Pro Kirkkoharju

Pekka Kannus, Pro Kirkkoharju
Vieras

/ #378 Kirkkoharju säästäminen järkevää toimintaa

13.02.2011 20:26

Kirkkoharjun kaavoitus herättää runsaasti kirjoittelua. Mielestäni tämä on harjun suojelun kannalta varsin hyvä asia, koska mitä enemmän asia on esillä, sitä enemmän tulee suojeluun kannattajia ja sitä vaikeampaa on viedä rakentamiskaavoja eteenpäin.

On totta, että maiden vaihto rakennusoikeuksineen aiheuttaa kunnan tulopuolelle menetystä, mutta ei läheskään niin paljoa kuin rakentamisintoilijat antavat ymmärtää ja se jakautuu varmaankin noin 10v. periodille, mikä loiventaa ja lieventää menetystä. Kunnalla on runsaasti rakentamiseen sopivia vaihtomaita rakennusoikeuksineen, Valimo on vain yksi esimerkki. Jos kunnalla ei juuri nyt ole lainkaan Valimon alueen maaomistusta, niin sitä ja rakennusoikeutta kunnalle tulee sinne runsaasti aikanaan kaavoituspalkkiona. Aivan samoin kuin kävi juuri Pikonlinnan alueella. Ja käyttämällä mieluummin suunniteltujen kerrosneliöiden ylärajaa kuin alarajaa(asukasluku lähempänä 2000 kuin 1000), maanvaihdosta aiheutuvat tulopuolen menetykset minimoituvat. Lisäksi on muistettava, että kunnalle jää VL-alueeksi 2.9ha Kirkkoharjun pohjoisrinnettä ja siitä voidaan mielestäni hyvin maksaa osa myös rahassa. Se olisi pieni satsaus luonnon ja luontoliikunnan puolesta meidän kaikkien parhaaksi.

Yllä "Vieras Paula" kirjoittaa, että vastustaisin, väheksyisin ja pilkkaisin perussuomalaisia. Mistä tällainen käsitys? Ei ainakaan yllä olevasta kirjoituksestani (nro 363). Paula hyvä: Luin minäkin H. Hanwegin kirjoituksen KS:sta ja siinä hän antaa selkeän tukensa Kirkkoharjun säästämiseksi! Suurkiitokset siitä hänelle! Todella suoraselkäistä toimintaa. Samanlaista rohkeaa esiintuoloa odotan muiltakin valtuutetuilta ja kunnan johdolta.

Olen pahoillani, jos Pirjo Lahtisen mielestäni kielenkäyttöni on huonoa. Monilta muilta olen sen sijaan saanut varsin positiivista palautetta mielipiteistäni. Asiantuntija en näissä asioissa todellakaan ole, mutta kaikki asiaan liittyvän haluan tulevan esille ja tavoitehan Pro Kirkkoharjulla on alusta asti ollut yksinkertainen, pyyteetön ja selvä: Kirkkoharju on säästettävä luonnonpuistona meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

Tämän tavoitteen taakse on tullut jo yli 1500 allekirjoittajaa, joten en ole mielipiteideni kanssa todellakaan yksin. Harjun rakentamiselle on ilmaantunut julkisia kannattajia toistaiseksi vain muutamia (lähinnä tässä suojelua kannattavien nettipalstalla), joten kunnanvaltuustolle kansalaisten viesti Kirkkoharjun säilyttämisen puolesta on harvinaisen yksiselitteinen.

Jos asia halutaan varmentaa kuntaäänestyksellä, niin sellaiseen voidaan puolestani hyvin mennä - joko netissä tai perinteisesti äänestyskopissa viiva vetäen.