KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Vieras |
/ #921 Re: Re: Re: Puheenjohtaja Kanervo: Peltoniemet rahaa keräämään14.02.2011 00:15#913: Vieras - Re: Re: Puheenjohtaja Kanervo: Peltoniemet rahaa keräämään Kyllä nyt luulen, että se räkä on tainnut tukkia lähinnä ihan sinun oman pääsi, enkä olisi niin varma Terttu Kanervosta ja tästä tynkähallituksestaan! ;) Pirjo Peltoniemi on toiminut parissa muussakin yhdistyksessä niin sihteerinä kuin puheenjohtajana. Pyörittänyt vuosikymmeniä omaa yritystä. Kyllä se jo todistaa, että Pirjolla on kykyä "pyöritellä papereita" suuntaan jos toiseen, ja hän ei vain pyörittele niitä vaan osaa myös lukea ja toimia niin kuin pitää. Hänellä on lisäksi roppakaupalla konkreettista kokemusta kissojen kanssa työskentelystä ja on toiminut monissa eri tehtävissä yhdistyksessä. Pirjo omaa siten hyvän ja kokonaisvaltaisen näkökannan yhdistyksen toimintaan aivan sen ruohonjuuritasolta alkaen ja on myös mitä loistavin valinta uudeksi puheenjohtajaksi. Mikään nykyisen puheenjohtajan toimista, varsinkaan ihan viimeisen vuoden sisällä, ei osoita minusta millään tavalla kyvykästä toimintaa. Tuntuu, että Terttu Kanervolta on karannut mopo käsistä ja pahasti! Hänen toimintatapansa ovat hyvin arveluttavat ja yhdistyslakejakin on rikottu rankasti, puhumattakaan ihmisten kiusaamisesta ja painostuksesta! Miten kukaan järkevä ihminen voi toimia sillä tavoin? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
417 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21042 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025