KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Sanna Kaski Vieras |
/ #1163 Re: Muistio19.02.2011 18:49#1157: Viikset alaspäin - Muistio Joo todellakin.. kerrotaan nyt asioiden oikea laita. Minullakin on mahdollisuus käyttää finderiä töissä ja kysyinkin töissä että onnistuuko viestien lähettäminen vai maksaako se firmalle erikseen. Minun työpaikassani tämä olisi maksanut erikseen, kun taas tällä toisen henkilön työnantajalla on sellainen sopimus finderin kanssa että viestit kuuluvat pakettiin. Joita hän tarvittaessa lähettää työajan jälkeen. Psykologinen sodankäynti olisi voinut olla millä tahansa muullakin termillä, esim. kuinka toimia vuosikokouksessa. Se on aiemmista vuosikokouksista käynyt jo ilmi, että eräät henkilöt siellä mesoavat ja huutavat niin että muut eivät pahemmin suunvuoroa saa. Joten tämä on tärkeä pointti, jos haluamme äänemme saada kuuluviin. Tässä samassa osiossa oli kohta: keskittyminen oleelliseen HÄIRIÖTEKIJÖISTÄ huolimatta. Tällä viitataan juuri näihin henkilöihin, jotka aiemminkin ovat häiriköineet. Ja heidän takiaan meidän tulee myös kokouspäivän kulku miettiä. Kokous kun ei todennäköisesti tule etenemään aivan perinteisellä tavalla.....Eli psykologinen sodankäynti ei tarkoittanut tässä yhteydessä sitä että yrittäisimme ajaa tynkähallituksen kannattajat hulluuden partaalle kokouksessa tms (miten sekin sitten onnistuisi:)). Ei viitsisi irrottaa asioita niiden yhteyksistään. Jos ei ole varma mitä joku "pelottavalta kuulostava" asia tarkoittaa, niin sitä voi aina kysyä. Onko nauhoittaminen laitonta? Jos on, niin sitten sitä ei tietenkään ole järkeä tehdä kenenkään osalta. Mutta jos ei ole, niin silloin siellä kannattaa nauhoittaa, koska siten saadaan todennäköisesti hyvää todistusaineistoa, jos tynkähallitus turvautuu vuosikokouksessakin laittomuuksiin. Eli nauhoitukseen ei ole muuta syytä kuin jälkikäteen toteennäyttä laittomuudet. Huomasitko nämä kohdat muistiosta: Ensimmäinen sivu opposition muistiosta: 1. Yhdistys suunnittelee varallisuuden siirtämistä säätiöön (näin estetään kissatalon mahdollinen perustaminen, jota varten on rahaa kerätty) Oliko joku muuten selvittänyt tai onko kelläään tietoa että oliko keräysluvat haettu juuri tätä varten? 2. Eräs tynkähallituksen jäsen ajaa läpi toiminnan muutosta, jolloin KKY hakee tulevaisuudessa kissoja vain löytöeläintalosta. Tiedämme mihin tämä johtaa puolivillien kisujen tapauksessa, ne jäävät suurimmalta osin sinne hankeen.. 3. On pidetty puhelinkokous, josta kahta hallituksen jäsentä ei ole informoitu. YHDISTYSLAKIA ON TÖRKEÄSTI RIKOTTU! Kokouksessa päätetty että uusia jäseniä ei enää oteta. Kolmas sivu: 4. Nykyinen PJ on nimennyt itsensä päätoimittajaksi Katti-Mattiin, jotta voi kontrolloida sitä mitä siellä julkaistaan. Ja tietysti myös siksi että entinen päätoimittaja ei ilmeisesti kokenut kovin eettiseksi nykyisen PJ:n toimintaa ja kieltäytyi toimimasta PJ:n haluamalla tavalla (tästä en ole varma mutta näin olen ymmärtänyt) Seitsemäs sivu 5. Huomasitko tämän kohdan: Jos emme saa ehdokastamme läpi eli jos koemme tappion, miten jatketaan tämän jälkeen? Asiaan palataan myöhemmin. NYT ON JO SAATU KOKOON JOUKKO AKTIIVISIA ELÄINSUOJELIJOITA!!!! huomaa siis sana eläinsuojelijoita jos missasit pointin. 6. Yhdistys ei toimi verottajan ohjeistuksen mukaan tällä hetkellä, koska on kieltäytynyt ottamasta uusia jäseniä (ei siis toimita yhdistyslakien, verosäädösten ym mukaan). Muistiossamme lisäksi todetaan että jäsenhankinta on tärkeä asia yhdistyksessä ja me tulisimme panostamaan siihen erilaisin keinoin tulevaisuudessa? Minkälaista jäsenhankintaa on muuten nykyinen hallitus tehnyt? Siis ennen kuin kieltäydyttiin kokonaan ottamasta jäseniä. Kahdeksas sivu 7. Lakimiehen ja toimittajan käyttö vuosikokouksessa. NÄitäkö me sitten suunnittelisimme käyttävämme, jos meillä olisi laittomuudet mielessä? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
415 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21041 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
402 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025