KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Viimeisiä viedään Vieras |
/ #934 Re: Pirjoko rahanahne, HAH!14.02.2011 14:49#932: KKY tarvitsee avoimmuutta - Pirjoko rahanahne, HAH! Oikeasti Pirjo Peltoniemeltä on viety lähes kaikki hallituksen jäsenen oikeudet. Hän ei saa esim. lukea hallituksen kokousten pöytäkirjoja eikä mm. vapaasti tutustua jäsenluetteloonkaan aina sitä halutessaan. Jäsenrekisteriähän ylläpitää yhdistyslain mukaan hallitus. Mutta Pirjo Peltoniemi ei ole jostain käsittämättömästä syystä saanut rekisteriä katsella kuin kerran (oikeus olisi tehdä sitä vaikka joka ainut päivä sitä niin halutessaan ja ihan itsenäisesti ilman läsnäolevia korppikotkia). Muut hallituksen jäsenet kuuluvat yhdistyksen ensikodit-sähköpostilistalle paitsi Pirjo. Puheenjohtaja on hehkuttanut, että em. sähköpostiverkko on mm. hallituksen tiedotuskanava ja siksi hallituksen jäsenten olemassaoloa siellä on perusteltu. Hyvä peruste, paitsi että KKY:n puheenjohtajan käsitys yhdenvertaisuudesta (joka sekin on yhdistyslain perusperiaate) on sellainen, että Pirjo Peltoniemellä ei ole samoja oikeuksia kuin muilla hallituksen jäsenillä. Kaikki muut KKY:n toimijat, joilla vain on vähänkin joku tehtävä, ovat saaneet oikeuden kirjoitella ensikotiverkossa milloin mitäkin, mutta hehän ovatkin Kanervon ikiaikaisia ystäviä monet. Hirvittävä on pelko Pirjoa kohtaan tällä Kanervon "tiimillä"! He ovat vuosikymmenten aikana oppineet sellaisen mallin, että puheenjohtaja on armoton ja ankara ja nurkkapatrioottinen. Sellaiset määreet eivät yksinkertaisesti sovi Pirjo Peltoniemeen. Hän on kyllä äärettömän luja mutta myös ehdottoman oikeudenmukainen ja reilu. Supattelijoiden, nuoleskelijoiden ja heikompien ihmisten kyykyttäjien aika on ohi KKY:ssä. 30 vuoden likapyykki pestään kerralla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
417 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21043 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025