaan mielipiteensä tästä olennosta mutta hän totesi vain että "ainakin hän tekee työnsä hvvin." |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21045 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025