Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

Jukka Finni
Adressin tekijä

/ #619 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 15.3.2013

15.03.2013 21:47

VIERASKOLUMNI

Maalaisjärkeä
ja rohkeutta

Lähdin politiikkaan, koska halusin vaikuttaa siihen, että alueiden mahdollisuudet ja ihmisten voimavarat saataisiin käyttöön koko maassa ja pärjäisimme. Uskon koko Suomen mahdollisuuksiin.

Viime kuukausina olen saanut paljon huolestuneita viestejä.

Ihmiset kokevat, että maamme hallitus kurittaa maakuntia ja heikentää alueiden menestymisen edellytyksiä. Kuntauudistus, koulutuspaikkojen leikkaukset, EU:n aluekehitys- ja maatalousrahojen menetykset, vaalipiiriuudistus, varuskuntien lakkautukset ja heikennykset kotimaisen energian tukiin ovat esimerkkejä väärästä politiikasta.

Kyse on keskittävästä politiikasta. En näe siinä mitään järkeä. Keskitetty yhdyskuntarakenne ei ole ekologisesti, taloudellisesti eikä sosiaalisesti kestävämpi kuin omatoimisten ihmisten Suomi.

Maamme on poikkeuksellinen monella lailla: meillä on tilaa asumiseen, maata viljelyyn, puhdasta vettä ja melkoiset luonnonvarat sekä metsissä että maaperässä. Eri alueilla on omat luontaiset vahvuutensa, joihin pitäisi nojata elinkeinotoiminnassa ja kaikessa kehittämistyössä.

Puolustan järkevää aluepolitiikkaa. Tukitoimista saadaan tehokkaita, kun ne suunnataan alueiden vahvuuksiin ja niillä poistetaan työllistämisen esteitä.

Keskittämisen sijaan nyt pitäisi huolehtia liikenneyhteyksistä ja dataverkoista, jotta yritykset voivat menestyä ja työllistää paikasta riippumatta. Myös kuljetuksia ja maataloutta pitää tukea ja näin taata yritystoiminnan kannattavuus avainaloilla.

Tässä kohtaa hallitus näyttää tekevän virheitä kerta toisensa jälkeen.

Nyt jos koskaan suomalaisten kannattaisi satsata maatalouteen. Maailman ruokakriisi on vakava ongelma, mutta meille mahdollisuus. Maatalous on myös hajautetun yhdyskuntarakenteen tukipilari. Jos se ajetaan alas, voidaan unohtaa koko Suomen pitäminen elinvoimaisena.

Maatalous on osa biotaloutta, johon pitäisi panostaa paljon enemmän kuin nyt tehdään.

Suomeen tarvitaan miljardiluokan uuden kasvun rahasto, joka vauhdittaa investointeja, mahdollistaa kokeilut ja luo uusia työpaikkoja tulevaisuuden aloille, kuten ruuan- ja bioenergiantuotantoon, puurakentamiseen ja puun uusiin käyttömahdollisuuksiin. Puusta voidaan tehdä käytännössä kaikkea sitä, mitä öljystäkin, ja ympäristö voittaa.

Näyttää siltä, että maamme hallitus ei herää muutoksiin. Siksi tarvitaan julkisen keskustelun kautta painetta biotalouden ja koko Suomen mahdollisuuksien ymmärtämiseen.

Tarvitaan valistusta ja edelläkävijöitä kuten ennenkin, kun on tehty suuria ratkaisuja isänmaan hyväksi.

Ei meillä olisi hyvinvointipalveluja, kaikille yhteistä peruskoulua tai alueellista korkeakoululaitosta, ellei aikanaan olisi ollut rohkeita ihmisiä eri puolilla maata. He näkivät kauas.

Samaa rohkeutta, päättäväisyyttä ja tekemisen intoa tarvitaan nyt. Kunnianhimon on oltava riittävän korkealla.

Kansanedustaja Juha Sipilä ja keskutan puheenjohtaja.